27.10.2013 ”Minä olen vastuussa”

Alkoholi johtaa ennenaikaiseen hautaan. Esimerkiksi syövän suhteen alkoholi on asbestiin verrattava aine, Vähäinenkin määrä voi aiiheuttaa syövän, riski kasvaa käytön lisääntyessä. 

Mietin omaa lapsuuttani ja alkoholinkäyttöilmastoa silloin.  Vaikka tuolloin ei olisi tullut kyseeseenkään, että poikaporukka olisi kokoontunut keskelle kylää perjantai-illasta sunnuntai-iltaan ryypiskelemään (*), siltikin sitä juopottelua pidettiin itsestään selvyytenä. Minä aloitin oman alkoholinkäyttöni vasta 17 vuoden iässä ja ajattelin, että minua pidettiin jotenkin kummallisena, kun en ottanut osaa kavereideni kiljunjuontiin ja myöhemmin muidenkin juomien. Kannoin sitä juomaa kyllä Oulusta maalle kavereilleni, kun minua vanhemmat opiskelukaverini sitä hankkivat.  Ei huolta, ehdin kyllä määräni juoda moneen kertaan senkin jälkeen.  (*) Oulussa hupisaaret, Ainolan puisto, torin ranta, uimarannat, muuttuvat kesäisin  pitkäksi ulkoilmakapakaksi.  Minusta sen julkijuopottelun voisi kieltää kaupungin järjestyssäännöllä, niin kuin se on monessa muussa maassa kielletty.

Anthony De Mello kirjoittaa kirjassaan ”Havahtuminen”, että elämme unessa, että valaosa ihmisistä elää unessa.  Tämä tarkoittaa, että emme ole aidosti tietoisia omista tekemisistämme ja ajatuksistamme. Allekirjoitan tämän omalta kohdaltani pääosan elämäni suhteen.  Jos ajattelen alkoholinkäyttöön liittyviä asioita Suomessa, niin lähes koko yhteiskunta on unessa. Ne muutamat ihmiset jotka näkevät tilanteen sellaisena kuin se on, vaietaan kuoliaaksi.  Sitä tietoa ja niitä ihmisiä kyllä on, asiallisia juttuja ilmestyy milloin kauppalehdessä, milloin lääkärilehden pääkirjoituksessa jne. Mutta ei juuri voi puhua kansanliikkeen syntymisestä asian korjaamiseksi. 

Jos oluen  veroihin tai kauppatapaan tai mainontaan pyritään puuttumaan, niin valtakunnan päämediat ryhtyvät antaumuksella panimoteollisuuden edunvalvojaksi ryhtyessään huolestuneena pohtimaan, miten ihmisten työpaikkojen käy, jos oluen juonti vähenee. Minusta on käsittämätön sellainen ajatus, että  ihmiset jättäisivät ne olueeseen käyttämättä jääneet rahansa johonkin piirongin laatikkoon ottamatta niitä koskaan sieltä käyttöön.  Kyllä ne viinasta säästyneet rahat tulee käytettyä, omalta kohdaltani voin sanoa, että olen ollut taloudellisesti toimelias raitistumiseni jälkeen. Ne vain tulee käytettyä eri kohteisiin, mielestäni järkevämpiin.  Olenkin kysynyt ja kysyn edelleenkin, että eikö niiden tahojen, jotka hyötyisivät alkoholinkulutuksen vähentymisestä, tulisi yhtyä asenneilmaston muokkaamiseen. Mutta esimerkiksi tämän minun matkani sponsorointiin ei yksikään urheiluvälinemyyjä tai valmistaja ole uskaltanut tarttua. Se on niin kuin Janne J. sanoo, että Suomessa saa nykyään pilkata Jumalaa, mutta alkoholin käytöstä kielteiseen sävyyn puhuminen on tabu!

Mikä on sitten yksityisen ihmisen vastuu, eihän se olutteollisuus minua kuuntele.  Kun katson aamu-TV:tä, niin siellä kokataan ruokaa ja lopuksi fiilistellään, mikähän viini mahtaisi olla parasta tämän papusopan kanssa? Sanomalehden viikonloppusivuilla on lukemattomia kertoja kaikenlaisia ruoka- ja matkajuttuja niiden viinipullojen kera.  Jos  joku perustaa jonkinmoisen ”olutseuran”, niin siitä  kerrotaan lehdessä  hienona asiana, ylevä harrastus?  Mitähän olisi ”tupakkaseura”, seuran jäsenet kokoontuisivat säännöllisesti kessuttelemaan ja vertailemaan eri tupakkalaatujen tuoksuja ja jälkimakuja? Väitän ja olen tarvittaessa valmis perustelemaan, että alkoholihaitat Suomessa ovat vähintään kymmenkertaiset tupakkaan nähden, mutta kohtelu on aivan muuta.  Sitten meidän omat juttumme.  FB:n lomakuvissa usein olutlasi tai viinipullo saa sen pääosan, viestii että tätä sitä tänne on tultu ottamaan ja otetaan, vaikka tosiasiallinen tilanne ei niin olisikaan. Vastaanottaja tulkitsee sen haluamallaan tavalla.  Olen aivan varma, että tässä maailmassa ihminen ei voi välttyä siltä tiedolta, että viinaa on olemassa ja osa ihmisistä sitä juo, vaikka minä en siitä elämänmittaista ja kaiken lisäksi ilmaista markkinointitehtävää ottaisikaan.

Viinaan liittyvät vitsit ja jutut ovat keskeinen puheenaihe ainakin miehillä. Töppäyksistä humalassa tiettyyn rajaan asti puhutaan sankaritekoina.  Mitä ihmeen sankaruutta on siinä, että toikkaroi  muistamattomana, kaatuu ja joutuu ensiapuun, on krapulan takia poissa töistä, paskoo housuihinsa, lyö puolisoaan tai lapsiaan, haisee kuin rankkitynnyri, oksentaa paikat … Eikö minun vastuullani olisi sanoa että töppäsitpä pahasti. Kun sen kyllin selkeästi sanon ja jos sen sanoo muutama muukin, niin epäilenpä, että moiset jutut loppuvat. Kerrotaan niitä kyllä minulle vieläkin, mutta ei enää ylpeillen vaan pikemminkin häpeillen.  Ja jos ilmaisemme mielipiteemme sanomalehtien alkoholinkäyttöä  ihannoivista jutuista, siis kielteisen mielipiteemme, niin jos niitä tarpeeksi sinne tulee niin eivätköhän vähene.   Sitten on tuo sosiaalinen media ja jutut siinä.  Hoidan ainakin oman tonttini,  minun viesteissäni ei pitäisi oluen juonnin olla pääosassa, ei sen puoleen viinin tai minkään muunkaan juoman. Ja voisinhan minä alkaa hieman ilkeäksi ja alkaa kertoa oman mielipiteeni niistä jutuista, joissa sitä alkoholimyönteistä ilmapiiriä ylläpidetään.  Se ei ole kovin paljon,  se on kuitenkin se, mitä minä voin tehdä. Hoitaa oman tonttini, hereillä, tietoisena teoistani, puheistani, kirjoituksistani. Tietoisena myös  siitä, että tänäänkin teen virheitä.