perjantai 16. elokuuta 2013

15.8.2013 TESLIN + 16.8.2013 Continental Divide

Kuvassa Teslin-Lake:een  laskeva sivujoki

Matka jatkui taas, nyt  itään, Watson Lakea kohti. Päivän yleisilme oli asumatonta korpimaisemaa ja kaksi pitkää järveä. Tämäkin Teslin on arvioni mukaan n. 150 km pitkän, kapean järven rannalla.  Pari nimeä karttaan oli välille merkitty,  mutta kummassakin paikkaa olleet motelliravintolat olivar lopettaneet.  Vielä ennen tätä paikkaa oli jokin leiriytymisalue, jossa siinäkin luki, että ei palveluita. Niin minä sitten aikani kuluksi ajelin tänne, 182 km:n matkan.  Energiankulutus oli tämän reissun kovin, yli 5700 kcal, tosin lepopäivän jälkeinen lukema. 

Tiellä liikkujista sen verran, että tänään pysähtyi yksi autokin kohdalle ja kysyi, että olisiko jonkun tarvetta, suklaan tms. Moottoripyöräilijät nostelevat ahkerasti kättään ja toisinaan, kun olen pysähtynyt tien viereen jonkin homman takia, joku niistä pysähtyy kysymään, onko kaikki kunnossa. Pisteeni moottoripyöräilijöitä kohtaan on noussut matkan aikana. Tämä tuntuukin olevan heille jonkinlainen pyhiinvaellusreitti.
Minä vaellan tänään nyt nukkumaan, venähti päivä sen verran pitkälle.


16.8.2013 Continental Divide

Erämaavaellus jatkui noin 127 km:n matkan itään. Vielä huominen päivä pitäisi ajaa itään, sitten kääntyy tie etelään.  Koitan pinkoa tulevaa syksyä karkuun ja siksi tämä kolmen päivän ajo itään tuntuu hieman hermostuttavalta. Tänään ajelin aamusta jonkin aikaa sateessa, yhtä ukkoskuuroa lukuun ottamatta ensi kerta koko matkalla. Loppupäivä oli puolipilvistä ja sadekuurot sattuivat johonkin muualle kuin minun päälleni. Maisemat ovat edelleen erämaata. Jos jossakin on joku paikka joskus ollut, sekin on kiinni. Tämä oli taas tänään ensimmäinen paikka, josta sai kahvia ja sain ruokaakin. Kolme aivan ihanaa tätiä hössötti ja sanoivat antava erityiskohtelun pyöräilijöille. Oliko se sitten se sitä erityiskohtelua, että ruoka-annoksessa oli jauhelihapihvejä kolme oikein kunnon kokoista. Kerrankin lähti nälkä.

Tänään pyykkäsin aluspaitani. Päivittäinen ajo on toisinaan melkoista vaateshouw:ta.  Vaikka ei sataisikaan, olosuhteet muuttuvat nopeasti, riippuen tuulesta, onko ylämäki vai alamäki, paistaako aurinko jne. vaatteita pitää  vuoroin lisätä tai vähentää.  Minulla on mukanani kaksi alusvaatekertaa merinovillasta tehtyjä. Vaikka ne ovat aika kalliita, minusta ne ovat hintansa väärtejä. Villalla on monta hyvää ominaisuutta, mm se lämmittää märkänäkin, mitä ei moni vaate tee. Toinen erikoisominaisuus on, että se ei tahdo millään ottaa hienhajua ja kyllä tuolla tiellä hikoiltua tulee.  Käytän merinovillaista aluspaitaa hyvin usein silloin, kun pelkällä ajopaidalla ei tarkene ja takki on liikaa. Lämpötilan säätelyyn kuuluu myös huomioliivi ja toinen ohut liivi. Oli minulla paksumpikin, mutta tiputin sen toisena ajopäivänä. Kevenipä kuorma.  Oikeilla liikkumisasuilla on tosi iso merkitys liikkumisen mukavuuteen. Muistan, kun ensi kerran hiihdin aikoinaan urheilualusasussa ja ihmettelin kuinka paljon mukavamman tuntuinen se oli kuin puuvillainen aluskerrasto. Jos joku päättää alkaa harrastamaan pyöräilyä, ainakin yksi sivulaukku olisi mukava olla. Siihen voisi laittaa hieman vaatetta jotta pukeutumista voisi muuttaa olosuhteiden muutuessa ja sitten tietenkin kunnollinen  Goretex-asu sateen varalta.  Pitkää matkaa Goretexin kanssa ei poudalla vapaaehtoisesti aja, olivatpa millaisia tahansa, niin kyllä sen hengittävyys on tavallisiin vaatteisiin nähden huono. Vaatteet kastuvat sisältäpäin.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Ahti,
on mukavaa lukea että täti-ihmiset ovat samankaltaisia kaikkialla.
Aini A.

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa sataa, nauti reissusta!