torstai 26. syyskuuta 2013

26.9.2012 Woodacre

Tämä näytti niin lännen karjatilalta, että piti ottaa kuva!


120 km:n päivämatka päättyi noin 17 mailin päähän Golden Gate-sillasta.  Pyöräilykartan reitti kääntyi pikkutielle tieltä nro 1 vähän aikaisemmin, ehkä noin 30 km ennen ja minä jo epäilin, että tämän tien varresta ei löydy yhtään majapaikkaa. Löytyi kuitenkin, motelli. Huone on pieni mutta vaatimaton onneksi hinta ei sentään ollut vaatimaton?  Mitähän ne maksaa kaupungissa kun täälläkin 120 dollaria tällaisesta. Jos hyvin käy, niin ehdin huomenna ajella hyvän matkaa kaupungin ohikin.
Tämäkin päivä oli viileän pohjoistuulen saattelema. Rantatiellä oli mäkiä, 1300 m kokonaisnousua. Mikä lienee, mutta sykemittarini mukaan energiaa kului 4600 kcal, joka minulle on aika paljon nykyisin.  Rannalla näkyi pitkin matkaa niitä hylkeen näköisiä eläimiä.  Ne kyllä haukkuvat vähän niin kuin koirat. Samoin näin pelikaanin näköisiä lintuja. Ilmasto on muuttunut jotenkin. Se aikaisemmin merellä ollut sumu häipyi vähitellen kauemmas ja viimein oheni olemattomiin. Rantakasvillisuus on täysin kuivaa ja puusto on satunnaista ja erilaista kuin aikaisemmin sumuisella alueella. Tässä aivan loppumatkassa tie kulki syvässä kapeassa laaksossa, jonka pohjalla oli pieni joki. Siinä oli taas joitakin suurehkoja puita.
Huoneeni takaikkunan alla on "ryytimaa". Ameriikassa kaikki on suurta, noista isoimman halkaisija on lähes metri!

Minä ihmettelin sitä, että vaikka ollaan suurkaupunin läheisyydessä, loma-asutusta on aika vähän. Toisaalta merenrannasta aika merkittävä osa on jotakin state parkkia tai vastaavaa.  Tie on ollut aika rauhallinen, ehkä se johtuu siitä, että enää ei ole mikään lomakausi. Huomenna olisi edessä suurkaupungin läpi ajo ja se aina etukäteen hieman jännittää, onneksi minulla ei ole mitään urakkaa. Koitan ottaa rauhallisesti.  Pitäisi aamulla muistaa vaihtaa yksi pinna takapyörästä, sellainen napsahti taas poikki. Tämä tässä, nyt seisoo ajatus, viisainta lienee alkaa nukkumaan.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Aiotkos käydä Alcatrazissa, edes vähäsen katselemassa..