perjantai 29. marraskuuta 2013

29.11.2013 Chichen Itza

Kun näitä taloja katsoi, olisi voinut kuvitella olevan 1000 vuotta taaksepäin. Sähkömittari pylväässä kertoo kuitenkin, että ollaan nykyajassa. 

Mieluisa ajopäivä. Aika viileä, ehkä +25C, ihanteellinen minulle.  Lähdin Meridasta palaamalla tovin taaksepäin, siirryin kehätielle ja poistuin siitä sitten reilun tunnin ajettuani Cancunin suuntaan.  Ajoin puolen matkaa autopistalla (moottoritien tapainen) ja sitten käännyin pienemmälle kylien läpi vievälle tielle.  Aivan ihania pikkukyliä. Katseltavaa olisi ollut tien ulkopuolellakin. Alueella on luolia ja sitten Cenotes:eja, maanalaisien  veden täyttämien luolien avautumia tai miksi niitä nyt sanoisi. Sitten lopuksi tämä Chichen Itza:n kylä, joka ilmeisesti on pyramiidistaan hyvinkin kuuluisa. Mutta minä olen vielä kaksi päivää töissä, enkä ala haihattelemaan.  Sillä kyllä minä niin ajattelen, että tämä homma on nyt minun työtäni. Toki, tällä hetkellä mieluisaa, majoituin aivan mahtavan hotelliin, koska oletin jo ennakkoon, että täältä ei kovin halpaa löydy. Sain kyllä tingattua huoneen ihan kohtuulliseen hintaan.  Laski melkein puoleen siitä, mitä aluksi esitettiin.  Tai sitten respa oli ovela.

Olin tässä yksi ilta syömässä paikassa, jossa hääräsi ilmeisesti koko sukukunta niin kuin monessa muussakin paikassa.  Yksi henkilöistä oli nuorehko, ehkä noin 35-vuotias nainen, joka oli järkyttävän lihava. Olin tunnistavinani hänen miehensä, joka hänkin oli viihtynyt ruokakulhon ääressä, mutta meni kuitenkin ihan sellaisesta tanakahkosta. Naisella oli kaksi lasta, tytär, noin 9-vuotias ja poika noin 5-6-vuotias.   Poika oli jo hyvää vauhtia kehittymässä vakavasti ylipainoiseksi. Katselin ruoka odottaessani ja syödessäni pojan ja perheen touhuja.  Ensiksi poika kahmi kourakaupalla asiakkaille tarkoitettuja karamelleja ja sulloi niitä taskuunsa.  Isä näki mutta temppuili pojan kanssa sellaisia käsileikkejä rakastavan isän tavoin.  Sitten lapset saivat ruokaa. Poika mm. sellaisen arviolta 45 cm pitkän kaikella värkillä täytetyn patongin. Ei olisi minulta mennyt alas kuin puolet. Sekään ei riittänyt, hän pölli vielä sisareltaan. Äiti istui vieressä ja katseli kuinka lapset saivat ravintoa.  Minä käsitin, että hän on kasvattamassa pojastaan painon suhteen kaltaistaan.

Minulle tilanne oli järkyttävä. Ensiksikin, äidin ylipaino oli kauhea, sitä massaa liikuttaa ja sen kanssa elää, minä ajattelen, että vankilatuomio olisi paljon helpompi. Mutta se, että perhe oli tekemässä lapsistaan kaltaisiaan, ennen kaikkea äiti, se oli se varsinainen järkytys.  Oletan, että he ajattelivat rakastavan lapsiaan ja sellainen ilmapiiri siinä tilanteessa oli. Ajattelen kuitenkin, että minä en tekisi yhdellekään ihmiselle maailmassa sellaista karhunpalvelusta, että syöttäisin hänet äitinsä kaltaiseksi sairaalloisen ylipainoiseksi. Uskoisin, että moni muu ulkopuolinen olisi nähnyt tilanteen samoin.  Tässä tapauksessa rakkauden teko ei mielestäni ollut myöntyä pojan ahmimishaluun vaan koittaa rajoittaa sitä. Mutta toisaalta, jos on  äiti ahmijana, niin, paljonkohan se auttaa!  Ymmärrän täysin sen, että perhe ei itse asiaa välttämättä havaitse vaan vanhemmat pitävät itseään hyvinä vanhempina.  Ts. he ovat sokeita oman toimintansa vaikutuksille.

Olen ollut yhtä sokea oman toimintani vaikutuksille, mitä tulee alkoholinkäyttöön ja tupakointiin.  Jos ajatellaan, että alkoholinkäyttö olisikin hallinnassa, ns. ”tavallista” alkoholinkäyttöä.  Sehän tarkoittaa, että viikonloppuna, lomilla…..  Lapset, nuoriso näkee, että silloin kun on vapaata, silloin otetaan ja lomilla varsinkin.   Jos pitää paikkaansa, että alkoholismiin tarvitaan perinnöllinen tekijä yhdistettynä alkoholinkäyttöön, niin arvioidaan, että suomalaisista tuo perinnöllinen tekijä löytyy noin kymmeneltä prosentilta.  Alkoholisteja arvioidaan olevan 5-10 % väestöstä, ehkä lähempänä kymmentä prosenttia. Todennäköisyys siihen, että lapsi omaa tuon perinnöllisen tekijän, on siis noin kymmenen prosenttia.  Kun näytämme juomisen mallia, opetamme lapsiamme alkoholinkäyttöön ja samalla mahdollisuuteen sairastua sairauteen, joka on väestöpohjaan nähden ehdottomasti pahin sairautemme.  Huonosta tilastoinnista huolimatta tappaa eniten työikäistä väestöämme.   Toimisimmeko samoin jonkin syövän suhteen. Altistaisimmeko lapsemme mahdollisuuteen saada syöpä X, koska todennäköisyys että hän saa sen on ”vain” 10%?  Tänään ajattelen, että lasten seurassa ei alkoholia tulisi nauttia lainkaan eikä lasten seurassa olla humalassa.

Yritän tällä tarinallani taas kertoa, että me tavalliset ihmiset, me olemme vastuussa niistä vääristä asenteista mitä alkoholiin tulee.  Että emme olisi unessa omien tekojemme, puheidemme ja miksei kirjoituksiemmekin suhteen.  Tänään juon vettä, se on hyvää eikä siitä tule jälkiseuraamuksia!



Ei kommentteja: