 |
| Intiaanit seurailivat minua ? |
Kirjoitan tätä hieman myöhässä, meni illalla sen verran
myöhään, että sänky oli se paikka mikä kelpasi parhaiten. Matkani tänne Ozonaan oli etukäteen ajatellen
hiukan helpompi kuin edellinen päivä, 26 km lyhyempi. Matkaa oli kuitenkin 175
km, joten olin liikkeellä taasen tuntia ennen auringon nousua. Arvelin heti aamusta, että taitaa tulla kova
päivä. Tuuli, joka edellisenä päivänä oli enemmän auttanut kuin haitannut
minua, oli hieman kääntynyt, nyt tilanne oli selkeästi päinvastoin. Edellisen päivän 20 km/h keskinopeus tippui
14,3 km:iin tunnissa. Olisi jäänyt alle 14 km:n, mutta viimeiset 20-30 mailia
olivat hieman helpompia, auringon laskettua tuuli jonkin verran tyyntyi. Niinpä
saavuin tänne perille vasta noin klo 21., lähes 2 tuntia auringon laskun
jälkeen. Koska vielä seuraava etappiväli
on pitkähkö, muistaakseni 94 mailia, niin ajattelin levätä päivän, en
viitsi kovin kauheasti rääkätä tuttua
miestä. Vaikka ei se edellinen päivä
ollut vaikea, mukava ajopäivä, eilinen
oli raskas.
 |
| Samaan kuvaan mahtui öljylähde ja tuulivoimaa! Ajoin tänäänkin satojen, ehkä yli tuhannenkin tuulimyllyn ohi. |
Niin, en minä kai ihan yltiöpäisyyttäni aja kohtuuttomia
päivämatkoja. Eilenkin oli sellainen
tilanne, että matkalle ei sattunut edes kahvipaikkaa. Yksi
polttoaineenjakelupiste oli, mutta ei siis edes yhtä kunnon huoltoasemaa,
puhumattakaan majapaikasta. Jos tästä pääsen San Antonioon, niin alkaa vähitellen
olla asutusta tiheämmin. Tämä erämaavaellukseni
alkoi 8.10 kun olin poistunut LA:n alueelta. Siis yli kolme viikkoa jo, kyllä
tämä alkaisi pikkuhiljaa jo riittää. Ehkä pieniä merkkejä asiasta jo on.
Minulle riitti eilisellekin päivälle renkaanvaihto ja seuraava odottaa tuossa
minua. Katselin siinä rengasta vaihtaessani, että tien penkssa on vihreää!
Maasto on edelleenkin autiomaan näköistä,
mutta vihreää on enemmän, pensaat ovat
kookkaampia ja kuivan keltaisen ruohon
tilalla on vihreää. Säätyypin muutoksesta on ollut merkkejä jo pari päivää. Eilen oli
enimmäkseen pilvistä ja loppumatkasta hieman satoi. Minun edelläni oli satanut
enemmänkin. Ukkonen jyrähteli kauempana ja salamoiden loiste näkyi lopun matkaa
pimeässä.
Olen nyt saanut nähdä autiomaan auringonnousun useampaan
kertaan, samoin auringon laskut. Illalla
oli aika exoottista ajaa pimeässä, voimakas sirkkojen sirinä ja toisinaan
kiiluvat silmät tiepuolessa. Aivan kuin autiomaa olisi herännyt eloon pimeyden
tultua. Lepakoita viuhahteli pyörän
valokiilassa aivan vierestä ja illan viileys tuntui väsyneessä kehossa ihan
hyvältä.
Kerään voimiani ja jatkan huomenna matkaani kohti San
Antoniota. Huomenna olisi suunnitelman
mukaan 94 mailia ja seuraavana päivänä 86 mailia, eli aletaan lähestymään
inhimillisiä matkoja. Pyrin kyllä säätämään päivämatkani sinne 75 mailin
korville. Paljon riippuu siitä,
millainen tuuli on. Mutta jos
palautuminen tapahtuu niin kuin se tähän mennessä on tapahtunut, niin ainakin
lepopäivän jälkeinen päivä on helpompi, vaikka tuuli jatkaisi samasta
suunnasta. Mikäli se säilyy tuossa suunnassa, niin Mexicoon mentyä tuuli on
suoraan vastaan. Mutta rannikkoa lähempänä tilanne voi olla toinen. Pari päivää
sitten näin uutisista, että Kanadasta työntyi pitkälle Yhdysvaltain puolelle
kylmä rintama lumisateineen. Ei
kuitenkaan ihan tänne asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti