tiistai 26. elokuuta 2014

Hukkaan heitettyä elämää!

Maailma on kaunnis, ei siitä ole kiire pois!


Tänään tein pyöräni kanssa tuuleen reikää pudasjäeven rauhallisilla teillä. Loppukesän sää oli raikas, väliin hieman kostea mutta menossa oli kaiken aikaa elämän maku. Makua oli myös tauolla rahkaan lisäämissäni mustikoissa. Tänään ei elämäni mennyt hukkaan, elin sitä niin kuin parhaiten taisin, selvin päin liikkuen ja nauttien.

Alkoholistin keskimääräinen elin-ikä on 48 vuotta. Kun koko väestön keskimääräinen elin-ikä on 80,38 vuotta (vaikka alkoholistit laskevat sitä roimasti), niin alkoholisi lyhentää elämäänsä yli 30 vuotta. Jos laajennaamme joukkoa vain runsaasti juoviin, niin se joukko, joka laskee elinikäänsä juomalla, kasvaa suurella joukolla. Eläkeyhtiö Ilmarisen päälääkärin mukaan 40% työikäisistä miehistä juo riskirajalla tai sen yli. Jos vaikka arvioisin, että tämä joukko lyhentää elinikäänsä kymmenellä vuodella.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Kun ihminen on päissään tai karpulassa, on elämä terveellä järjellä ajatellen hukkaan heitettyä. Jos ette usko, niin menkää kuuntelemaan selvin päin jaaritusta, mikä täyttää pubien ja kapakoiden pöydät varsinkin sen jälkeen, kun nautittujen tuoppien määrä alkaa ylittämään selvästi ne kuuluisat ”pari tuoppia”. Riskirajaksi Suomessa katsotaan miehillä n. 21 alkoholiannosta. Tämän palamiseen kuluva aika on n. 42 tuntia joka merkitsee vuodessa 2184 tuntia ja tuona kymmenellä vuodella lyhentyneellä 70 vuoden iällä päissäänolotunteja olisi kertynyt 120 000, jos juomisen aloittaa 15 vuotiaana. Kun vuodessa on 8760 tuntia, niin tuota päissään oloaikaa kertyy melkein 14 vuotta. Kun tuohon lisää 10:llä vuodella lyhentyneen eliniän, on viinan alttarille uhrattu n. 24 vuotta, eli yli kolmannes koko eliniästä.

Tämä laskelma ei ollut edes suurkuluttajan laskelma. 10% väestöstä juo tällä hetkellä pullon väkevää viinaa vastaavan määrän alkoholia joka ainoa päivä. Ei voi puhua enään ihmisen arvoisesta eläämästä. Meillä on työttömyysongelma, jota kauhistellaan ja on aihettakin kauhistella. Mutta kovin vähän tuntuu saavan huomiota se 550 000 ihmistä, joka on pääosan eläämästään päissään. Hukkaan heitettyä elämää, todella hukkaan heitettyä elämää. SUURI joukko yksilöitä on sairaita. Mutta sen lisäksi yhteiskunta on sairas. Sairas ilman sairauden tuntua, sen myöntämistä. Alkoholismista sanotaan, että ensiksi täytyy myöntää olevansa alkoholisti, jotta olisi mahdollisuus toipua. Sama kai koskisi yhteiskuntaa, täytyisi todella myöntää, että on hyvin suuri ongelma, että ongelmalle voitaisiin suoda sen kokoluokan mukainen painoarvo.


Tänään olen elossa, raitis ja aika terve.