torstai 31. lokakuuta 2013

31.10.2013 Junction

Tässä sitä lännenhistoriaa!

Kirjoitan tämän alun 30.10.-13 illalla.  Päivän muiden vähäisten touhujen jälkeen suoritin rengashuolta. Vaihdoin eturattaasta päälyrenkaan takarattaaseen. Samalla poistin siitä kaksi teräslankaa, jotka eivät olleet puhkaisseet rengasta. Takakumista löysin taasen yhden. Kun paikkasin rikkoutuneita kumeja, toiseen renkaaseen meni kolme paikkaa ja toiseen kaksi. En ymmärrä, miten olin niillä ajanut?
Syömässä kävin parin sadan metrin päässä pihvipaikassa. Ajattelin ensiksi, onko siellä ketään, kylä näytti niin hiljaiselta. Oli siellä ihmisiä,  ja sain ison ja paksusti leivitetyn kanafileen jossa varmasti oli rasvaa kerrakseen. Dollarivarantoni oli vähissä, joten päätin jaloitella ja kävelin kylän toiseen päähän, kaikkiaan noin tunnin lenkin. Yksi autoilija pysähtyi ja tarjosi kyytiä! Aikaisemmin oli satanut, joten maa oli märkä, mutta nyt oli  vain joskus joku vesipisara ilmassa. Ilma oli lämmin, hyvin harvoin Suomessa sateen jälkeinen ilma on tällainen.  Puiston reunassa oli kyltti, jossa luki; ”Ozona, maailman suurin pikkukaupunki”.  Paikkakunnan teollisuutena näytti olevan ainakin erilaisten jahtilavojen  valmistus.  Pankista hakemaani automaattia ei löytynyt,  sen sijaan sellainen oli sitten hetken päästä DRIVE THRU-pisteenä pankin lähistöllä. Kävelin kuitenkin huoltoasemalla. Useimmilla huoltoasemilla on ATM, josta tavallisesti saa maksimissaan 200 euroa. Nostosta menee 2,5 – 3 $ palkkiota/ nostokerta.  Nostin sen 200 ja kävelin hiljakseen takaisin motelliini ostaen paluumatkalla Häagen-Dazn-jäätelöpuikon.  Täällä jäätelöt ovat olleet pääasiassa huonoja tai erittäin huonoja, tämä puikko on ihan hyvä. Sama tilanne on suklaiden kanssa, kunnon suklaata ei tahdo löytyä mistään, minusta Fazerilla olisi täällä markkinarako ja iso olisikin.

Niin, palasin motelliini ja mietiskelin elämää. Ensiksikin sitä,  että matkallani en tavannut kylästä yhtään ainoaa jalankulkijaa. On niin kuin täällä asuisi vain autoja. Niistä sitten putkahtaa äkkiä joku tavallisesti lihavahko ihminen johonkin liikkeeseen, jos on pakko. Monestikaan ei ole, kun on niin paljon noita Drive Throu-juttuja.  Sitten ajattelin sitä, että olen ollut kolmisen kuukautta matkallani ja suhteellisen rauhallisella mielellä edelleenkin.  En juuri koskaan enää pelkää olla yksin.  Toki kaipaan ihmisiä, kaipaan ja ikävöin, mutta en pelkää sitä, että niitä läheisiä ei ole lähellä. Reilu vuosikymmen sitten oli toisin.  Sisäinen rauha puuttui, siksi täytyi olla koko ajan jotakin tekemistä, toimintaa, jotakin, joka täyttäisi pään, että ei tarvitsisi ajatella. Ja parhaitenhan se ajattelu loppui sillä, että otti viinaa.  Ajattelin sitäkin, että onko se kaikkien kohdalla sama asia. Sotketaan keskushermosto viinalla, että ei tarvitsi pohtia elämän tärkeitä asioita.  Kuulen jatkuvasti, että  monet eivät juo viinaa sen alkoholin takia, vaan että se on sellainen ”seurustelujuoma”.  Poliisit niitä  ”seurustelijoita” korjaavat putkaan ja turvakodit tarjoavat toisille osapuolille suojaa. Niin, itsepetosta mitä suurimmassa määrin. Jos se alkoholi ei ole tärkeä, miksi ei sitten joku alkoholiton juoma?  Kyllä viinaa juodaan sen alkoholin takia ja sen alkoholin vaikutuksen takia näin se on.  Miksi näin on. Minun on siihen pitänyt löytää omalta kohdaltani vastaus ja sen vastauksen löytyminen oli mahdollista vasta vähitellen kun se viinan juominen  oli jäänyt pois.  Tarve juoda poistui.
Joku saattaa  ajatella, että vaaditaan suurta ”itsekuria” pidättäytyä juomasta viinaa.  Ei tarvita. Yhtä vähän kuin suurikaan itsekuri tai luonteenlujuus pelastaisi alkoholismilta, yhtä vähän sitä itsekuria tarvitaan pidättäytymään juomasta. Jos juomisen tarve poistuu, ei ole syytä juoda. En pelkää enää ajatuksiani, en elämäni läpikäymistä, en elämää.   Toivon että tilanne säilyykin tällaisena, että kusi ei nousisi päähän ja alkaisin kuvitella olevani jotenkin parantunut.  Alkoholi-riippuvuuteen kuuluu kaksi erilaista piirrettä. Toinen on psyykkinen riippuvuus. Se aiheuttaa sen, että huolimatta lukuisista nöyryyttävistä kokemuksista yhä uudelleen tarttuu lasiin.  Ja toinen  on fyysinen riippuvuus, joka ei ymmärtääkseni minun kaltaiselta ihmiseltä katoa koskaan. Jos minä otan yhden lasin, käynnistyy hallitsematon prosessi, fyysinen pakkomielle ottaa vallan ja minun puhevaltani loppuu. Sitä en halua. Mutta onko myös ”ei-alkoholisteilla” jonkin sortin riippuvuus. Yllättävän vahva on  kaikki alkoholihaitoista puhumisen vastustus sellaistenkin keskuudessa, joiden oma käyttö ei ole alkoholistista. Mikähän on se motivaatio, miksi pelätään asiallista keskustelua, rehellistä tarkastelua, miksi?

Minulle riitti, nyt uskallan ajatella, en pelkää ajatella, enkä tänään tarvitse kainalosauvaksi alkoholia, onnekseni.
Tämän lopun kirjoitan Junction:issa.  Tuuli oli kääntynyt toissapäiväisestä ja  antoi minulle kyytiä, niin että 156 km:n matka taittui hyvin leppoisissa merkeissä ja saavuin perille jo neljän maissa. Vietin kylällä sen verran aikaa, että löysin lisää paikkoja. Kaksi paikkarasiaa on käytetty loppuun lyhyessä ajassa.  Sikälikin erikoinen kylä, että sen läpi virtaa joki, jossa on vettä. Mutta tämä tällä kertaa, huomenna lisää, jos Luoja suo.



2 kommenttia:

Movielunatic kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä kanssasi, että alkoholijuomia juodaan nimenomaan sen alkoholin takia ei minkään muun vaikka sitä nauttivat muita hienoja syitä tarjoavat!

Ahti Auno kirjoitti...

Hyvä kuulla, että en ole tämän ajatukseni kanssa aivan yksin!