29.8.2013 Lepopäivän mietteitä

Alkuperäisväestön reservaatteja on kartan ja tien viitan mukaan ollut aika paljon. Olisi tehnyt mieli käydä johonkin tutustumassakin, ovat vain useimmiten kaukana pääteistä huonojen yhteyksien takana.

Kyllä Jumala oli viisas säätäessään lepopäivästä.  Yksi päivä viikossa on tosiaan hyvä levätä.  Lepopäivän jälkeen tuntuu usein, että menohaluja on hyvinkin, mutta kun takana on 5 – 6 päivää ajoa, niin edessä häämöttävä lepopäivä tuntuu tosi hyvältä.  Mietin tuossa eilen ajellessani tänne Prince Georgeen, että olisikohan hieman ylikunnon oireita.  Kyllä se matka taittui, 158 km, nousujakin jonkin verran ja vastatuulta. Pulssi vain taas ei paljon tunnu kohoavan.  Asustelee enimmän osan aikaa alle 100:n ja mäissäkin siinä 110 paikkeilla.  Sitten ajattelin, että ystäväni lentää LA:han ja ajelee minua vastaan vuokra-autolla. Oli tarkoitus katsella muutama päivä hänen kanssaan maailmaa.  Uskoisin, että se käy siitä Juhan puhumasta superkompensaatiosta. Toivon mukaan.  Ehkä minä olen ajellut hieman turhan pitkiä päivämatkoja näin alkuun.  Arvelin kolme viikkoa sitten, että olisin Seatlessa 11 päivä syyskuuta ja nyt näyttää, että voisin olla siellä 6 päivä, vaikka ajaisinkin Vancouverin kautta pitäen siellä lepopäivän.  Matkaa  tähän mennessä on pyöräni mittariin Anchorageen tulon jälkeen kertynyt hieman yli 3000 km, eli kaiken järjen mukaan ainakin se 10 % matkani kokonaispituudesta on taivallettu.

Muutoin ei matkaväsymyksen oireita vielä ole, ei saisi ollakaan.  Henkisellä puolellakin tapahtuu, vaikka hiljaa, niin tapahtuu kuitenkin.  Yksi asia, joka on jossain määrin kuulunut jokaiseen matkaani on jonkinlainen syyllisyys. Syyllisyys siitä, että minä vain huitelen täällä enkä voi olla hyödyksi kellekään. En tee vapaaehtoistöitä, en ole ystävieni tukena silloin kun minä voisin sitä ehkä olla…. Mutta sen kanssa minun kai on elettävä. Toivoisin tosiaan, että vastapainoksi tämä pyörämatkani teema ja se elämän ja elintapojen muutos joka minulle on tapahtunut, saisi omakohtaista ajattelua mahdollisimman monen ihmisen joukossa. ” Kiitos blogista, sitä on kiva seurata. On motivoivaa lukea kuinka hyvään kuntoon voi päästä "aikuisemmalla" iällä vaikkei koko ikäänsä olisi treenannut. Antaa motivaatiota yrittää näin kolmekymppisenä huonokuntoisenakin. Innolla odottelen uusia päivityksiä :) Hyvää matkaa sinulle! ”.

Tällaiset viestit ovat todella mieluista luettavaa.  Minulta on aikaa sitten loppuneet kuvitelmat, että voisin vaikuttaa kovin monen ihmisen ajatteluun. Oma itsepetokseni on ollut niin syvää ja omiin vaikuttimiini katsominen niin äärimmäisen vaikeaa, että on helppo ymmärtää tässä mielessä muita. Minun on ollut helppo ratkaista elämäni ongelmat syyttämällä muita, silloinhan ei tarvitse muuttaa oma toimintaa mitenkään.  Mutta uskon myös siihen, että kun ihminen on sopivassa mielentilassa – ja me kaikki olemme joskus – niin silloin pieni lisätöytäisy tai sopiva tuki voi saada uskomattomia aikaan. Esimerkiksi elämäntapamuutoksen.  Tämä matkani on oikeastaan sellaisen symboli. Jos poljen päivän yhteen suuntaan ja lopetan siihen,  ei se ole kummoinen suoritus. Kuukaudessa jo syntyy jotakin, jos jatkan samaan suuntaan ja jos kykenen tekemään sitä vuoden, on kyseessä jo ainakin minulle uskomaton saavutus. Eli valitsee oikean suunnan ja valitsee saman suunnan joka päivä! Yksinkertaista. Eikä siihen yhteen päivään nyt niin kummallista ponnistusta tarvita.

Muuten päivä on kulunut tavanomaisissa lepopäivätöissä. Kävin hierojalla, olen syönyt, ottanut päivälevot, huoltanut pyörää, käynyt ostoksilla, venytellyt hieman ja vielä saisi venytellä lisää. Pankkiasioiden kanssakin olen sählännyt. Olin tosiaan ottanut nettipankkiin puhelinvarmistuksen käyttööni. Puhelimeni ei toimi Kanadassa ja laskujen maksu kävi mahdottomaksi. Laitoin pankkiin viestiä ja vastauksena muutaman päivän viiveellä tuli, että laita valtakirja. No, ei sekään ole niin yksinkertainen asia, ajattelin. Olin hukannut muistitikkuni, ajatteli ostavani uuden tikun, lataavani valtakirjan siihen ja tulostavani sen majapaikkani tulostimella, allekirjoittavani sen ja lähettäväni. Sitten 8. päivän odotus, että posti ehtii Suomeen. Kun sitä hommaa aloin sitten tänään tekemään, sen valtakirjan pystyikin täyttämään pankin tunnusluvuilla! Olisin käynyt heti katsomassa.   Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Huomenna alkanee matka kohti Vancouveria, jonne oli G-mapin mukaan hieman yli 700 km.