torstai 9. lokakuuta 2014

9.10.2019 REUS

Reis, majapaikkaa etsimässä.




Ihmisten aikaan ylös ja 8:30 matkaan. Vaikka olen tehnyt matkaan lähdön jo monta kertaa, aina se on yhtä jännittävää. Minä olen luonteeltani ehkä jonkin verran ylivarustautuva. Toisaalta olen muutaman kerran meinannut jäätyä pahoin vuoristosa ja pyörällekkin on sattunut matkojeni aikana kaikenlausta, joten vaatteita ja työkaluja tuppaa kertymään matkaan. Arvioin pyöräni kokonaispainoksi nyt lähes 60 kiloa, siis selvästi vähemmän kuin edellisellä reissullani, mutta silti!  Ja se tuntuu. Siitä on jo pitkä aika kun ajoin edellisen kerran täyteen lastatulla pyörällä ja siksi pyörä tuntuu aluksi järkyttävän painavalta. Ensi vaikutelma on, että ei tämän kanssa kerta kaikkiaan jaksa ajaa, puhumattakaan, että 100 km. Mutta sitten sitä ajattelee, että jos se on onnistunut aikaisemminkin, niin miksei nyt.
Ensimmäiset mäet tuntuivat kyllä raskailta mutta vähitellen päivän mittaan aajoon alkoi tottua ja niin minä vähitellen sen noin 100 km taitoin. Lämpimässä pääosin aurinkoisessa säässä. 
Reis

Tämä seutu on aika tiheään asuttua ja teitä on tiuhaan, liikennettä ja navigointihaastettakin riittää. Ei niitä mäkiä tälle päivälle sitten niin paljoa ollutkaan, alkumatkan jälkeen oli tasaisempaa. Niinpä päätin huomenna koittaa tehdä päivän lenkin sisämaahan ja suuntasin illaksi tänne Reus:iin, josta matkaani aamulla jatkan. Koitan huolehtia matkabudjetistani, ensimmäinen kysymäni majapaikka maksoi 60 Euroa, joten jatkoin matkaa ja löysinkin seuraavaksi aivan keskeltä kaupunkia hyvän Hotel J Olle:n, jossa yö maksoi 30 Euroa. Niinpä tässä on varaa lähteä syömään.
Maisemaa päivämatkan varrelta. en ole ihan varma paikan nimestä, niin en sano mitään.

Niin, olen pysytellyt hyvin sitekeästi Espanjan kielessä ja toistaiseksi olen selvinnyt ihan hyvin. Tosin olen selvinnyt monessa maassa osaamatta sanaakaan paikallista kieltä, mutta on tämä ihan mukavaa. FB-kaverini Antti on parhaillaan Turkissa pyörämatkallaan. Pidän sitä Turkkia yhtenä mieluisimmista pyöräilymaista, valitettavsti en isaa kieltä sanaakaan ja se kyllä madaltaa matkustamisen hohtoa jonkin verran.  Mutta nyt syömään!



Ei kommentteja: