torstai 17. lokakuuta 2013

17.10.2013 Cordes Junction Arizona

Kaunis maaseutukirkko lähellä Flagstaff:ia. Olen kuvannut paljon kirkkoja, en vain ole niitä tähän blogiini laitellut. Tämänpäiväisessä sarjassakin oli kolme kirkkoa. 


Kävin äsken syömässä motellini  vieressä olevassa ruokapaikassa ja sen jälkeen hain huoltoasemalta hieman ”lisäravintoa”, eli jätskin, jogurttia ja pienen suklaalevyn.  Yli 4000 kcal:n liikuntakulutuksella pieni herkuttelu on sallittua. Täysi kuu paistoi täälläkin, ilma oli leuto ja sirkkojen siritys kaikui pensaikosta.  Tunnelma oli aivan erilainen kuin eilen illalla tai aamulla, aivan kuin olisin siirtynyt eri maahan. Eilen  Illalla oli kylmä, syöntireissulta palatessani lähellä nollaa. Kännykkäni näytössä näkyy aina paikallissää, aamulla herätessäni se näytti -7C ja pakkasta oli ulkona navigaattorini mukaan kun lähdin liikkeelle. Minulla oli tänään  ensi kertaa pitkiin aikoihin  pitkät housut jalassa, kintaat kädessä ja kypärän alla kypärälakki, niin ja lämmitettävät pohjalliset kengissä.
 Mistä tämä ero?  Lähtöpaikkani on yli kahden kilometrin korkeudessa, tämä missä nyt olen, kelloni mukaan 1,1 km, siis noin kilometrin alempana, siinä se ero. Vaikka olen hiihdellyt menneet talvet Syötteellä (siellä on muuten loistavat ladut, kannattaa mennä hiihtämään), pyöräilen jos saan valita, mieluiten lämpimässä. Siksi tein tämän reitinvalinnan niin, että ajan Phoenix:iin ja sieltä sitten itään, tämän hetken ajatuksen mukaan McAlleniin, josta Mexicon puolelle. Maasto on alempaa, eikä toivoakseni tarvitse palella. 
Kyllä se ilma lämpeni siitä sitten kohtalaisen nopeasti ja lopullisesti sitten, kun eteen tuli kyltti, että 18 mailia laskua, ts laskettiin reilustikin se kilometri laaksoon. Muistan aikoinaan kun puhuttiin Silicon Valleystä, että mikähän laakso se on. Täällä niitä laaksoja on vaikka kuinka paljon. Jos tie menee laakson suuntaisesti, niin silloin matka on kevyttä. Jos se menee poikittain, niin silloin lasketaan ja hetken päästä noustaan. Niin tänäänkin.  Kun se 18 mailia oli laskettu, alkoi n. 600 m:n nousu (siis pystysuunnassa, matkassa toki pidemmästi).  Jossain vaiheessa tien vieressä oli merkintä, että joltakin väliltä puuttuu tietyön takia shoulders:it , siis reunakaistat. Ajattelin, että se oli vain varoitus autoilijoille. Tulin sitten kohtaan, jossa oli kalliorinteen lisäleikkaus ja miehiä koneineen töissä. Keskustelusta selvisi, että minun olisi pitänyt ymmärtää, että pyörällä ei saa lähteä ollenkaan ko. suuntaan.  Arvioin kiertoreittiä puolesta päivästä päivään ja kyselin, kuinka pitkä se matka on. Kuulemma 2 mailia. Pääsin lähtemään, aluksi betoniporsaiden takana, mutta jossakin vaiheessa se reitti meni kokonaan tukkoon louhostöiden takia. Purin laukut ja juoksutin ne liikenteen välissä keskikaistalle ja lopuksi nostin pyöräni betoniaidan yli ja juoksutin senkin sinne keskikaistalle. Ajoin jonkin matkaa erittäin vilkkaassa liikenteessä väärällä puolen, kunnes pääsin taas sinne betoniaidan taakse suojaan.  Tämä kaikki vielä mäessä ja huomasin pulssini kivunneen yli 160, vaikka ei ollut tarkoitus.
Loppupäivä sujuikin sitten rauhallisemmissa merkeissä. Majapaikka löytyi siitä, mitä pitikin. Nyt noudatin ohjetta ja kiristin takavanteen (ja myös etuvanteen) pinnat heti kun pääsin huoneelle.  Ei se ihan pyöreä tuo ratas ole, mutta ei se minun taidoillani sen pyöreämmäksi tule. Jos muuttuu kovin epäpyöreäksi, niin täytyy katsoa lepopäivänä, saisiko siihen ammattiapua.
Karjan lastausaitaus.

Karjatilat ovat suuria. Tex Willerin aikaan tilojen koko mitattiin sillä, kuinka monta päivää kestää ratsukolla kiertää koko tila. Näyttää siltä, että täällä saattaa olla edelleenkin sen kokoisia tiloja, että niitä ei päivässä ratsastamalla kierrä. Tiloilla löytyy usein sellainen poroerotteluaitauksen loukon tapainen pikkuaitaus, josta sitten johtaa kapea lastaussilta autoon. Ts naudat kävelevät nousevaa siltaa suoraan autoon. Willerin aikana ei tietenkään ollut autoja, mutta juniin oli vastaavanlaisia lastaussiltoja.  Sitten oli ne kuuluisat karjanajot, jossa suunnattomia karjalaumoja ajettiin joko rautatieaseman luokse tai sitten isoihin taajamiin, jossa naudanlihaa käytettiin. Uudisasukkaathan tappoivat miljoonapäiset puhvelilaumat lähes sukupuuttoon mm. radanrakentajien lihanhankintaa varten. Metsästys oli säälimätöntä ja matkaan kelpasi vain parhaat paistipalat. Buffalo Bill (Oliko joku Willian Cody) sai liikanimensä juuri puhveleiden teurastamisesta.  Tex ei moiseen häpeälliseen touhuun osallistunut. 

Ei kommentteja: