5.9.2013 LEPOPÄIVÄN MIETTEITÄ

Alaston ja rujo, mutta tässä seison!

Eilen ajaessani mieleen tuli hyvin vahvasti kaikki ne hyvät asiat kotimaassa. Kun asioihin tulee etäisyyttä, niin ne alkaa nähdä paremmin. Olen havainnut saman asian aikaisemminkin, mutta nyt tuo tunne oli erityisen vahva. Siis tunne niiden aivan tavallisten arkisten asioiden kokemisesta, kaupassakäynti, aamupuuron syönti,  pyörälenkki tutuissa maisemissa, ….. ne vähäiset palvelutehtävät, joita minulle on suotu.  Mello kirjoittaa, että elämme unessa !  Koitan kaikin voimin  keskittyä loppuelämäni siihen, että olisin hereillä, itseni ja ympäristön suhteen.

Kaikkein eniten kuitenkin olen ollut elämässäni sokea itseni suhteen. Muistan, kun jo tupakoinnin lopettaneena olin hiihtolenkillä  Syötteellä ja pysähdyin Annintuvalle hetkeksi. Tämä paikka on hyvin kaunis ja vain noin  kahden kilometrin päässä Syötteen kansallispuiston opastuskeskuksesta, joten sinne hiihtelevät vanhemmat usein pienten lasten kanssa.  Siinä oli mies  alle kouluikäisen poikansa kanssa pysähtyneenä, poltteli tupakkia ja poika katseli alhaalta ylöspäin isäänsä, niin kuin maan matonen katsoisi Jumalaansa. Näin se on, isä ja äiti ovat sen ikäiselle niitä Jumalia, ei sen suurempaa varmaan ole. Turha siinä on mistään toiminnasta puhua ja opettaa, jos itse toimii toisin. Puhutaan ristiriitaisesta viestinnästä. Tätä ristiriitaista viestintää harrastin itse tupakoinninkin suhteen 30 vuotta. Mutta jos asiaa kerta kaikkiaan kieltäytyy näkemästä, niin eihän sitä näe. Selityksiä kyllä löytyy!

Alkoholin suhteen tilanne on aivan sama vain kertaluokkaa pahempi. Sen suhteen ei vain yksilöt kieltäydy näkemästä ongelmaa vaan koko yhteiskunta osallistuu siihen peittelyyn. Olen ainakin omalta kohdaltani sitä mieltä, että siitä lähtien kun minun on pitänyt jotakin selittää alkoholinkäyttöni suhteen, siitä lähtien asiat ovat olleet pielessä.  Sillä käytölläni olen myös antanut jatkuvasti kielteistä esimerkkiä, niille ihmisille, joiden kasvattamisesta minulla olisi ollut vastuu. Osa vanhemmista ostaa alkoholia teini-ikäisille lapsille ja selittävät, että tällä tavoin opetetaan ”oikeaa” alkoholinkäyttöä.      Tämä on täyttä potaskaa. Luin viime vuonna USA:n suurimman päihdeasioita tutkivan tutkimuslaitoksen laajasta tutkimuksesta, jossa loppupäätelmä oli täysin päinvastainen.  Vanhemmat siis nopeuttavat lastensa alkoholisoitumista tahallaan ilmoisesti vain oikeuttaakseen omaa juopotteluaan lastensa nähden.  Mutta jos asiaa ei halua nähdä, niin ei sille voi mitään.

Kuvittelenko sitten nyt näyttäväni hyvää esimerkkiä? En toki ajattele, että kaikkien tulisi lähteä ajelemaan pitkin maailmaa polkupyörällä.  Mutta kyllä minä ajattelen vilpittömästi, että alkoholin käytön lopettaminen voisi toimia jollekulle kipinänä ajatella omaa alkoholinkäyttöään, onko siinä kaikki kohdallaan?  Toinen asia, mistä haluan viestiä on omasta kunnostaan huolehtiminen.    Kun luemme tai kuulemme ikänsä liikkuneista urheilusankareista ja heidän teoistaan, se saattaa tuntua meistä monesta turhan kaukaiselta, eikä asiaan synny samaistumisen mahdollisuutta. Minun kohdallani tilanne on lähes päinvastoin, ikänsä liikkumaton alkaa säännöllisen liikunnan yhdistettynä alkoholin käytön ja tupakoinnin  lopettamiseen. Muutos sekä fyysisessä ja henkisessä tilassa itse kokemanani on käsittämätön.  Kunnosta huolehtiminen on elinikäinen projekti ja sikäli epäkiitollinen, että se elinikä todennäköisesti pitenee, kun siitä kunnosta huolehtii. Ainakin olo paranee. Niin lopuksi, raitistuuko pyöräilemällä? En minä ainakaan, mutta raittiina on mukava pyöräillä!