tiistai 24. syyskuuta 2013

24.9.2012 ”Seven devils road” eli seitsemän pirun tie?


Laitoin tämän kuvan ystävälleni Jannelle. Haudalla oli vaaleanpunaista kukkaa, jota näkee täällä aika paljon, lienee Kalifornian osavaltion symboli. Oli valtion rajakyltissäkin näkyvillä.

Matkallani on ollut monia mielenkiintoisia paikannimiä. Tällaista tietä pitkin ajelin muutama päivä sitten. Pyöräreitti poikkesi siinä valtatieltä 101 (punapuiden valtatie) pienemmälle sivutielle. Tie oli mutkainen ja mäkinen, mutta päivä oli silloin aurinkoinen eikä niitä piruja näkynyt ja mietiskelin mitähän ne ovat?  Väkisinkin tuli mieleen seitsemän kuolemansyntiä. Siis elämämme seitsemän pirun tie?  Nehän ovat; ylpeys, ahneus, kateus, viha, laiskuus, ylensyönti ja himo.  Voisin kirjoittaa ajatuksiani kaikista näistä, mietteitä siitä, mitä ne minussa herättävät. En kuitenkaan taida kovin paljon kirjoittaa, en ainakaan tällä kertaa.  Kyllähän ainakin jokin noista vaivaa minuakin joka päivä, enemmän tai vähemmän. Kyse on enemmänkin siitä, huomaanko minä sitä, olenko  hereillä.  Jesuiittapappi ja psykoterapeutti Anthony de Mello kirjoittaa kirjassaan ”Havahtuminen”, että olemme melkein kaikki unessa. Tämä tarkoittaa sitä, että emme ole tietoisia toiminnastamme emmekä ajattelustamme vaan se tapahtuu kuin unessa, skriptien, ennakkokäsitysten, mielikuvituksen ohjaamana.  Minua aikoinaan ärsytti Pavlovin refleksioppi, se että ihmistä pannaan niin halvalla, että kaikki toiminta on vain puhdasta ulkoisiin ärsykkeisiin reagointia. Niin kuin koirilla, jotka opetetaan siihen, että kellon soidessa tulee pian ruokaa. Pian koirilla alkaa kuola valumaan kun kello soi, vaikka ruokaa ei tulekaan.  Tosiasiassa  pienen havahtumisen jälkeen olen havainnut, että juuri niinhän minä olen elämäni toiminut.  Elänyt kuvitelmien, ennakkokäsitysten ja tapojen orjana reagoiden ulkoisiin ärsykkeisiin tahdottomasti koiran tavoin.  Jossakin mielessä tuo eläin on jopa paljon viisaampi, se ei kiusaa itseään elämällä menneisyydessä tai tulevaisuudessa vaan enemmänkin tässä hetkessä, aivan kuten pienet lapsetkin.
Toinenkin kuva Jannelle. Hänellä on asiaan ammatillista mielenkiintoa.

Mitkä sitten ovat minun syntini? Eräs riippuvuuteen oirehtimisesta vapautunut ihminen kertoi, että jokaisella meillä on oma seitsemän kuolemansyntimme lista, se kaiketi on inhimillistä. Mutta minun kannaltani vaarallisia ovat ne ”synnit” tai luonteen virheet, jotka aiheuttaisivat vaaran alkaa uudelleen oirehtimaan vaikka juomalla.  Siis sellaiset luonteen viat, jotka johtavat minut viime kädessä toimimaan vahingollisesti itseni suhteen ja samalla tietenkin läheisteni suhteen, koska oletan että läheiset ihmiset rakastavat minua ja siten kokevat surua jos minä vahingoitan itseäni.  Koska minun vaikeuteni ovat perimmiltään olleet henkistä alkuperää, on siis perustehtäväni pitää henkisestä kunnostani huolta niin hyvin kuin se minulle on tänä päivänä mahdollista.  Niin ja toimia oman moraalini mukaisesti. Tämänkin olen oppinut kanssakulkijoiltani, toimia oman moraalini mukaisesti!  Minulla on syvällä sisimmässäni tieto ainakin useimmiten siitä, kuinka toimia. Jos en kuseta itseäni, syyttele ja arvostele toisia, pääsääntöisesti tiedän kuinka toimia, selittelemättä. Kun syntyy tarve selitellä, olen usein valehtelemassa itselleni ja perustelamassa, miksi toimin sitä omaa moraaliani vastoin. ”mutta kun se sitä ja tätä ja se teki niin ja näin ja kun minulla on niin paljon töitä ja kun olen kipeä tai väsynyt tai……”. Kun  toimin  sen sisäisen moraalini mukaan, ei ole tarvetta selitellä.  On toki sellaisia asioita, joista en tiedä, kuinka minun tulisi toimia ja kuinka olisi oikein toimia. Silloin olisi hyvä keskustella jonkun hyvän  ja luotetun ystävän kanssa, mieluiten sellaisen, jolla on kokemus samanlaisesta asiasta.  Olen tehnyt sellaisiakin virheitä, että olen kysynyt opastusta ihmisiltä, jotka ovat olleet sen asiani suhteen yhtä tietämättömiä kuin minäkin. Tietenkin ulkopuolinen pystyy katsomaan asiaa puolueettomammin kun minä oman kielteisen  egoni kanssa.
 Nytkin yhdellä läheisellä ihmisellä on vaikeaa ja minulle on epäselvää, miten toimia, täältä käsin ei paljon voi tehdä.  Silloin minun on kaiketi kestettävä epätietoisuus,  toimia niin kuin osaan ja ottaa vastaan seuraukset. 

”Pelko oli virheistä pahin”!

2 kommenttia:

Anneli Salmevaara kirjoitti...

Kiitos Ahti
Annoitpa paljon ajattelemisen aihetta!
Olen Mellon suuri ihailija, mutta olenko havahtunut?
Noita seitsemää syntiä pitää oikein ruveta tarkkailemaan, missä menen tänään.
Edelleenkin ihailen sisukkuuttasi, matka ei ole helppo!

Movielunatic kirjoitti...

Syvällisiä ajatuksia. Olen kirjoittanut samansuuntaisista asioista.

Puhumattomuus on pahasta. Se kaihertaa ja tekee kärpäsestä härkäsen. Kun puhuu asiat julki vaikka vain luotetulle henkilölle se asettaa asiat oikeaan mittakaavaan eikä niitä märehdi ja suurentele mielessään. Puhumisella ja avautumisella on suuri voima!