Ryhtiliike harjoitteluun

Kun matkani Alaskasta Argentiinaan keskeytyi vuoden 2014 alussa pakottavasta syystä, ajattelin, että palaan hetimiten jatkamaan sitä. Toisin kävi. Toimenpiteet Suomessa vaativat aikaa lähes vuoden ja sitten tuli kaikkea muuta. Ajattelin kuitenkin, että pidän kuntoani yllä että matkan jatkaminen loppuun olisi sen puolesta mahdollista. Jotain olen tehnytkin, mutta en ehkä tarpeeksi.

Rakensimme tässä välissä talon ja sinä aikana liikunta jäi vähäiseksi. 6 h viikossa  on kuitenkin ollut aina minimi. 2 kertaa kuntosalilla ja loput aerobista. Parina viime vuonna olen ajanut noin 10 000 km pyörällä vuodessa. Tähän on sisältynyt parin viikon lenkki vuodessa jossakin lämpimämmässä paikassa. Kun nyt aloin tarkistelemaan harjoitteluani, niin jotakin on perustavanlaatuisesti muuttunut. Aikaisemmin  lenkkeihini kuului säännöllisesti aerobisen tason ylärajalla ajetut lenkit ja kerran vuodessa jakso hapottavia harjoituksia, itse asiassa aivan äärirajoilla. Kun keksin aloittaa kielten opiskelun ajaessa, vauhtini hidastui ja nuo hapottavat harjoitukset ovat jääneet väliin jo monena vuonna. Ts. ajoni on ollut junnaavaa matalasykkeistä harjoitusta. Niin, selvyyden vuoksi täytyy sanoa, että ehkä ne liikuntamääräni heikommillaankin ovat keskimääräiseen nähden vähintäänkin kohtuullisia.

Olin loka-marraskuun vaihteessa olkapään tähystysleikkauksessa ja minua opastettiin olemaan poissa pyörän selästä jonkin aikaa. Aloin kävelemään sellaisia 10 km:n lenkkejä. Vähitellen otin muutamia juoksuaskelia ja kyllä oli vaikeaa. Tätä kuitenkin jatkoin, lisäten matkaa hyvin hitaasti. Jossakin vaiheessa mieleeni hiipi ajatus, että olisikohan aika ottaa vastaan taasen opastusta. Niinpä otin yhteyttä kestävyysvalmentaja Pekka Kauraseen ja teimme sopimuksen kokeilla miltä se tuntuu olla valmentajan ohjauksessa.

Ensi töikseni kävin polkupyöräergometriatestissä ODL:n liikuntaklinikalla ,  (https://www.odl.fi/fi/odl_saatio/odl_liikuntaklinikka/) aloitustason kartoittamiseksi. Hapenottokykyni oli kyllä ikäluokkaani nähden erinomainen (hieman vajaa 44), mutta testi kertoi muutakin. Nimittäin sen, että aerobinen kynnys oli 69%, kun sen tavoite olisi 75%  maksimiarvosta. Tässä näkyy ne pitkät matalasykkeiset kilometrit ilman kovempia vetoja. Nyt on mielenkiintoista nähdä, kykenenkö vielä tekemään asialle jotakin.

Uusi valmentaja rakensi minulle mm. saliohjelman. On mukavaa vaihtelua tehdä valmiin ohjelman mukaan ja tosiasia on, että aina oppii jotakin uutta. Olen nyt käynyt muutaman kerran salilla uuden ohjelman kanssa totuttelemassa. Sain myös aerobista liikuntaa varten viikko-ohjelman. Tässä  on nyt muutosta viimeisten vuosien tasapaksuun peruskuntoharjoitteluun, että ohjelma sisältää myös kovempisykkeisiä osioita. Koska olen sitä vähäistä juoksutreeniä jo hieman harjoitellut ja nyt hieman eri tavalla intervalliharjoituksena salilla, jotain on jo alkanut tuntumaan kehossa ja ennen kaikkea hengityksessä.  Ei ole ollenkaan hullumpi asia, että voisi edelleenkin omaa olotilaansa ja suorituskykyään parantaa tai edes hidastaa rappeutumista.

En sano,  että joku päivä lennän Costa Ricaan, jonne matkani aikoinaan katkesi. Jos sen teen, niin kyllä se vuosi, jolloin täytän (jos Luoja suo) 70 alkaa olla järkevästi ajatellen viimeisiä mahdollisuuksia. Ts. noin 1,5 vuoden päästä, ehkä lokakuussa 2020 olisi lähdön aika. Niinpä ajattelen nyt, että koitan sovittaa elämääni sellaisen harjoittelujakson,  että olisin silloin sellaisessa kunnossa kuin se ylipäätään on minulle mahdollista. Tapahtuu mitä tahansa, ei kai siitä hyvästä kunnosta pitäisi haittaa olla? Se hapenottokyky?  Ymmärsin ODL:n liikuntaklinikalla, että tehty testi on suhteellisen tarkka. Jos siitä voisin pitää huolta ja mieluiten kasvattaa sitä aerobista kynnystä, niin ….

Olkapää ja opiaatit?

 

Olen kävellyt koiramme Tanen kanssa lähiseuudun metsäteitä leikkaukseni jälkeen.

Kerron olkapääleikkauksestani kahdesta syystä. Toinen on se, että mm. vetämissäni elämäntapamuutosryhmissä olen havainnut olkapäävaivojen olevan aika yleisiä ja siksi asia saattaa kiinnostaa moniakin. Toisen syyn lukija saa arvata itse.

Minulla todettiin aikoinaan niskan hermokanava-ahtauma ja olen käyttänyt paljon aikaa sen vaivan kuntouttamiseen. Olen viime vuodet pärjännyt asian kanssa erittäin hyvin. Sen sijaan oikea olkapääni on vaivannut jo pitkään. Vaiva on todennäköisesti alkujaan työperäinen vaikka loukkaantuminenkin alkusyynä on mahdollista. Vaiva muuttui todelliseksi ongelmaksi reilu vuosi sitten, kun käytin paineilmanaulainta rakennusprojektissani. Muutaman terveyskeskuksessa käynnin ja parin erikoislääkärikäynnin jälkeen päädyimme leikkaukseen. Asa ei sinänsä ollut kovin yksiselitteinen. Lääkäri ei kovin paljon luvannut ja mm. Duodecimin artikkeleissa tulokset leikkaushoidoista eivät ole kovin hyviä verrattuna muuhun kuntoutukseen. Toisaalta olen tavallaan pyrkinyt kuntouttamaan myöskin olkapäätäni jo lähes 15 vuoden säännöllisellä kuntosalikäynnillä, eli en siltä tieltä välttämättä kovin suurta apua odottanut.   Kysyin Ortopediltä, mitä hän tekisi itse  tilallani ja hän vastasi että leikkauttaisi. Niinpä päädyin leikkausvaihtoehtoon.

Leikkausaika järjestyi aika nopeasti ja leikkauspäivä oli 26.11.2018. Minut on viimeksi leikattu armeijassa, umpisuoli. En muista silloin leikkausta pelänneeni, mutta nyt se arvelutti aika tavalla. Syy ei ollut itse leikkaus, vaan ihan joku muu. Pelkäsin leikkauksen yhteydessä mahdollisesti annettavia esilääkityksiä, keskushermostoon vaikuttavia opiaatteja!  Koitan selittää asiaa hieman, koska harva näyttää asiaa ymmärtävän.

Olen ollut raittiina reilut 15 vuotta. Raittius tarkoittaa minulle, että en käytä alkoholia missään muodossa olipa sitä kuinka vähän tahansa. En kotikaljaa, en simaa, en mitään lääkettä jossa on alkoholia, en tiramisua, en Runebergin torttua…..en edes kastikkeita, joiden valmistuksessa on käytetty alkoholia. En  ole raittiina ollessani  käyttänyt myöskään mitään keskushermostoon vaikuttavaa lääkettä, en edes mielialalääkkeitä, vaikka niihin ei pitäisi riippuvuutta syntyäkkään. Olen huomannut, että monet ajattelevat raitistuneen alkoholistin jatkuvasti himoavan alkoholia ja joutuvan taistelemaan sitä himoa vastaan. Useimmiten tilanne ei ole näin. Eikä  minunkaan kohdallani. Raittiuteni aikana en ole missään vaiheessa tuntenut halua aloittaa juomista. Alkoholismi muodostuu fyysisestä riippuvuudesta ja henkisestä pakkomielteestä. Fyysinen riippuvuus poistuu, kun alkoholi on kokonaan poistunut verestä ja krapula kärsitty. Uuden ryyppykauden aloittaa henkinen riippuvuus ja siitä ilmeisesti olen toistaiseksi päässyt eroon, koska juomisen pakkomielle on pysynyt poissa. Fyysinen riippuvuus ei ole häipynyt mihinkään. Jos ottaisin alkoholia se toimisi niin kuin ennenkin. Kohtuuton , hautaan johtava ryyppykierre.

No, sitten ne opiaatit. Näyttää siltä, että keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet vaikuttavat samankaltaisesti kuin alkoholi. Ts. Opiaattipilleri niin kuin ottaisi tuopin olutta! Tai lääkeriippuvuudesta kärsineelle ja siitä vapautuneelle alkoholi saattaa vaikuttaa niin kuin opiaattipilleri. Olen tämän nähnyt ja kuullut raittiiden vuosieni aikana jo melko monta kertaa. Tässä syy, miksi pillerit pelottavat minua.

Minulle lähetettiin ennen leikkausta kysely terveyteeni liittyvistä asioista ja vastailin kysymyksiin parhaani mukaan. Kysymykseen allergioista vastasin, että olen raitis alkoholisti ja allerginen alkoholille. Sen vuoksi en haluaisi  keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä. Saman kerroin minulle soittaneelle ja minua haastatelleelle sairaanhoitajalle. Kerroin huoleni siitä, että en haluaisi  opiaattilääkkeitä. Sairaalapäivänä Oulaskankaan sairaalassa minut haastatteli ensiksi sairaanhoitaja. Kerroin hänelle samat asiat alkoholismista  että haluaisin kaikin keinoin välttää  opiaattilääkkeitä. Jonkin ajan päästä haastattelemaan tuli leikkaava lääkäri jolle samoin muiden asioiden lisäksi  kerroin että en haluaisi syödä opiaatteja. Hän sanoi asian olevan anestesialääkärin asia.  Jonkin ajan päästä sairaanhoitaja toi minulle panadoll- särkylääkettä ja toisen pillerin, jonka nimeä en muista. Googlasin sen netistä ja totesin sen sisältävän  opiaatteja. Söin panadollin mutta en sitä toista.

Jonkin ajan päästä sain vieraakseni anestesialääkärin. Taas sama juttu. Kerroin hänelle alkoholismistani ja siitä, että opiaatit voisivat aiheuttaa riskin retkahtamiseen, jota itse ajattelen kohdallani kohtalokkaaksi. Pitäisin sitä, että nauttisin vapaaehtoisesti alkoholia itsemurhana. Minusta tuntui että lääkäri ei ymmärtänyt opiaattilääkkeiden ja retkahtamisriskin yhteyttä. Hän kertoi, että ei niitä pillereitä pidä googlettaa ja että niiden nauttiminen aiheuttaa vain auvoisen ja ihanan olotilan. Kaikki on kuin pumpulia!  Kuvaus, joka minun tapauksessa vain vahvisti pelkoani ja vastenmielisyyttäni niitä kohtaan. Anestesialääkärin käynnin jälkeen minut ohjattiin heräämöön puudutusta varten. Toimenpide kuitenkin keskeytyi ennen alkuaan ja minut palautettiin takaisin ja kerrottiin, että minut nukutetaan puudutuksen sijaan.

Tästä lähtien kaikki sujui loistavasti. Pääsin leikkaussaliin.. Minuun kiinnitettiin ekg-piuhoja, puhdistettiin leikkausaluetta, laitettiin verenpaineenmittausmansetti ja ranteeseen kanyyli. Katselin kelloa ja totesin sen olevan kymmenen, joten olin ollut jo kolme tuntia sairaalassa. Sitten vilkaisin kelloa uudelleen ja ajattelin hetken torkahtaneeni kun kello oli jo 13:00. Ihmettelin, että pitkäänpä se vie ennen kuin pääsevät leikkaamaan. Samassa tajusin, että leikkaus on jo tehty. Ei kipua, ei sekavuutta ei edes unisuutta.  En toki tiedä, mitä minulle annettiin nukutuksen aikana, mutta pääkoppa ei ainakaan tuntunut millään tavoin sekavalta.

Olin valistanut puolisoani etukäteen, että jos minä olen opiaattien vaikutuksen alaisena leikkauksen jälkeen, hän huolehtisi minusta erityisen tarkasti. Tarvittaessa pyytäisi panemaan vaikka putkaan. Tätä ei tarvittu, minulla oli laitettu kipupumppu, pieni säiliö, josta johti puudutusaineletku yhdestä tähystyshaavasta suoraan sisälle olkapäähän. Puudutusaine riitti kahdeksi vuorokaudeksi ja sitten pärjäsin panadollilla. Senkin vähensin  aika pian  lähes kokonaan pois koska vatsani ei oikein pidä siitä.

Summa summarium!  Minun piti kyllä selittää asiaani moneen kertaan ja minusta vaikutti, että varsinaista syytä opiaattivastaisuuteeni ei oikein ymmärretty. Ts.. sen syystä ei ollut hoitohenkilökunnalla tietoa. Toiveeni kuitenkin otettiin viime kädessä huomioon ja sain hyvää hoitoa, josta olen kiitollinen. Minulla ei  ole mitään moitittavaa saamastani hoidosta tai kohtelusta. Hoitohenkilökunnan koulutuksessa saisi olla tietoa raittiiden alkoholistien ja toki raitistuneiden lääkeriippuvaisten asioista ja hoidosta. Saattaisi pelastaa joiltakin murhenäytelmiltä ….

Mitenkäs olkapää?  Olkapääni liikkuvuus on ollut alusta lähtien paljon parempi kuin ennen operaatiota. Ystäväni ja pitkäaikainen PT-ni Juha Rankinen kertoi aikoinaan, että leikkausten jälkeisen kuntoutuksen laiminlyönti on useimmiten syynä huonoon lopputulokseen. Siispä olen pyrkinyt hoitamaan kuntoutustani mahdollisimman tehokkaasti, joka päivä ja usein monta kertaa päivässä. Aivan kivuton olkapää ei vielä ole. Useimmiten aamuyöllä ilmaantuu ”leposärkyä” joka tahto estää nukkumista. Tilanne on kuitenkin parantunut koko ajan ja pystyn käymään jo hiihtämässä ja tarkoitus on aloittaa ylävartalonkin voimaharjoittelu viikon päästä. Niin, se leikkaus. Lyhyt maallikon referaatti toimenpidekertomuksesta.: Olkanivelessä oli glenon ja humeruksen pinnalla alkava artroosi (nivelrikko). Labrumissa (Olkapään nivelkierukka) vähäistä rispaantumista. Subakromaalitilassa runsaasti arpikudosta ja tulehtunutta bursaa (Olkalisäkkeen alapinnassa käsittääkseni). AC-nivelessä reilut fyytit  cuffia vasten. Ymmärtääkseni solisluun päässä luupiikkejä. MM. Arpikudos, limapussi ja pätkä solisluuta luupiikkeineen poistettiin.

 

Liikuntasessioita on mahtunut vuodenvaihteesta huolimatta elämääni. 

Sellainen sivuvaikutus leikkauksella oli, että olen kävellyt aika paljon. Normaali aerobinen liikuntani on pääasiassa pyöräilyä ja talvella hiihtoa. Nyt  kehotettiin välttämään pyöräilyä jonkin aikaa ja siksi olen tehnyt (minulle) poikkeuksellisen paljon kävelylenkkejä. Keskimäärin n. 60 km / viikko. On monipuolistanut minun liikuntavalikoimaani. Nyt toki on alkanut päästä jo ladullekin.