ALASKASSA

Alaskan taivasta.

Istun vaatimattoman majapaikkani sängyllä, kello on 20:53 paikallista aikaa. Suomessa 7:53, eli 11 tuntia enemmän. Koitan alkaa hetken päästä nukkumaan, nähtäväksi jää, kuinka se onnistuu. Väsymys alkaa kyllä vähitellen painamaan.

Matka sujui hyvin. Välilasku Islannissa kesti aikataulun mukaan tunnin ja vartin. Lentoaseman lähtönurkkaus oli tupaten täynnä, yhden lähtöterminaalin kokoiseen tilaan oli ahdettu neljä lähtötiskiä ja neljä konetta lähti puolen tunnin sisään. Mutta löytyi se oikea kone  kuitenkin. Tulomuodollisuudet USA:n puolelle olivat tarkemmat kuin mitä Euroopassa olen tottunut. Pyörälaukku ja yksi muu laukku avattiin ja kaikki matkatavarat läpivalaistiin (siis maahan saapuessa). Passitiskillä jokainen sormenjälki jäi erekisteriin valokuvan lisäksi. Mutta ystävällistä henkilökuntaa, ei mitään moitittavaa.

Taksi löytyi kentältä jonkinmoisen odottelun jälkeen ja kohtuuhintainen kyyti toi minut varaamaani majapaikkaan, joka Suomalaisessa luokituksessa olisi ehkä yhden tähden hotelli. Mutta minulle se taitaa olla koti kolme päivää. Vastaanottovirkailija oli hieman töykeähkö. Ehkä hänellä oli syynsä. Mutta kaikki hyvin, mies ja matkatavarat perillä!

MATKAAN LÄHTÖ.

Kuvassa Janne saattelemassa minua kentälle. Lämpimät kiitokset ystäväni!

Viimeinen viikko Suomessa on ollut hieman sekava. Olen hoitanut asioitani ja siinä välissä koittanut tavata läheisiäni ja vielä hoitaa pakkaamisen loppuun. Kaiken keskellä olen yrittänyt ajaakin hieman, että liikkumaton tauko ei muodostuisi kovin pitkäksi. Maanantaiaamuna kävin viimeisen kerran (pyörällä) kuntosalilla ja sain ohjeita henkilökohtaiselta valmentajaltani, Juha Rankiselta matkaani ajatellen. Tämän matkan ongelma ei etukäteen arvioiden ole se, kuinka ajan ensimmäiset 10000 km. Siitähän minulla on jo kokemus. Tuntemattomalle alueelle siirrytään sen jälkeen ja siitä Juha koittaa huolehtia. Olen kuitenkin nöyrä sen suhteen, että huolimatta aikaisemmista reissuistani, mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Koitan kuitenkin käyttää hyväksi sen tiedon, mitä minulla ja Juhalla on ja tehdä voitavani sen hyväksi, että kykenisin suoriutumaan ”maratonistani”.

Ajoin lauantaina pakkausteni kanssa Ouluun ja maanantaina ystäväni toi minut Oulaisiin, josta Janne puolestaan eilen tänne Vantaalle. Meillä oli hyvin antoisa matka, keskustelimme mm. omasta ja muidenkin hyvinvoinnista. Janne on minulle erinomainen keskustelukumppani mm pyörämatkani teeman ”päihteettömän elämäntavan suhteen”.  Hän ammattinsa puolesta tekee jatkuvasti viimeisiä palveluksia myös monille päihteiden väärinkäyttäjille ja ymmärtää syvästi, että alkoholin väärinkäyttö on yhteiskuntamme suurin terveydellinen ongelma.  Hän näkee myös jatkuvasti, että toivottoman juopon kuollessa vaikka iskiessään päänsä tolkuttomassa humalassa tiskipöydänkulmaan, kuolinsyyksi ei tule alkoholi vaan aivoverenvuoto. Siis, jos emme halua nähdä ongelmaa omassa elämässämme, emme sitä näe ja yhtä lailla yhteiskunta kieltäytyy katsomasta tosiasioita silmiin. Tähän peittelyyn osallistuu valtaosa meistä yhteiskunnan jäsenistä tavalla tai toisella.

KESÄISELLÄ SYÖTTEELLÄ

Kotiranta !

Tänään olen laitellut tavaroitani laukkuihin, käynyt pari lenkkiä pyörän päällä, että paikat eivät kokonaan kangistuisi ja puhunut muutamien ystävieni kanssa. Ystäväni Erkki Riihiaho, paikallinen Pudasjärvi-lehden toimittaja käväisi juttelemassa tunnin kanssani. Huomasin jälkikäteen olleeni niin matkavalmisteluajatuksissani, että en huomannut edes kahvia tarjtoa, anteeksi Erkki!

Puran huomenna aamulenkin jälkeen pyöräni, teen siihen hieman huoltoa samalla. Laitan sen auton katolle valmiiksi Helsingin matkaani varten. Katson, josko ehdin vielä viikonlopun aikana ajaa edes vähäsen toisella pyörällä, että ajotauko ei tulisi kovin pitkäksi. Eilen sain viestiä yhdeltä suomalaiselta kaverilta, joka on lähdössä samalla lennolla Anchorageen, kertomansa mukaan viideksi viikoksi Alaskaan pyöräilemään. Mikä yhteensattuma ? Uskoakseni näemme kentällä jossakin vaiheessa.

Pyöräilyteemaani liittyen tänään ystäväni soitti sanoisinko odotettavissa olleen viestin. Eräs juuri eläkkeelle jäänyt varakas yrittäjä jolle minä ja ennenkaikkea ystäväni olimme tarjonneet ratkaisua alkoholiongelmaan jo pari vuotta oli löytynyt kuolleena. Viimeisen kerran hän oli soittanut aamuyöllä aika vasta puhelimeeni. Koitin soittaa hänelle ja kun hän ei vastannut, ystäväni kävi häntä katsomassa. Oli ollut hyvin heikkokuntoisen näköinen ja läimässyt oven kiinni, kun ystäväni oli tämän todennut apua tarjotessaan. Mietin tuossa pyörälenkilläni, kumpi luonteenvika oli tässä tapauksessa pahempi, ylpeys vai pelko? Ehkä siinä oli kumpaakin, joka tapauksessa ne johtivat alkoholistin kuolemaan.

Jos mopo meinaa karata viikonloppuisin tai lomilla kädestä, karkaa se varmasti eläkkeelle jäädessä. Silloin ei ole muita pidäkkeitä kuin ehkä puoliso ja jos hän on viisas, ottaa jalat alleen ja jättää juomamiehen hjoitamaan ikävän hommansa loppuun! Niin, ellei raittius kelpaa. Toivoisinpa voivani auttaa useampaa ihmistä joka kamppailee juomaongelmansa kanssa. Sen olen oppinut, että ketään ei voi auttaa vastointahtoisesti. Ei ketää joka ei halua ottaa apua vastaan, en minä eikä kukaan muukaan.

Kuva yllä on kotirannasta, laitoin sen tuohon, että voin matkallani katsella, jos tulee kotimaisemia ikävä.

VIIME HETKEN VALMENTAUTUMISTA ?

Täältä löytyy upeita poronsarvikoruja, Syötteen risteyksestä n. 6 km eteenpäin

Taisi valmentajani Juha Rankinen todeta jossakin vaiheessa kaiketi vanhan viisauden, että kunnon suhteen parissa viikossa ei ole juuri mitään hyvää tehtävissä, pilata sen kyllä voi. Eli, jos epäusko meinaa vaivata, niin täytyy vain koittaa uskoa itseä viisaampia.  Olen liikkunut viime kesän Turkin matkani jälkeen keskimäärin noin 20 tuntia viikossa, mikä on kyllä jonkin verran vähemmän kuin edelliseen matkaani valmentautuessa. Mutta onhan minulla nyt takana useamman vuoden yhtäjaksoinen lähes ehdottoman säännöllinen ja kohtalaisen intensiivinenkin harjoitusjakso takana.

Viimeisen viiden viikon aikana olen tehnyt Juhan ohjeiden mukaan hapottavan harjoitusjakson. 10 kpl harjoitusta, johon kuului alussa 3 kertaa 5 minuuttia hapottavalla sykealueella. Minulla keskisyke oli käytännössä alimmillaan noin 163 ja ylimmillään 171. keskimäärin koko jakson aikana ehkä luokkaa 167. Viimeisin harjoitusjakso oli tällä viikolla, 3 * 15 minuuttia. Ts tuo harjoitusaika kasvoi joka kerta edelliseen nähden. Vaikka harjoitus on ainakin minulle kovaa rääkkiä, on myös mukava huomata, kuinka keho tottuu siihen ja kerta kerran jälkeen pystyy pidempiin suorituksiin. Juha totesi, että tarvitaan kykyä tai oikeastaan halua toimia mukavuusalueen ulkopuolella. No nyt jakso on joka tapauksessa takana ja ehkä saan nauttia senkin tuomasta lisäsuorituskyvystä.

Olen jotenkin onnistunut välttelemään pakkaamista, en oikein tiedä, mikä siinä on. On ollut kaikenlaisia asioita ja tehtäviä ja tuntuu, että aika ei millään riitä. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, ehkä ne romut kuitenkin ovat kasassa siihen mennessä, kun lähtö on käsillä. Tekisi mieli tapailla ihmisiä ja käydä monessakin paikassa, mutta kun aika ei kerta kaikkiaan tunnu riittävän. Pyörälle meinaan tehdä  vielä pienen huollon ennen lähtöäni. Tilasin juuri renkaat Saksasta, en löytänyt  sellaisia kuin toivoin niistä kolmesta kaupasta Oulusta, joista kysyin.

Otin yhteyttä Travelstart:iin lisätäkseni yhden laukun menomatkalla. Eihän se onnistunut, se on näiden hakuyhtiöiden haittapuoli, myyvät lennot, mutta jos tulee jotakin selvitettävää, niin olet oman onnesi varassa.  Koitan muistaa jossakin välissä hoitaa asian, niin ei jää kentälle.