31.8.2013 Williams Lake

Kanadassa holistien hoitoklinikka on keskellä kaupunkia eikä niin huomaamaton! Mitähän holisteja tässä hoidetaan?

123 km:n matkapäivä. Hyvä tie, hyvä ilma ja hyvä mieli. Tie kulki alkumatkan jokilaaksossa ja ajattelinkin, että eikö tänään tule nousuja juuri ollenkaan. Tuli se kilometri kuitenkin lähes täyteen, ennen kuin tänne perille pääsin.  Tosiaan, eilisen sadepäivän jälkeen kaunis, lämmin aurinkoinen ilma tuntui tosi mukavalta. Lämpöä oli vielä äsken klo 20. jälkeen, kun kävin jotakin roskaruokaa syömässä, vielä 20 paikkeilla.  Se eilinen kalifornialainen kehuikin, että minua odottaa hyvät ilmat, jahka pääsen rannikolle. Toivottavasti hän on oikeassa.

Maisema on muuttunut pikkuhiljaa siten, että kasvisto on muuttunut rehevämmäksi, puut isommiksi ja maanviljely on  yleistynyt. Se on kiva, että olipa millainen tahansa pikkutila, sillä on komea kyltti, jossa lukee ranhi se ja se.  Niitä peuroja olen nähnyt yhden elävän, kaksi auton yliajamaa ja tänään näin yhden ranhin isäntä vetävän sellaista perässään mönkijällä. eli kolme kuollutta ja yksi elävä.  Karhujen suhteen tilanne on toinen. Iltapäivällä yhtä-äkkiä juoksi oikealta tielle mustakarhu, huomasi puolessa välissä minut, kääntyi 180 astetta ja palasi samaan suuntaan kevyttä hölkkää mistä oli tullut. Kaikki oli niin nopeasti ohi, että en siinä millään ehtinyt kameraa kaivamaan.  Se oli kyllä aika lähellä minua,  ehkä siinä 10 – 15 metriä.  Huomasin jälkikäteen, että iho oli kananlihalla, joten kyllä sieltä se alkukantainen pelkoreaktio nousee halusitpa tai et.  Karhutilasto on siis 6 nähtyä karhua. Ei hullummin, kas kun en ole aikaisemmin eläissäni nähnyt karhua luonnossa.

Kun on lähestytty hieman asutumpia seutuja, on tien varressa ihmisten toimintaakin enemmän. Niinpä tänään sain peräti kaksi kertaa kahvia matkani varrella. Ruoka sentään ei tullut, mutta minulla oli kyllä aika hyvät eväät.  Kyllä minusta on mukava pysähtyä kahville tai mielellään syömään oikea ruokaa, jos sellainen mahdollisuus on. Toistaiseksi sen oikean ruuan suhteen on ollut kyllä ongelmia.  En ymmärrä, miten nämä ihmiset pysyvät hengissä ranskanperunoilla ja hampurilaisilla. Aamupalaanikin tässä mietin, kaksi kananmunaa ja pekonia ja valkoista leipää, marmeladia päälle. Sen kun syö seitsemänä päivänä viikossa, niin kyllä siinä proteiinia hieman tulee, mutta taitaa tulla kananmunakiintiökin ylitettyä.  No, tehdään, mitä voidaan. Haaveilen niitä Eteläeuroopan teitä, joilla oli tuon tuostakin kauppiaita kauppaamassa kaikenlaisia hedelmiä. Mutta katsotaan, mitä matka tuo tullessaan. 

30.8.2013 Quesnel

Kaunis suo matkan varrelta.

Ajoin tänä lepopäivän jälkeisenä päivänä 123 km, aamupäivän noin yhteen asti ajoittain rankassakin sateessa.  Havainto oli, että mielestäni hyvät ajokengät, jotka alkuun pitivät vettä, eivät enää pidä.  Värkkäsin toisen kerran pohjanlämmittimet kenkiin ja ajattelin, että seuraavalla sateella laitan kengänpäälliset paikoilleen. Muutoin matka oli rauhallinen. Päivällä pysähdyin syömään ja siinä (roska)ruokapaikan  vieressä virtasi matala joki.  Näin jotain liikettä pinnassa ja ajoin niin, että pinta ei häikäissyt ja siinähän pyöri komea punaselkäinen lohi. Oli muuten ensimmäinen tällä reissulla. Katson yleensä veteen, että näkyykö siellä kaloja.

Kanadalaiset ja amerikkalaiset ovat aika puheliaita Suomalaisiin verrattuna. Minulta tullaan jatkuvasti kyselemään, mistä olen ja minne menossa. Ongelmana vain tahtoo olla, että kielitaitoni on huonontunut! Tajusin vasta äsken, että Euroopassa ajaessani ihmiset ovat puhuneet  Englantia vieraana kielenä niin kuin minäkin. Täällä he puhuvat sitä äidinkielenään ja mahdollisesti murteella ja kun en muutenkaan tahdo puhuttua ymmärtää, saan monesti kysyä useaan otteeseen ennen kuin aivan tutut sanat valkenevat. Minua tuli tuossa majoittuessani jututtamaan kalifornialainen mies, joka oli menossa Alaskaan kalastamaan ja metsästämään.  Hänellä oli tosi upea Jeeppi.  Menin sitten syömään ja kuinkas ollakaan, hän tulla tupsahti viereen syömään samaan paikkaan. Hän oli ajanut LA:n läheltä ja kertoi teistä ja muusta siinä syödessä. Olisi aika kulunut pidempäänkin, mutta kun oli vielä muuta hommaa täällä majapaikassa.  

29.8.2013 Lepopäivän mietteitä

Alkuperäisväestön reservaatteja on kartan ja tien viitan mukaan ollut aika paljon. Olisi tehnyt mieli käydä johonkin tutustumassakin, ovat vain useimmiten kaukana pääteistä huonojen yhteyksien takana.

Kyllä Jumala oli viisas säätäessään lepopäivästä.  Yksi päivä viikossa on tosiaan hyvä levätä.  Lepopäivän jälkeen tuntuu usein, että menohaluja on hyvinkin, mutta kun takana on 5 – 6 päivää ajoa, niin edessä häämöttävä lepopäivä tuntuu tosi hyvältä.  Mietin tuossa eilen ajellessani tänne Prince Georgeen, että olisikohan hieman ylikunnon oireita.  Kyllä se matka taittui, 158 km, nousujakin jonkin verran ja vastatuulta. Pulssi vain taas ei paljon tunnu kohoavan.  Asustelee enimmän osan aikaa alle 100:n ja mäissäkin siinä 110 paikkeilla.  Sitten ajattelin, että ystäväni lentää LA:han ja ajelee minua vastaan vuokra-autolla. Oli tarkoitus katsella muutama päivä hänen kanssaan maailmaa.  Uskoisin, että se käy siitä Juhan puhumasta superkompensaatiosta. Toivon mukaan.  Ehkä minä olen ajellut hieman turhan pitkiä päivämatkoja näin alkuun.  Arvelin kolme viikkoa sitten, että olisin Seatlessa 11 päivä syyskuuta ja nyt näyttää, että voisin olla siellä 6 päivä, vaikka ajaisinkin Vancouverin kautta pitäen siellä lepopäivän.  Matkaa  tähän mennessä on pyöräni mittariin Anchorageen tulon jälkeen kertynyt hieman yli 3000 km, eli kaiken järjen mukaan ainakin se 10 % matkani kokonaispituudesta on taivallettu.

28.8.2013 Prince George

Laitanpa kuvaksi vielä eiliseltä päivältä Pine Pass:in kohdalta nappaamani kuvan vuoristojärvestä.

Moniko on kuullut ennen tällaistakaan nimeä kuin Prince George? Minä en ainakaan, enne kuin tein alustavia reittisuunnitelmia tälle matkalle. Tämä paikka tulee lähes väistämättömästi vastaan, jos tuolta pohjoisesta tulee. Tänne tulin tänään ilta-auringon saattelemana, hyvässä säässä.  Aamulla kello olikin herättämässä 5 minuuttia tavallista aikaisemmin, ajattelin, että on pitkä matka edessä. Matkaa kertyikin sitten 158 km, mutta reitti oli helpohko, mitä nyt vastatuuli hieman vaivasi. Piti minun silti polkea 9h 47 minuuttia.  Niille, joilla ei ole mittaria pyörässä tiedoksi, että pyörän mittari laskee ajoaikaa vain silloin kun pyörä on liikkeessä. Eli mittarissa oleva ajoaika on todellinen, siihen ei sisälly taukoja. Toinen  asia on tuo keskinopeus.  Olen kuullut monen kyselevän, ajeletko 25km/h vai 30 km/h.  Saatan joskus ajaakin, tänäänkin alamäessä 56,5  km/h (tarkistin mittarista, pyörä on tuossa vieressä huoneessa), mutta keskinopeus on kaukana siitä.  Pyörän paino, mäet ja matkan pituus tekevät tehtävänsä.

Niin, säästä vielä. Sää on mielestäni tyypillistä syksysäätä. Katsoin aamulla noin kahdeksan aikaan jo tunnin ajettuani navigaattorini lämpötilalukemaa, se oli silloin 4,5C. Varpaita meinasi alkaa palelemaan ja aikani sinniteltyä vaihdoin lämmitettävät pohjalliset kenkiin. Niiden ei tosin tarvinnut olla kuin tunnin verran, kun aurinko sitten alkoi lämmittämään kunnolla. Iltapäivää kohti vaatteet sitten pikkuhiljaa vähenevät.  Tämänpäiväinen matkani ei sitten sisältänytkään mitään dramatiikkaa.  Valitsin navigaattorin hotellilistalta Economy Inn-hotellin nimen perusteella. Olikin täkäläiseen hintatasoon nähden kohtuuhintainen, minulle aivan ihana. Huone maatasolla ja toin pyörän suoraan pihalta ovesta sisälle.

Mietin eilen illalla nukkumaan alkaessani, kuinka hyvän tuntoista onkaan mennä nukkumaan pehmeälle patjalle tyyny pään alla ja peitto korvilla, väsyneenä lepäämään. Kun on päivän liikkunut itsensä väsyksiin, lepo on kuin taivas. Jos olisin makoillut päivän, tuskin tunne olisi sama. Tänään säin päivällä huoltoasemalta ostamaani jogurttia. Koitan ostella sitä sen proteiinin takia. Minusta se on uskomattoman hyvää.  Niin ja vesi janoon, puhdas vesi.  Tietyille asioille täytyy tehdä hieman esivalmistelua, jotta niistä voi nauttia täysin siemauksin. Kuten kunnon unelle on hankittava terve väsymys, ruokanautinnolle terve nälkä ja janolle liikunnan tuoma nesteen tarve jne.  Minä olen tänään taas tehnyt osani tuon unen suhteen, katsotaan, mitä yö tuo tullessaan. 

27.8.2013 Mackencie:n tien risteys.

Chetwynd:issä oli lukuisia taidokkaasti veistettyjä puutaideteoksia. Laitoin tähän  tämän n. 3.5 m korkean veistoksen, koska se muistuttaa erästä ihmistä.

Ajelin hyvin epävakaassa ja melko kylmässä säässä vuoristojen välisissä jokilaaksoissa kulkevaa tietä 152 km:n matkan ja päädyin talviurheilukeskuksen tien haaraan.  Vaatimaton ja siksi mieluinen majapaikka. Tie tänään ei ollut niin haastava kuin eilen, vaikka se lähes kilometri niitä nousuja kertyi tänäänkin.  Maisemat ovat kauniita. Puusto alkaa olla korkeampaa, jo paljon korkeampaa kuin Syötteellä Pudasjärvellä. Näin tänään ensi kerran metsätyömaan, vaikka puutavara-autoista olen päätellyt, että kyllä niitä jossakin on.  Ei kuitenkaan niin kuin olen kuvitellut joistakin jutuista, että Kanada on valtava hakkuuaukea.  Ehkä onkin, mutta ei niillä alueilla, joiden läpi olen ajanut.  Kumma juttu, olivat jättäneet siemenpuuasentoon koivuja, korkeita, suorarunkoisia koivuja.

Voisi kuvitella, että kun olen ajellut jo aika monessa maassa, niin kaikki olisi tuttua. Ei ole. Eilen kävi suihkun kanssa siten, että huolimatta ohjeesta, en saanut suihkusta tulemaan vettä. Piti laskea amme täyteen ja kylpeä siinä. Päytälamppujen  nappeja ei yleensä paineta, niitä kierretään tai pyöritetään. Juuri kun sen on oppinut , niin sitten taas painetaankin.  Täällä on monissa hoteleissa kahvinkeittimet ja sitä varten kahvia. Keittimiä on ollut jo monenlaisia ja eilenkin piti tovi opetella, ennen kuin kahvi valmistui.  Liikennemerkit  ovat oma lukunsa.  Toisinaan tuntuu, että pitävät minua tyhmänä, kun en heti tajua, ehkä ovatkin oikeassa.  Tämä tällä kertaa, katsotaan, mistä löydän huomen illalla itseni.

26.8.2013 Chetwynd, Kanada, Brittiläinen Columbia

 

Nämä elukat tulivat kutsusta kuvattavaksi. Kiitin avuliaisuudesta.

Lähdin aamusumuiseen ja kylmään ilmaan kohti Dawson Creekiä.  Kylmyys toki katosi joksikin aikaa, kun laskin jokilaaksoon ja nousin siitä ylös.  Näillä jokilaaksoilla ei ole mitään tekemistä Suomalaisten jokien kanssa. Tämäkin joki, joka virtaa Fort St. John:in ohi, on uurtanut itselleen 300 m syvän kanjonin. Jos asia kiinnostaa, hakusanaksi G-mappiin Fort St. John ja sitten valinta  maastokartta, niin huomaatte mistä puhun.  Tämä tarkoittaa sitä, että aina kun mennään joen tai puron poikki, tiessä on lasku ja nousu. Tänään oli toinenkin, lähempänä tätä päämäärääni, hieman pienitöisempi.  Näiden teiden rakentamisen logiikka on näiden pyörämatkojeni aikana selkiytynyt huomattavasti. Autolla ajaessa sitä ei oikeastaan tule edes ajatelleeksi. Miten tiet noudattavat jokilaaksoja, siirtyvät sitten jokilaaksosta toiseen vuorenharjanteen yli, seuraavat rinnettä siinä, missä on mahdollisimman tasaista jne. 

25.8.2013 Fort St. John.

Oli pakko laittaa tämän ihanan bussipysäkin kuva. Pysäkki oli intiaanireservaatille johtavan tien liittymässä. Liekkö tuolla lämmityskin, valot nyt ainakin.

Niin kuin kerroin eilen, nukuin öljymiesten kanssa.  Sen verran siitä viimeöisestä majoituksesta vielä, että se paikka oli aluksi ”täynnä”.  Naisihminen sanoi, että seuraava mahdollinen  paikka on vain tunnin ajomatkan päässä sinä suunnassa, mistä olin tulossa. Sanoin, että tulin sieltä ja olen polkupyörällä, mikä kyllä olisi pitänyt havaita asustani. No, hän keskusteli hetken työkaverinsa kanssa ja pyysi tulemaan toimistoon. Kysyi, että voinko maksaa käteisellä ja että tarvitsenko kuittia. Vastasin, että voin maksaa käteisellä, enkä minä sitä kuittia tarvitse.  Huone löytyi. Minulle on käynyt näin jo useasti aikaisemmilla reissuillani. Ts. työntekijät pistävät yöpymismaksun omiin taskuihinsa. Kuittiasia on sitten erikseen, Eteläeuroopassa se on enemmän sääntö kuin poikkeus, että yrittävät kiertää veroja. Mutta se ei ole minun asiani.  Kotimaassa maksan veroni ja teen ostokseni kuitin kanssa.

Toinen asia majapaikasta. Siinä  rakennuksessa oli varmaankin sellaiset 50 – 70 henkilöä. Koko paikka oli kuin siellä ei olisi ollut ketään klo 21:00, vaikka huoneiden seinät olivat ohuita.  Kahden blokin välissä oli oleskelutila, jonka läpi kuljin pesuhuoneeseen. Siinä oli  iso kori, jossa oli tyhjiä virvoitusjuomapurkkeja. Utelias kun olen, silmäilin asiaa tarkemmin. Ei sattunut silmääni yhtään olutpurkkia.  Kerron tämän siksi, että työhöni on kuulunut paljon matkatyöt ja olen nähnyt paljon Suomalaisten reissumiesten elämää. Toki nykyään tilanne on aivan toinen kuin se oli urani alussa.

Tämän päiväinen matkani oli viikon lyhyin, 93 km. Tuli vähän syntinen olo parkkeerata komeana iltapäivänä kesken ”työpäivän” majapaikkaan.  Tänne ajellessani tiellä oli käsittämätön liikenne kaikenlaista erikoisajoneuvoa. Siellä oli mm. letka, jossa oli parikymmentä generaattorirekkaa, ts rekka toimi generaattorin kuljetuslaitteena ja oli pysyvä rakenne.  Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mitä siellä metsissä oikein on, niin armoton määrä tuota kalustoa liikkuu täällä.  Osa motelleista on pantu kiinni ja muuttuneet pysyviksi öljymiesten majapaikoiksi.  Tämä kaupunki taitaa olla myös keskeinen öljykenttien tukikohta, niin paljon täällä on sentyyppistä toimintaa.

Minun pikkumurheeni tänään oli pyykinpesuaine. Suomesta tuomani käsivarasto on loppu ja pienimmät kaupoissa näkemäni pakkaukset ovat olleet 3 kg eikä sellaista oikein viitsisi (ei kerta kaikkiaan  voi)  lisätä matkatavaroihin. Pesin tänään pyykkiä majapaikan saippualla. Huomenna, jos Luoja suo, jatkan matkaani Chetwynd:iin.

23.8.Buckinghorse River, 24.8.2013 Wonovon

Kun niistä öljyputkista puhuin, niin laitan kuvankin sellaisen asennustyömaasta.

Mukavuudenhaluisena halusin ajaa ensimmäisenä päivänä lepopäivän jälkeen Buckinhorse Riverille, vaikka sinne oli matkaa. Halusin yöpyä motellissa.  Ajatukseni melkein onnistui. Tulin 182 km:n ja 1500 m_n nousujen jälkeen paikalle hieman yli yhdeksän ja paikan toimisto oli mennyt yhdeksältä kiinni. Hetken haikailtuani lähdin etsimään Gampingraund:ia, löysinkin sen ja pystytin teltan jo pimeässä. Tästä alkaa tulla tapa, osaankohan tuota päivänvalolla pystyyn laittaakaan. Nämä Gampingroundit ovat yleisiä leiriytymisalueita, joissa ei ole henkilökuntaa, eikä palveluita. Tässä oli pöytiä autopaikkojen välissä, tulentekopaikka ja halkoja. Paikalla oli porukkaa, osa nuotioi ja kaljotteli.  Oli seillä jossain kulmassa pari telttaakin.  Hirveästi oli tavaraa ja mikä kummallisinta, parilla majailijalla kävi auton lavalla agregaatti, läpi yön. Ilma oli tyyni ja minua vaivasi äänen lisäksi jonkin verran polttoaineen katku. No, maassa maan tavalla.  Oli sen verran liikuntaa, että kun sain myslisoppani syötyä, niin unikin tuli aika nopeasti.

Sen verran päivän matkasta, että arvioin jo Forti Nelssonissa, että nousua on. Lähtöpiste oli siinä 350 m:n paikkeilla, ainakin siellä joen kohdalla. Sitten näin kartasta, että tie kulki lähellä jokea samansuuntaisesti vastavirtaan.  Jossakin Firt St John:in puolessa välissä jokien kulkusuunta vaihtui toiseen mereen, siis minun oli ajettava mantereen vedenjakajan yli. Tämä siis pääperiaate, kovin tarkkaan ei tuosta suurimittakaavaisesta kartasta voi päätellä. No, sellaisiakin voi päätellä, että jos mennään joen yli, niin tulee ensin lasku ja sitten nousu, joskus kovakin nousu.  Yhtään kahvipaikkaa ei matkan varrelle 182 km:iin sattunut.

21.8.2013 FORT NELSON

Mustakarhuemo kolman poikasen kanssa pitkässä heinikossa ruokailemassa.

Yö metsässä sujui hyvin. Heräsin aamulla hieman tavallista myöhemmin, puoli seitsemän. Silti ilma oli hyvin kolea. Sain tunkea koko lailla vaatetta päälleni että tarkenin purkaa telttani, pakata pyörän ja aloittaa taipaleen. Illalla olin huristellut pitkään alamäkeen ja sitä jatkui vielä tovi. Joki virtasi vieressä ja näin majavien rakenteita moneen otteeseen.  Se illalla kadoksissa ollut Motelli löytyi aika pian, ehkä noin 5 km:n päästä. Muuta aamupalaa sieltä ei kuitenkaan irronnut kuin kahvit, hyvä niinkin.  Alamäki loppui aikanaan, tuli pitkätietyöalue ja pitkä nousu.  Kohta pilotauto-osuuden jälkeen huomasin tiepuolessa karhuemon kolmen pennun  kanssa lounastavan pitkässä ruohikossa heiniä. Pysähdyin ottamaan muutamia kuvia, mutta ei ne kunnolla suostuneet siellä heinikossa minulle poseeraamaan. Oikea hommahan olisi tietenkin ollut, että olisivat keskeyttäneet syömisen, siirtyneet näkyvälle paikalle ja kohonneet kuvauksellisesti  takajaloilleen.  

Saatuani pitkän nousun lopulta taisteltua, oli mäen päällä levähdyspaikka, missä laitoin lännintä ruokaa retkeilyeväsmössöstä, mikä ei ole niitä lempiravintojani. Siinä ehti useampikin käydä minua haastattelemassa ennen kuin sain evääni syötyä. Yksi nuoripari kävi juttelemassa ja palasi sitten hetken päästä takaisin. Oli noteerannut pyörässäni olevan Suomen lipun ja kysyi olenko Suomesta. Kertoi isänsä muuttaneen nuorena Kanadaan Tampereelta.

Mile 393 (Täällä paikat ilmoitetaan mailien mukaan.  Fort Nelson on mm. Mile 300).

 

20.8.2013 Summit Lake (+)

 

Laitoin oman kuvani, että ei syntuisi epäilystä, että tehtailen näitä juttuja Syötteeltä. 

Lahdin liikkeelle Muncho Laken pohjoispäästä sateeseen, jota kesti aina kahden paikkeille asti.  Tämä Muncho Lake kuuluu pieneen kansallispuistoon, pitkänomainen kirkasvetinen järvi korkeiden vuorten ympäröimänä. Ehdin päivän aikaan vielä toiseenkin kansallispuistoon, ”Stone Mountain ..” kansallispuistoon.   Olin katsonut että kahden päivän matkaksi tulisi noin 260 km, joten koitin tähdätä majoitusta noin puolisväliin ja se sattui suunnilleen jälkimmäiseen kansallispuistoon. Siellä olikin navigaattorin mukaan motelli, mutta sen pitäjä väitti sitten illalla kun sinne saavuin, että ei ole tilaa. Tosiasiassa siellä ei ollut ketään, mutta ilmeisesti oli hauskempaa särpiä olutta kun ei asiakkaat häirinneet.   Kysyin muista majapaikoista, sanoin että kahden mailin päässä on leirintäalue ja 10 mailin päässä motelli. Se kaksi mailia oli pitkä, jyrkkää nousua ja sitten se leirintäalue oli 1400 m:n korkeudella ja niin kylmä ja tuulinen  paikka, että jatkoin matkaa vaatteita lisäillen. Kun olin ajanut reilut 30 km, alkoi olla jo hämärää. Klo 21:30, ajoin metsään ja laitoin jo otsalampun valossa telttani pystyyn komeiden kuusien katveeseen.  Se siitä majoituspuolesta.

 

Näitä upeita jokia täällä riittää. 

19.08.2013 Muncho Lake

Tällainen elikkolauma tukki tien!

Mielenkiintoinen päivä. Tänään niitä puhveleita oli pitkin päivää.  Olipa yksi niin iso lauma, että meni varmaan lähes 10 minuuttia, ennen kuin päästiin ohi. Siihen kertyi jo hyvänlainen autojono ja kun etummainen ei uskaltanut lähteä puskemaan läpi, siinä sitä oltiin. Minä ajoin viimein itse ja sitten ne tulivat autotkin perässä.   Päivällä pysähdyin syömään yhdelle huoltoasemalle Liard Riverillä. Kehuivat siinä kuumia lähteitä ja niin minä päätin kokeilla. Ei kaduta, kokemus oli todella miellyttävä. Olisin viihtynyt siellä pidempäänkin, mutta oli vähän ajatus ajella tänne Muncho Lakelle.

 

Kyllä se on karhu, vaikka minun ajaessa toisella kädellä ottama kuva ei kummoinen olekkaan. 

18.8.2013 Fireside

Tällaisia "poroja" näkyy täällä tien varsilla.

Paikkalla on joskus ollut motelli (siis Fireside:ssa), se on lopettanut jo vuosia sitten. Ajelin tänne 149 km:n matkan edelliseltä yöpymispaikalta. Päätin siis ajaa pidemmän matkan.  Hieman epävakaa päivä, hieman meinasi sadellakin jossakin välissä. Upeaa maastoa edelleenkin, vuoret ovat jyrkempiä kuin aikaisemmin ja vedet kirkkaampia.   Edellisen yön sain nukkua pehmeällä pajalla motellihuoneessa. Huoneen ovi ei tosin mennyt kiinni, se aukesi itsestään sisäänpäin. Laitoin pyörälaukun pönkäksi. Yöllä huoneen edessä kulkevalla lautalattialla kuului jokin eläimen tallustelevan. Ei kuulostanut koiralta. Päätin kuitenkin jatkaa nukkumista. Havahduin siihen, että ryminä ulkopuolella oli jo melkoista. Nyt minulta petti hermot ja hain siinä oven edessä pönkänä olevasta pyörälaukusta pippurisumutteen yöpöydälle. Kävin sitten katsomassa ikkunasta mikä siellä tömistelee. En kuitenkaan nähnyt mitään.

Matkaan lähdin ilman aamupalaa, mutta sain tankattua Watson Lakessa. Muuten päivä oli aika työntäyteinen, mäkiä riitti poljettavaksi ja olihan tuota matkaakin. Näin vähän ennen iltaa elämäni ensimmäisen puhvelin. Sitten telttaa pystyttäessäni siinä oli vieressä 10 – 15 puhvelin lauma ja mietin, saanko nukkua yöni rauhassa. Kyllä sain.

17.8.2013 Upper Liard (lähellä Watson Lake)

 

Pieni kirkko majapaikkani vieressä. Olen käynyt monessa isossa kirkossa Vatikaania myöten. Pudasjäärvellä on Sarakylän kappeli, joka on minun makuuni ja moni muukin pieni kirkko on minua puhutellut. 

Sain tänään kunnon aamupalan. Laskukin  yllätti. Minä kuulen usein väärin, tällä kertaa kuulin 15:sta 50:ksi. Niinpä lasku olikin illallisen ja aamupalan kanssa vain 40$. Täällä on sellainen systeemi, että sama kummalla maksaa, Yhdysvaltain dollarilla tai Kanadan dollarilla. Kurssikin on aika lähellä samaa.

Päivän taival kulki hieman aikaisempia päiviä viileämmässä mutta poutaisessa säässä. Maisemat ovat ainakin päällepäin kalamiehen unelmaa. Ei vain ole kalastusvälineitä mukana eikä se matka taitaisi paljon edistyä, jos jäisin kalastamaan.  Tänään oli alkumatkasta yksi kahvipaikka ja sitten tässä Upper Liardissa tai oikeastaan tuossa teiden risteyksessä. Kävin kysymässä siinä majoitusta. Olisin saanut huoneen, jossa olisi ollut suihku 159:llä eurolla. Jatkoin matkaa ja löysin tällaisen rähjäisen motellin jossa oli ihan mukava huone (jonka ovi ei mene kiinni). Ei tämäkään aivan halpa ollut, mutta puoleen hintaan kuitenkin.

Olen nyt ollut taipaleella 2 viikkoa (Suomesta lähdin heinäkuun viimeinen päivä). 2 viikkoahan on aikoinaan ollut sellainen aika, jonka on voinut olla rantalomalla, sitten on alkanut tuntua, että riittää!  Tuntuuko tutulta?   Fyysinen kunto tuntuu vähitellen sieltä kehkeytyvän ja sen puoleen minusta kyllä tuntuu, että matka jatkuu, jos ei mitään vammoja tule. (Vasen polvi on vaivannut koko ajan, mutta toistaiseksi siedettävällä tasolla, toivottavasti niin on jatkossakin, siis että siedettävällä tasolla tai ei ollenkaan).   Mutta miten on henkisen kunnon laita. Eihän matka ole juuri alkanutkaan!  En minä tiedä, kuka sen voisi etukäteen tietää.  Ajattelinkin ehdottaa veikkaustoimistolle vedonlyöntiä, että selviänkö matkasta ja jos selvin, milloin olen perillä Argentiinan eteläkärjessä.

Kyltti kirkon vieressä. 

15.8.2013 TESLIN + 16.8.2013 Continental Divide

Kuvassa Teslin-Lake:een  laskeva sivujoki

Matka jatkui taas, nyt  itään, Watson Lakea kohti. Päivän yleisilme oli asumatonta korpimaisemaa ja kaksi pitkää järveä. Tämäkin Teslin on arvioni mukaan n. 150 km pitkän, kapean järven rannalla.  Pari nimeä karttaan oli välille merkitty,  mutta kummassakin paikkaa olleet motelliravintolat olivar lopettaneet.  Vielä ennen tätä paikkaa oli jokin leiriytymisalue, jossa siinäkin luki, että ei palveluita. Niin minä sitten aikani kuluksi ajelin tänne, 182 km:n matkan.  Energiankulutus oli tämän reissun kovin, yli 5700 kcal, tosin lepopäivän jälkeinen lukema. 

Tiellä liikkujista sen verran, että tänään pysähtyi yksi autokin kohdalle ja kysyi, että olisiko jonkun tarvetta, suklaan tms. Moottoripyöräilijät nostelevat ahkerasti kättään ja toisinaan, kun olen pysähtynyt tien viereen jonkin homman takia, joku niistä pysähtyy kysymään, onko kaikki kunnossa. Pisteeni moottoripyöräilijöitä kohtaan on noussut matkan aikana. Tämä tuntuukin olevan heille jonkinlainen pyhiinvaellusreitti.

Minä vaellan tänään nyt nukkumaan, venähti päivä sen verran pitkälle.

14.8.2013 SUURET JA PEINET ”SYNTIMME”

Idyllinen kuva matkallani Whitehortse:een.

Suurista ”synneistä” kuten varkaus, tappo, raiskaus jne. meidät tuomitaan vankilaan. Ne pienemmät tuovat itse tuomiomme meille. Synnit tai luonteenvikamme, miten kukin haluaa niitä sanoa, tulevat salakavalasti elämään. Pikkuhiljaa niin, että niiden vaikutusta ei päivittäisessä elämässä huomaa. Vasta jos pystyy katsomaan asioita vähän pidemmällä aikajaksolla, olemaan rehellinen itselleen, kokonaisuus alkaa hahmottua.

Jos syön päivässä enemmän kuin kulutan, alkaa minulle kertyä ylipainoa, pikkuhiljaa mutta vääjäämättömästi. Jos 25. vuoden  iässä painoa on viimeisen viiden vuoden aikana kertynyt 2 kiloa vuodessa, tarkoittaa se 10 kilon ylipainoa. Tällöin voisi olla aika pysähtyä ja miettiä asiaa; Jos mikään ei muutu,  50 vuoden iässä ylipainoa on 60 kiloa, mikä taitaa tarkoittaa jo sairaaloista ylipainoa. Koko elämä on aivan toisin kuin mitä se voisi olla, lisäksi se on luultavasti 20 vuotta lyhyempi kuin normaalipainoisena.

Jos laiminlyön perhettäni ja puolisoani hieman joka päivä, vain vähän tai vain melkein joka päivä. Tästä kasvaa vähitellen taakka, ja eräänä päivänä huomaan, että suhde puolisoon ja ehkä lapsiinkin on menetetty, ehkä lopullisesti.

13.8.2013 WHITE HORSE, KANADA

Näitä maaoravia näkyi päivän varrella runsaasti, olivat vain kovin vikkeläliikkeisiä, ehtivät yleensä karkuun ennen kuin sain kameran valmiiksi.

 Annan raporttia lyhyesti olosuhteista, vaikka se saattaa tuntua pitkästyttävältä. Joku saattaa ehkä joskus miettiä jonkinlaista matkaa niille seuduille millä liikun. Sää täällä on ollut todella hyvä. Hellelukemissa lähes joka päivä. Ehkä tämä on sitä mannerilmastoa tai nyt vain sattuu olemaan niin. Tänäänkin pilvetön päivä, aivan loppumatkasta oli lyhyt ukkoskuuro, jossa tuli sen verran kipeitä rakeita, että piti hakeutua puun alle suojaan.  Ajomatkaa kertyi pyörän mittariin 159 km, lähes sama kuin mikä väli oli kartan mukaan. Vaikka tie kiemurteli vuorien välissä, oli se yllättävän tasainen (vain 750m nousua) ja siksi hieman pidempi päivätaival sujui helpohkosti. Polvikaan ei tänään vaivannut kovin paljon. Kesällä hapottavia harjoituksia tehdessäni ajoin seisaaltaan ja se yhden kerran siinä yliojentui aiheuttaen kiputilan. Tuntuu kuin se ei olisi parantunut kunnolla vieläkään. Koitan taas lepopäivänä venytellä ja voidella Voltarella, ehkäpä se siitä. Muutoin tuntuu, kuin ajoa alkaisi sujumaan helpommin. Ehkä se keho vähitellen tottuu tähän rytmiin.

Ymmärrän niin, että tällainen elämänmuutos on kaikella tavalla jonkinasteinen shokki.  Vaikka liikkumiseni olikin ehkä keskivertokansalaiseen nähden reippaampaa, niin muutos on joka tapauksessa iso.  Keskimääräinen liikuntamääräni yli kaksinkertaistui kertarysäyksellä. Valmentajani Juha Rankinen arveli, että kuuden viikon päästä alkaisin olla varsinaisesti ajokunnossa. Näin se oli viime kesänäkin. Jos joku tekee viikon pyörälenkin, hän on vasta siinä totutteluvaiheessa. Tietenkin arvelen nuorempien tottuvan  nopeammin. Mutta mihinkä minulla kiire, paitsi sovittuun tapaamiseen.

Olen ihmetellyt näitä pohjoisia jokia. Lapissa on tottunut pääsääntöisesti kirkasvetisiin jokiin ja toisinaan hieman tummempiin soisilla alueilla. Täällä toistaiseksi oikeastaan kaikki isot joet ovat olleet sellaista mutavelliä, että on vaikea kuvitella kalan elävän siellä. Pienemmissä puroissa ja joissa on joitakin poikkeuksia ja tämä Whitehorsen läpi virtaava joki on aika kirkasvetinen. Kalastaakin tekisi mieli, mutta kaikkea ei voi saada. Eräs monista asioista, minkä olen pannut merkille on  majapaikkojen lopettaminen. Vähintään 2 kolmesta ohittamastani majapaikasta on ollut suljettuna, opettanut toimintansa. Olisiko syynä se, että turistit ajavat noilla minun mielestäni järjettömän suurilla matkailuautoilla. Tyypillinen auto on linja-auton kokoinen, josta vielä puhkeaa levikkeitä kummallekin puolelle kun se leiriytyy. Auton perässä on joko V-haaraisella puomilla kiinni henkilöauto ja sen perässä vielä pyöriä tai skootteri.  Ei ne tarvitse kuin sähköä ja kaiketi hirveästi polttoainetta. Ajattelin, että 100 000 euroa ei riittäisi kuin käsirahaksi sellaisesta.

Lepopäivänä aion taas lepäämisen ja venyttelyn lisäksi tutkailla tulevaa reittiäni. Pekka aikoi lentää Seatleen jaa aikataulutin itseni sinne syyskuun 11. päiväksi. Matkaa olisi n. 2600 km. Lisäksi pitäisi ostaa jotkin evästä, näyttää tuleva osuus taas hyvin harvaan asutulta.

12.8.2013 HAINES JUNCTION

Kluana Lake:n rantaa Yokonissa.

Pitäisi kysyä joltakulta, mistä tuo junction-nimitys johtuu. Niitä on nimittäin useampia. Tänne kuitenkin tänään ajoin.  Jälleen auringossa. Olen polttanut huuleni joka kerta pidemmillä reissuillani. Nyt olin mielestäni viisaampi, ja valitsin kypärän, jossa on lippa. Ajattelin sen suojaavan huuliani. Toisin kävi. Aurinko paistaa täällä pohjoisessa alempana kuin mitä olen tottunut. Lisäksi ajan pystyssä asennossa, siispä lippa ei suojaa.  Suuni limakalvot ovat jotenkin allergiset aurinkohuulivoiteiden jollekin aineelle. Sain kyllä ystävältäni lasten huulirasvaa, joka on selvästi parempi. Muistin eilen sitten kun vahinko oli jo tapahtunut, että minulla oli mukana myös Aloevere-huulirasvaa. Nyt olen mättänyt sitä, katsotaan mihin se johtaa.  Muutoin voitelen käsiäni ja jalkojani joka aamu 30-kertoimisella aurinkovoiteella. Lisäksi aikaisemmista reissuista viisastuneena olen käyttänyt pyöräilyhanskoja. Kämmenselät joutuvat muutoin kohtuuttoman kovalla. Muutaman kuukauden jälkeen iho on kuin paperia ja menee herkästi rikki.

Tuo kuva on  Kluane Lake-nimisestä järvestä. Olin sen  rannalla siis viime yönä. Järvi on ehkä 80 km pitkä, yllättävän kirjasvetinen, vaikka täällä kaikki isommat joet ovat sellaista mutavelliä, että ei paremmasta väliä. Ehkä se muta siitä laskeutuu pikkuhiljaa pohjaan ja järvi aikanaan täyttyy kokonaan. Levähdyspaikalla oli mielenkiintoinen tarina järvestä. Järven laskujoki oli ollut 3-400 vuotta sitten eteläpäästä noin 240 km:n jokenaa mereen. Sitten jäävirta oli tukkinut joen. Järven pinta nousi 10 m ja sitten järvi alkoi virrata pohjoipäästään vastakkaiseen suuntaan 10 kertaa pidempää reittiä jäämereen.  Yhden veneen näin koko matkalla järven selällä, joten mahtuisi sinne viehettä vetämään.

Tämänpäiväinen matkani oli 124 km ja koitan, pääsisinkö huomenillaksi Whitehose:een, pitäisin siellä lepopäivän. Sinne on kyllä kartan mukaan 158 km ja riippuu paljon tiestä, miten selviän. Tänään laskettelin loppumatkalla 400 m alaspäin, joten viimeiset 20 km sujuivat aika helposti. Arvelen, että huomenna se sama 400 m on noustava alkuun ylöspäin.

11.8.2013 Burwash Landing (Hiton ison järven rannalla)

Aamuaurinko valaisee järven takaisen vuoren rinteen Beaver Creekissä.

Heräsin aamulla ennen kuutta ja olin matkalla jo puli kahdeksalta paikallista aikaa. Edellispäivään nähden aika aikaisin ottaen huomioon että kello on täällä Kanadan puolella tuntia edellä Alaskaa. Täällä on tosiaan monissa kylteissä sanonta; ”YOKON , LARGE THAN LIFE”.  Se tuli tänäänkin esiin, ajoin 120 km ja pysähdyin ensimmäiseen paikkaan, josta sai ylipäänsä mitään. Tässä kun oli kahvin lisäksi majoitus, päätin yöpyä siinä kahvia lipittäessäni vaikka kello ei ollutkaan kovin paljon. Tämän kartan sivussa on maininta, että tämän piirikunnan koko on (jos oikein muutin neliömailit neliökilometreiksi) 482 300 m2. Muistaakseni suomen pinta-ala alkaa kolmosella. Eli on tässä melko iso ”lappi”.

Matka tänään taittui keskikorkeudella 750m merenpinnasta, suhteellisen loivia nousuja ja yllättävän vähän, vaikka tie kulki koko ajan korkeiden osin lumihuippuisten vuorenharjanteiden välissä. Aamulla oli aika viileää, navigaattorissani on lämpötilanmittaus ja jos siihen on  luottamista, niin noin 6C. Lämpötila nousi kuitenkin päivällä hellelukemiin ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Koska ruokapaikkoja ei ollut, jouduin tyytymään omiin eväisiin. Testasin ensi kertaa käytännössä monipolttoainekeitintäni, jonka polttoaineeksi ostin Anchoragesta bensaa. Kyllä sillä pussipasta valmistui. Nämä hiilihydraattipitoiset ruoat vain eivät pidä nälkää kauan loitolla. Tänään tuli täysi viikko tuohon minun sykemittariini. Se kun  laskee yhteen maanantaiaamusta sunnuntai-iltaan kalorit. Viikon kulutus oli 22 500 kcal. En pidä näitä lukemia kovin tarkkoina, mutta kyllä ne suuntaa antaa liikunnan suhteen.

Karhunkarkoitus-spray on keikkunut pääosin sivulla vyössäni. Kyselivät tullissa aseita ja kerroin spraystä. Pyysivät näyttämään ja sanoivat sen nähtyään, että ok. Ei ole karhua näkynyt, en niin kovasti haluaisi nähdäkään. Ovat nuo täytetyt olleet sen verran kookkaita. Hirven  tänään näin järvessä syömässä vesikasveja. Niin, olen minä varmaan karhun jälkiä nähnyt, useampiakin. Tien vieressä on toisin paikoin ohutta hiekkaa, jossa jäljet näkyvät helposti. Tuota hiekkaa ihmettelen, onko se osin tulivuorten tuhkaa. Kaikki isot joet tähän asti ovat näyttäneet minusta mutavelliltä. Vaikea ajatella, että niissä on kaloja, mutta kai niissä on. Puroja on kyllä kirkasvetisiä, samoin kuin järviä.  Tällaista tänään.

10.8.2013 Beaver Creek

Oikeastaan olen kyllä arviolta 40 km Beaver Creekistä etelään. Tuo creek tarkoittaa puroa, vaikka olisin sen kyllä arvannut sanakirjasta tarkistamattakin. Joka puron kohdalla kun lukee joku Creek. Ajoin eilen Tok:ista lähelle Kanadan rajaa. Välillä oli yksi kyläntapainen, jossa oli Syötteen kyläkauppoihin nähden hyvin vaatimaton kaupan tapainen. Oli kylläkin juuri sillä hetkellä alkuperäisväestön kokoontumispaikkana, kun kauppaan pistäydyin. Oli taas suuria vaikeuksia löytää kunnollista syötävää. Paremman puutteessa olen ostellut jo jonkun kerran sardiineja, että saan proteiinia. Puhelin ei toiminut ja siinä  paikassa lähellä rajaa, jossa nukuin, ei toiminut nettikään.

Rajan ylityksessä ei ollut ongelmia. Yhdysvaltain puolella minua ei edes kirjattu maasta lähteneeksi niin kuin monissa maissa tehdään. Kanadan puolella kyselivät jotakin ja toivottivat hyvää matkaa. Alaska siis jäi taakse. Osavaltio, jonka pinta-ala on käsittääkseni lähes 2 kertaa Suomen kokoinen ja asukkaita matkailuesitteen mukaan noin 500 000. Olisi siellä voinut tosiaan kierrellä yhden kesän. Katsottavaa olisi kyllä riittänyt. Se nyt vaan ei ollut tämän matkani juoni. Kanadaan tullessani sain pian taas kyytiä tietyön ohi polottiautossa. Eivät antaneet ajaa pyörällä ja kyllä se aika kurainen matka olisi ollutkin. Söin Beaver Creek:issä ja siellä oli ilmoitis prepaid-korteista. Ajattelin ostaa sellaisen, mutta kun sain kortin käteeni, se oli kuin jokin pankkikortti ilman sirua. Tai taivaskanavan kortti digipoksiin. Sanoin, että ei munun puhelimessani ole paikka sellaiselle. Kävin vielä tiedustelemassa asiaa sellaisesta matkailuneuvontapisteestä. Lohduttivat, että Whitehorse:sta saattaa saada apua asiaan. Sinne on jotain 500 km. Täällä lukeekin kylteissä, että ”Yokon- suurempi kuin elämä”.

Koitan pärjäillä näiden majapaikkojen yhteyksillä toistaiseksi. Ei kannata hermostua, jos minusta ei kuulu. Se todennäköisesti johtuu siitä, että en ole päässyt sellaiseen paikkaan, missä on nettiyhteys. Matka on sujunut hyvin. Eilen poltin 4200 kcal, tänään vähemmän. Päivä jäi vähän lyhyeksi, aamupala oli myöhään, tietyöalueella piti kuljailla ja kaiken lisäksi täällä kello on  tuntia edellä Alaskaa. Siis 10 tuntia jäljessä Suomen aikaa nyt. 

8.8.2013 TOK, LEPOPÄIVÄ

Eivät aivan vailla roskia ole täälläkään tienvarret sakkouhasta huolimatta.

Minun matkapäivistäni lepopäivät ovat olleet aina vaikeimpia. Tämä on nyt jotenkuten mennyt. Tällä kyllä, jossa matkailuesitteen mukaan on vajaat 1500  asukasta, oli yksi ravintola ja senkin paras ateria oli traditionaalinen hampurilainen. Matkamuistomyymälöitä sen sijaan löytyy runsaasti. Oikeaa kauppaa ei eteen kävellyt. Parissa minimarketissa pääasiallinen valikoima oli sipsejä ja alkoholijuomia. En ihmettele, jos amerikkalaiset ovat lihavia.

Pari päivää sitten majoittuessani oli tiskillä vieressä pari miestä naukkailemassa kaljoja ja utelivat matkani tarkoitusta. Kysyivät myös, paljonko ajan päivässä.  Kerroin edellisen reissuni ajopäivien matkan n. 75 mailia keskimäärin (120 km). Toinen tuumasi, että hänelle 5 mailia on jo liikaa.  Muistelin, että oli aika, jolloin minä pidin 5 km:n matkaa jo kuntourheilusuorituksena. Toki sillä olisikin melkoinen vaikutus, jos sen suorituksen tekisi joka työpäivä aamuun ja iltaan työpaikalle. Minä tein sen perjantai-iltana bubiin. Tekemillämme valinnoilla on merkitystä. Onnekseni olen nyt valinnut jo yli kymmenen vuoden ajan täysin päihteettömän elämäntavan. Minun osaltani sillä on suunnaton merkitys sekä fyysisesti että henkisesti. Fyysisesti olen elämäni parhaassa kunnossa ja henkisestikin tunnen olevani suhteellisen rauhallinen ja tasapainoinen pääosan ajastani.

7.8.2013 TOK

Sain hyvän aamupalan sovitusti klo 7.00 puheliaalta majapaikan isännältä. Hän paljastui ”Seventh Advensist”, jos sen oikein kuulun. Raitis mies joka tapauksessa. Oli tullut 40 vuotta sitten Alaskaan opettajaksi, hirsirakentamisen opettajaksi. Hänet oli palkattu tehtävään kuulemma siksi, että lähes kaikki muut opettajat olivat juoppoja. Puhelias mies, joka kertoi kaikenlaista.  Hirsirakentamisesta en tarkempaa kysellyt, mutta laittamastani kuvasta voi päätellä, että tyyli poikkeaa Suomen hirsirakentamistyylistä.

Sain matkallani odottaa ensimmäistä kahvipaikkaa iltapäivään klo 14:30:een saakka. Toinen mahdollinen olisi ollut tämä Tok, johon matkaa yöpaikastani kertyi 151 km. Eli ei täällä kovin tiheään niitä ruokapaikkoja ole. Ajo-olosuhteet olivat tänäänkin loistavat. Tosin vasen polveni vaivasi minua heti aamusta, samoin kuin vasen lonkkani. Koitin venytellä tihenevään tahtiin etureiden lihaksia ja iltaa kohti venyttely alkoi tehota polven kohdalla. Lonkan suhteen koitin ensin venytellä takareiden lihaksia, ei auttanut. Sitten venyttelin pakaralihaksia ja se tehosi. Minusta on käsittämätöntä, kuinka suuri merkitys venyttelyllä on paikkojen kunnossa pysymiseen. Kyllä minä sen olen jo tiennyt monta vuotta, mutta silti meinaa toisinaan tulla lipsuttua asiassa.  

CHISTOCHINA, ALASKA 6.8.2013

Tapasin aamulla Tanskalaisen pyöräilijän, joka oli ollut lähes kuukauden ajelemassa täällä ja aikoi olla vielä pari viikkoa. Meidät vietiin pik-upin kyydissä noin 10 mailia tietyöalueen yli. Kaveri kääntyi sitten Valdesin suuntaan, kun minä jatkoin Kanadaan johtavaa reittiä.

Mt. Blackburn

Pyörä vaikutti laukkujen säätämisen jälkeen hieman stabiilimmalta, kiitoksia Ristolle opastuksesta. Reiteni tuntuvat aroilta, liikkeellelähtö on kuitenkin kesäiseen ajeluuni nähden niin iso muutos, että se vaati totuttelua. Ajoinkin tänään vai 100 kilometriä ja mietin, että pitäisin huomisen jälkeen lepopäivän, mikäli löydän mieluisen paikan levätä. Tämä paikka on kyllä kaunis, mutta kämpässä ei ole muuta kuin sänky eikä täältä saa ruokaa.  Ei täällä löydy puhelimeen verkkoakaan, tätä kirjoittelen vastaanottorakennuksen sisällä wifi-verkossa.

TOLSONA LAKE

Pyärän selässä ehtii kauneutta ihailemaankin.

Kaunis päivä, joka käynnistyi puoli seitsemältä. Majapaikkani ravintola aukesi vasta yhdeksältä, joten laitoin ”aamiaista” itse.  Minulla on ollut aina aikaisemmin kaurahiutaleita mukana. Nyt jätin ne pois ja otin tilalle mysliä. Olen käyttänyt yhtenä ravinnonlähteenä sekoitusta, jossa on mysliä, rasvatonta raejuustoa ja soppaa. Nyt ei ole raejuustoa, joten se jää pois. Sopan tein itse, Ekströmin jauhoista, tulee muuten ihan hyvää. Ei kun veteen ja antaa seisoa noin 5 minuuttia. Musli-soppa-aamiaiseni mikrokahvin kanssa toimi ihan hyvin.

Tie nousi hiljalleen kilometriin ja laski sitten hieman alemmaksi. Keskikorkeus oli ehkä noin 750m. Tienvarsimaisemat olivat väliin kuin lapissa, jos ei katsonut kauemmas. Lapissa mäkien korkeus jää vähän pienemmäksi ja taitaa siellä olla enemmän asutustakin. Taival oli melko asumatonta lukuun ottamatta loma-asuntoja. Yhdellä levähdyspaikalla viereen pysäköineen asuntoauton rouva kertoi nähneensä vähän aikasemmin karhun.  Minä näin (tai luulin nähneeni) karhun jäljet. Täällä näkyy olevan tyylinä, että kaikissa lodge:issa on täytettyjä eläimiä, osa Suomalaisittain aika eksoottisen näköisiä. Että täytettyjä karhuja olen nähnyt ja karhun taljoja.

Pyörä on keulaltaan viheliäisen epästabiili. Jos ottaa toisen käden tangolta pois, keula alkaa heti heijaamaan. Se kyllä helpottaa 50:n jälkeen mutta 65:ssa alkaa taas tuntua turvattomalta. Sen yli en ole vielä ajanut. Ystäväni Risto K sanoi Syötteellä käydessään, että moottoripyörä muuttuu epävakaammaksi jos taka-akselin takapuolella laittaa painoa. Tänään  huomasin, että takalaukkujen painopiste jää akselin taakse. Kun saavuin tähän majapaikkaan, niin siirsin niitä niin paljon kuin pystyin eteenpäin. Katsotaan, onko asialla mitään vaikutusta.

Niin hieman lukuja, lämpötila iltapäivällä reilut 20C, matkaa 111 km, nousuja kertyi 1135m ja energiaa kului 4200 kcal. Ruoka alkaa Taas maittaa.

4.8.2013 Matanuska glacier, Alaska

Tie seuraili jokilaaksoa, välillä aika lähelläkin jokea.

Jos kertoisin kaiken mitä päivällä tulee mieleen, aika ei riittäisi millään. Teen havaintoja luonnosta, ihmisistä, autoista, eläimistä, elämästä….. kerronpa tänään vaikka liikenteestä. Tie on ollut päivän pääasiassa 2-kaistaista, ajoittain kolmas ohituskaista. Pääosan matkaa reunalla on ollut hyvä sivukaista, jossa on ollut mukava ajella. Siinä on kyllä ollut tosi leveä täristysura, mutta silti sinne on jäänyt tilaa pyöräilijälle. Tie on seuraillut Matanuska-jokea, nousten hiljalleen reiluun puoleen kilometriin. Minulle kokonaisnousua kertyi tänään noin 1100 m 90 km:n matkalla.

Liikenteessä on ollut kaksi isoa ryhmää; asuntoautot ja vaunut sekä edestakaisin ajelevat mönkijöitä, mootoripyöriä, kumiveneitä ja poneja ajelevat autot. Matkailuautoja on ollut jos minkä sorttisia. Kuitenkin aika suuri määrä on ollut lähes linja-auton kokoisia, joista osa vielä vetää perässään puomilla kiinnitettyä henkilöautoa. Yksi laji on sellainen, jossa isoa vaunua vetää pick-up, jossa vetosysteemi on pick-up:in lavalle kiinnitetty vastaavanlainen kuin on rekka-autojen nupissa. Nimeä en sille kääntöpäydälle tiedä. Paljon muuta liikennettä ei sitten olekaan. Jos lomalaiset ja niiden takia ajelevat otettaisiin pois, niin aika hiljaisia olisivat tiet. 

Päivä on ollut selvästi kylmempi kuin eilinen, ehkä keskimäärin 15C.  Puolipilvinen, joku vesipisara oli ilmassa välillä. Tien varressa ei ole kovinkaan paljon asumuksia, nekin pääasiassa vapaa-ajan asunnoiksi rakennettuja. Paikallisten asumukset ovat sellaisia romutarhoja, että paikka olisi kyllä rautaromun ostajan paratiisi. Majoituin Matanuska Glacier:in  kohdalle Motelliin, josta sain kiskurihintaan mökin, jossa ei ollut vessa eikä vettä muutoinkaan. Yhteinen suihku ja pytty löytyy 100 m:n päästä. Maisema on kyllä kaunis, Matanuska Glacieri eli jäävirta on suoraan vastapäätä laakson toisella puolella.  Ja majapaikka oli tarpeen. Minulta jäi tänä kesänä pitkät lenkit tekemättä ja tuo pyörä laukkuineen on nyt kyllä ennätysraskas. Oletinkin, että tämä ensimmäinen ajoviikko on totuttelua. Valmentajani Juha Rankisen mukaan olisin sisäänajettu taasen vasta 6 viikon ajon jälkeen. Katsotaan, miten käy?

3.8.2013 PALMER, ALASKA

Kuva Knik Riverin ylityksen jälkeen 

Eilinen päivä sujui edelleen aikaerosta toipumiseen. Kävin aamulla postissa kysymässä paketin hintaa Suomeen. Ajatuksena lähettää pyörän ja pyörälaukkujen kuljetuskassi Suomeen. Kuulin hinta-arvion ja kävin hakemassa laukut ja pakkasin ne postin pahvipakkaukseen. Jonotusten ja kaikkien kotkotusten jälkeen maksoin paketista 71 dollaria ja aikaa kului noin 2 tuntia. Palvelu oli hidasta ja aika töykeää. Kanssa-asiakkailta kyllä sain neuvoja.

Kävin noin kolmen tunnin lenkillä ja lopun iltaa järjestelin tavaroitani. Heräsin tänä aamuna hieman ennen kuutta ja minusta alkoin tuntua, että en jaksa olla kolmatta päivää jouten. Niinpä söin jotakin ja laittauduin liikkeelle. Navigaattori oli tänään tosi hankalana. Heitin alkuun Palmerin nimen ja haetin reitin. Lähdin ajamaan navigaattorin mukaan, mutta parin kilometrin jälkeen homma alkoi epäilyttää. Muutin mittakaavaa ja totesin sen haluavan ajaa noin 300 km:n ylimääräisen lenkin. Tätä lenkkiä se tarjosi päivän aikana joka välissä. Sitten kun pääsin oikeaan suuntaan, se ajatti minua armeijan tukikohdan läpi, kahteen eri otteeseen. Kolmatta en lähtenyt enään yrittämään. Eivät päästäneet portista sisään vaikka kuinka esittelin navigaattorin reittiä.

Väistelin sitten alkumatkan moottoritietä kunnes muuta vaihtoehtoa ei ollut ja sitten ajoin sitä kolmisenkymmentä kilometriä. Päivä oli kaunis mutta tuuli varsinkin loppumatkasta aika voimakas. Tiie kääntyi lähes vastatuuleen kun Fairbanks:in tie erkani minun valitsemaltani tieltä. Vähän ennen käännöstä piti ylittää todella suuri joki, Knik-river ja heti sen perään Matanuskariver. Alue on varmaankin kosteaa, kun jokia ja puroja on tosi paljon. Maisemat muistuttavat ehkä Suomen lappia paitsi vuoret ovat aivan toista luokkaa.

Päivän matka jäi lyhyeksi, vain 85 km. (Pyörän mittariin kertynyt). Koitan ottaa ensimmäisen viikon rauhallisesti. Energiaa paloi kuitenkin n. 3500 kcal noin +20C:n lämpöisessä säässä. Hotellimajoitus on kallis. Ensimmäinen paikka josta kysyin, olisi maksanut 128 dollaria. Talvella saman huoneen hinta oli 62 dollaria. Tämän toisen hotellin huoneen sain hieman halvemmalla, 91 dollariin. Jospa saisin vastaavasti etelämpää edullisempia majapaikkoja. Nyt väsyttääkin ensimmäisen kerran illalla ihan oikeasti, joten taidan alkaa nukkumaan.

AIKAEROSTA TOIPUMASSA

Tämäntyyppisiä taloja oli matkallani ruokakauppaan Anchoragessa.

Ensimmäinen päivä Alaskassa alkaa olla takana. Aikaero Suomeen on 11 tuntia ja sen vuoksi yö oli levoton. Naapuri katsoi vielä aiheelliseksi kotiinpalattuaan klo 01:00 yöllä ottaa pitkän ja äänekkään suihkun. Aamu tulee kuitenkin pitkänkin yön jälkeen. Tämä vaatimaton majapaikkani ei tarjoa edes aamupalaa, joten lähdin sellaiselle lähikuppilaan. Tilasin kaksi sellaista ja 20 dollarin hintaan sain pahimman nälkäni tyydytettyä.
 Kävelin lähiostoskeskukseen etsimään freepaidia, jotta voisin käyttää puhelieni datayhteyksiä ja tekstiviestiä. Kaupassa oli mielenkiintoinen systeemi. Yksi isäntä tuli kyselemään nimeäni ja kirjoitteli sen tabletille. Näin sitten. että nimeni tuli kaupan seinällä olevalle ruudulle jonoon. Kaupassa oli kaksi tällaista nimien kerääjää ja yksi myyjä!  Komean näköinen jonotuslista joka tapauksessa. Minua kuitenkin palveltiin aikanaan ja sain kuukauden rajoittamattoman datan ja tekstiviesticimin 60 dollarin hintaan.  Sitten huomasin illalla huoneessani, miksi monissa ostamissani vempaimissa on sellainen omituinen pistoke. Olen heitellyt ne roskiin, kun ei niitä ole missään tarvinnut. Täällä olisi tarvinnut. Nyt piti ostaa adapteri kaupasta.