 |
| Tiepuolessa on ollut paljon aaseja, muuleja ja hevosia lieassa syömässä. Tässä yksi kaunokainen. |
Iltayö oli hieman levoton,
miesporukka ryyppäsi pihalla ja piti aikamoista meteliä. Aamulla sain
puhelun Raittiuden ystävien toiminnanjohtajalta, Marko Kailasmaalta ja sen
jälkeen sain vaihtaa muutaman sanan koko yhdistyksen hallituksen kanssa. Puhelun jälkeen pakkasin kamani ja ajoin
juomaan aamukahvini samaan paikkaan, jossa illalla söin. Luulin, että mitään
muuta paikkaa ei edes olisi auki, mutta erehdyin. Kun lähdin liikkeelle, näin,
että vaihtoehtoja olisi ollut moniakin. Kahvia juodessa selvisi, että
paikkakunnalla olisi yksi pyöräliike ja sen paikkakin selvisi. Osoitteen neuvomiseen liittyvä sanasto on
hallussa. Kävi vain niin, että se ei ollut vielä auki. Sain viereiseltä
työporukalta tiedon, että aukeaisi kahdeksalta, mass o menos. Odottelin
kahdeksaan ja yli ja sain neuvon toisesta liikkeestä, en sitä kuitenkaan
löytänyt. Kun palasin takaisin, oli liike auennut ja mutkien jälkeen sain
nippelini, itse asiassa 20 pinnaa
nippeleineen hintaan 20 pesoa, eli hieman yli euron.
Aikaa oli kulunut normaalista liikkeelle lähdöstä sen
verran, että ajattelin ehkä pimeän tulevan ennen kuin pääsen tänne missä tätä
tarinaa sepustan. Alkumatka oli mielenkiintoinen. Poliisia ja sotilasta lappoi
niin kuin olisi ollut sotatila. Sitten vähän ennen paikkaa, jossa käännyin
tälle rantatielle, oli vaikuttava tiesulku tai tarkastuspiste. Sotilaita oli
mieluummin 200 kuin 20 ja konetuliasebunkkereitakin oli kymmenkunta. En ole
moisia nähnyt edes elokuvissa. Valitettavasti en uskaltanut kuvata, sen verran
on tuota itsesuojeluvaistoa. Tuli
mieleen, että meillä Suomessa ollaan kuitenkin suhteellisen turvassa. Jos ei
itse reuhaa päissään ja välttää humalaisten seuraa, on elämä pääsääntöisesti
melko turvallista. Minussa ainakin
herättää moinen aseiden kanssa sähläily jonkinmoista rauhattomuutta. Liikenteestä sen verran, että pitkän matkan
linja-autoja on erittäin paljon ja ne, toisin kuin paikallisbussit, näyttävät
tosi hyväkuntoisilta. Toinen ilmiö oli eilen ja tänään hinauksessa olevat
autot. Tyypillisesti 2- 4 :n autoletkan saattueissa uksi täyteen lastattu
käytetty h-auto veti yhtä tai kahta vanhaa täyteen lastattua H-autoa. Minun
logiikkani mukaan Mexicolaiset hakivat 2-4 miehen porukoilla USA:n puolelta
vanhoja autoja ja muuta roinaa tänne antaakseen niille lisää elinaikaa.
Tie rauhoittui, kun käännyin tänne johtavalle pienemmälle
tielle. Oikeastaan matka oli liiankin rauhallinen, noin 80 km:n matkalla ei
taaskaan ollut sitä kahvipaikkaa. Olisin kuvitellut Mexicon tiheään asutuksi,
tämä kolkka mistä maahan tulin, ei sitä ainakaan ole. Sama ilmiö kuin
aikaisemmissa maissa, lopetettuja hotelleja, huoltoasemia, kauppoja,,, Onkohan
se maalta pako täälläkin ajan sana.
Tänään oikullinen tuuli oli taas hieman eri suunnassa kuin eilen,
pääosin sivuvastainen. Niinpä käytin 136 km:n matkaan yli 9 tuntia. Tuo matka
tarkoitti myös sitä, että tällä matkalla 10 000 km tuli täyteen ja tästä
on tullut elämäni pisin pyörämatka. Ei sen puoleen, en minä autollakaan ole
ajanut yhtään aikaisempaakaan matkaani vastaavaa matkaa yhteen menoon. Tämä majapaikkani on aika vaatimaton, maksoi
250 pesoa, eli noin 14 euroa. Ei ole nettiä, joten blogin päivitys jää
tuonnemmaksi. Vaihdoin kuitenkin pinnan heti kun tulin ja sen jälkeen myös
vaihteistoöljyt. Ruokapuolessa jouduin
tyytymään viereisestä kaupasta hankittuihin systeemeihin, jotka eivät kyllä
kummoisia olleet. Koitan korjata tilanteen huomenna. Huomisen päivän pitäisi
olla helpompi. Päässen aamulla ihmisten aikaan liikkeelle ja matkaa mielestäni
on n. 20 km lyhyemmästi. Mutta se on
taas huomisen päivän asia, katsotaan ensin, että heräänkö elossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti