torstai 14. syyskuuta 2017

Hollannissa.

Mieluisan Munsteri:n vierailun jälkeen lähdimme aamulla liikkeelle ennen kahdeksaa tavoitteena Hollannin puolelle pääsy. Toiveena oli tietenkin eilistä parempi sää. Aamu oli kylmä ja pilvinen, mutta ei vielä satanut. Sitä onnea ei kauan kestänyt. Sade alkoi alle tunnin ja sitä kesti pieniä lyhyitä taukoja lukuunottamatta koko päivän.
Eilisen myrskyn jäljiltä oli paljon lakoontunutta maissia.
Kuulimme isäntäperheeltä, että Saksassa on sellainen 100:n vesilinnan (Vallihaudan ympäröimä linna) pyöräilyreitti. Yksi ja hyvin tunnettu niistä, Burg Hulshoff, sijaitsi lähellä Munsteriä. Teimme mutkan sen kautta, mutta se olisi auennut vasta klo 11:00, joten tyydyimme ottamaan kuvan aidan raosta ja jatkoimme matkaa. Kylmää, (7C) tuulista ja sadetta, vaatteiden vaihtoa. Sanoisinko haastava päivä.
Burg Hulshoff
Marikalle Hollanti on 11. maa jossa hän on pyöräillyt. Minulle pitkästä aikaa uusi maa listaa, nyt 46. Oli siis jonkin verran juhlavaa ylittää hollannin raja. Mieluisaksi sen teki myös se, että hotellille ei enään ollut pitkä matka.
Sateisen päivän sankaritar vaihtamassa maata.

Huomenna on tarkoitus viettää lepopäivä. 

Ei kommentteja: