perjantai 20. joulukuuta 2013

20.12.2013 Cancun.

Kuva on Valladolid:ista, lapset ovat myymässä keskusaukean pylväskäytävässä jouluisia tavaroita.


Kirjoittelen tätä päivitystäni Laguunin rannalla, hyvin rauhallisessa paikkaa, noin 7,5 km Zona Hoteleria tietä. Tulin Cancuniin 1.12. -13 illalla ja tarkoitus jatkaa matkaa huom3en aamulla, eli 21.12. Olen ollut täällä siis lähes kolme viikkoa. Jos ihan totuudenmukaisesti sanon, niin olen viettänyt uskomattoman ihanan loman.  Toivon mukaan tämä riittää matkani loppuun asti. 
Aivan paikallani en toki täällä ole ollut.  Tuohon aikaan mahtuu 13 eri hotellia ja pyörälläkin olen ajellut noin 800 km. Joku voisi miettiä, että onko lomaa ajella 800 km pyörällä. On se. Harjoittelukaudellakin olen ajanut jo usean vuoden ajan luokkaa 1500 – 2000 km kuukaudessa. Arvelen, että ajomäärä on juuri sopivaa luokkaa kuntoni ylläpitämiseksi.  Tuohon matkaan sisältyy myös paljon muuta. Olen nyt saanut mm. katsella tämän seudun historiallisia ja luonnonnähtävyyksiä melko laajasti. Voisi ehkä sanoa, että turistiksi olen saanut aika hyvän kuvan alueesta. 
Minun täytyy sanoa, että kaikkein huonoimmin olen viihtynyt täällä Cancunin hotellialueella. Ei näissä paikoissa ole mitään vikaa. Tämäkin hotelli, jossa nyt olen, on rauhallisella paikalla, upeat maisemat. Terassini kymmenen metrin päässä veden rannasta (tosin sinne ei passaa mennä, laguunissa on krokotiilejä, olen niitä nyt nähnyt). Vieressä iso uima-allas, lämmintä, aurinko paistaa….. Minä vain pidän enemmän aidoista paikoista ja tämä hotelli voisi olla melkein missä tahansa. Ne ovat niin samantyylisiä kaikkialla missä olen kulkenut. Henkilökunta puhuu Englantia, hinnat ovat nelinkertaiset muuhun Mexicoon nähden, tämä on rakennettu turistikohde. Ymmärrän sen hyvin, että Suomesta, kylmästä ja pimeästä tänne lentäneelle tämä on ihana paikka. Ja ihmiselle, joka pitää rannalla loikoilusta. Olen sellainen hätähousu, että en tahdo jaksaa juurikaan rannalla maata. Eilen tosin olin 1,5 tuntia rannalla. Se on enemmän kuin koko aikaisemmalla matkallani yhteensä.
Tässä kierrokseni aikana kävin pääosassa näitä rannikkokaupunkeja. Itse valitsisin lomakohteeksi ehkä Tulumin tai mikskei joku saarista, Isla Muheres, jossa olin pari päivää.  Saarissa on se etu, että vedet ovat varmimmin kirkkaita vaikka kyllä meri täällä on upea. Tulumissa on paljon nähtävää ja tehtävääkin. Lähellä mm. Xcarer ja Xplor sekä runsaasti cenoteja. Tulumista sisämaahan päin löytyy Coba, Valladolid ja sitten Chicen Itza. Niille, jotka suunnittelevat matkaa Mexicoon, ehdottaisinkin retkiä Cancunin ulkopuolelle.  Tämä viimeinen majapaikkani Joulun alla maksoi n. 1400 pesoa ja edullisin maksoi 50 pesoa.  Mutta sesonkiaikaan lomamatkalla taitaa olla tyytyminen niihin, joita matkatoimistot tarjoavat.
Teen tänään pyörähuoltoa ja käyn vielä pyöräliikkeessä. Kävinkin seillä jo kerran aamulla, mutta pahalainen aukesi vasta 11:30.  Koitan lähettää jouluterveisiä läheisilleni sen jälkeen. Jos en kaikille ehdi, sanon tässä kaikille yhteisesti lämpimät hyvän ja rauhallisen joulun toivotukset.  Vaikka olenkin täällä etelässä, kyllä minullakin on joulumieli. Katselin tänäänkin aamuisella reissullani lukuisia jouluseimiä, jotka ovat hyvin valmistettuja ja luovat sitä joulutunnelmaa mielestäni paremmin kuin keinotekoiset kuuset ja lumiukot! Huomenna pyrin heräämään aikaisin ja yritän ajaa Tulumiin. Koitan ehtiä jouluksi Belizeen ja tämä ensimmäinen pätkä tästä matkasta on hankalin ennen kaikkea sen takia, että joudun ajamaan tuota tietä Zona Hotellerian läpi ja se on hyvin ruuhkainen.   Olen ollut tämän vapaajaksoni aikana ”laiska ” kirjoittamaan päivityksiä. Palaan nyt ruotuun ja pyrin päivittämään joka päivä sekä blogiani, että FB-sivua.  Nettiyhteydet tietenkin asettavat omat rajoituksensa mutta siihen on tyytyminen. Rauhallista joulunodotusta kaikille teille, jotka luette kirjoituksiani.  Niin, ystäväni Erkki Riihiaho kysyi, että milloin aion pitää seuraavan pitkän lepotauon. Jos paikat pysyy kunnossa, niin sitten Suomessa noin 5 kuukauden päästä!


Ei kommentteja: