torstai 5. joulukuuta 2013

5.12.2013 Cancun

Kaunis on meri aamupalapaikkani pöydästökin katseltuna.
Palasin tänään puolen päivän jälkeen mantereelle.  Nyt voin katsella Isla Muheres:ia  Karibian meren yli. Tosin tätä kirjoittaessani ilta on jo saapunut ja näen merestä vain hotellin valaiseman kapean kaistaleen ja sitten kaukaa loistavan valojuovan Isla Muheres:in valoja.

Tänään opiskelukaverini ja ystäväni Risto K. välitti  terveisensä luokan ihmisiltä.  Tässä julkinen kiitos kaikille niille joiden terveiset Risto välitti.  Yhteydenotto tällä tavoin teki todella mieluisan vaikutuksen ja antoi tunteen, että en matkallani ole yksin. Kiitoksia ystävät.
Kävin taksilla kaupungilla, halusin ostaa lisää aikaa puhelimeni CIM-korttiin.  Olen vielä jonkin aikaa Mexicon puolella ja tuo puhelimen netti toimii joskus. Tosiaankin vain joskus, ehkä noin  3 tai 5 % ajasta. Mutta kun ajelen pyörällä, se käy hakemassa esimerkiksi sähköpostin silloin kun toimii ja se on ihan mukava.  Kuukauden ja 500M kortti maksoi 100 pesoa, eli tuleeko siitä noin 6 euroa.  Olisi kiva tietää, olisiko väliameriikan pienissä maissa joku operaattori, joka toimii useamman maan alueella. Ei oikein kannata ostaa korttia jos maassa viipyy vain pari päivää. Sitä paitsi on oma hommansa löytää paikka, mistä sen kortin voi ostaa.  Tässä hotellissa ei ollut ilmaista nettiä. Tuntitaksalla kaksi päivää olisi maksanut 750 pesoa, viikon yhteys maksoi 150 pesoa, eli vähän alle kympin. Oli se silti aika paljon täkäläiseen hintatasoon, mutta täällä Cancunissa kaikki on kallista muualle verrattuna.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Matkablogisi on aivan mahtavaa luettavaa! Suurkiitokset siis tästä. Toivotan ruutia koipiin, päättäväistä mieltä ja olkoon onni muutoinkin myötä.

Terv. J-P, Turku

Anonyymi kirjoitti...

5-15 cm viemäriputket tms on sopivia lihasten rullailuun. Rullan alle pehmustetta tarpeen mukaan.