perjantai 22. marraskuuta 2013

22.11.2013 Heroica Cardenas

Vaatimaton kamerani ja kuvaustaitoni voivat välittää vain himpun  verran siitä kauneudesta mitä tänäänkin matkallani näin. 


Kävin syömässä juuri ennen kuin aloin  tähän kirjoituspuuhaan. Oli ”turvallinen” olo, pitkään pöytääni  tupsahti kymmenkunta poliisia täydessä sotisovassa luotiliiveineen ja konetuliaseineen.  Katselin heidän pukeutumistaan,  luotiliivien alla oli tummat haalarit, lähes mustat ja sen alla minusta aika paksuhko kudottu paita. Mietin sitä hikeä, jonka tänäänkin valutin. Kun tulin majapaikkaani, olin hetken ilmastoidussa huoneessani ja lähdin sitten hakemaan kahvia viereiseltä huoltoasemalta. Kun menin ulos, kostea ja kuuma ilma iski vastaan. Mietin, että miten ihmeessä olen tässä kelissä tänään ajanut 120 km?  Nämä poliisit eivät hikoilleet, mutta ilmeisesti minäkin olen vähän tottunut jo tuohon ilmaan, kun en lämpöhalvausta saanut.

Otin tänään kuvan kyltistä, jossa  oli matkaa Cancuniin 1000 km. Kyllä minä odotan kovasti sinne pääsyä. Monestakin syystä.  Tämä matkaamistahtini on ollut minulle sen verran ripeää, että ei ole juuri voinut löysätä muuta kuin lepopäivinä.  Tänäänkin 5:40 ylös ja liikkeellä ennen seitsemää.  Hotellin aamupala olisi ollut vasta seitsemältä enkä sitä jäänyt odottamaan. Joka aamu, viikosta ja kuukaudesta toiseen, ylös, aamutoimet ripeästi ja matkaan.  Keskimääräisenä päivämatkana tuo noin 120 km, vie minulta lähes koko valoisan ajan monestikin (ei tänään) ja lisäksi vie energiaa käsittääkseni yhden maratonin verran.  Korjatkaa, jos olen väärässä, en ole maratonia juossut.  Jos joku kuvittelee, että olen jotenkin poikkeava tässä suhteessa, niin voin kertoa, että en ole. Tunnen väsymystä, pelkoa ja ikävää. Useimmat ajopäivät ovat raskaita fyysisesti. Toisinaan ne ovat raskaita fyysisesti ja henkisesti.  Mutta onneksi tätäkään hommaa ei tarvitse tehdä kuin yhden päivän kerrallaan. Ja sen minä ainakin tähän mennessä olen pystynyt tekemään. Elämään ja toimimaan yhden päivän kerrallaan.

Tie oli tänään alkuun hieman hankalaa. Kaupunki oli aamulla ruuhkainen. Olisin joskus sanonut, että Suomalaiset ovat maailman surkeimpia  autokuskeja. Nyt kyllä voin hyvällä omallatunnolla kertoa, että kyllä Mexicolaiset ovat paljon surkeampia. Ne tarvitsevat liikennevalo-ohjattuun risteykseen muutaman poliisin  lisäksi ohjaamaan liikennettä.   Vilkuista olen kertonutkin.  Niitä käytetään poikkeuksetta hämäämään muita kulkijoita.  Niiden käytössä ei kerta kaikkiaan ole mitään tolkkua. Eikä ole monessa muussakaan hommassa. Jotenkin ne kuitenkin sohlaavat kuin ihmeen kaupalla.  Niin siitä tiestä, muutaman kymmenen kilometrin jälkeen tie muuttui lähes tasaiseksi, hyvin alavien ja vetisten maiden läpi kulkevaksi. Minusta näytti, että oli vielä jonkinmoinen tulva, koska osa asumuksista oli selvästikin veden alla.  Maisema oli minusta kiehtovaa, paikoin hyvin kaunista. Ja niitä lintuja, kaikensorttisia, niitä piisasi.
Toissapäivänä tuli 11 000 km täyteen matkallani. Tällä hetkellä lähtöpisteessäni on pakkasta -1C . Varmaan siellä matkani varrella sisämaassa on paljon kylmempiä paikkoja.  Täällä on tuon AccuWeather.com:in mukaan  +25C illalla puoli kahdeksan aikaan.  Oikeaan suuntaan ainakin toistaiseksi olen lämpätilan mukaan kulkenut. Tosin, hieman vähäisempikin riittäisi. Mutta huomenna matka jatkuu, jos  Luoja suo, ainakin huomisen päivän. Katson sitten, pidänkö siinä vapaapäivän vai vieläkö jatkan.
PS. Kävin katsomassa reittini varrelta Watson Laken lämpötilan, -21C. Ei olisi minun pyöräilykelini enään. Tunnin siinä ajaisin varvaslämmittimien kanssa.



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen seurannut matkaasi täältä Oulusta ja Pytkynharjusta nyt jo siellä olevaan lämpöön asti.
Lumen miehenä voin kertoa että eilen avattiin Luppoveden latu joka on loistavassa kunnossa.
Lumiset terveiset sinne matkasi varrelle ja puhaltakoon myötätuuli sinulle kaikille matkoillesi !

Heikki Heinonen kirjoitti...

Päivän aloitus ensin lukemalla blogisi, Facebookisi, sitten vähän Googlesta lisäkuvia reittisi varrelta ja paikoista joissa kuljet.
Ja lämpötilasta sen verran, että jos minä saisin valita, niin mieluummin +30 kuin -30. Terveisiä Syötteeltä ja myötäelämistä.

Ahti Auno kirjoitti...

Mukavaa kuulla asioita sieltä Syötteen seudulta. Siellä minä olen pohjakuntoni hankkinut. Odotan mielenkiinnolla, kuinka hyväkuntoisen Heikin tapaan keväällä, jos takaisin selviän, niinkuin toivon. Heikki otti sen kuntoiluhaasteen vastaan!