13.9.2013 St. Helens.

Näpsin jonkun kuvan ikimetsistä, vaikka ei se näytä valokuvassa paljon miltään.

Tämä pysähdyspaikkani lienee saanut nimensä tulivuoresta, joka taannoin purkautui. Vuorelle on kyllä matkaa noin  80 mailia ja tätä lähempänä on tulomatkallani ohittama Castle Rock, josta olisi ollut tie St. Helens:in luonnonpuistoon.  Matkaa olisi kuitenkin ollut yhteen suuntaan n. 50 mailia, joten jätin varmaankin mielenkiintoisen reissun tekemättä.

Kukkaloistoa Castle Rock:issa

Aamupäivä kului pitkälle, oikeastaan iltapäivän puolelle, koittaessani kaikin keinoin pysytellä poissa moottoritieltä, johon navigaattorini minua hellittämättä ohjasi. Matkallani näin muutamaan otteeseen ikimetsiä, joita en lakkaa ihmettelemästä.  Tyvestä reilusti yli metrin paksuiset puujätit ovat jotakin, johon en kerta kaikkiaan ole tottunut. Sitten Longviev:issä ylitin Washingtonin ja Oregonin välisen rajajoen,  Columbia Riverin, Korkealla, ehkä n. 70 m vedenpinnan yläpuolella kulkevaa terässiltaa. Isolla mantereella on isot joet. Sillan kulmassa oli suuri saha ja rannassa pari isoa laivaa lastaamassa tukkeja.  Tuon rajanylityksen jälkeen suunnistusongelmat  sitten loppuivat.

Aamupäivällä tapasin kolme matkapyöräilijää, muutaman päivän matkalla. Sain joitakin vihjeitä, joiden arvon tarkistan. Edullisia majapaikkoja kuulemma löytyy sivuilta; warm showers, karttoja Adventure Cycling ja ehkä Portlandista REI-kaupasta ? Ne kartat minua kiinnotavat, näillä oli sellaiset ja niihin oli erinomaisesti merkitty sopivat pyöräilyreitit. Olipa vielä painettu siten, että sopi hyvin tankolaukin karttataskuun. Pitää katsoa, löydänkö niitä jostakin.

Upea päivä ja hieno ajella. Täällä on ollut aamusumua, joka on sitten puolen päivän jälkeen hävinnyt. Tänään pilvisyys jatkui 4:ään iltapäivään.  Ei se haitannut, aamulla oli kyllä vähän kosteaa, sumu tuntui ihan ohuina vesipisaroina, mutta se vähitellen sitten nousu ylemmäs eikä enää niin haitannut.  Matkaa noiden kaikkien mutkien kanssa kertyi pyörän mittariin tänään 125 km.  Koitin saada majapaikan  joen rannalta BB-paikasta, mutta talossa ei ollut ketään kotona. Ajelin sitten takaisin päätien varteen Best Western-hotelliin, jossa oli vastaanottovirkailijana tämän markan töykein ihminen. Olen pahoillani hänen puolestaan, ihmisellä on varmaan paha olla.