torstai 3. lokakuuta 2013

3.10.2013 Santa Barbara

Katunäkymää Santa Barbarasta


Katselin eilen mielessäni matkaa tavoitteeseeni LA:ssa ja se olisi kahteen päivään ollut kaupunkiajeluna aika ”haasteellista”. Niinpä jaoin matkan kolmeen osaan ja ajelin tänään rauhallisesti tänne Santa Barbaraan.  Matkaa olikin alle 90 km, hyvää tietä jonka varrella tälle päivälle ei paljon kyliä mahtunut. Yksi alkoholisoituneen näköinen nuorimies ajeli hetken matkakumppanina ja sain puhua hänen kanssaan muutaman sanan Espanjaa.
Tulin tähän majapaikkaani jo vähän kolmen jälkeen. Koska aikaa oli runsaasti, laitoin navigaattoriin REI-kaupan osoitteen ja  lähdin katsomaan löytyisikö sieltä karttaa LA:sta Grand Canyonin suuntaan. Koska olin valinnut majapaikkani hinnan perusteella, ei se todellakaan ollut ihan rannassa. REI-kauppa oli ja sinne oli matkaa yli 5 kilometriä. Sainpahan katsella kaupunkia samalla, kävinkin ihan rannassa.  Kaunis kaupunki ja täällä näkyi olevan sellainen turistimeininki. Matkailijoita oli paljon ja olipa rantahietikolla auringonottajiakin. Tänään olikin eilistä lämpimämpi päivä. Mutta siinä REI-kaupassa ei ollut toivomani karttaa, vaikka muita karttoja kyllä oli. joten huomenna jatketaan sitten tavallisella maantiekartalla.
Santa Barbaran rannalta.

Minulla oli Suomesta lähtiessäni jonkin verran urheilujuomajauhetta mukana. Se on loppunut aikoja sitten. Olen juonut sitten vettä ja keskimäärin yhden pullon Gatorey urheilujuomaa.  Kun käyn kunnon lenkin musta aluspaita päällä, on siinä jälkeenpäin valkeita juovia. Hien mukana kehosta poistuu jotakin. Jos liikun päivässä keskimäärin kahdeksan tuntia, varmasti kaikenlaisia mineraaleja häipyy hien mukana. Siksi mieluusti käyttäisin jotakin sellaista juomaa, jossa olisi niitä mineraaleja, jotka poistuvat rasituksen aikana. Toisinaan maailmalla olen  kolunnut  urheiluravintoliikkeitä, joissa on suunnaton määrä kaikenlaisia purkkeja, jotka ovat tarkoitettu kehonrakentajille.  Tänään satuin ruokapaikkaa etsiessäni törmäämään sellaiseen urheiluravinneliikkeeseen ja luulen sieltä löytäneeni sellaisen jauheputkin, joka on tarkoitettu nimenomaan rasituksen aikana nautittavaksi eikä lihaksia pullistamaan.  Minun lihasteni ei tarvitse pullistua,  pyörässä on ihan tarpeeksi painoa ilmankin.  Mutta summa summarium,  minulle nesteen nauttiminen on tärkeää, ehkä lämpimässä ilmanalassa erityisen tärkeää.


1 kommentti:

Tomi Auno kirjoitti...

Jotain poretabletteja ainaki jossain myydään, missä on niitä hikoillessa häviäviä mineraaleja ja suoloja mukana, helppo annostella.