29.11.2013 Chichen Itza

Kun näitä taloja katsoi, olisi voinut kuvitella olevan 1000 vuotta taaksepäin. Sähkömittari pylväässä kertoo kuitenkin, että ollaan nykyajassa. 

Mieluisa ajopäivä. Aika viileä, ehkä +25C, ihanteellinen minulle.  Lähdin Meridasta palaamalla tovin taaksepäin, siirryin kehätielle ja poistuin siitä sitten reilun tunnin ajettuani Cancunin suuntaan.  Ajoin puolen matkaa autopistalla (moottoritien tapainen) ja sitten käännyin pienemmälle kylien läpi vievälle tielle.  Aivan ihania pikkukyliä. Katseltavaa olisi ollut tien ulkopuolellakin. Alueella on luolia ja sitten Cenotes:eja, maanalaisien  veden täyttämien luolien avautumia tai miksi niitä nyt sanoisi. Sitten lopuksi tämä Chichen Itza:n kylä, joka ilmeisesti on pyramiidistaan hyvinkin kuuluisa. Mutta minä olen vielä kaksi päivää töissä, enkä ala haihattelemaan.  Sillä kyllä minä niin ajattelen, että tämä homma on nyt minun työtäni. Toki, tällä hetkellä mieluisaa, majoituin aivan mahtavan hotelliin, koska oletin jo ennakkoon, että täältä ei kovin halpaa löydy. Sain kyllä tingattua huoneen ihan kohtuulliseen hintaan.  Laski melkein puoleen siitä, mitä aluksi esitettiin.  Tai sitten respa oli ovela.

Olin tässä yksi ilta syömässä paikassa, jossa hääräsi ilmeisesti koko sukukunta niin kuin monessa muussakin paikassa.  Yksi henkilöistä oli nuorehko, ehkä noin 35-vuotias nainen, joka oli järkyttävän lihava. Olin tunnistavinani hänen miehensä, joka hänkin oli viihtynyt ruokakulhon ääressä, mutta meni kuitenkin ihan sellaisesta tanakahkosta. Naisella oli kaksi lasta, tytär, noin 9-vuotias ja poika noin 5-6-vuotias.   Poika oli jo hyvää vauhtia kehittymässä vakavasti ylipainoiseksi. Katselin ruoka odottaessani ja syödessäni pojan ja perheen touhuja.  Ensiksi poika kahmi kourakaupalla asiakkaille tarkoitettuja karamelleja ja sulloi niitä taskuunsa.  Isä näki mutta temppuili pojan kanssa sellaisia käsileikkejä rakastavan isän tavoin.  Sitten lapset saivat ruokaa. Poika mm. sellaisen arviolta 45 cm pitkän kaikella värkillä täytetyn patongin. Ei olisi minulta mennyt alas kuin puolet. Sekään ei riittänyt, hän pölli vielä sisareltaan. Äiti istui vieressä ja katseli kuinka lapset saivat ravintoa.  Minä käsitin, että hän on kasvattamassa pojastaan painon suhteen kaltaistaan.

Minulle tilanne oli järkyttävä. Ensiksikin, äidin ylipaino oli kauhea, sitä massaa liikuttaa ja sen kanssa elää, minä ajattelen, että vankilatuomio olisi paljon helpompi. Mutta se, että perhe oli tekemässä lapsistaan kaltaisiaan, ennen kaikkea äiti, se oli se varsinainen järkytys.  Oletan, että he ajattelivat rakastavan lapsiaan ja sellainen ilmapiiri siinä tilanteessa oli. Ajattelen kuitenkin, että minä en tekisi yhdellekään ihmiselle maailmassa sellaista karhunpalvelusta, että syöttäisin hänet äitinsä kaltaiseksi sairaalloisen ylipainoiseksi. Uskoisin, että moni muu ulkopuolinen olisi nähnyt tilanteen samoin.  Tässä tapauksessa rakkauden teko ei mielestäni ollut myöntyä pojan ahmimishaluun vaan koittaa rajoittaa sitä. Mutta toisaalta, jos on  äiti ahmijana, niin, paljonkohan se auttaa!  Ymmärrän täysin sen, että perhe ei itse asiaa välttämättä havaitse vaan vanhemmat pitävät itseään hyvinä vanhempina.  Ts. he ovat sokeita oman toimintansa vaikutuksille.

Olen ollut yhtä sokea oman toimintani vaikutuksille, mitä tulee alkoholinkäyttöön ja tupakointiin.  Jos ajatellaan, että alkoholinkäyttö olisikin hallinnassa, ns. ”tavallista” alkoholinkäyttöä.  Sehän tarkoittaa, että viikonloppuna, lomilla…..  Lapset, nuoriso näkee, että silloin kun on vapaata, silloin otetaan ja lomilla varsinkin.   Jos pitää paikkaansa, että alkoholismiin tarvitaan perinnöllinen tekijä yhdistettynä alkoholinkäyttöön, niin arvioidaan, että suomalaisista tuo perinnöllinen tekijä löytyy noin kymmeneltä prosentilta.  Alkoholisteja arvioidaan olevan 5-10 % väestöstä, ehkä lähempänä kymmentä prosenttia. Todennäköisyys siihen, että lapsi omaa tuon perinnöllisen tekijän, on siis noin kymmenen prosenttia.  Kun näytämme juomisen mallia, opetamme lapsiamme alkoholinkäyttöön ja samalla mahdollisuuteen sairastua sairauteen, joka on väestöpohjaan nähden ehdottomasti pahin sairautemme.  Huonosta tilastoinnista huolimatta tappaa eniten työikäistä väestöämme.   Toimisimmeko samoin jonkin syövän suhteen. Altistaisimmeko lapsemme mahdollisuuteen saada syöpä X, koska todennäköisyys että hän saa sen on ”vain” 10%?  Tänään ajattelen, että lasten seurassa ei alkoholia tulisi nauttia lainkaan eikä lasten seurassa olla humalassa.

Yritän tällä tarinallani taas kertoa, että me tavalliset ihmiset, me olemme vastuussa niistä vääristä asenteista mitä alkoholiin tulee.  Että emme olisi unessa omien tekojemme, puheidemme ja miksei kirjoituksiemmekin suhteen.  Tänään juon vettä, se on hyvää eikä siitä tule jälkiseuraamuksia!

28.11.2013 Merida

 

Kansallispukuisia naisia vilkkaan keskusaukean reunalla pikkukaupungissa.

Kuuntelin yöllä satavan, mutta puoli seitsemän jälkeen liikkeelle lähtiessä oli jo melkein kuivaa ja taivas alkoi seljetä vähitellen.  Päivä oli viilein pitkään aikaan, mutta silti tarkenin huomioliivillä. Kylällä oli ennen seitsemää jo täysi tohina. Polkupyörätaksit ajelivat edestakaisin ja ihmettelin, että ne näyttivät kuljettavan myös koululaisia kouluun?

Tie tänne Merida:aan oli moottoritietä ja sivulla kulki pienempi tie, joka kulki kylien läpi. Ajoin osan niiden läpi ja osan ohitin moottoritietä.  Näissä pienissä kaupungeissa oli kaunis keskusaukea ja niistä se oli helppo löytää.  Aamulla juodessani kahvia leipomossa, yksi isäntä jututti minua ja kyseli matkastani. Vaohdoin vastahakoisesti englantiin, jota hän puhui sujuvasti. Kun kerroin matkareittini, hän sanoi olevansa tulosta McAllenista , Mexicon ja USA:n rajalta ja ajaneensa autolla sieltä monta päivää.

Mietin tänään sitä, miten tavattoman suurta huomiota saan osakseni ja sitä kuinka ystävällisesti ihmiset minua  kohtelevat. Ajattelinko, että muodostankohan minä jonkinlaisen symbolin ihmisten unelmille tai jollekkin, koska en minä sitä muuten osaa selittä. Täällä on kyllä viikon päivät tullut vastaan joka päivä paikallisiakin pyöräilijöitä. Nuoria miehiä, joilla on uskonnollisia symboleja mukanaan ja iso muovikori tarakalla tavaroita varten. On niin kuin olisivat jollakin pyhiinvaellusmatkalla. Kyselin kahdelta heistä, kun satuttiin samalle paikalle vettä ostamaan, minne ovat menossa.  Olivat vähän nihkeitä puhumaan ja kun en kahdella kysymällä saanut selvää, niin jätin asian silleen. 

Eilen nettiä ei ollut ollenkaan, puhelimen netti toimi. Tässä paikassa on netti, tuntuu kyllä olevan toivottoman hidas.  Lämmintä vettä ei tullut tässäkään paikkaa, mutta olen jo alkanut tottumaan kylmiin suihkuihin. Pyörä on toiminut ongelmitta viime päivät ja niin on mieskin. 

27.11.2013 Tenabo

Kova tuuli oli katkonut raskaassa lastissa olleita hedelmäpuita.

Aamulla kova vastatuuli.  Ilma epävakainen ja päivän mittaan vetelin sadehousuja jalkaan ja otin pois lähes 10 kertaa. Sitten ajattelin, että parempi niin kuin että sataisi koko ajan.  N. 30 km ennen Campechea olisi ollut mahdollisuus kääntyä pienemmälle rantatielle, mutta ajattelin moottoritien vievän  vähän enemmän sisämaassa ja siten vähän vähemmän tuulinen. Ensimmäisen kerran huomasin sitten, että tien varressa oli kieltomerkkejä polkupyörälle. Tulin taas teitullipaikkaan ja siitä samasta kohdasta olisi voinut kääntyä myös sille pienemmälle rantatielle.   Tietulimies komensi taas minut kulkemaan reunassa olevan tavalaan jalankulkupaikan kautta. En tiedä, mikä juju siinä on, mutta niin se on ollut joka kerta. Sitten hän tuli kyselemään minulta, minne olen menossa ja kun sen kerroin, kehotti ajamaan moottoritietä. Niin sitten ajoin. Oli seillä vielä iso poliisiratsiakin välillä, että kyllä minä alan jo pikkuhiljaa uskomaan, että täällä saan liikkua tuon pyörän kanssa missä vaan.

Tenabossa ei G-mapin mukaan ollut hotellia. Olin katsonut, että seuraavassa kylässä joka oli noin 12 km:n päässä sellainen olisi pitänyt olla. Kun alkoi jo olla aika ilta, kysyin yhdeltä polkupyörätaksilta, joita kylässä oli tosi paljon, että onko hotellia. Hän sanoi, että on ja lähti ajamaan edeltä. Hän kääntyi kuitenkin rautakauppaan ja minä luulin käsittäneeni väärin ja ajoin katua eteenpäin jonkin matkaa. Sitten taas kysyin joltakin ja tämä näytti takaisinpäin. Niinpä palasin rautakaupan kohdalle, missä pyörätaksi odotti ja vei minut sisälle. Kauppias kaivoi tiskin takaa pyyhkeen, vessapaperia, palan saippuaa ja avaimen sekä komens pojan minulle mukaan. (maksoin 10 pesoa polkupyörätaksille opastuksesta). Poika vei minut yhteen taloon jota en kyllä hotelliksi olisi arvannut ja sieltä löytyi kuin löytyikin huone minulle.

Kävin vielä illalla lenkin kävelemässä ja lopen otin taasen polkupyörätaksin viemään minut ruokapaikkaan. Niitä oli kylän kokoon nähden todella paljon.

26.11.2013 Champoton

Lintuja "Laguna de Terminos:n" rannalla.

Majapaikka ilmaantui juuri ennen kylää.  Minut otettiin kohteliaasti vastaan. Katsoin hinnastoa ja tulkitsin, että yhden hengen huone maksaa 450 pesoa. Kysyin, onko lämmintä vettä ja internettiä.  Kumpikin oli. Lähdin käymään kaupassa, jotakin syötävää pahimpaan nälkään ja palasin kirjautumaan sisään.   Nyt minulle tarjottiin 750 peson huonetta,  löytyi sitten kyllä 600 pesonkin. Lämmintä vettä ei tullut ja netti ei toimi huoneessa ainakaan.  Meinasi alkaa ärsyttämään, mutta sitten taas muistin, että maassa maan tavalla. Huone on ihan hyvä, ei siinä moittimista. 

Mietin tänään ajaessani, kuinka erilaisen maailman näen täältä pyörän selästä kuin aikaisemmassa elämässäni tekemillä lomamatkoilla.   Näen  sen, miten ihmiset asuvat, tekevät töitä  ja viettävät vapaa-aikaa.  Minun olisi eilenkin tehnyt mieleni kuvata muutamaa  ruostuneista aaltopelleistä kyhättyä suojaa, jonka lattialla velloi vesi, ihmisten asumuksena. (Olen aikaisemminkin maininnut, että en tahdo loukata ihmisiä luvattomalla kuvaamisella).  Tai kesken-eräisen, ikkunattoman rakennuksen käyttöä asumuksena. Olen jo tottunut varomaan hylätyltä näyttäviä rytökasoja, useimmissa niissä asutaan.  Ihmisiä, samaa kansaa lopen kuin minäkin kaikki tyyni. Koska täälläkin on rikkaita, mietin sitäkin, että millaista on elää rikkaana kurjuuden keskellä. Voiko itsensä eristää niin, että voi olla välittämättä?

Lämpimien maiden mentaliteetissa näyttää olevan jotakin samankaltaisuutta. Asioita jätetään kesken kaikkialla ja paljon. Se tuntuu voimavarojen tuhlaukselta.  Paikat ovat rempallaan samalla kun ihmiset ovat jouten.  Mutta jos siihen on totuttu.  Jos aina on ollut niin?  Edelliseen kaupunkiin, Ciudad del Carminiin mennessä oli pitkä, yli kolme kilometrinen silta. Tänään oli toinen, Puente ”la Unidad”, Laguna de Terminos:lta mereen yhdistävän salmen yli. Siinä oli paalutettu 2/3-osaa, osa valettu, osa juntattuja teräsputkia valuja varten. Sitten se oli jätetty siihen, kaikesta päätellen vuosikausia sitten.  Aikaisemmin oli tiehen alettu rakentaa toista kaistaa, kymmeniä kilometrejä ja kaikesta päätellen 20 vuotta sitten.  Mutta niin se on täällä,  joku paikka tehdään hyvin, toinen jää puolitiehen ja kolmas tekemättä.  Olen ajatellut sitä, että onko se kylmä vuodenaika joka pakottaa pohjoiset kansat toimimaan jossain mielessä päättäväisemmin.

Niin, tuo ”Laguna de Terminos”, kartan mukaan suojelualue. Silla sillalla oli ”pilkkijöitä”, eivätkä olleet turhaan.  Isoja kaloja oli sen verran kuin kahdessa ämpärissä pyörän sarvissa kerralla kulki.  Alueet matkan varrella olivat tänäänkin hyvin alavia. Ajattelin, että metsin meriveden pinnan nousua on täälläkin laajalla alueella katastrofi.

Päivällä tuli mainittua, että sade meni lepopäivänä ohi. Kyllä se sitten iltapäivällä satoi kuitenkin. Kun majoituin, alkoi melkein heti satamaan.  Menin syömään parin sadan metrin päähän hiljaisen sateen aikana ja palasin rankkasateessa vaatteet kastellen. Ajattelin, että koitan löytää nettiin yhteyttä toimiston lähellä, mutta miten tuonne menet. on siinä kyllä joku katos, pitää koittaa sen alla.  En ole katsellut sääkarttoja, että väheneekö ne sateet joulua kohti. 

25.11.2013 Matkani tarkoitus?

Kuivatan siipeni auringossa, sitten taas lennän!

”Voiko hulluilla teoilla taistella järjetöntä elämäntapaa vastaan”.  En lukenut uudestaan, jotain tämäntapaista joku kirjoitti FB-sivullani kommentissaan.  Tässä lainauksessani, joka ei ehkä ole oikein, tuo jälkimmäinen osa miellyttää minua. Elämä päihteiden vallassa on järjetöntä. Päihteiden tarkoitus on sekoittaa pään toimintaa, siis tehdä meistä enemmän tai vähemmän järjettömiä.  Tuo ensimmäinen osa sitten viittasi siihen, ett tekoni on hullu. Siis lähteä tällaiselle matkalle on hullua.  En ota siihen kauheasti kantaa, parilla kommentilla kuitenkin.  Ensiksikin,  teko ei ainakaan ole harkitsematon. Olen harkinnut asiaa pitkään. Ja sitä paitsi (ademas), olen valmistautunut matkaan lähes perfektionistisen perusteellisesti. Epäilen, että jo puolikymmentä vuotta valmentajanani toimiva Juha Rankinen, jota suuresti kunnioitan hänen laaja-alaisen ammattitaitonsa vuoksi sekä myös ihmisenä, olisi kanssani tästä asiasta suunnilleen samaa mieltä.  Mutta siihen matkani tarkoitukseen!

-Ensiksi  sanon sen, minkä sanon sekä blogini nimessä että FB-sivujeni nimessä;  Tuoda esiin päihteetöntä elämäntapaa.  Ilman päihteitä, siis terveillä elintavoilla moni sellainen asia on mahdollista joka niiden kanssa ei ole.

-Toiseksi haluan tuoda esiin liikunnan merkitystä.  Minun kuntoni reilut kymmenen vuotta sitten oli aivan pohjalukemissa. Lepopulssi lähellä 90:tä, hiihtolenkki puolen kilometrin päähän mökistä sai puuskuttamaan puoli tuntia, eikä minulla ole aikaisemmastakaan elämästä liikunnallista pohjaa.  Tuosta raakkileesta  sellaiseen kuntoon mikä vaaditaan tällaiselle matkalle on pitkä matka. Mutta sekin matka tehdään päivä kerrallaan.  Sanon taas kerran, että huonokuntoinen saa palkintoja alkuvaiheessa nopeaa tahtia. Jo muutaman kuukauden päästä aktiivisen ja säännöllisen liikunnan aloittamisen jälkeen huomaa eron. Olo on kevyt ja hengittäminen helppoa.

- Kolmanneksi ehkä haluan kertoa jollekin, että päämäärän voi saavuttaa kun tekee sen eteen pitkäjännitteisesti töitä. Ainakin minulle tulee päiviä, jolloin ajattelen, että tänään en jaksa, onko tässä mitään järkeä. Ja tällä tarkoitan myös monia päiviä ennen matkaani. Silloin minulla on vakio menettely. Koska olen luonteeltani epävakaa persoonallisuus, ajattelen seuraavasti. Olen ollut sitä mieltä, että toimin näin, jo puoli vuotta tai … Jos siis yhtenä päivänä ajattelen toisin, en sen takia vielä muuta toimintatapaani, tarvitaan pidempiaikainen  käsitys asiasta. Siispä jatkan aikaisemmin valitsemani päämäärän suuntaan ainakin sen yhden päivän. Katson asiaa huomenna tarvittaessa uudestaan.  Siis, pitkäjännitteisyyttä. Ei hanskoja tiskiin ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa tai kun ”tuntuu” siltä. Minusta on aina ”tuntunut” siltä tai tältä. Nytkin tuntuu, että voisin olla ajamassa, mutta pidän suunnitelmastani kiinni ja vietän lepopäivää.

-Muutos  on mahdollista. Se on ollut mahdollista minun elämäni kohdalla ja se on mahdollista monen muun elämän kohdalla.  Minun kohdallani tarvittiin muiden ja olosuhteiden syyttelemisen lopettamista, ylpeydestä luopumista (kyllä sitä on ihan tarpeeksi vielä kiusana)  ja halua ottaa vastaan apua ja muiden kokemuksia  niistä asioista, joita halusin muuttaa.  Elämänmuutos ei ole helppoa mutta siihen elämään mikä minulla  oli ennen raitistumista en ole yhtenäkään päivänä halunnut palata. 

-Kyllä näistä minun lepopäivän kirjoituksistani selviää, että peräänkuulutan myös alkoholiin liittyvien asenteiden muuttamista.   En tiedä onko minun jutuillani hyttysen kakankaan vertaa merkitystä mihinkään, mutta saanpa ainakin purkaa omaa turhautumistani.  Alkoholin imagomainonta ja mainonta yleensäkin olisi saatava kuriin. Mutta ei se vielä auta, jos valtaosa kansasta osallistuu siihen ”imagokamppanjointiin” kaiken aikaa läpi elämänsä. Eikä vain kansa, vaan lehdistö, televisio,….  Tupakan suhteen tilanne on muuttunut itse asiassa aika nopeasti.  Toivoisin, että saisimme mahdollisimman monta esitaistelijaa alkoholin suhteen samalla tavalla. Viina tappaa, se kylvää kuolemaa ihan aikuisten oikeasti. Sen haitat ovat suuremmat kuin minkään muun yhteiskunnallisen ongelman. Hyvin monen muun ongelman alkujuuret ovat alkoholissa, vaikka sitä ei myönnetä tai ei haluta nähdä. Ehkä tämä on se keskeinen teema mitä toivon edistäväni. Tosiasioiden tiedostamista. Krapula ei ole hauska!   Siideri maistuu sekin oksentaessa kurjalta !   Tyttöystävän lähteminen juomisen takia ei ole kiva juttu!  Jos sinulla on kyseenalainen etuoikeus osata ja pystyä käyttämään alkoholia harmittomasti, ei kuitenkaan tarvitse markkinoida sitä muille. Kaikki eivät voi, eivätkä osaa. Taas kerran sanon, että kyseessä ei ole mariginaali-ilmiö. Jos 40% työssä käyvistä miehistä käyttää alkoholia riskirajalla (joka on kohtuuttoman korkealla ) tai sen yli, niin kyseessä ei todellakaan ole mariginaali-ilmiö.

Tässä jotakin matkani  tarkoituksesta. Tietenkin on jokin henkilökohtainenkin tarkoitus. Voisiko sen kilpistää tavoitteeksi vähentää luonteenvikojani, ainakin pahimpia niistä.

24.11.2013 Ciudad del Carmen

En ole muistanut mainita, että öljy on tavallaan kuulunot osana koko ajan matkaani täällä Mexicosa. Lähteitä, jalostamoita ja uusiakin porataan. Tämä porauskalusto oli aivan tien vieressä, niin otin siitä kuvan. 

Suomessa on tottunut, että sade ja vilu kuuluvat yhteen. Täällä ei ainakaan tänään niin ollut. Sää oli hyvin epävakainen, pilvi toisensa perään ilmaantui jostakin ja väistämättä siinä kävi myös niin, että osa niistä kasteli. Ilma on niin lämmin, että sadehousuja ei viitsi ajatellakaan ja se tietää, että kengät kastuvat. Jos vaikka goretex-pinta pitäisikin vettä, mitä se ei enää tämän matkan jälkeen tee, niin vesi tulee jalkoja pitkin kengän sisään.   Mutta siellä ne ovat kengät kuivaamassa, eivätköhän jonkinmoiseen kuntoon kuivaa lepopäivän aikana. 

Sainkin infoa sateiden määrästä tällä alueella.  Kuivan erämaamatkan jälkeen muutos on valtava. Täällä vettä on kaikkialla, jokia on paljon ja niissä todella virtaa vettä.  Suomessa on tottunut siihen, että teiden varsilta ja asutuksen keskeltä ja ympäriltä on ainakin yritetty hoitaa veden kulku pois. Täällä on samankaltainen tilanne kuin joissakin eteläeuroopan maissa, että vesi saa etsiä itse omat reittinsä. Hyvin monesti tuntuu, kun katsoo talojen pihoja, että tekisi mieli ottaa lapio käteen.  Toisaalta, silloin kun kaikkialla on hyvin alavaa, niin ei siinä kovin paljon voi tehdä. 

Tänne Ciudad del Carmin:iin tullessani sade oli juuri lakannut, mutta kadut tulvivat vettä Sitä oli paikoin niin paljon, että jouduin ajelemaan  jalkakäytäviä, jotta pyörän sivulaukut eivät olisi sukeltaneet kovin syvälle veteen.   Hotelli löytyi aikanaan.   Koitin päästä syömään vähän parempaan paikkaan, mutta puolen tunnin yrittämisellä en saanut taksia. Niinpä kävelin taas katupaikkaan ja söin jotakin, jonka nimeä en taaskaan muista. Niillä levyn päällä paistettavilla leivillä, joiden väliin laitetaan jotakin, on ainakin 4 eri nimeä, saa nähdä, ehdinkö niitä oppimaan. Hotellin netti ei toimi ja se meinasi hieman ärsyttää, koska se oli juuri kriteerinä majapaikkaa  valitessani. Sitten tuli mieleen, että jospa koittaisin hyväksyä olosuhteet sellaisina kuin ne ovat. Puhelimen netti toimii erittäin satunnaisesti. Siihen tulee joskus viesti ja saattaa toimia jopa niin kauan, että ehdin siihen jostakin vastatakin.

Tämän tekstin pääosan kirjoittaminen meni seuraavan päivän puolelle. Olin illalla niin väsynyt, että uni vei voiton.  Aamuyöstä alkoi taas satamaan ja koitin äsken lähteä etsimään aamukahvia, mutta en sitten viitsinyt lähteä kahlaamaan sateeseen. Odotan hetken, josko lakkaisi. Minulla jäi illalla pyykit roskakoriin likoamaan, jospa huuhtelisin ne pois.  Jos ne ehtisivät kuivata huomen aamuun mennessä?

23.11.2013 Fronteira

Varmaan arvaatte, että olen maalta kotoisin, kun kuvaan lehmiä niin paljon. MInusta nämä vain on niin ihania laitumia, että ei paremmasta väliä!

Tänään oli fyysisesti aika helppo päivä. Matkaa tänne kertyi hieman yli 130 km, mutta tie oli tasainen ja tuulikaan ei ollut paha. Lisäksi pääosa päivää oli pilvistä joten ei ollut niin tukalaakaan.  Minun edessäni oli satanut ja hieman jossakin vaiheessa pisarteli, mutta varsinaiselta sateelta vältyin. N. 50 km ajettuani ajoin Villahermosan läpi ja sekin oli isompi kaupunki, kuin olin ajatellut. Ei kuitenkaan mitenkään erityisen hankala ohitettava.  Minua haastatteli liikennevaloissa yksi mies (autosta) ja olisi ilmeisesti ottanut minut kotiinsa yöksi, jos olisin kaupunkiin jäänyt. Antoi käyntikorttinsa luvaten kaikkea mahdollista apua.  Kun nyt sitä katson, El Senor näyttää olevan tohtori, neurologian ja neurokirurgian… Lupasin laittaa plogini osoitteen hänelle.

Olen joulutähtiä nähnyt viime päivinä paljon suurempiakin määriä. Eli joulutähti on täälläkin joulun ajan kukka!

En ole tunnistanut koko Mexicon matkalla ulkomaalaisia turisteja.  Tämä matkantekoni on nyt ollut kyllä aika maanläheistä.  Ostelen välipaloja katukojuista. Tänään säin jotakin kolme kertaa aamukahvini jälkeen. Ensiksi sellaisen hedelmäannoksen, jossa oli muovikulhossa magon, meloonin ja ananaksen palasia. Olen nähnyt, kun niitä tehdään ja onhan se onnessaan, että niistä ei jotakin ruokamyrkytystä saa. Toisen kerran söin huoltoaseman vieressä paikassa, jossa oli yksi pöytä. Perheen isä laittoi minulle sellaisia syötäviä, joiden nimeä en muista. Vaimo teki minulle juomaa, jossa veteen oli tehosekoittimella sekoitettu mangoa. Kaksi poikaa piti minulle seuraa, kunnes äiti lähetti isomman hakemaan kaupasta maitoa. Minä pöljä kun olin pyytänyt tilkan maitoa kahviini.  Syönnin jälkeen perhe haastatteli minua ja isä halusi ottaa minusta kuvia poikiensa kanssa. Kerroin heille, että näin muutama vuosi sitten lapissa yhden Mexicolaisen pyöräilijän.  Jälkimmäinen ruokapaikka oli hieman isompi, siellä oli kaksi pöytää. Mukana oli nyt kolme sukupolvea, äiti, hänen noin 25-vuotias tyttärensä ja noin 3 vuoden ikäinen poika.  Päivä oli ruokailujeni suhteen kohtalaisen tyypillinen, paitsi, että iltaruoka on vielä hakusessa.

Tänäänkin iltapäivän tie kulki pitkän matkaa sellaisella rämeellä. Siellä ei ainakaan nyt juuri missään ole kuivaa maata. Näin nyt, miten ne talon paikan tekevät, sinne minne tekevät. Ruopataan suota syvemmäksi ja se ruoppausmaa läjitetään yhteen kohtaan. Siten saadaan maata talon paikalle tai jotain muuta tarvetta varten. Tässä on laaja suojelualue kartan mukaan. Laitoinkin FB:n sivulle kuvan kilpikonnakauppiaista. Ilmeisesti siellä veden seassa on kalojen lisäksi paljon kilpikonnia,  koska niitä kaupattiin syötäväksi. Kauppiaita oli noin 20 kilometrin matkalla  kymmeniä, useimmilla 3-10 kilpikonnaa naruihin kötöstettynä.  Elukat olivat eläviä, joten, jos ei mene kaupaksi, hommaa voi jatkaa seuraavana päivänä.

Ajattelin jatkaa vielä yhden päivän ennen lepopäivää. Cancun ei ole enää mahdottoman kaukana ja alan olla jo malttamaton. Pidän kuitenkin sen lepopäivän, huomisen jälkeen, näin olen nyt ajatellut.

22.11.2013 Heroica Cardenas

Vaatimaton kamerani ja kuvaustaitoni voivat välittää vain himpun  verran siitä kauneudesta mitä tänäänkin matkallani näin. 

Kävin syömässä juuri ennen kuin aloin  tähän kirjoituspuuhaan. Oli ”turvallinen” olo, pitkään pöytääni  tupsahti kymmenkunta poliisia täydessä sotisovassa luotiliiveineen ja konetuliaseineen.  Katselin heidän pukeutumistaan,  luotiliivien alla oli tummat haalarit, lähes mustat ja sen alla minusta aika paksuhko kudottu paita. Mietin sitä hikeä, jonka tänäänkin valutin. Kun tulin majapaikkaani, olin hetken ilmastoidussa huoneessani ja lähdin sitten hakemaan kahvia viereiseltä huoltoasemalta. Kun menin ulos, kostea ja kuuma ilma iski vastaan. Mietin, että miten ihmeessä olen tässä kelissä tänään ajanut 120 km?  Nämä poliisit eivät hikoilleet, mutta ilmeisesti minäkin olen vähän tottunut jo tuohon ilmaan, kun en lämpöhalvausta saanut.

Otin tänään kuvan kyltistä, jossa  oli matkaa Cancuniin 1000 km. Kyllä minä odotan kovasti sinne pääsyä. Monestakin syystä.  Tämä matkaamistahtini on ollut minulle sen verran ripeää, että ei ole juuri voinut löysätä muuta kuin lepopäivinä.  Tänäänkin 5:40 ylös ja liikkeellä ennen seitsemää.  Hotellin aamupala olisi ollut vasta seitsemältä enkä sitä jäänyt odottamaan. Joka aamu, viikosta ja kuukaudesta toiseen, ylös, aamutoimet ripeästi ja matkaan.  Keskimääräisenä päivämatkana tuo noin 120 km, vie minulta lähes koko valoisan ajan monestikin (ei tänään) ja lisäksi vie energiaa käsittääkseni yhden maratonin verran.  Korjatkaa, jos olen väärässä, en ole maratonia juossut.  Jos joku kuvittelee, että olen jotenkin poikkeava tässä suhteessa, niin voin kertoa, että en ole. Tunnen väsymystä, pelkoa ja ikävää. Useimmat ajopäivät ovat raskaita fyysisesti. Toisinaan ne ovat raskaita fyysisesti ja henkisesti.  Mutta onneksi tätäkään hommaa ei tarvitse tehdä kuin yhden päivän kerrallaan. Ja sen minä ainakin tähän mennessä olen pystynyt tekemään. Elämään ja toimimaan yhden päivän kerrallaan.

Tie oli tänään alkuun hieman hankalaa. Kaupunki oli aamulla ruuhkainen. Olisin joskus sanonut, että Suomalaiset ovat maailman surkeimpia  autokuskeja. Nyt kyllä voin hyvällä omallatunnolla kertoa, että kyllä Mexicolaiset ovat paljon surkeampia. Ne tarvitsevat liikennevalo-ohjattuun risteykseen muutaman poliisin  lisäksi ohjaamaan liikennettä.   Vilkuista olen kertonutkin.  Niitä käytetään poikkeuksetta hämäämään muita kulkijoita.  Niiden käytössä ei kerta kaikkiaan ole mitään tolkkua. Eikä ole monessa muussakaan hommassa. Jotenkin ne kuitenkin sohlaavat kuin ihmeen kaupalla.  Niin siitä tiestä, muutaman kymmenen kilometrin jälkeen tie muuttui lähes tasaiseksi, hyvin alavien ja vetisten maiden läpi kulkevaksi. Minusta näytti, että oli vielä jonkinmoinen tulva, koska osa asumuksista oli selvästikin veden alla.  Maisema oli minusta kiehtovaa, paikoin hyvin kaunista. Ja niitä lintuja, kaikensorttisia, niitä piisasi.

Toissapäivänä tuli 11 000 km täyteen matkallani. Tällä hetkellä lähtöpisteessäni on pakkasta -1C . Varmaan siellä matkani varrella sisämaassa on paljon kylmempiä paikkoja.  Täällä on tuon AccuWeather.com:in mukaan  +25C illalla puoli kahdeksan aikaan.  Oikeaan suuntaan ainakin toistaiseksi olen lämpätilan mukaan kulkenut. Tosin, hieman vähäisempikin riittäisi. Mutta huomenna matka jatkuu, jos  Luoja suo, ainakin huomisen päivän. Katson sitten, pidänkö siinä vapaapäivän vai vieläkö jatkan.
PS. Kävin katsomassa reittini varrelta Watson Laken lämpötilan, -21C. Ei olisi minun pyöräilykelini enään. Tunnin siinä ajaisin varvaslämmittimien kanssa.

21.11.2013 Coatzacoalcos

Olen aika varovainen kuvatessani, että en vain loukkaisi ihmisiä. Tältä kalastajalta kysyin luvan kuvan ottamiseen ja hän sen minulle soi.

Lyhyt ajopäivä, onneksi. Viime yö oli koko matkani surkein.  Majapaikkani oli kolmikerroksinen kivitalo, jossa ovet olivat yksinkertaista peltiä ja vielä aika harvasti pokissa, joten kaikki kuului.  Joku sekopää mesusi ensiksi kaksi tuntia ennen kuin joku hermostui ja sai hänet vaikenemaan. Sitä ennen jo oli alkanut talon edessä olevan auton  varashälytin mesuamaan erittäin pitkään ja suuriäänisesti.  Ja sitä jatkui lyhyin tauoin koko yön.  Minulla oli sellaiset äläskäpiset korvatulpat, jotka eivät paljoa melua vaimentaneet.  Koitan kyllä välttää kaunaa, mutta yön aikana kehittelin kyllä mielessäni ohjusiskua, tuhopolttoa ja ajattelinpa hukuttaa auton vielä veteenkin.

Ajoin  Minatlanin läpi, kävin siellä syömässä ja sitten aika varhaisessa vaiheessa päivää tänne Coatzacoalcos:iin.  Takakumi tyhjeni jo aika nopeaan ja kun majoituin, käänsin pyörän nurin ja vaihdoin renkaan. Ketju oli aika löysällä vaikka vasta sitä lyhensin. Kun sitä kiristin, huomasin, että se ei pyöri kunnolla. Se oli jo niin venynyt, että ei enää sattunut kunnolla hampaille.  Konsultoin hotellin henkilökunnan kanssa ja sain osoitteen pyöräliikkeeseen. Käsitin sittenkin ohjeen väärin ja kävelin 90 astetta vikasuuntaan. Asia selvisi, kun kysyin nuorelta mieheltä, joka lähti viemään minut liikkeeseen. Sain uuden ketjun, 85 pesoa joten ei varmaankaan mikään huippujuttu. Mutta ainakin se nyt pyörii paremmin kuin edellinen.  Pitäisi vaihtaa kaikki, etu- ja takahammasratas ja ketju samalla kertaa. Mutta viimeksi kun etuhammasrattaan polkimineen vaihdoin maailmalla, sain kohtalaisen heikkoa kamaa, siksi en etupyörää haluaisi vaihtaa.  Se on vielä sellainen, että kampia ei tarvitsisi vaihtaa välttämättä samalla, hammasosan saa irti neljällä ruuvilla.

Todella mielenkiintoinen yhteensattuma, vai onko sittenkään  sattuma. Matti Rämö lähettisähköpostia. Hän oli laittanut jutun Teksti-TV-sivulle 837 pyörämatkastani.  Nimittäin minulle selvisi ystävällisen bloginlukijani avustuksella, että juuri Matti Rämö oli se henkilö joka aikanaan sai minut suunnittelemaan ensimmäistä matkaani. Näin hänestä lyhyen jutun aamu-TV:ssä hänen palattuaan välimeren matkalta polkupyörällä.  Asiasta kiinnostuneet löytävät hänen  matkastaan Istanbuliin yhteenvedon osoitteesta; http://areena.yle.fi/tv/2037923  ja hänen bloginsa osoitteessa http://blogit.yle.fi/polkupyoramatkalla-joka-paiva. 

20.11.2013 Acayucan

Näiden lintujen ruokailu oli kiehtovaa katsottavaa. Kun ne sen aloittivat, liikkuivat ryhmässä ja työnsivät päänsä veden alle täsmällisenä aaltona.

Vaikeita nimiä  lausuttavaksi,  varsinkin, kun ei muista kaikkia sääntöjä miten lausutaan.  Nimistä toinenkin asia. Kävin juuri syömässä jonkinmoisessa katukeittiössä ja kysyin vielä lähtiessä, mitä se oli, mutta ei se niin helposti minun mieleeni jää. On jo nyt unohtunut.  Niitä tortillan näköisiä leipiä on monen kokoisia. Sellaisia, joiden nimi täällä on tortilla, koko on noin 10 cm halkaisijaltaan.  N. 15 cm:n lämpimiä leipiä tuovat ruuan kanssa syötäväksi.  Niin, tortilloja nekin ovat. Tämä minkä nyt söin, oli noin 30 cm halkaisijaltaan. Siihen voideltiin sellaisia epäilyttävän näköisiä tahnoja, sitten pieneksi kuutioitua lihaa, juustoa ja mitä lienee. Käännettiin puolet vastakkain ja parilan väliin. Sitten 180 kiloinen setä leyhytteli hiillosta ja kuumenteli sen päällä teoksen puoliksi palaneeksi. Hyvää oli.

Matkasin tänään vielä pätkä sisämaahan päin ja käännyin moottoritielle.  Menun tiemaksupaikan ohi ainakin kymmenettä kertaa, taaskin ystävällisesti ohjattuna jalkakäytävälle ja siitä maksamatta. Ajelin moottoritietä 36 km, ihmeellistä maisemaa jossa vesi näytteli pääosaa ja linnut. Tämä minun reissuni olisi ollut kyllä lintubongarillekkin  unelmamatka, niin paljon ja erilaisia lintuja olen nähnyt.  Tuon taipaleen jälkeen kuitenkin katsoin, että moottoritietä ilman kyliä olisi ollut vielä 75 km jäljellä ja ajoin sivuun, tehden noin 10 km:n ylimääräisen lenkin, jotta matkalleni tuli kyliä joissa tankata. Päivä oli tänäänkin kuuma ja vuodatin melkoisesti hikeä. Ostinkin itselleni hikiliinan, jollaisia olen aikaisemminkin harrastanut. Yhden aikaan pysähdyin vajaaksi tunniksi syömään ja sain hetken levähtää keskipäivän paahteelta.   Pimeä ehti taaskin tulla, ennen kuin majapaikkani löysin. Mutta kaikki hyvin, täällä ollaan ja ehkä nettikin toimii, jos laskeudun pari kerrosta alemmaksi.

”Hymy kaunistaa kasvot”.  Tämä lause on lainaus yhdestä  kirjasta. Sen oli kirjoittanut Grönlannissa syntynyt mies. Hänen isänsä oli jostakin syystä vetäytynyt sinne jonkinlaiseksi metsästäjäksi syystä, jota en muista. Hänen majaansa eksyi jossakin vaiheessa nainen, joka tekaisi pojan. Hän ei kuitenkaan viihtynyt paikalla ja pojan isän ollessa metsästysreissulla äiti jatkoi matkaansa jonkun toisen kelkassa kirjaimellisesti ja isän palatessa majassa oli pieni poika hänen hoiviinsa jätettynä. Ukko oli hätää kärsimässä, mutta sitten hän löysi vanhan ruman mummon jäältä, oli mennyt sinne  kuolemaan tuntiessaan itsensä tarpeettomaksi. Mies otti mummon mukaansa, sulatteli ja sai siitä oivan lastenhoitajan ja mummo sai itselleen tekemistä ja tunsi itsensä taas tarpeelliseksi. Poika kertoi, että vaikka mummo jonkin mielestä oli ruma, hänelle hän oli maailman kaunein ihminen siihen aikaan hymyillessään pojalle.   Tänäänkin olen kommunikoinut monen ihmisen kanssa. Yksi taito on kuitenkin ylitse muiden.  Se on iloinen hymy, olen koittanut käyttää sitä niin paljon kuin mahdollista. Se käy kaikilla kielillä ja kertoo, en ole vihollinen, tulen ystävänä ja olen ystävä. Saan sitä hymyä myös todella paljon takaisin.  Tervehdin ihmisiä niin paljon kuin mahdollista, sanoilla, kädenheilautuksella ja aina hymyillen.

19.11.2013 Carlos A. Carrillo

Linnut matkustavat vedessä kelluvalla kasvilautalla.

Lähdin seitsemän maissa liikkeelle ja käännyin vajaan tunnin ajettuani aivan rantaa kulkevalle tielle. Kartan mukaan se olisi ollut merinäköalalla varustettu tie, mutta tosiasiassa merta näin hyvin vähän. Tässäkin kohtaa niin kuin monessa muussakin merenrantapaikassa rantaa reunusti korkea, paikoin yli 100 m:n hiekkavalli tai dyyni.  Tie oli tuon vallin takana.  Tie meni osan matkaa vielä kapeaa kannasta pitkin ja Alvaradossa tuo kannas oli poikki  siitä virtaavan vesiväylän takia. Paikalla oli komea silta, jonka ali vesi vuolaana virtasi, kuljettaen runsaasti sellaisia lumpeen kaltaisia vesikasveja joita näkyi niin kauas kuin silmä kantoi kumpaankin suuntaan.

Jonkin aikaa Alvaradosta ajettuani tulin risteykseen, josta olin alun alkaen ajatellut ajaa suoraan. Tie olisi kulkenut jonkin tulivuoren läheltä. Päätin kuitenkin kääntyä sisämaahan päin ja ajaa huomisen päivän moottoritietä. Laskeskelin, että säästän näin päivän ajoaikaa, saapa nähdä. Mutta tämä sisämaahan päin kääntyminen olikin onnenpotku. Tie noudatteli jokivartta, ja seutu ympärillä oli hyvin vetistä kaiken aikaa. Yli puolet matkasta oli asutusta, ystävällisiä ihmisiä, joille kaikille olisi pitänyt sanoa hei tai jotakin. Vettä oli kaikkialla. Talon viereen oli kaivettu kuoppa, jotta oli saatu sen verran maata, että talo oli veden pinnan yläpuolella. Ts. pihat olivat veden vallassa ja taloon johti silta tai kapea pengertia.  Lakumatkasta oli Tlacotalpan pikkukaupunki, joka oli ehdottomasti kaunein kaupunki, mitä olen täällä Mexicossa nähnyt, ehkä koko matkallani.

Ihmisiä oli kalastamassa joella ja jotain elukoita ne pyysivät haaveillaan niiltä pihoiltaankin.  Lehmät ja hevoset laidunsivat vesipelloilla, eivät mahaa myöten vaan paljon syvemmällä. Kerta kaikkiaan kiehtova päivä.  Illaksi juuri kun alkoi hämärtää, saavuin tänne Carlis A. Carrillo:oon.  Kyselemällä löysin ilmeisesti paikan ainoan hotellin, niin minulle ainakin vakuutettiin.   Majapaikassa ei ole nettiä ja ruokapuolikin oli tällä kertaa tacojen varassa, mutta täydensin sitä kyllä viereisen kaupan hyllyistä.  Hieno päivä, aika kuuma, hiki virtasi.  Olen koittanut pitää tehostetusti huolta juomisesta ja ainakin tänään se toimi, voimat pysyivät koko päivän ja 137 km:n matkan.  

18.11.2013 ”Polkupyäränpotkijat”

18.11.2013  ”Polkupyäränpotkijat”

 

Tulomatkalta Veracruz:in halki.

Tuo otsikko tuli mieleeni erään viisaan opettajani vertauksesta. Hän kertoi, että on kolmenlaisia ihmisiä; sellaisia, jotka potkivat polkupyörän nurin. Sellaisia, jotka kulkevat nurin potkitun pyörän ohi  siitä välittämättä.  Ja sellaisia, jotka nostavat nurin potkitun pyörän ylös.   Onko niin, että niitä nurin potkijoita on tosiasiassa aika vähän mutta ikävä kyllä niitä ylösnostajiakin taitaa olla aika vähän.  Sehän kuvaa välinpitämättömyyttä tai asennetta, annetaan muiden hoitaa asia.

Minulla on pääsääntöisesti tunne, että minä olen aika yksin tämän alkoholiasenneilmaston muuttamisyrityksissä.  Tämän asian suhteen on vielä paljon pahempi tilanne kuin tuossa polkupyöräjutussa. Siihen alkoholimyönteiseen asenteiden rakentamiseen ja ylläpitämiseen osallistuu paljon suurempi joukko ihmisiä kuin polkupyörien potkimiseen.  Jopa alkoholiin liittyvien vitsien kertomisella rakennetaan mielikuvaa, että tolkuttoman kännin jälkeen kyseessähän on vain muiden mielestä huvittava, koomisia piirteitä sisältävä krapula.  Miksei näin tehdä rintasyövästä, se tappaa ihmisiä paljon vähemmän kuin alkoholi. Kai siitäkin saisi vitsin väännettyä jollakin sairaalla tavalla?

Koitan taas kerran valaista asiaa esimerkillä ja otan tuon toisen asian, eli tupakan vertailukohteeksi.  Olen valmis puolustamaan kantaani millä tahansa foorumilla, että alkoholin terveyshaitat Suomessa ovat vähintään kymmenkertaiset tupakkaan nähden.  Kysynkin, kuinkahan moni pitäisi tänä päivänä sopivana ottaa lomakuvan, jossa kuva-alasta peittäisi  puolet savukeaski, ts se olisi pääroolissa ja kertoisi, että tätä täällä nyt possutellaan ja nautitaan lomasta.  Oluen kanssa näin tehdään.  Kuinka moni ottaa iloisen juhlakuvan jossa juhlaväellä on kaikilla savuke kädessä ja puhaltelevat posket pullollaan savupilviä !  Miten sopivana pitäisitte, että aamu- TV:n ruokaohjelma päättyisi siihen, että  TV-kokki esittelisi savukemerkkejä ja kertoisi, mikä savuke tai jos kyseessä olisi juhla-ateria, mikä sikari erityisesti sopisi tämän aterian jälkeen nautittavaksi!!!!! 

Useimmilla ihmisillä tuntuu olevan sellainen asenne, että alkoholi ei ole MINULLE ongelma, siksi voin sitä käyttää juuri niin kuin haluan, puhua siitä niin kuin haluan ja esitellä sitä aivan niin kuin haluan. Kukaan ei saa siihen puuttua.  Tupakoitsijat tietävät valtaosa, että tupakki on epäterveellistä enkä juuri ole tavannut tupakoivaa ihmistä, joka olisi erityisesti markkinoinut sen käyttöä muutoin kuin esimerkillään.  Alkoholilla on aivan käsittämättömän erilainen poikkeusasema tässä suhteessa.  Tupakka on karsittu elokuvista pois, sitä ei näy juuri missään. Kotimaisissa saippuaoopperoissa sen vähän mitä niitä olen seurannut, istutaan kapakassa tuon tuostakin alkuillasta.  

Alkoholi ei tarvitse minun eikä monen muunkaan  positiivista mielikuvamainontaa. Alla listaamani kaksitoista asiaa, jotka hetken miettimällä laitoin ylös. Olisi  niitä voinut olla jokin toinenkin määrä.

Kaksitoista asiaa alkoholista.

1. Alkoholi on ihmisen elimistölle myrkky.
2. Alkoholin ”terveysväittämät” ovat alkoholiteollisuuden masinoimia ja mahdolliset myönteiset ominaisuudet jossakin suhteessa ovat olemattomat kielteisiin nähden. Sama kuin väittäisi tupakointia terveelliseksi, koska tupakinsavu saattaa karkottaa hyttysiä.
3. Alkoholi  aiheuttaa osalle ihmisiä hengenvaarallisen riippuvuuden johon sisältyy sekä fyysinen riippuvuus että psyykkinen riippuvuus. Psyykkinen riippuvuus  aiheuttaa lasiin tarttumisen kerta toisensa jälkeen huolimatta äärimmäisen vakavista seurauksista. Fyysinen riippuvuus aiheuttaa sen, että vähäinenkin määrä alkoholia alkoholistin verenkierrossa aiheuttaa pakonomaisen, itsetuhoisen juomisen, vaikka ennakkosuunnitelmissa oli jotakin muuta.
4. Alkoholi näyttää aiheuttavan myös ns. normaalille alkoholinkäyttäjälle vahvan sosiaalisen riippuvuuden.  Vaikka käyttäjä väittää, että ei ole riippuvainen alkoholista, hänen siitä luopuminen on myös erittäin vaikeaa ja pääosa käyttäjistä sulkee silmänsä ja korvansa kaikelta alkoholiin kuuluvalta kielteiseltä viestinnältä.
5. Alkoholi tuhoaa keskushermostoa ja muutakin hermostoa. Pienikin määrä tuhoaa sitä,  kyseessä on vain eroavaisuus tuhoutumisen määrästä.
6. Alkoholi aiheuttaa masennusta ja stressiä.
7. Alkoholi suurin syy väkivaltarikoksiin.
8. Alkoholi on suurin syy perheväkivaltaan.
9. Alkoholi on suurin syy lasten huostaanottoon.
10. Alkoholi on  pääasiallinen syy tai merkittävä vaikuttaja lukuisissa sairauksissa. Usein ajatellaan, että alkoholisairauksia ovat maksakirroosi, rasvamaksa ja haimatulehdukset.  Muut tappavat sairaudet ovat kuitenkin  erittäin merkittävä tekijä. Sydämen äkkipysähdykset, aivohalvaukset (eteisvärinän aiheuttama tukos aivoissa), viinakrampin aiheuttamat kuolemaan johtavat onnettomuudet,  lukuisat syöpälajit, itsemurhat (alkoholistilla n. 70-kertainen riski), sokeritauti,….
11. Alkoholin yhteiskunnalle aiheuttamat kulut ovat luokkaa 10-kertaiset tuloihin verrattuna.
12. Alkoholin aiheuttama inhimillinen kärsimys ja suru on käsittämättömän suuri. Tähän verrattuna tupakan aiheuttamat haittatekijät ovat minimaalisia. Valtaväestö ei ole kuitenkaan tupakkaan ”addiktoitunut” ja siksi se on saanut toisenlaisen kohtelun.

17.11.2012 Veracruz (Boca del Rio)

 

Päivämatkan nähtävyyksiin kuului krokotiilifarmi!

Ajattelin, että lyhyt ajopäivä, mutta ei se sitten ihan tynkä kuitenkaan ollut. Matkaa tosin kertyi vain 85 km, mutta loppumatkasta ajoin Veracruzin kaupungin läpi ja se oli aika hidasta. Oli siunnuntai-iltapäivä ja jostakin syystä ihmisiä oli tosi paljon liikkeellä. Näytti olevan kaikenlaisia tapahtumia ja siinä kun liikennevaloissa ja ruuhkissa jonotin siinä se aika kului. Lopuksi navigaattorini harhautti minut sellaiseen pikkukatujen sokkelikkoon, että ei paremmasta väliä.  Varasin illalla tämän majapaikan. Sitä ei ollut navigaattorini muistissa ja osoitekin oli sellainen, että en sitä saanut kunnolla navigaattoriini syötettyä. Niinpä lopulta harhailin täällä rannalla edestakaisin ja kyselin puoleltakymmeneltä ihmiseltä paikkaa, ennen kuin sen viimein löysin. 

Tämänkään paikan netti ei toimi kuin vastaanotossa ja ravintolassa. Mutta kaikkea ei voi saada, mennään sillä mitä on. Olen tässä kaksi yötä ja keräilen voimiani. (kumma sanonta, mistähän niitä oikein pitäisi kerätä ja miksi minä ne alun alkaenkaan olen levittänyt kerättäväksi).  Paikassa on ihan mukavan näköinen uima-allas ja mereen on matkaa noin 100 m tai alle. Ehkä käyn kokeilemassa huomenna, miten lämmintä Mexicon lahden vesi on. Tärkeämpää on kuitenkin huoltaa varusteitani, itseäni ja suunnitella tulevien päivien reittiä. 

Tämän päivän matkani muutoin oli aika helppo. Melkein heti aamusta tie muuttui moottoritieksi jossa oli kunnon reunakaistat ja siksi hyvä ajella.  Tänään maisemaan sisältyi ennen kaikkea sokeriruokoviljelmiä. Ilma oli aurinkoinen ja varmaankin melko lämmin, epäilen siinä +30C:n pinnassa. Hikeä ainakin virtasi jos  vähääkään nousuja oli. Koitin taas aktiivisesti huolehtia nesteen saamisesta ja ilmeisesti siinä onnistuin, koska perille selvisin. 

16.11.2013 Farallon Don Carlos

Lehmillä ja näillä valkoisilla linnuilla on jonkinlainen symposiumi. Linnut seuraavat lähes kaikkialla lehmiä.

Ollen tullut päivän rannikkoa, mutta ei siinä sitten lopen niin kovin pitkästi sitä lomaranta-aluetta ollut. Ehkä noin 10-15 kilometriä.  Eikä sillä matkalla ollut luultavasti yhtään hotellia, jota Suomalainen matkanjärjestäjä olisi kelpuuttanut  lomahotelliksi.  Muutoin  rannalla oli kosteikkoja ja lukuisia jokia ja puroja  laski mereen, pääasiassa mutaisin vesin. Siitä varmaan seuraa, että  merivesi rannikolla on sameaa.  Tie on tänään ollut minun kannaltani hieman epämiellyttävämpää ajettavaa, koska reunakaistoja ei ole ja liikenne on aika vilkasta.  Tyttäreni kyseli FB:ssä lämpötiloja.  Aamulla laitoin paidan päälle, mutta riisuin sen pois puoli kilometriä ajettuani ja huomioliivi riitti hyvin.  Ainoa mittarini on navigaattorissa, se näytti aamupäivällä  varjossa 27, mutta sen todellisuudesta en tiedä.  Joka tapauksessa kyllä täällä tarkenee.

 

Tällä lehmärodulla on kauniit korvat!

Täällä on tosi paljon lintuja, pitävät melkoista konserttia varsinkin aamuisin.  Myös perhosia on runsaasti. Olisi jo melkoinen kokoelma, jos olisin kaikki erilaiset näkemäni kerännyt.  Minusta näyttää, että joitakin isoja liskoja on jäänyt auton alle, elävinä en ole nähnyt.  Joku kumma elukka puikahti aivan vierestä heinikkoon, meni niin nopeasti, että en osaa sitä kuvata.  Ja lehmiä, niitä on monenlaisia. Minua jäi harmittamaan, että en ottanut kuvaa siitä Texasin pitkäsarvisesta lehmästä. Jätin sen parempaan paikkaan niin pitkäksi aikaa, että Texasi ehti loppua.

 

Tässä vielä kolmas rotu tämän päivän lehmäkuvista!

Tänään oli neljäs ajopäiväni. Minulla oli tätä rupeamaa varten jonkinlainen suunnitelma, joka ei ole pitänyt. Olisin tänään varmaankin päässyt siihen paikkaan johon aioin, mutta oli taas sen verran vastatuulta, että se pudotti päivämatkasta 20 km pois. Majoituin puoli kuuden aikaan, siis noin puoli tuntia ennen pimeää. Majapaikka löytyi taas kuin ihmeen kaupalla juuri silloin kun sitä tarvitsin. Minä katselen niitä majapaikkoja kahdella tavalla. Netistä G-mapin kartasta, joka näyttää vain osan hotelleista. Sitten navigaattorini näyttää osan. Yhdysvaltojen puolella navigaattorin karttatiedot hotellien suhteen olivat hyvät, täällä erittäin huonot. Vain muutama prosentti hotelleista on kartoilla.  Vaikka kummankin tiedot yhdistää, kaikkia ei siltikään ole, eli osa vain ilmestyy. Minä koitan luottaa, että Luojani minulle jonkin yösijan aina järjestää ja  toistaiseksi on järjestänyt.

Matkanteko oli tänään iltapäivällä aika nihkeää. Olisiko jo hieman matkaväsymystä vai mikä lienee. Tänään jalka ei oikutellut ollenkaan. En tiedä, johtuiko aktiivisemmasta venyttelystä vai siitä, että aloitin 7. päivän kuurin   Arcoxia-tulehduskipulääkkeellä (ei ole kolmiolääke!) vai molemmista. Tuota väsymystilaa ei ole kovin helppo arvioida, kun ei oikein voi objektiivisesti mitata päivän rasittavuutta.  Minulla oli tänään kyllä sykevyö päällä, mutta muistin käynnistää kellon vasta kolmisen tuntia ajettuani. Loppumatkalla kului  2820 kcal, joten ehkä siinä kuitenkin oli kuormitustakin. Joka tapauksessa Cancunin lepojakso kummittelee jo hyvinkin mielessä.  Taidan ajaa huomenna Veracruziin ja pidän siellä lepopäivän.

Olen tänäänkin syönyt sellaisissa paikoissa, että ei ole tainnut hygieniapassia olla suoritettu ”keittiöhenkilökunnalla”.  Minä join hanavettä lähes Mexicon rajalle asti, nyt olen siirtynyt pulloveteen. Ruuan suhteen ei oikein voi olla nirso, jos meinaa pysyä hengissä. Toistaiseksi olen vatsapöpöiltä säästynyt ja hyvä niin. Aikaisemmin ne ovat vieneet voimat viikoksi, eikä sitä nyt oikein tarvittaisi. Mutta se tulee, mikä tulee.  Täällä on ruoka-annoksiin kuuluvana yleensä joko vihreää tai tummanruskeaa, melkein mustaa papua. Se  on keitetty sellaiseksi puuromaiseksi soseeksi. Ihan hyvää ja minä ajattelen, että siinä olisi proteiinia.  Minulle sattui hassu juttu. Osassa paikkoja tuovat sellaisia sipsin näköisiä kuivattuja tacon kappaleita ja salsa-kastiketta, johon niitä voi dipata. Söin yhdessä paikassa lounaan tapaista, johon kuului keitto. Toivat pöytään kulhon ja minä luulin sitä keitoksi. Aloin lappamaan lusikalla naamaani ja ihmettelin, että onpa tuimaa keittoa, ei taida tulla kaikki syödyksi. Siinä kun irvistelin, ilmaantui varsinainen keitto pöytään  ja huomasin lappaneeni salsakastiketta keiton sijasta.

15.11.2013 Flores Magon (Esmeralda)

Kaunis kirkko Papantlan keskustassa.

Siitä on tosiaan hyvinkin yli kuukausi, kun olen nähnyt viimeksi meren. Silloin tyynen valtameren, nyt Atlannin. Tai minähän olen Mexcon lahden rannalla, mutta kai sekin kuuluu osana Atlannin valtamereen.  Meri on tuossa 30 m:n päässä paikasta, jossa tätä naputtelen. Upea hotelli mutta pahoin ränsistynyt.  Meinasin jo jatkaa eteenpäin, mutta  jotenkin kuitenkin pidin paikasta ja jäin.  Huoneessa ei toimi internet, mutta ehkä se toimii ravintolassa, jonka ainoa asiakas luullakseni olen, niin kuin olin eilenkin illalla.  Se eilisiltainen paikka oli uusi ja puitteet hienot. Huonona puolena siinäkin liikennemelu. Minä ihmettelen, miksi minulle annetaan niin usein kaukaisin tai lähes kaukaisin huone,  vaikka ei olisi pakko. Eilenkin hotelli oli tyhjä ja minä majoituin vihoviimeiseen huoneeseen, jonne ramppasin moneen kertaan laukkujani toisesta päästä hotellia.

Tämänpäiväinen matkani oli asutummalla seudulla kuin aikaisemmat. Pian liikkeellelähdön jälkeen tulin Poza Rica:aan, isohko kaupunki. Näin siellä pankkiautomaattijonon ja menin siihen. Se ei kuitenkaan liikkunut ja vaikka minulle tarjottiin paikka jonon keulalta, jatkoin matkaani. Ennen kaupungista poistumista kysyin kuitenkin yhdeltä taksikuskilta kajero autimaticoa ja hän neuvoi minut läheiselle bussiterminaalille, mistä sen löysin ja sain rahani jonottamatta. Huvitti vain, että se pankkiautomaattisana tuli minulle Espanjan kurssillani eilen ensimmäisen kerran ja otin senkin heti käyttöön.  Poza Rica:n jälkeen on El Tajin:in historiallinen temppelialue ja mietin siellä käymistä. Oli tänne rantaan kaksi tievaihtoehtoa, joiden väliin kartalle tämä nähtävyys oli merkitty. Valitsin väärin, tiesin sen kun saavuin Papantla:aan. En kuitenkaan palannut takaisin, päätin että minulle riittää, kun käynen Cancunin seudulla tuutustumassa vastaaviin paikkoihin.

Oli todella mukavaa tulla tänne rantaan pitkästä aikaa. Muutoinkin minun täytyy sanoa, että tämä matkaaminen täällä Mexicon puolella on ollut mielenkiintoisempaa kuin USA:n puolella. Ei ole moitittavaa kohtelustani sielläkään puolella, mutta jotenkin ihmiset ovat vieläkin avoimempia täällä ja ehkä minä alkukantaisena ihmisenä pidän hieman vaatimattomammista oloista.  Olen myöskin nauttinut espanjan solkkaamisesta, ei ole ketään Suomalaista kuuntelemassa, ketä tarvitsisi hävetä ja voi rauhassa kysellä asioita.  Tänään ostin tiepuolesta appelsiinin.  Kysyin kyllä mehua, mutta ei ollut. Oli kyllä jotakin juomaa, joiden suhteen olen ollut aina niin varovainen, että en ole niitä ostanut. Minulla on niiden suhteen epäolys, että sisältävät alkoholia. Kysyin mummilta, että onko siinä alkoholia, mummi oikein riemastui, että si, muy bueno! Että silleen.  Appelsiini maksoi yhden peson, eli eurolla olisin saanut 17 kappaletta. Myivätkin jossakin kukkurapäisiä ämpärillisiä 20:lla pesolla, eli hieman yli euron.

Pärjäsin  jalkani kanssa tänään hyvin, ehkä se minun eilinen venyttelyn tehokuuri auttoi. Niinpä lopetan tämän tähän, lähden syömään ja katson saanko tämän jutun internetin ihmemaailmaan.  Sitten koitan toistaa sen venyttelysession. Mexico vaikenee hetkeksi.

14.11.2013 Tihuatlan

Kyllä tämä maisema aika trooppiselta näyttää, appelsiinipuita, banaanikasveja ja palmuja.

 

Kävin illalla syömässä majapaikkani vieressä olevassa katoksessa. Siinä oli Äiti kahden tyttärensä kanssa. Vanhempi 9-vuotias ja nuorempi parin vuoden. Kun olin pois lähdössä, äiti alkoi juttelemaan ja kertoi, kuinka mielissään hän oli, että olin tullut siihen paikkaan. Hänen tyttärensä näki ulkomaalaisen ja innostuu paremmin englannin opiskelusta. Solkkasimme siinä englantia ja espanjaa sekaisin. Lupasi huolehtia aamupalstani. Kun sitten aamulla paikkaan menin, siellä oli kyllä joku naisihminen aivan kuten edellisen illan emäntä oli kertonut, mutta ei hän ruokaa alkanut tekemään. Niinpä tyydyin huoltoaseman kahviin ja leipään.  Söin sitten hieman paremmin puolen päivän tienoissa  matkan varrella. 

 

Alamossa oli liikenneympyrässä valtava patsas, kuvannee appelsiininkorjuuta.

Tänään oli hyvä ilma, aamulla hieman vielä pilviä, mutta päivän mittaan aurinkoa ihan riittämiin.  Joet tulvivat yli äyräidensä kolmen päivän sateiden jälkeen.  Maiseman on muuttunut yhä trooppisemmaksi. Tätä päivää leimasi kaksi asiaa yli kaiken; appelsiinit ja puutyöt. Appelsiinipuita oli kaikkialla ja niitä osaa jo korjattiin, koska tiellä ajoi solkenaan autoja täyteen kuormattuna appelsiineilla. Alamon eteläpuolella oli joku keruupaikka, jonne picupit purkivat lastinsa ja kuljettimet nostivat niitä sitten isompiin rekka-autoihin. Tiepuolessa tarjontaa riitti, sekä appelsiinia, että appelsiinimehua.  Ja tosiaan tiepuolessa oli myös lukuisia taidokkaiden puutöiden myyntipaikkoja. Sekin on ilmeisesti tämän alueen erikoisuus.

 

Sitä appelsiinia tosiaan oli joka puolella tänään.

Minun matkantekoni oli vähän nihkeää. Oikea jalka on taas vaivannut ja aamupäivällä tuntui, että matkanteosta ei tule mitään. Sitten jossakin vaiheessa se helpotti ja matkakin alkoi sujumaan. Maasto oli tänään varsinkin loppupäivästä  aika mäkistä. Tiellä oli taas yksi maksupiste, mutta minä menin siitä ohi maksamatta. Minusta näytti, että jalankulkijat kulkivat kahta puolen rakennuksen sisäkautta. Liekkö keränneet siellä jotakin maksuja, en tiedä.  Tiessä on kylien kohdalla ja monesti muulloinkin hidastetöyssyjä ja ne ovat kyllä sellaisia, että on pakko hidastaa, jos ei aio rikkoa autoa. Minä ajoin yhteen huomaamatta vähän reippaammalla vauhdilla ja tiesi kyllä ajaneensa. Tänään korjasin toisen kerran takakumin sen jälkeen, kun laitoin ne puhkeamisen estävät suojat sisälle. Mutta on se puhkeaminen paljon vähentynyt.

Tämä majapaikkani on tällä kertaa tosi hieno.( Melu kyllä tuolta tieltä kuuluu voimakkaana. ) Silti tässäkään en voinut maksaa visalla, niin kuin en näissä pienemmissä missään. Täytyy alkaa huomioimaan asiaa, että on tarpeeksi käteistä mukana.  Koitin tarjota dollareita, nekään eivät kelvanneet. Dollareista tuli mieleen, että olin ajatellut, että täällä on tiet sontanaan Amerikkalaisia autoja turistimatkalla. Ei ole. On niitä varmaankin mennyt ohi tai tullut vastaan, mutta en ole yhtään havainnut.  Amerikasta taas tuli mieleen, että tähän kylään tullessani eräs isäntä tuli valokuvaamaan minua ja halusi yhteiskuvan itsestään ja minusta ja sitten pojastaan ja minusta. Niitä kuvauksia on tällekin päivälle tullut varmaan kymmeniä. No, tämä isäntä kertoi nähneensä minut Californiassa, että maailma todella on pieni.

Tänään koitan hieman tehostettua iltavenyttelyä, josko se auttaisi huomenna tuota jalkaani. Juha kertoi kauko-opettavansa minulle putkirullausta, jahka nyt pääsisin sinne Cancuniin. On minulla kyllä hyvä motivaatio sinne päästä.

13.11.2013 Naranjos

Laitoin Pekalle kuvia lehmistä. Niiden väritys vaihtelee vaaleanharmaasta vaalean ruskeaan ja siitä vielä ruskean eri sävyjä aika tummaksikkin. Jotkut mielestäni hyvin lähellä Milka-lehmää!

Sateisen päivän lopuksi saavuin taas iltahämärässä majapaikkaani. Tänään matkaa oli vain hieman yli 120 km.    Tampicon läpi  virtaa joki, jonka yli on pari siltaa.  Navigaattorini kyllä keksi kolmannenkin, minä vain en löytänyt kuin  tiilimuurin ja vettä sen takaa. Sitten ajelin melkein tunnin, että löysin reittini sillalle. Siellä oli vielä polkupyörällä ajokieltomerkki, mutta olin sen verran kypsä kiertelyyni, että ajelin yli. Huomasin sieltä korkealta, että joen yli kulki veneitä, jotka kuljettivat ihmisiä joen kahta puolen. Se toinen silta olisi ollut  aika kaukana.

Vettä satoi tosiaan kahteen asti iltapäivällä. Senkin jälkeen oli sellainen pilvinen keli, ajoittain joku pisara ilmassa.  Sillan ylitettyäni tulin tietullipaikkaan, jossa tiemaksukopin mies kehotti minua menemään  sisälle viereiseen rakennukseen, en tiedä minkä vuoksi. Minä pysähdyin mennessäni juttelemaan kolmen poliisin kanssa ja he kehottivat vai jatkamaan matkaa. Kun lähdin siitä, taas sain tietullimieheltä kehotuksen mennä sisälle,  johon sitten poliisit selkeästi näyttivät, että mene vain rauhassa ja minä menin.  Leveä moottoritien tapainen tie muuttui kuitenkin pian taas kapeahkoksi väyläksi, tällä kertaa vielä aika kapealla reunakaistallakin ja monin paikoin tosi huonoa asfalttia.

Päivä oli tänään aika viileä, meinasi jopa palella silloin tällöin. Tuo minun goretexini ei pidä kunnolla vettä ja vaatteet kastuvat vähitellen märäksi. Varsinkin pysähdyksen jälkeen kestää jonkin aikaa, ennen kuin paikat taas lämpenevät. Muistelen nähneeni säätiedotuksen, että epävakautta jatkuisi vielä pari päivää.  Nyt ei ajatus kulje oikein  mitenkään, parasta että lopetan ja katsotaan, miten huomenna on asian laita.

12. 11.2013 Itsemääräämisoikeutemme?

Etelän hetelmiä!

Tartuinpa vaikeaan aiheeseen.  Ne kolme asiaa,  joita yritän opetella, ovat; välttää muiden arvostelua, tulkintaa  ja  opettamista silloin kun sitä ei pyydetä.  Tämä viimeinenkin kohta, opettaminen?  Olen toiminut opettajan tehtävissä  kaikkiaan kuusi vuotta, onhan se vaikeaa olla opettamatta!

Suomalainen yhteiskunta on viimeiset vuosikymmenet korostanut ihmisen itsemääräämisoikeutta ja yksilöllisyyttä.  Jopa niin pitkälle, että vanhemmille ei aina kerrota heidän omien lastensa asioista vaikka heidän kulunsa kyllä kelpaavat maksamaan.  Tästä yksilöllisyyden ja itsemääräämisoikeuden korostamisesta on syntynyt tilanne, jossa yhteisöllisyys ja yhdessä toimiminen on vähentynyt verrattuna entisiin aikoihin.  Mutta kun ihminen on laumaeläin, tästä on seurauksena lukuisia ongelmia. Yhtenä niistä yksinäisyys, yksilöllisyys on vaihtunut yksinäisyyteen.  Itselläni on viime vuosina ollut etuoikeus toimia monessakin yhteydessä ihmisten kanssa ja siten voida paremmin.

Palaan tuohon itsemääräämisoikeuteen.  Koska matkani tarkoitus on herätellä ajattelemaan  päihteiden käyttöä ja toivottavasti liikuntaakin puhun siis siitä.  Monet ajattelevat, että se on jokaisen oma asia, juoko, vai eikö juo ja jos juo, niin kuinka paljon juo.  Sama koskee tietenkin tupakointia.  Puolustetaan yksilön valinnanvapautta ja sitä, että alkoholin saatavuus pitäisi olla jopa vielä helpompaa kuin se tänään on.  Kerronpa tarinan jonka minulle kertoi taho, jota pidän luotettavana.   Joku Englantilainen perusti Intiaan  koulun ongelmanuoria varten.  Siis sellaisille ihmisille, jotka eivät enää kelvanneet mihinkään muuhun paikkaan huonon käytöksensä vuoksi. Kun nuori tuli sisäoppilaitostyyliseen oppilaitokseen, hänelle annettiin yksi ohje.  Saat tehdä mitä haluat, opiskella tai olla opiskelematta aivan rauhassa kenenkään häiritsemättä.  Ainoa ehto on, että suot muille saman mahdollisuuden.   Tämähän tarkoitti mm. sitä, että oppitunneilla ei saanut häiriköidä, jos niihin osallistui, koska se loukkasi muiden vapautta opiskella rauhassa.  Hyvinkin häiriintyneet nuoret alkoivat ottaa osaa opiskeluun suhteellisen lyhyessä ajassa.

Palataan nyt sitten siihen alkoholiin. Jos  samaa periaatetta noudatettaisiin alkoholin suhteen niin sehän merkitsisi aika paljon! Toisin sanoen, juo niin paljon kuin sinua huvittaa kunhan se ei häiritse muiden elämää.  Sinun lastesi ei tarvitse nähdä sinun juovan tai olevan juovuksissa. Sinun juomisesi ei häiritse millään tavalla  puolisosi tai naapureidesi elämää.   Sinä et aiheuta vaaraa liikenteessä tai muutoinkaan alkoholin takia. Sinä juot niin vähän, että siitä ei aiheudu terveydellisiä haittoja, jotka tulevat yhteiskunnan maksettavaksi.  (Selvennyksenä totean, että toki haluan, että kaikkien hoitoa tarvitsevat ja haluavat tulisi hoitoa saada). Viimeaikoina tupakki on joutunut todella tiukan kohtelun alaiseksi.  Mm parveketupakoinnin on todettu häiritsevän naapuria. Aivan samantyylisin perustein taloyhtiössä voitaisiin kieltää alkoholin nauttiminen kotona. Minulle on ainakin ollut paljon enemmän haittaa  humalassa tappelevasta naapurista kuin kenenkään tupakoinnista. On pitänyt jopa  miettiä, että onko hengenlähdöstä kysymys vai mistä.  Lisäksi silloin, jos alkoholia käytetään omien lasten nähden, kyseessä on kasvatustapahtuma; näin aikuiset toimii, näin sinäkin sitten juot, kun olet aikuinen. Mutta jos se sinulta onnistuu nätisti ja suhteellisen harmittomasti, onnistuuko se lapsiltasi. Joka on juttujani seurannut, on varmaankin havainnut, että minä en ole osannut oikealla tavalla alkoholia käyttää, siis muita häiritsemättä. Nyt osaan, kun en tänään käytä  ollenkaan. 

Suurimman  murheen alkoholi aiheuttaa läheisille, isille, äideille, puolisoille, lapsille,….  Ajatellaan äitiä ja isää, jotka joutuvat kantamaan kuolemaansa saakka sen tiedon, että lapsi on humalapäissään tappanut jonkun. Tai hänet on tapettu. Tai yksinkertaisesti niitä unettomia öitä, joita lukemattomat äidit ja isätkin tänäänkin viettävät, odottaessaan levottomana nuoren palaavan alkoholipitoisista riennoistaan kotiin.  ”Kyllä ihmisellä on oikeus pieneen määrään onnea tässä elämässä”.  Kuinka monen onni tänäänkin viedään kun yksilönvapautta käytetään humalan hankkimiseen.

Siis on turhaa puhua omista yksilönvapauksista, jos samaan aikaan polkee muiden yksilönvapauksia.

11.11.2013 Tampico

Tässä Tampicon sumassa koitin löyt tilaa  pyörälleni.

Taaskaan minulla ei ollut käsitystä, minkä kokoiseen paikkaan tulen. Oletin pienemmäksi. Katsoin Wikipedista, tässä kaupungissa on noin 300000 asukasta ja kiinnikasvaneissa naapureissa 800000 lisää. Huomasin sen tänne tullessani. Saavuin parahiksi iltaruuhkan aikaan ja ajoin noin 15 km tosi kovassa liikennesumassa ja kaiken lisäksi vesisateessa. Sadetta oli kyllä aamusta alkaen, joten vaihteeksi tällainenkin päivä.  Olen ajanut nyt neljässä päivässä noin 520 km ja päätin pysähtyä tähän yhdeksi päiväksi.

 

Mietin, että mikähän puu? Nuo hedelmät olivat jalkapallon kokoisia, ainakin melkein.

Kerronpa vähän Mexicolaisesta liikenteestä tämän muutaman päivän kokemuksen perusteella. (Lauseesta piti käydä ilmi, että asiantuntemukseni on tosi hataralla pohjalla).  Ensinnäkin, autoilijat väistelevät minua oikeastaan enemmän kuin Suomessa. Suomessahan autoilijan ei suostu hidastamaan vauhtia, joutuipa ajamaan kuinka läheltä pyöräilijää tahansa. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomalainen autoilija keskimäärin väistää, jos ei ole  vastaantulijoita, mutta jos on, niin sitten mennään (pyöräilijän ) kuolemaa halveksien niin läheltä kuin  tarpeen, jotta jalkaa ei vain tarvitse nostaa kaasulta. Oli hieman kärjistettyä. Takasin Mexicolaiseen ajotapaan.  Osalla teitä on ollut hyvät reunakaistat. Täällä on kuitenkin samanlainen outo käytäntö kuin Turkissa, ehkä vieläkin enemmän. Reunakaistoja ei kunnioiteta, on aivan kuin se olisi tarkoitettu ajettavaksi auton mahan alla keskellä. Eli valtaosa autoilijoita ajaa auto puoliksi reunakaistalla.

Vilkun käyttö on ihmeellistä.  Ensinnäkin niitä on monen värisiä, punaisia, valkoisia ja sinisiäkin. Sitten jos auto ei käänny, vilkku saattaa olla päällä oikealle, vasemmalle tai sitten hyvin tavallisesti hätävilkkutoiminto, eli molemmat vilkut päällä. Varsinkin kuorma-autot ja linja-autot ajavat  hätävilkut päällä. Jos auto kääntyy, niin tavallista on, että sillä on hätävilkut päällä. Eli se minne auto menee selviää siitä, kun katsoo, minne se menee, ei vilkuista.  Kuorma-autoista sellainen havainto, että ne saattavat olla yhdistelmänä noin karkeasti arvioiden 10 metriä pidempiä kuin Suomessa.

Saan päivän aikana todella paljon huomionosoituksia. Esimerkiksi linja-autokuskeista (joita on todella paljon, niin kuin aikaisemmin jo mainitsin) ¾-osaa nostaa kättä. Myös kuorma-autokuskit ovat aktiivisia ja suuri joukko henkilöautokuskeista.   Minulle huudellaan ohiajavista autoista ja kysellään määränpäätä ja mistä olen lähtenyt.  Ja tietenkin pysähtyessäni. Olen tainnut saada joka päivä siunauksia, niin tänäänkin.  Varmaan täällä on niitä pahojakin ihmisiä, mutta onneksi ainakin toistaiseksi olen kohdannut enemmän ystävällisiä sellaisia ja toivon tietenkin, että asianlaita pysyy tällaisena. 

10.11.2013 Aldama

Maisemaa loppupäivästä aika läheltä tätä Aldamaa.

Yö  oli hieman rauhaton, naapureiden myöhään jatkunut TV:n katselu ja yli-innokas kukko, joka kiekui ensimmäiset  kerrat  jo ennen iltakymmentä. Linnut pitivät muutoinkin aika reipasta konserttia. Tästä voinee päätellä hieman majapaikkani eristystasosta.  Mutta aamu tulee, on aina tullut, kaikesta huolimatta.

Koska matkaa oli tänään lyhyemmästi  kuin eilen, otin rennommin.  Aamukahvit paikallisella huoltamolla ja sitten matkaan. Tänääkin niitä asepartioita piisasi,  mutta ilmeisesti alan jo tottumaan.  Pari tuntia ajettuani pysähdyin risteykseen, jossa oli pari asepartioautoa, toinen tutkimassa eläimiä kuljettavaa rekkaa risteyksessä olevan kaupan kohdalla. Menin kauppaan ja pyysin kuumaa vettä kahvia varten. Minulla olisi itsellä ollut pussikahvia. Myyjäätäti meni kotinsa puolelle ja keitti veden ja toi sieltä kaikki tykötarpeet  kahviani varten. Join  kahviani ja katselin, kun sotilas yritti laskea eläimiä auton ulkopuolelta.  Pysähddyin vielä kaksi kertaa kahville. Toisessa paikkaa oli jonkinlainen leivän paisto alkamassa ja kysyin leipää. Sainkin sitä parilla pesolla nipun. Sitten tulin ahneeksi ja kysyin taas kuumaa vettä kahviani varten.  Perhe oli ruokailemassa katoksen alla ja tyttö joka minulle oli leivät antanut, lähti kysymään  vedestä ja aikoi sitten tuoda sitä.  Kysyipä vielä, että olisinko halunnut almuersoa. (aamiaista). Jonkin ajan päästä hän toi kahvin ja jotakin palmun lehtiin käärittyä lämmintä syötävää eikä suostunut ottamaan maksua.  Jätin sitten lähtiessäni 10 pesoa niiden lehtien alle kun palautin kuppini, miettien, että oliko teko oikein vai väärin.  Tämä elämä osaa sitten olla vaikeaa, vaikka halu olisi kuinka suuri toimia oikein, niin siltikin sitä mokaa. Olen jokseenkin varma, että niin tulee joka tapauksessa käymään lopun elämääni.   Kolmas kahvini oli sentään jonkinlainen ruokapaikan tapainen, jossa istui ukkoja kaljalla. Tämän jutun tarkoitus oli kertoa, että täältä saa näköjään joka paikasta kahvia  kun vain kysyy.

Tie oli pääosin joko erittäin hyvää  tai sitten tietyötä. Loppumatkasta  oli sitten kapeampaa korjaamatonta tietä, samoin päivän nousut ajoittuivat loppumatkaan. Tiepuolessa oli karjalaumoja laitumella, hevosia, aaseja ja muuleja.  Ihmiset näyttivät tekevän töitä. Samoin oli merkillepantavaa, että aamulla 7. aikaan liikkeelle lähtiessä kylällä oli täysi tohina päällä. Siis sunnuntaiaamuna.  Päivä oli taas lämmin ja ajattelinkin. että mitenkähän minä tuon lämmön kanssa pärjään. Koitin kyllä juoda minkä muistin ja jaksoin. Tänne majapaikkaani saavuin hieman jälkeen viiden. Hotellin taso on suunnilleen samaa luokkaa kuin eilisen,  hinta on hieman korkeampi, 300 pesoa, eli edelleen alle 20E. Tässä kuitenkin hidas netti toimii. Ja tekivät yksinomaan minua varten päivällisen, maksoi 80 pesoa.  Kaikki hyvin, paljon mielenkiintoisempaa kuin erämaavaellukseni loppuosa. Aloin hieman kyllästymään siihen.

9.11.2013 Soto La Marina

Tiepuolessa on ollut paljon aaseja, muuleja ja hevosia lieassa syömässä. Tässä yksi kaunokainen.

Iltayö oli hieman levoton,  miesporukka ryyppäsi pihalla ja piti aikamoista meteliä. Aamulla sain puhelun Raittiuden ystävien toiminnanjohtajalta, Marko Kailasmaalta ja sen jälkeen sain vaihtaa muutaman sanan koko yhdistyksen hallituksen kanssa.  Puhelun jälkeen pakkasin kamani ja ajoin juomaan aamukahvini samaan paikkaan, jossa illalla söin. Luulin, että mitään muuta paikkaa ei edes olisi auki, mutta erehdyin. Kun lähdin liikkeelle, näin, että vaihtoehtoja olisi ollut moniakin. Kahvia juodessa selvisi, että paikkakunnalla olisi yksi pyöräliike ja sen paikkakin selvisi.  Osoitteen neuvomiseen liittyvä sanasto on hallussa. Kävi vain niin, että se ei ollut vielä auki. Sain viereiseltä työporukalta tiedon, että aukeaisi kahdeksalta, mass o menos. Odottelin kahdeksaan ja yli ja sain neuvon toisesta liikkeestä, en sitä kuitenkaan löytänyt. Kun palasin takaisin, oli liike auennut ja mutkien jälkeen sain nippelini, itse  asiassa 20 pinnaa nippeleineen hintaan 20 pesoa, eli hieman yli euron.

Aikaa oli kulunut normaalista liikkeelle lähdöstä sen verran, että ajattelin ehkä pimeän tulevan ennen kuin pääsen tänne missä tätä tarinaa sepustan. Alkumatka oli mielenkiintoinen. Poliisia ja sotilasta lappoi niin kuin olisi ollut sotatila. Sitten vähän ennen paikkaa, jossa käännyin tälle rantatielle, oli vaikuttava tiesulku tai tarkastuspiste. Sotilaita oli mieluummin 200 kuin 20 ja konetuliasebunkkereitakin oli kymmenkunta. En ole moisia nähnyt edes elokuvissa. Valitettavasti en uskaltanut kuvata, sen verran on tuota itsesuojeluvaistoa.  Tuli mieleen, että meillä Suomessa ollaan kuitenkin suhteellisen turvassa. Jos ei itse reuhaa päissään ja välttää humalaisten seuraa, on elämä pääsääntöisesti melko turvallista.  Minussa ainakin herättää moinen aseiden kanssa sähläily jonkinmoista rauhattomuutta.  Liikenteestä sen verran, että pitkän matkan linja-autoja on erittäin paljon ja ne, toisin kuin paikallisbussit, näyttävät tosi hyväkuntoisilta. Toinen ilmiö oli eilen ja tänään hinauksessa olevat autot. Tyypillisesti 2- 4 :n autoletkan saattueissa uksi täyteen lastattu käytetty h-auto veti yhtä tai kahta vanhaa täyteen lastattua H-autoa. Minun logiikkani mukaan Mexicolaiset hakivat 2-4 miehen porukoilla USA:n puolelta vanhoja autoja ja muuta roinaa tänne antaakseen niille lisää elinaikaa.

Tie rauhoittui, kun käännyin tänne johtavalle pienemmälle tielle. Oikeastaan matka oli liiankin rauhallinen, noin 80 km:n matkalla ei taaskaan ollut sitä kahvipaikkaa. Olisin kuvitellut Mexicon tiheään asutuksi, tämä kolkka mistä maahan tulin, ei sitä ainakaan ole. Sama ilmiö kuin aikaisemmissa maissa, lopetettuja hotelleja, huoltoasemia, kauppoja,,, Onkohan se maalta pako täälläkin ajan sana.  Tänään oikullinen tuuli oli taas hieman eri suunnassa kuin eilen, pääosin sivuvastainen. Niinpä käytin 136 km:n matkaan yli 9 tuntia. Tuo matka tarkoitti myös sitä, että tällä matkalla 10 000 km tuli täyteen ja tästä on tullut elämäni pisin pyörämatka. Ei sen puoleen, en minä autollakaan ole ajanut yhtään aikaisempaakaan matkaani vastaavaa matkaa yhteen menoon.  Tämä majapaikkani on aika vaatimaton, maksoi 250 pesoa, eli noin 14 euroa. Ei ole nettiä, joten blogin päivitys jää tuonnemmaksi. Vaihdoin kuitenkin pinnan heti kun tulin ja sen jälkeen myös vaihteistoöljyt.  Ruokapuolessa jouduin tyytymään viereisestä kaupasta hankittuihin systeemeihin, jotka eivät kyllä kummoisia olleet. Koitan korjata tilanteen huomenna. Huomisen päivän pitäisi olla helpompi. Päässen aamulla ihmisten aikaan liikkeelle ja matkaa mielestäni on n. 20 km lyhyemmästi.  Mutta se on taas huomisen päivän asia, katsotaan ensin, että heräänkö elossa.