 |
| Näitä pölymyskyistä varottavia kylttejä oli kovemmillakin äänenpainoilla. |
Katselin vapaapäivänä taas matkaani eteenpäin ja tämä
alkanut jakso vaikutti helpolta. Näitä mahdollisia majapaikkoja ei niin
tiheässä ole tarjolla, niin on pysähdyttävä siihen mihin voi. Niinpä ennakkoon
oli edessä helppo 120 km:n päivä, joka matkan suhteen toteutuikin hyvin, 122
km. Jotta päivä ei ihan lomaksi olisi mennyt, järjestyi heti aamutuimaan kaksi
kertaa renkaan vaihto. Minulla oli takarattaaseen vaihdettuna sellainen itse
korjautuva uutuusrengas. Jos siihen jokin pistää, otetaan vain se pistänyt pois
ja pumpataan ilmaa ja ajetaan hetken matkaa. Rengas korjautuu ja sitten
täytetään se vielä lopullisesti. Näin teoriassa. Käytännössä purin laukut,
käänsin pyörän nurinpäin ja etsin huolellisesti sitä, mikä on pistänyt kumiin.
En löytänyt. Otin sisäkumin pois ja sitten etsin ja löysinhän minä sormea liu-uttamalla ulkorenkaan sisäpinnalla sen kurma-auton
renkaan teräskudospätkän. Mietin että
laitanko itsepaikkautruvan paikalleen ja kokeilen ajaa, että korjaantuuko? Entä
jos ei korjaannu, taas uusi
renkaanvaihto. Päätin laittaa tavallisen kumin ja heitin kalliin
itsepaikkautuvan seuraavalla huoltoasemalla
roskikseen. Niin, siitä muusta
toiminnasta vastasi koko päivän sitkeästi vastaan puhaltanut kohtalaisen
navakka tuuli.
 |
| Tätä pittoreskia ruokapaikkaa epäilin Willerin kantapaikaksi. Hänen lempiruokaansa oli yhdessä Carssoninn kanssa valtava verien pihvi paistettujen perunoiden kanssa. |
Matka jatkui edelleen autiomaan halki. Tätä on jo kestänyt
ja taitaa vielä kestää. Jossakin paikkaa oli jotakin keinokasteltuja peltoja ja
onkohan ne jotakin pähkinäpuita, muutoin
rutikuivaa autiomaata. Ainoa asukit näyttävät olevan pulskat heinäsirkat, joita
oli aika runsaasti tiellä. Tänne Uuden
Mexicon puolelle tultaessa maisema muuttui vieläkin vähempi kasvisemmaksi. Ei
ollut edes niitä puskia eikä kaktuksia, oli vain hiekkaa ja joitakin ruohon
korsia. Aikaisemminkin oli ollut varoituksia hiekkamyrskyistä, nyt ne
varoitukset olivat kertaluokkaa kovemmalla ”äänenpainolla”. Enpä haluaisi ajella täällä keskikesän
kuumimpaan aikaan.
 |
| Tätä "maan viljaa" olen ihmetellyt, olisiko syötävää? |
Laitan loppuun kuvan eilisestä ruokapaikasta. Tarkkaavainen
katsoja huomaa kyltissä TEX-nimen.
Ehkäpä Tex Willer on käynyt syömässä täältä. Söin osittain junanvaunuun
rakennetussa ravintolassa savustettua
kanaa, joka maistui ihan savustetulta kalalta. Ihan mukava juttu. Sitten laitan toisen kuvan, mitä olen myös
ihmetellyt. Tien varsilla on usein pienen kurpitsan näköisiä olisiko nyt vihanneksia. Suunnilleen
appelsiinin kokoisia. En tiedä, ovatko syötäviä.
Matkapäiväkirjaan sellainen merkintä, että pyöräni mittariin
on kertynyt tällä reissulla yli 8000 km.
Niin ja toinen merkintä on tietenkin, että saavuin uuteen osavaltioon. Kovin pitkään en taida tässä osavaltiossa viivähtää,
mikäli reittisuunnitelmani toteutuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti