16.10.2013 Hukkaan heitettyä elämää!

Perhonen on hauras, niin on ihminenkin!

Eilen matkallani Grand Canyon;lle  mietin,  miten tämä on mahdollista. Miten henkisesti ja fyysisesti raunioina ollut ihminen voi tehdä tällaista.   2003 keväällä  tapahtui jotakin, joka muutti minun elämäni suunnan. Silloin lopetin alkoholin käytön.  Joku olisi ehkä odottanut, että sanon alkaneeni pyöräilemään! Ei se niin mene. Elämäni suunnan muutos alkoi niin yksinkertaisesta asiasta kuin päihteiden käytön täydellisestä lopettamisesta. Minulle vihdoinkin kelpasi apu ja kelpasi se ajatus, että alkoholi ei sovellu minulle vähäisessäkään määrin.   Tuohon mennessä mihinkään yritykseeni  hallita alkoholinkäyttöä ei ollut sisältynyt ajatus siitä kokonaan kieltäytymisestä.   Vasta kun vaikeuksien vuori kasvoi ylivoimaiseksi, täydellisessä yksinäisyydessä syntyi nöyryyttä myöntää taistelu alkoholia vastaan hävityksi ja halu luopua siitä kokonaan jos se ylipäänsä oli mahdollista.  Kun tuo halu löytyi, löytyi myöskin apua.

Päihteiden käytön lopettamisesta alkaa fyysinen ja henkinen toipuminen. Jos alkoholi on näytellyt niin suurta roolia elämässä kuin se minulla ja monella muulla näyttelee, ei toipuminen käy hetkessä . Joku saattaisi ajatella, että kun viina on poissa, kaikki on hyvin. Ei niinkään.  Jos ja kun alkoholia käytetään tunteiden säätelemiseen ja kun lääke siihen jää pois, silloin ne asiat on kohdattava selvin päin, opeteltava elämään selvin päin ilman mahdollisuutta turruttaa aivojaan, tunteitaan päihteillä.   Minulle nämä toipumisprosessit, siis fyysinen ja henkinen ovat käyneet rinta rinnan, edesauttaneet toinen toisiaan.  Henkisen toipumisen apuna ovat tietenkin toiset ihmiset, mieluiten sellaiset, jotka ovat kulkeneet saman matkan minua ennen, niin osaavat kertoa kokemustaan.  Toisin sanoen, tätä toipumisprosessia ei tarvitse tehdä yksin, jos ei halua.  Mikäli tuota henkistä toipumista ei tapahdu, ts. vain viina jää pois, silloin ollaan ”kuivilla”,   kuivassa humalassa, mikä on läheisille ihmisillekin tosi hankalaa, toisinaan jopa vaarallista.   Alkoholi tuhoaa aina keskushermostoa, mitä enemmän sitä käyttää, sitä enemmän vaurioita. Hermostuneisuus, keskittymiskyvyttömyys, masennus, muistiongelmat… pahenevat vielä kuukausia viinan käytön lopettamisen jälkeenkin. Huomasin varsin varhain, että pitkäkestoinen liikunta teki minun väärinkohdellulle keskustietokoneelleni hyvää.  Nimenomaan pitkäkestoinen, siksi pyöräily ja hiihto.

Maailma on kaunis, paljon kauniimpi kuin kapakan seinät!

Minun olisi pitänyt havaita jo aikoja sitten, että kuulun siihen ihmisjoukkoon, joka ei kykene kontrolloimaan alkoholinkäyttöä sen kerran aloitettuaan.   Ajattelen, että valtaosa ihmisistä ei kuulu tähän joukkoon ja ainakin he sanovat niin, että voivat ottaa tai olla ottamatta oman halunsa mukaan.   Näiden osalta siis liikakäyttö olisikin moraalisesti  tuomittavampaa, koska jos kykenee kontrolloimaan alkoholinkäyttöä, niin miksi sitten ei kontrolloi ?  Oliko ilkeästi sanottu. Mutta minun ja kaltaisteni kohdalla ei ole niin ja tätä ei suurin osa ihmisistä ymmärrä. On järjetöntä puhua kohtuukäytöstä sellaisen ihmisen kohdalla, joka on menettänyt kyvyn kohtuukäyttöön.   Olen ollut raittiiden vuosieni aikana tekemissä satojen alkoholistien kanssa, raittiiden ja juovien. Minun lähipiirissäni ei ole tapausta, jolle tuo kohtuukäyttökyky olisi palautunut, niitäkin varmaan on tai sitten ei ole ollutkaan kysymys alkoholistista.  Siksi ajattelen, että lähipiirin tai hoitohenkilökunnan ei tulisi ylläpitää toivoa kohtuukäytön onnistumisesta jos ilmeisesti kyseessä on ilmeinen alkoholisti.

Tuhlatut tunnit, tuhlatut vuodet! Kun mietin elämääni taaksepäin,  mitä on jäänyt jälkeen kapakkailloista, karaokeilloista…. ei mitään. Joutavaa jorinaa, josta kukaan ei muista mitään seuraavana aamuna.  Olen ollut maailmalla pyörän selässä nyt yhteensä kaiketi reilustikin yli vuoden.  Kun alan miettimään matkapäiviäni, muistan suurimman osan, millaisessa majapaikassa olin, millaisia maisemia….. Kokeilkaapa te ystäväni, jotka harrastatte edelleen niitä perjantai-illan kapakassa istumisia, muistaa 400. kapakkaillan tapahtumat! Ei se ainakaan minulta onnistu. Pitää olla mokannut melko pahasti, että jotakin jää mieleen.  Mennään siihen keskivertokäyttäjään, vaikka en tiedä onko sellaista. Kekimäärin  noin  10 litraa absoluuttista alkoholia vuodessa/ henkilö.  Vastaa  n. 26 litraa koskenkorvaa, 650 ravintola-annosta, sen polttamiseen maksalta menee keskimäärin 1300 tuntia.  Onko ne tuhlattuja tunteja? Monien kohdalla kaiketi ei? Mutta jos suomalaisista työikäisistä miehistä käyttää 40% alkoholia riskirajalla tai sen yli, niin kyllä niitä tuhlattuja tunteja kertynee muillekin kuin minulle. Tuo riskirajahan on minusta nykyisin ajatellen kohtuuttoman korkealla kaiken lisäksi, noin kori kaljaa viikossa ja vastaa siis noin 15 litraa  absoluuttista alkoholia vuodessa.

Eilen en tuntejani tuhlannut, kävin Grand Canyonilla, muistan sen. Tänäänkin olen ollut hereillä aikaisesta aamusta ilman krapulaa, tehnyt jo paljon ja koitan touhuta vielä lisää.  Suosittelen elämäntapaani, ei välttämättä tällaisia pyörämatkoja mutta päihteettömyyttä.  Tämä on elämisen arvoista elämää ja en ainakaan tänä päivänä pahoita kenenkään mieltä alkoholin takia.