 |
| Maisemaa Texasissa. Kovin vähän osaan kameralla siitä tallentaa. |
Heräsin aamulla sen verran aukaisin, että olin tien päällä
noin 20 minuuttia ennen auringonnousua. Ajattelin päivän matkaa
haasteelliseksi, oletin matkaksi noin 140 km (oli lopulta 146 km) ja kun neljä viimeistä
päivää on tuullut vastaan ja tie jatkuu suunnilleen samaan suuntaan
(taivallanhan koko ajan pääsääntöisesti itään), ajattelin, että edelleenkin
tuulee. Siirryin suoraan highwaylle, joka olikin tosi hyvä. Pääasiassa betonitietä ja hyvää ajettavaa. Ja
se tuuli, aamulla vähäinen ja pääosan päivää sivumyötäinen, joten minulle tuli
viikon helpoin ja miellyttävin ajopäivä.
 |
| Näitä liikkuu tiellä koko ajan, siis yksi kuski kuljettaa neljä kuorma-autoa. En vain ole ehtinyt vauhsista kuvaamaan, nyt oli levähdyspaikalla. (Tässä tapauksessa vielä yhden henkilöautonkin, liekkö omansa.) |
Tämä päivä oli sitten maastoltaan taas sitä autiomaata,
kaupunki oli jäänyt taakse. Alkumatkan highway kulki Rio Granden suuntaisesti,
mutta ylämaissa (mesalla, kuten Tex sanoisi)
ja sieltä avautui kaunis näköala jokilaakson kapealle viljellylle
kaistalle. Sitten tie kääntyi kauemmaksi
joesta nousten vuorijonon ylitse. Teit ovat paitse numeroitu niillä on myös
jokin nimi usein. Tämän tien numero on 10 ja nimi Texas mountain road, eli
Texasin vuoristotie. Maisemat olivat
tänäänkin kauniita, ilma helppoa hengittää ja sää mitä parhain. Jossakin vaiheessa
oli joku tarkastusasema, jota aluksi luulin punnitusasemaksi. Ei se kuitenkaan
ollut sellainen, vaan kaikkien kulkijoiden piti kulkea sen kautta. Tien
varressa oli kauhea patteristo kameroita, edestä, takaa ja sivulta, ainakin 20
yhdellä kaistalla. Sitten tultiin varsinaiselle asemalle, jossa
oli suuri joukko luotuliiveihin pukeutuneita viranomaisia ja oli koiriakin.
Minulta kysyivät, että olenko Amerikan kansalainen ja kun vastasin, että en,
niin kehottivat näyttämään passini. Kaivoin sen repustani esiin, mikä ei käy
ihan käden käänteessä. Sen näytettyäni
sain luvan jatkaa. Pyörää pakatessani sitten porukka kertyi ympärille
kyselemään matkastani. Niin lopuksi tähän sellainen huomio, että tämä on
ensimmäinen kerta muistini mukaan, kun minulta on tien päällä matkoillani
passia kysytty.
 |
| Huono vitsi kertoo, että syömällä pääsee eroon nälästä ja juomalla vaimosta. Paremminkin voisi sanoa, että juomalla pääsee eroon vapaudesta, koska pääosa vangeista on vankilassa päihteiden takia. |
Nyt olen sitten Van
Horn:issa. 5 ajopäivää takana
edellisestä levähdyksestä, pelkoa polveni suhteen ja matkaakin taas hieman taittunut. (Olen aikaisemmilla reissuillani syönyt
nivelvaivoihini vihersimpukka….luontaistuotekapseleita. Pitäisiköhän aloittaa
taas niiden käyttö, kun jotenkin tuntuu että ovat polvet aiheuttaneet enemmän
huolta kuin ennen). Lepään huomisen ja
koitan hoitaa kykyjeni mukaan kehoani sekä suunnitella matkani jatkoa. Tämä USA:n puolella oleva taipaleeni alkaa
kuitenkin olla loppupuolella. Jos
rajanylityspaikkani olisi McAllen, niin sinne pitäisi selvitä noin kymmenessä
päivässä. Mutta kuten tämä jakso osoitti, mitä tahansa voi sattua milloin
tahansa (kelle tahansa), joten siellä McAllenissa ollaan silloin kun ollaan jos
Luoja suo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti