sunnuntai 22. joulukuuta 2013

22.12.2013 Felipe Carrillo Puerto


 
Kuva illan jo lähestyessä Felipe Carrillo Puerton keskusaukiolta.
98 km melko yksitoikkoista tietä Tulumista tänne.  Ajelin toista päivää peräkkäin remmikengillä ja loppumatkasta alkoivat jalkapohjat kipeytyä. Varpaani nauttivat kyllä tuulesta, mutta taidan joutua laittamaan ajokengät huomenna taas jalkaan. Ne on talvikengät ja aivan hirveät näihin olosuhteisiin, mutta on mahdoton ajatella, että kuljettaisin vielä monia ajokenkiä mukana.  Kävin tulomatkalla syömässä samassa paikassa kuin edelliselläkin kerralla, hotelli sentään on eri. Viimeksi hotelli oli haeskelussa, nyt kun olin majoittunut (330 pesoa, eli noin 20E) kävin kävelyllä pienen lenkin.  Löysin muutaman korttelin sisältä  viisi hotellia, eli kyllä niitä on. Hotellivaraamojen listoilla oli yksi.
Samaisella reissulla tapasin pienen mayamiehen, joka oli opiskellut englantia 4 vuotta ja kertoi toimivansa oppaana. Hän oli niin innokas puhumaan, että en meinannut päästä eroon ollenkaan.  Kyselin häneltä myös, ovatko Guatemalan mayat samaa kansaa kuin täällä. Hän kertoi niin olevan, mutta sanoi kielessä olevan jo jonkin verran eroja.  Kyselyni sen vuoksi, että tulevasta yhteisvastuukeräyksestä osa käytetään Guatemalan mayojen hyväksi. Jos saan niin kuin toivon asiasta tarkemman virallisen tiedon, niin kuin toivon, kerron lisää, jahka pääsen sinne Guatemalaan.  Niin, taas sama kaava toistui. Kun hän kuuli matkastani, hän sanoi, että täällä maya-alueilla, Mexicossa, Belizessä, Hondurasissa ja Quatemaalassa on turvallista. Hän epäili kovasti eteläameriikan puolta. Siis kaikkea vierasta pelätään!
Olen saanut olla rauhassa pitkiä aikoja mm valuutan suhteen. Jatkossa maat vaihtuvat (jos Luoja suo) tiuhempaan tahtiin ja siksi pitäisi huolehtia myös rahasta ja kartoista.  Huomisen lepopaikkani olen varannut Bacalar:ista, Laguna Bacalarin rannalta. Seuraava olisikin jo toisessa valtakunnassa, Belizessä.  Katselin UM:n tiedotteita ja niiden mukaan ei oikeastaan uskaltaisi matkustaa minnekään Huomasin samalla, että minä en saanut Mexicoon tullessani maahantuloilmoitusta. Katsotaan, joudunko asian takia vaikeuksiin maasta poistuessani.


Ei kommentteja: