30.9.2013 500 toistoa!

Maalaismaisemaa Kaliforniassa.

Olen lukenut elämäni aikana aika paljon kirjoja, kaikenlaisia.  Viimeiseen kymmeneen vuoteen en ole juuri jaksanut keskittyä romaaneihin, kirjallisuus on ollut jotakin muuta.  Minulla on ollut aikaisemmin ehkä sellainen käsitys, että kuulemani, lukemani tai keksimäni ”viisaus” , ajatus tai elämänohje muuttaisi elämäni jotenkin paremmaksi. Ei se mitään muuta.  Se on kuin kukka, jonka ohimennen näen ja sitten maisema on taas harmaa.  Jos nämä viisaudet muuttaisivat ihmiset kertaheitolla paremmaksi, FB:n lukijat olisivat kaikki ylen hyviä ihmisiä. FB:n sivut vilisevät sinänsä ihan hyviä ajatuksia ja elämänohjeita.

Jos haluan kukkatarhaan asumaan, minun on tehtävä paljon töitä.  Ensiksikin, en voi mennä asumaan toisen kukkatarhaan, vierailla ehkä voin, mutta eiköhän naapurit kyllästy, jos sinne pysyvästi asetun.  Jos haluan, että jokin viisas ajatus tai elämäntapaohje kantaa hedelmää, minun tulee opetella. Sen lukeminen tai kuuleminen eivät vielä muuta minussa mitään. Joku on sanonut, että uuden toimintatavan opettelu vaatii 300 toistoa ja vanhasta virheellisestä pois oppiminen 500 toistoa.  Minusta tuntuu, että olen niin jääräpäinen henkilö, että kohdallani vaaditaan vieläkin enemmän toistoja.

Päihteiden tarkoitus on sekoittaa pää niin, että ei tarvitsi ajatella yhtään mitään.  Kokeilkaapa vaikka istua selvin päin seurueessa, jossa otetaan viinaa enemmän kuin 5 ravintola-annosta. Huomaatte kyllä, että ei niissä jutuissa ole järjen häivääkään.  Seuraavana päivänä voi taas keskittyä krapulan parantumiseen ja sitten vetää vieteri seuraavan humalakokemuksen odottelemiseen.   Minun elämänmuutokseni alkoi sen jälkeen, kun alkoholi oli jäänyt pois kuvioista.  Lääketieteen tohtori Ilkka Taipele kertoi, että mielenterveysdiagnoosia ei pitäisi tehdä ennen kuin alkoholia paljon käyttänyt henkilö on ollut vähintäänkin 8 kuukautta juomatta.  Siis alkoholi sotkee keskushermoston niin pahasti, että vaaditaan pitkä aika ennen kuin pystyy jotenkuten järkevästi edes pohtimaan omaa tilannettaan.  Joku sanoikin sattuvasti, että miten sairaalla päällä voi ratkaista sairaan pään ongelmia?

Joku epäili matkani motiivia suunnilleen sanoilla; ” Pikku puuhastelua omantunnon rauhoittamiseksi”. Aiheellinen epäilys. Mutta kyllä minä olen ihan tosissani matkani teeman suhteen. Mitä omaantuntooni tulee, se on ihan rauhallinen. Olen tietoinen teoistani ja ajattelen olevani tietoinen tekojeni vaikutuksesta, en ole unohtanut niitä eikä ole tarkoituskaan unohtaa niitä. Ne eivät kuitenkaan siinä mielessä vaivaa minua, että kieriskelisin sairaaloisessa syyllisyyden tunnossa kykenemättä toimimaan. Pyydän vääriä tekojani anteeksi ja hyvitän elämälläni sen minkä voin.  Mutta matkaani.  Matkani sivutuotteena on tilaisuus miettiä, miten haluaisin loppuelämäni elää ja mitä minun pitäisi kunakin päivänä tehdä jotta elämäni ja elämäntapani vähitellen lähestyisi sitä ihannetta, jonka sille pienessä mielessäni asetan.  Sitten ei tarvitsekaan muuta kuin valppautta, jotta kaiken aikaa ja joka päivä pyrkisin kohti sitä ihannetta, mielellään yhtä sitkeästi kuin vinttaan tuolla pyörälläni. Jos kutakin ajatustani toistan sen 500 kertaa, niin ehkä sillä henkisellä matkallakin syntyy  joitakin edistysaskelia kuten pyörämatkalla.