keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Myrskyvaroitus

12.9 päivä oli sään suhteen edellisen toisinto. Vastatuulta, aamulla pilvistä ja päivän mittaan sadekuuroja, väliin aika rajujakin ja illaksi taasen selkiytyi. Päätin tuossa, että ehkä en kolmatta kertaa lähde syksyllä eurooppaan ajamaan.
Jokilaiva matkan varrelta

Matka jatkui maaseudun halki ja päädyimme lopulta pikkukylään, Ostercappeln:iin. Taivalta tuli siihen mennessä tehtyä vastatuuleen tarpeeksi.
Majapaikka löytyi jälleen kirkon takaa.

Tällaisia kastanjoita pitää väistellä että kumit ei rikkoutuisi.
Illalla  uutisissa oli varoituksia erittäin kovasta tuulesta ja sateesta tälle päivälle. 30 - 60 km/h. Aamulla hieman arvelutti. että mitenköhän pyöräily onnistuu. Onneksi tie kulki paljon suojaisissa paikoissa ja metsissä, joten niitä kivimpia tuulia tarvitsi kestää vain lyhyehköjä aikoja. Niimpä illaksi päädyimme Munsteriin, Marikan serkun ja hänen miehensä vieraaksi. Hyvin meitä  kohdeltiinkin ja kävimme illalla pienen turistikierroksen kaupungin keskustassa.
Munsterin keskustaa
Saimme kuulla myös mielenkiintoisia historiallisia yksityiskohtiakin. Kuten tästä  allaolevasta Lamberdin katedraalista ja sen kolmesta tornissa sijaitsevasta rautahäkistä.
Tornin häkit näkyvät juuri ja juuri iltavalaistuksessa.

Ei kommentteja: