 |
| Tämä kuva on vielä Gyatemalan puolelta. Varmaankin hevosille mieluinen laidun! |
Kyllä se ailen aamupaäivällä vaivannut päänsärky ja vatsavaivat iltaanb mennessä selvisi. Se minkä pitäisi poistua kehosta kiinteänä, oli muuttunut nesteeksi. Minulla oli 5 kuukautta toilettilaukussa ja repussa pulveriksi jauhautunitta Imodoimia, jota tankkasin ja sitten istuin pöntöllä. Yöllä oli kylmäkin, oli ehkä kuumetta, mutta kun kello herätti 5:50, olo tuntui hieman paremmalta ja ajattelin, että koitan kuitenkin ajella tänne. Samahan se on missä sairastan, toivoin vain, että tie ei olisi kovin raskas. Muistelin matkaa olevan n. 80 km, sitä oli lopen 102 km, mutta tie oli helppoa ja sikäli suosi minua. Tulin tämän päivän Coca-Colalla ja vedellä. Muistelin jostakin, että Coca-Cola sopii tällaiseen tilanteeseen ja siinähän on kauheastiu energiaa. Ostin vielä väliltä purkin vaaleanpunaista lääkettä vatsaani varten ja koitin tulkita annostusohjeen. Se loppui äsken. En tiedä, miten tämä tästä jatkuu, nesteenä suolistoni päätti vieläkin poistaa en minkä poisti.
 |
| Tämä kuva on jo Hondurasin puolelta. Näitä kauniita eläimiä oli enemmänkin, eivät vain mahtuneet samaan kuvaan. |
Minulla oli rajalle matkaa noin 35 km. Loppumatkasta tien varrella ennen Hondurasin rajaa oli vain laajoja banaaniviljelmiä ja kookospalmuviljelmiä. Tunnetun Amerikkalaisen banaaniyhtiön plantaaseja aonakin osa. Gyatemalan puolella ei isoja kuvioita ollut, meinasin vahingossa hurauttaa koko raja-aseman ohi, mutta kullä minä sitten maastapoistumisleiman passiini sain. Quatemalan raja-asemalta oli vielä tovin matkaa Hondurasin raja-asemalle. Siellä ensimmäisenä vastassa taas rahanvaihtajat isoine setelinippuineen. Nyt minulla on sitten Lempiras-nimisiä rahoja. 1 dollari on noin 20 Lempierasia, joten Euro on vähän enemmän.
Hväkuntoinen tie kääntyi tavallaan väärään suuntaan, itään. Välissä on vuorijono ja ajoin rajalta tuon vuorijonon laitaa tänne Puerto Cortès:iin. Huomenna, jos Luoja suo, käännun sitten länteen ja tarkoituksena on ajaa pääkaupunkiin muistaakseni vajaa 300 km ja sitten käännyn etelään ja koitan pitää sen suunnan. Enhän pääse koskaan perille, jos jatkuvasti ajelen siksakkia. Tien varrella oli alkumatkan jälkeen aika paljon asutusta ja loppupäästä tie kulki aivan lähellä merenrantaa joten hotellejakin oli aina silloin tällöin. Tai viittoja niihin, itse hotelleja en nähnyt ennenkuin aivan täällä kaupungissa. Edelleenkin asutus oli minusta siistiä, toki joukossa on niitä pelkkiä harvasta laudasta tehtyjä vajoja, joihin vettattuna suomalainen piha-vaja olisi luxusta. Mutta sitten oli koko kirjo aivan luxus-asuntoihinkin. Kohtaamani ihmiset olivat samalla tavalla ystävällisiä kuin Guatemalassakin. Tuo vuorijono ei nyt niin kauhean korke ole, mutta silti pääosin kirkasvetisiä jokia sieltä laski ehkä parikymmentä ja pienempiä puroja vaikka kuinka paljon. Kaunista, ei voi muuta sanoa.
Majapaikkani on edelliseen verrattuna luxusta, varasin sen etukäteen. (Costa Azul Countru Beach). Oven edessä oli johtaja lastaamassa autoa perheineen ja hän jututti minua ja antoi henkilökunnalleen erityisohjeet. Sain sellaisen huoneen kuin halusin, alakerrasta (pyörä helppo ottaa sisään) ja uima-allas olisi parvekkeelta noin 6 m:n päässä. Mutta minulla ei nyt kertakaikkiaan ole aikaa uiskennella, pitää hoitaa nämä velvollisuudet, sitä vartenhan minä olen täällä, en pulikoimassa uima-altaissa? Tällaisia tänään, uusi maa, ennakkoon taas jännittävä. Ei kuitenkaan niin pelottava kuin edellinen. Täälläkään tänään ei mikään ole ollut vialla. Niin, toissapäivänä yksi henkilä jota jututin, varoitteli taasen pimeällä ajosta. Sanoi että täällä on miehiä jotka ottavat viinaa ja päissään tulevat hulluksi ja tekevät mitä tahansa! Eli viina se täälläkin on elämää hankaloittava ja vahingoittavakin tekijä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti