 |
| Tässä kaunis kirkko 108 Milen Hausen vieressä. |
Päivämatka taisi olla lyhyin tähän asti, 92 km. Ensiksi
nukuin pommiin. Puhelimeni herätti
kuudelta mutta jäin hetkeksi sänkyyn ja kun se hetki oli mennyt, oli kello
melkein seitsemän. Puhelimeni käsitys torkkuherätyksestä on, että näytössä
lukee herätys. Kurkkuni oli yöllä kipeä, on ollut koko päivän. Liekkö tuo vai
mikä syynä moiseen vitkasteluun. Jonkin
matkaa ajettuani kauniissa karjalaidunten laaksossa, puhkesi takakumi
ensimmäisen kerran koko reissulla. Havaitsin, että siitä oli kulunut lähes koko
pahsuhko kuvio pois. Olen ajellut ainakin 1000 km hyvin karkeita teitä, se on
vähän niin kuin Turkissa, karkeaa sepeliä istutettu pikeen. Tämä lienee syönyt
pinnan. Nykin pari kolme rautaesinettä morallani pois ja laitoin kokeeksi
itsepaikkautuvan sisäkumin paikalleen. Ensimmäisen kerran, kokeilen
tällaistakin. Kumi on kuulemma sellainen, että jos siihen pistää jokin terävä,
nykäise se pois, pumppaa ilmaa ja aja hetken. Kumin pitäisi korjautua itsekseen
ja sitten vain lisäilma ja matka jatkuu. Saa nähdä, miten toimii. Iltapäivällä
kävin sitten syömässä Lac la Hache:ssa
(liekkö kirves?) ravintolassa, joka toimi hitaammin kuin kilpikonna, jonka päälle
meinasin ajaa. Niinpä matkani pysähtyi kuuden jälkeen tänne 100 Mile:n Hauseen,
eikä 70 Milen Hauseen, kuten olin ajatellut. No, en minä kyllä oikein ole kunnossa, mutta
jos tämä on se yksi flunssa, joka reissua kohti pitää kärsiä, niin onpahan
poissa jaloista.
Luin levähdyspaikalta tuosta 100 Milen hausesta. Kun ihmiset
1800 luvulla vaelsivat kultakentille kuka kävellen, kuka hevosella tai härän
vetämillä vankkureilla, tarvittiin
majapaikkoja. Näitä tuiki tärkeitä
majapaikkoja oli 12 – 14 mailin välein, ilmeisesti se jalkamiehen
päivämatka. Muutenkin täällä on paljon
osoitteita ilmoitettuna mailimitoilla. 103:n mailin ranhi jne.
Päivässä ei ollut muuten mitään vikaa. Päinvastoin, tuolla kauniilla järvillä ihmiset viettivät
rantaelämää, jopa olivat uimassa.
Matkalla on ollut lähes koko matkan jonkinlaista ihmisasutuksen merkkiä,
ainakin niitä ranheja. Ranhit ovat
aidattuja, tosi hyvin. Aidoissa on painekyllästetyt tolpat aivan järkiään, 5-kertainen
piikkilanka ja useimmiten vielä paimenpoikalanka. Iltapäivällä sellainen caribu oli jäänyt minun
puolelle tien ja aidan väliin . Katseli minua ja kun pysähdyin kaivamaan
kameraa, meni matkan eteenpäin ja pysähtyi taas. Tätä leikkiä jatkui jonkin
aikaa kunnes minä kyllästyin. Nyt
kuitenkin lähden syömään. Mahanahkan alla ei ole juuri enää rasvaa vaikka mitä
munttaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti