2.12.2013 Koiramaisia juttuja.

Täällä on niin lämmintä, että kirkkojen ovet voivat olla kirjaimellisesti auki! 

Olen aina silloin tällöin kirjoittanut koirista jotakin.  Koiria on Mexicossakin,  aika paljon.  Minä olen luokitellut ne muutamaan eri ryhmään.  Ensiksikin on kuolleet koirat, autojen yliajamat.  Niistä ei minulle ole harmia, ellei sitten harmiksi katsota mätänevän lihan  löyhkää, joka tuoksu on aika yleinen. Onneksi täällä on haaskalintuja paljon ja ne hoitavat  oman osuutensa asiasta. Toinen ryhmä on yksinäiset irtokoirat. Niitäkin on aika paljon eikä niistäkään ole juuri koskaan haittaa. Ne ovat arkoja ja luikkivat häntä koipien välissä sivummalle. Sitten on laumassa olevat koirat, jotka johtajansa ohjaamana juoksevat kuola valuen paljaiden kinttujeni vieressä saaden ihokarvani nousemaan pystyyn. Eilen ajattelin, että sellainen musta ja minusta vaarallisen näköinen laumanjohtaja jää siinä kimppuuni sännätessään auton alle ja huomasin hetken toivovani sitä. Ilmeistä kaunaa, ei tuntunut hyvältä, mutta näin kävi.  Kaikki nämä irtokoirat ovat ihmisten hylkäämiä, eikä se ole niiden syy, jos toimivat luontonsa mukaan.

Sitten on pihalla olevat koirat.  Niiden kohdalla ymmärrän täysin, että ne puolustavat reviiriään ja louskuttavat ohikulkevalle vieraalle. Jostakin syystä tuntuu, kuin pyöräilijät olisivat niiden erityisessä suosiossa mitä vihanpitoon tulee. Mutta sitten tullaan siihen kohtaan, että se koira juoksee sieltä pihalta yleiselle tielle ja kuola valuen louskuttaa muutaman sentin päässä paljaasta kintustani  koiranomistajan vielä mahdollisesti katsellessa tapahtumaa pihaltaan asiaan millään tavalla puuttumatta. Tämä on se asia, jossa ymmärrykseni tahtoo loppua.

Vuosia sitten minulla olisi ollut paljonkin sanomista asiaan, nykyään ei niin kovin paljon, enkä minä tätä sen takia nyt kerrokaan.  Olen oppinut hyväksymään asian siten, että se kuuluu tähän hommaan ja sillä siisti. Kotisuomessa ajellessani on paljon koiranomistajia, jotka  pysähtyvät pyöräilijän vastaan tullessa ja ottavat koiraa pannasta kiinni, jolloin ohitus voi tapahtua turvallisesti. Tai sitten koira on niin hyvin kasvatettu, että pysyy omistajansa rinnalla osoittamatta agressiota  ohikulkijoille.  Katsoin FB:ssä vastikään kun joku reklamoi koiran käyttäytymistä pyöräilijää kohti.  Tämä on tyypillinen vastakkainasettelu, jossa ”tuntuu” että reklamointi saa vastaansa kaikkien koiranomistajien varauksettoman halveksunnan ja vihan. Eihän se tietenkään näin ole.  Henkilökohtainen käsitykseni on, että pääosa koiranomistajista on  toiset ihmiset huomioonottavia ja koiransa hyvin kouluttaneita henkilöitä, jotka osaavat ulkoiluttaa koiransa siten että kenenkään ei tarvitse niitä pelätä.  Ongelman muodostaa ne ”erikoistapaukset” joita samat käyttäytymisnormit kuin muilla ei koske ja jotka antavat koiransa juosta vapaana silloinkin kuin ei pitäisi.  Ts. ne muutamat koiranomistajat ovat se  pääasiallinen ongelma, joka synnyttää vastakkainasettelua. Eikö siis ei-koiranomistajilla  ja ”kunnollisilla” koiranomistajilla ole tässä yhteinen intressi saada ne huonosti käyttäytyvät koiraihmiset ruotuun?  

Tässä sitten tökerö aasinsilta tämän blogini teemaan.  Se että minä en käytä alkoholia  ei estä sitä, etteikö  minulla ja kaltaisillani sekä ongelmattomasti alkoholia käyttävillä olisi yhteinen intressi.  Koko yhteiskunta on alkoholihaittojen maksumiehenä ja naisena.  Kyllä meillä olisi vahva yhteinen intressi saada niitä haittoja vähenemään.  Eikä se ole mitenkään mahdollista ilman laajempaa kannatusta asian suhteen. Tupakan kanssa on käynyt parissakymmenessä vuodessa todella merkittävä kehitys. Olisiko se mahdollista alkoholin suhteen?  Mieluisaa kuulla ja lukea, että nuorilla tuntuu olevan siellä täällä tämäntyyppistä trendiä. Jos se muutos lopen tulisikin sieltä nuorien kautta.

Loppukaneettina tähän sepustukseen tiedoksi, että tulen yleensä hyvin eläinten kanssa toimeen ja vaikka minulla ei koiraa olekkaan, niin pidän koirista.