YLIKUNTO VAI ALIKUNTO?

 

Siellä jossakin ?

Viisi vuotta sitten menin elämässäni ensimmäisen kerran kuntosalille pyytäen Juha Rankista opastamaan minua ehkä tunnin verran, mitä minun pitäisi tehdä, että paikkani kestäisivät suunnittelemani Gibraltarin matkan. Luulin olevani hyvässä kunnossa. Uskoni perustui hiljalleen lisääntyneisiin pyöräily- ja hiihtokilometreihini edellisten 5:n vuoden aikana. Ja olihan kuntoni toki suunnattomasti parempi kuin hautaa lähentelevä tila, josta sen paraneminen alkoi jätettyäni alkoholin ja sitten hetken päästä tupakan. Siis subjektiivinen kokemus tilastani oli hyvin positiivinen, sen sijaan jolakin yleisellä mittarilla mitattuna se ei kovin kummoine ollut.

No, Juha sanoi, että ei hän toimi sillä tavalla, 3. kuukauden jakso on lyhyin, johon hän alkaa. Nyt niitä jaksoja on kertynyt aika monta. Niiden aikana lihaskuntoni on kehittynyt omasta mielestänikin käsittämättömän paljon. Tämä vihjeenä kaikille niille jotka miettivät, kannattaako varttuneena alkaa liikkumaan ja kuntoilemaan. Juha on toki ollut minulle paljon enemmän kuin kuntosaliohjaaja. Olen saanut häneltä opastusta kaikkea liikkumista ajatellen, lihashuoltoa koskien, ravintoa ja lepoa koskien ja hän on ollut viime aikoihin asti lähes ainoa henkilö, jonka kanssa olen voinut keskustella liikkumiseen littyvissä asioissa.

Tavoitteena on pitkäaikainen liikunta tai erittäin pitkäaikainen liikunta kuten tässä tapayksessa. Viime kesänä matkani kesti 97 päivää. Siis kolme kuukautta maratoonin energiakulutusta vastaava liikuntasuoritus päivä toisensa jälkeen! On selvää, että jos pyrkimys on tällaiseen, niin myäs harjoittelun täytyy olla pitkäkestoista, ainakin minä ajattelen näin. Minulla ei ole ennen 52 ikävuottani mitään merkittäviä liikuntasuorituksia joten kaikki kuntopohja on täytynyt luoda sen jälkeen. Minulla ei ole ollut ongelmaa viihtyä ladulla eikä pyörän selässä, kyse on ollut kaiken aikaa enemmän ajan käytöstä. Tosiasiassa pääkoppani on useimmiten kaivannut sitä harjoitusta eniten. Vaikeus on ollut enemmänkin siinä, että olisin malttanut pitää lepopäiviä, yksikin viikossa on tuntunut toisinaan vaikealta. Viime vuonna viikottainen harjoitusaika oli pikemminkin lähempänä 30 tuntia kuin 20:tä.

On selvää, että tällöin saattaa olla vaara ylikunnosta. Olen saanut kyllä lukuisia neuvoja vähentää liikuntaani, kuuntelen kyllä mielelläni kaikkia neuvoja ja mielenkiintoisemmat vien Juhan arvioitaviksi. Ei kuitenkaan tule mitään, että vaihtelisin jatkuvastti suunnitelmaani ja minulle on riittänyt hyvin Juhan asiantuntemus, kunhan olen vähitellen oppinut kuuntelemaan häntä. Niin, ylikunto sana on kyllä hieman omituinen. Minun käsitykseni mukaan tila on päinvastainen, niin tiheää ja raskasta harjoittelua, että keho ei kerkiä palautumaan lepojaksojen aikana, rasitus vähitellen kasaantuu ja suorituskyky alkaa laskemaan harjoittelusta huolimatta. Ainoa keno on lepo, sitä pidempi, mitä pahempi tila on. Seuraan ajoittain tilaani tässä suhteessa Polarin sykemittarin testillä, jossa on asteikko 1-10. Olen pahimmillani päässyt kolmeen, ei siis paha. Testi suoritetaan aamulla herättyä, ensin maataan testin aikana hetken sängyssä rauhassa ja merkkiäänen jälkeen noustaan seisomaan taas hetkeksi. Mittari laskee ylikuntoasteen pulssieroista. Testin voi suorittaa myös suuntaa-antavasti pelkästään mittaamalla pulssin sängyssä ja seisaallaan sängyn vieressä.

Mitä enemmän liikkuu, sitä enemmän oppii lukemaan omaa kehoaan, kuuntelemaan sitä. Matkojeni alkuosalla olen tarvinnut lepopäiviä tiheämmin ja matkan edistyessä kestävyys kasvaa jos asiat ovat muutoin kohdallaan. En ole lakannut hämmästelemästä sitä, miten nopeasti palautuminen aikamoisestakin väsymystilasta tapahtuu lepopäivän aikana. Takana on kuitenkin jo monta harjoitustuntia. En usko oikein koneisiin, joilla harjoitellaan 5 minuuttia päivässä ja lylätään loppuksi ajaksi sängyn alle. Tämä tuleva haaste, ennakkoajatuksena 10 kuukautta pitkä yhtäjaksoinen matka, on kuitenkin arvoitus. Miten keho reagoi siihen, miten osaan jaksottaa levon oikein ja syödä riittävän määrän oikeanlaista ravintoa? Tärkeä kysymys on myös kaiken aikaa se, että osaisin liikkua aiheuttamatta itselleni rasitusvammoja. Jos jokin paikkani pettää niin, että se estää etenemisen, kyseessä saattaa olla joko huono tuuri tai mikä pahinta, oman arviointikykyni pettäminen. Liika ahnehtiminen liian raskaiden päivämatkojen kanssa voi kostautua ja toivon viisautta ja malttia itselleni sellaisen suhteen. Toki Juha on panostanut harjoituksessakin ilmeisempien rasitusvammojen ennaltaehkäisyyn sopivilla harjoitustekniikoilla.

SPONSOROINTI ON KANNANOTTO

Siellä se on !

Kirjoitan muutaman sanan matkani sponsoroinnista. Tosiasiassa raitis elämäntapani ei tarvitse sponsorointia enkä sitä siihen ole hakemassakaan. Haen sponsotointia teemani “Päihteettömän elämän” edistämiseen. Valtaosa mahdolliseta sponsoroinnista menee hyväntekeväisyyteen ja enemmän sillä sponsoroinnilla on symbolinen merkitys.

Olisin ennakkoon ajatellut, että tämä tempaukseni on sitä luokkaa, että tähän on helppo saada sponsoreita. Tieten on hyvin epävarmaa, kykenenkö tekemään matkan, siihen liittyy todella paljon epävarmuustekijöitä. Mutta sponsorointini ehtona onkin, että en hyväksy etukäteissponsorointia, ainoastaan sponsorointilupauksen siinä tapauksessa, että matkani ainakin pääosin onnistuu. Lisäksi odotukseni sponsorointisummista ovat vaatimattomat, pidän 1000 Euron summaa yksittäisenä sponsorointina jo ihan hyvänä.

Ennakkoajatukseni ovat toistaiseksi olleet virheelliset. Sponsoreiksi on toistaiseksi ilmoittautunut kolme ystävääni, joiden liiketoiminnalle sponsoroinnista tuskin on mitään hyötyä. Olen alkanut ajattelemaan, että olen sponsorointia ajatellen valinnut todella huonon teeman. Minusta tuntuu, että juuri kukaan ei halua ilmoittautua niin luotaantyöntävän teeman, kuin “päihteettömän elämäntavan” puoltajaksi. Ymmärrän sen kyllä täysin, että sellaiset ihmiset, jotka itse käyttävät päihteitä kohtuuttomasti tai ongelmallisesti, eivät ongelmaan liittyvän kieltomekanismin takia halua olla missään tekemisissä tällaisen asian kanssa. Mutta ajattelen kuitenkin, että valtaosa väestöstä ei kuulu tähän ryhmään. Miten heidän kohdallaan sitten voi olla pelko leimautumisesta terveiden elämäntapojen kannattajaksi.

Yhteiskunnan nettokulut alkoholista ovat tutkimuslähteestä riippuen 6 – 10 miljardia euroa. Lähes jokainen Suomalainen hyötyisi päihteiden väärinkäytön vähenemisestä, siis päihteettömän elämäntavan lisääntymisestä. Jopa ne päihteiden väärinkäyttäjät, sillä silloinhan sosiaali- ja terveyspuolelta vapautuisi resursseja heidän hoitamiseensa. Kun alkoholiveroista tai mainonnasta tulee puhetta, niin panimoteollisuuden lobbarit huutavat suureen ääneen talouselämän romahtamisesta, jos kaljan juonti vähenisi. Voin puolestani vakuuttaa yhteiskunnalle, että ei minun kuluttamiseni ole loppunut siihen, että en käytä päihteitä, päinvastoin. On kaiketi myös yleispätevästikkin selvää, että vähän tai ei ollenkaan alkoholia käyttävät kykenevät tekemään töitä ja toimimaan tuottavina yhteiskunnan jäseninä tehokkaammin ja pidempään kuin päihteitä väärinkäyttävät toverinsa. Me kulutamme vain eri asioita. Odottaisinkin, että tästä päihteettömästä elämäntavasta hyötyvät tahot ilmaantuisivat tukemaan hankettani!

Elän vielä toivossa, että löytyy sellaisia yrityksiä ja ihmisiä, jotka haluavat olla mukana tässä yhteiskuntamme suurimman yksittäisen terveysriskin vähentämiseen tähttävässä hankkeessani. Niille ihmisille, jotka ovat tukeneet hankettani facebookin kautta ja lukemalla tätä blogiani olen kiitollinen. Se tykkääminen on kannanotto ja jos niitä on tarpeeksi, ehkä se herättää jonkun tahon sponsorointiinkin ja siten suurempaan huomioon asian suhteen.

PYÖRÄN KOEPURKU JA KASAUS

Pyörä kokonaisena.

Käytin lepopäiväni ensiksi varustehankintoihin Rovaniemeltä ja sitten uuden matkapyöräni kimpussa. Varusteiden kanssa minun pitäisi kyllä olla varovainen, olen sortunut aikaisemminkin ylivarustautumiseen. Nyt ostin matkaani ajatellen kolmet ajohousut, kolme paitaa ja jotakin muuta. Ajattelin, että noilla housuilla pitäisi päästä Mexicoon asti? Runsas aurinkorasvan käyttö on paha rasite vaatteille, mutta sitä ei voi välttää. Aurinkorasvoilla kyllä on eroja, pahimmat syövyttävät kypärääkin nopeaa tahtia. Pitäisi keksiä jokin hyv' painatus paitaan, olisiko ehdotuksia?

Nostin sadepäivän kunniaksi ( ja pitääkseni lepopäivän) pyörän parvekkeelle. Halusin nähdä, onnistunko pakkaamaan sen kuljetuspussiin ja samalla tulee tarkistettua, että työkaluvalikoimasta löytyy kaikki tarvittava purkamiseen ja kasaukseen. Purkuun meni kaikkiaan 1h15 min. Pedaalit olivat jotenkin kovin tiukalla mutta muuten purku onnistui aika hyvin. Olin ennakkoon huolissani, miten saan ohjaustangon alla olevan majoituspussitelineen pakattua. Se on edelliseen versiooni nähden huomattavan suuri. Siinä on kyllä se etu, että aikaisemmin ongelmana ollut ajovalon kiinnityspaikka järkestyy telineen eteen hyvin. Kyllä se sitten jotenkin sinne pussiin meni. Matkaan lähtiessä täytyy huolehtia jotakin pahvia pehmikkeeksi, että pyörä ei kovin pahoin kolhiinnu.

Pyörä purettuna.

Kasaamiseen meni puolestaan lähes 2 tuntua, mikä oli selvästi enemmän kuin aikaisemmin. Liekkö ollut uutuuden kankeutta vai onko tämä työläämpi kasata kuin aikaisemmat pyörät. Ts. Yhteen matkaan purku ja kasaus molemmissa päissä menee lähes 8 tuntua työaikaa. Se on sen verran työlästä, että ihan viikon lomareissulle ei omaa pyörää oikein viitsisi ottaa. Espanjan harjoitusmatkaan lähtö on 8.5 ja se on sentään hieman yli viikon mittainen.

Espanjan pyöräreissuni saattaa kuulostaa jostakusta kalliilta. Ei se sitä ole. Esimerkiksi Aliganteen pääsee Oulusta todella edullisesti ja ei Malagankaan lennot kovin kalliita ole. Majapaikkoja matkani varrelta läytyy halvemmalla kuin eilinen yöni Rovaniemen edullisimmassa majapaikassa. Pyörän kuljetus maksaa saman verran kuin golf-kassin. Ei kun pyöräilemään vaihteeksi Espanjaan (tai johonkuhun muuhun paikkaan), vakuutan, että loma tuntuu mielenkiintoisemmalta kuin pelkkä rannoilla makailu. Jos tukikohtanaan käyttää yhtä majapaikkaa, sitten pyörä kannattanee vuokrata paikan päältä. Minulla on niiden kohdalta vain sellainen kokemus, että hyvää pyörää on vaikea löytää, uskon kyllä, että sellaisiakin on.

Syötteellä on tänään aika harmaa päivä, aamulla tuli lunta, nyt klo 9:25 lämpötila on +3C. Olen hiljalleen varustautunut lenkille, tarkoitus olisi tänään 80-100 km ja jatkaa totuttelua pyörän selkään. Viime viikolla kilometrejä kertyi noin 350 ja pyrin suunnilleen samaan tällä viikolla. Kevät etenee, niin minäkin, ainakin niin kauan kuin jalka liikkuu!

TIEN VIERESTÄ ?

Laitoin blogini aiheeseen liittyen kuvan Sisiliasta. Näkymä ei ollut poikkeus vaan sääntö.

Kevät on ollut minulle aina vuoden paras aika. Rakastan valoa ja pohjoisen keväässä ja kesässä sitä piisaa. Keväällä Suomen lyhyt kesä on vielä edessä ja siksi sen tuoma toivo ja jännityskin on voimakas. Kevääseen liittyy uuden elämän ja kasvun synnyn luoma toivo ja odotus. Kaikki muuttuu nopeasti, lumet sulavat, vesi virtaa, silmut aukeavat, ruoho ja kaikki kasvaa, linnut saapuvat. Luonnon täyttää muuttolintujen mukanaan tuoma iloinen, kiihkeäkin laulu.

Pyöräily paljastaa keväästä jotakin muutakin. Tien varsilla on runsaasti kaikenlaista, mikä ei sinne kuulu. Joukossamme on sellaisia ihmisiä, jotka eivät välitä säännöistä, toimivat joko tietäen tai tiedostamattaan vahingollisesti. Tien reunoilta löytyy kaikenlaista. Jos listaan muutaman pahimman roskan, niin tässä sitä listaa sitten on;

-olutpurkit ja tyhjät virvoitusjuomapullot, alkolijuomat ylivoimaisena enemmistönä. Myöskään oluen pahvipakkaukset näyttävät lentävän hyvin tiheään sinne tien poskeen.

-Pienet kertakäyttöpakkaukset maitojuomille, ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Saisi minun mielestäni poistaa myynnistä kokonaan, ovat sellainen roskan lähde.

-Mukaanotettavan kahvin pahvipakkaukset. Sama mieleipide kuin edellisestä kohdasta.

-Tupakkapakkaukset ja muoviset nuuskapakkaukset.

Osa maastoon heitetyistä muovipakkauksista päätyy tulvavesien mukana mereen. Valtamerissä on valtava määrä muovia, jolla on ekologisesti hyvin vakavia vaikutuksia. On käsittämätöntä, miten ihmiskunta pyrkii tuhoamaan viime kädessä omia elinmahdollisuuksiaan typerällä välinpitämättömyydellään. Poikani laittoi jonkin aikaa sitten videon, jossa kauniilla lintusaarella oli suuri määrä kuolleita lintuja, joiden sisuskalut olivat täynnä muoviroinaa. Uusien tutkimusten mukaan muoveista liukenee koko ajan aineita veteen, aineita, joilla on muunmuassa hormoonien kaltaisia vaikutuksia kaikkeen eloperäiseen, myös ihmiseen. Ts luonto taitaa syöttää ihmiselle takaisein sen paskan, minkä ihminen sinne heittää.

Matkoillani olen nähnyt paljon kaunista maailmaa, hyvin kaunista. Olen nähnyt myös järjetöntä ympäristön tuhoamista, kauneuden tuhoamista pitämällä ympäristöä kaatopaikkana. Suomi ei toki ole pahin, kyllähän se Eteläeurooppa, balkkanin maat, Italia.. ovat olleet ne minun matkojeni roskaisimmat alueet. Saksa taas taitaa olla yksi niitä puhtainpia. En toki voi tehdä kovin paljon asialle, tänään 33 olutpurkkia, toisinaan vai “roskan päivässä” (siis poimin sen roskan päivässä aina kun muistan ja muistan nykyään aika usein). Minun mielestäni roskaton luonto on suunnattoman paljon kauniinmpi katsella kuin roskilla pilattu.

TYÖUUPUMUKSESTA-EXHAUSTION

Kuva on Syötteen maisemisesta, Erkki Riihiahon ottama 6.4.2013

Marko Hoikanniemi kirjoitti blogissaan vastikään työuupumuksesta. Ajattelin kertoa hieman omasta kokemuksestani asian suhteen. Tällä asialla on enemmän kuin aasinsillan verran yhteyttä pyöräilyintooni.

Olen tehnyt aika pitkän uran projektitöissä, mm suunnittelijana, tarjouslaskijana ja projektinhoitajana. Työ on vaativaa, aikatauluihin sidottua ja aika hektistä. Niin on varmasti monet muutkin työt. Olen ollut CAD-suunnittelijana aika uranuurtajia mistä johtuen olen käyttänyt alkuun digitointipöytää ja myöhemmin hiirtä tarkkaan paikoitukseen todella paljon. Sain epäergonomisesta työskentelyasennosta niskaani hermokanava-ahtauman, mikä vaivasi minua vuosia, hitaasti pahentuen. Syksyllä 2008 otin vastaani suunnittelutyön , jossa ajauduin puoleksi vuodeksi kohtuuttomaan työtilanteeseen. Ainoa päivä, jolloin en istunut koneeni ääressä oli jouluaatto. Toukoskuussa 2009 niskani äityi sellaiseen malliin äkisti, että pelkäsin halvautuvani. Hain sairaslomaa ja kun se kahden viikon lomalappu kädessä kävelin lääkäristä ulos, romahdin tavalla, joka tuntui käsittämättömältä.

Seuraavan kerran työterveyslääkärillä käydessäni tämä ehdotti masennus- ja työuupumustestiä jotkja sitten tehtiinkin. Terveysaseman psykologin mukaan minulla oli vakava työuupumus ja vakava masennus. En kumpaakaan oikein silloin käsittänyt. Työuupumuksen osalta aloin asiaa vähitellen käsittämään, olihan miulla ensimmäinen ajatus sairaslomalle jäädessäni, että en kykene enään koskaan töihin, niin lopussa olin. Jotenkin kuitenkin ajattelin, että kun aikaa kuluu, niin kyllä se siitä korjaantuu. Aikaa on kulunut mutta jokin asia ei ole korjautunut. On niin kuin jotakin minussa olisi mennyt lopullisesti rikki. Tietyntyyppiset asiat, jotka liittyvat samankaltaisiin tehtäviin kuin työssä, saavat minut tolaltani ja ahdistumaan syvästi. On niin kuin olisin yliherkistynyt niille, eikä muutosta parempaan ole tapahtunut 4. vuoden kuluessa.

Olin töissä loppuaikoina isossa projektitalossa. Varsinainen esimies 600 km:n päässä, tiesi kovin vähän siitä, mitä minä tein. Toimeksiantoja tuli useilta eri taholta eikä kokonaiskuormitustani tiennyt kukaan muu täysin kuin minä itse. Viimeiseen projektiin lupauduin sillä ehdolla, että muita toimeksiantoja ei olisi tullut ja olisin saanut kaverin sitä tekemään. Kumpikaan asia ei toteutunut, löin lopullisen topin muille töille vasta puolessa välissä suunnitteluprojektia ja kaverin sain aivan loppumetreillä vasta. Näin jälkeenpäin ajatellen varsinainen esimieheni ei olisi voinut olla kovinkaan hyvin perillä työkuormastani. Minun itse olisi pitänyt asettaa rajani selkeämmin, usko vain oli, että selviän. Ja ylpeys, että hoidan homman. Työkaverini tiesi paremmin asian, mutta hän oli myösakin ylikuormittunut ja on jäänyt pari vuotta minun jälkeeni työuupumuksen takia sairaslomalle.

Jälkiviisaana voisin ajatella, että olisin koko työurani ajan voinut huolehtia paremmin itsestäni, ensiksikkin ergonomiasta ja toiseksi vältää kohtuutonta työkuormaa. Sekin tulee mieleen, että isoissa taloissa ihmiset voisivat koittaa kantaa aidosti huolta toistensa jaksamisesta. En suinkaan syytä ketään osaltani, en minäkään kyenyt kantamaan huolta työtoverini jaksamisesta, mistä pyydän häneltä anteeksi.

Niin ja miten tämä liittyy pyöräilyyn? Sen ahdistuksen ja masennuksen hoidoksi minulle on parhaimmaksi osoittautunut pitkäkestoinen liikunta. Kunhan pääsen pyörän selkään ja matka on tarpeeksi pitkä, hengitys muuttuu vähitellen helpommaksi ja elämä alkaa maistua. Perussairaudestani johtuen minulle ei keskushermostolääkkeet sovi, siksi tällainen “luomulääke” on mitä mainioin vaihtoehto. Minun kokemukseni on, että liikunta ja nimenomaan pitkäkestoinen, mieluiten vähintään pari tuntia kerrallaan, helpottaa mielen alakuloa, masennusta ja ahdistusta. Lisäksi sivuvaikutukset ovat mielestäni lähes pelkästään positiivisia. Lukipa melkein minkä tahansa sairauden hoitoon tai ennalta ehkäisyyn liittyviä ohjeita, niin liikunta löytyy yhtenä listalta, useimmiten vielä keskeiseltä paikalta.

SYDÄMEN SYKETTÄ – HEART RATE

Laiton kesää ajatellen vanhan kuvan Balkkanilta.

Täytyy taas kerran muistuttaa, että olen amatööriksikkin amatööri. Siksi en yritä opettaa ketään blogissani tai fasebook-kirjoituksissani, ainoastaan kertoa kokemuksistani. Jos mielipiteitäni sattuu lipsahtamaan joukkoon, ne voi huoleti jättää omaan arvoonsa.

Hankin sykemittarin vajaa viisi vuotta sitten, kun aloitin elämässäni ensimmäisen kerran kuntosaliharjoittelun. Juuri saamani kunto-ohjaajani, Juha Rankinen opasti sellaisen hankkimaan. Kertoi siitä olevan hyötyä. Miksipä olisin ottanut kunto-ohjaajan ellen sitten kuuntelisi hänen neuvojaan. Perehdyin hieman sykemittarin käyttöön ja niihin sykealueisiin, joista puhutaan. Niitä on viisi, joista toinen alue on peruskuntoasolla, syke välillä 114-133, kolmas, aerobinen taso, 133 – 152 , neljäs taso 152 – 172 ja viides taso 172 – 190. Tuo maksimitaso on yksilöllinen ja riippuvainen myös iästä. Keskimäärin sanotaan, että ihmisen maksimisyke on 220 miinus ikä, minulla se siis olisi 220 – 62, eli 158 kertaa sekunnissa.

Kun ensi kertaa kokeilin sykemittarin saatuani maksimisykettä merikosken voimalaitoksen alakanavan mäessä, pääsin muistaakseni 154:ään. Sittemmin tuo huippusyke on noussut, ollen pari vuotta sitten korkeimmillaan 189. Nyt olen viime aikoina kokeillut nykäistä kerran viikossa minuutin pätkän tiukkaan ja tänään sellaisella nykäyksellä pääsin 178:aan. Maksimisykkeen saa korkeimmilleen jos pitää päivän tai parin lepopäivää tai jos liikkuu sitten vähäisen ja hyvin kevyttä palauttavaa liikuntaa, siis jotain ykköstasolla sykemittarin mukaan. Toiveena olisi vielä päästä yli 180:n. (Lupasin Juhalle kahvit, jos pääsen).

Minun harjoitteluni on koko talven muodostunut matalatasoisesta peruskuntoharjoittelusta pääosin. Keskisyke pitkillä lenkeillä siinä 120 – 125. Tämä tosin pitää minulla sisällään juomatauot puolen tunnin välein, joten todellinen keskisyke on hieman korkeampi. Nyt on sitten ollut myös hieman korkeampitasoista lenkkiä, jossa on menty aerobisen tason yläreunassa, siinä 140 – 150 välillä parikin tuntia. Pelkäänpä, että valmentajani teettää minulla vielä jakson, jossa mennään jaksoja nelostasolla, tällaisen jakson olen tehnyt joka vuosi. Katsoin tuossa vanhaa harjoituspäiväkirjaa ja siinä oli aloitettu kolmella 8:n minuutin sarjalla ja päätettu jakson lopuksi kolmeen 15 minuutin sarjaan. Korkein keskisyke jakolla oli 172, keskimäärin taisi olla siinä 166:n paikkeilla. Täytyy sanoa, että ne ovat olleet kovaa rääkkiä, hirvittää taas edessä oleva koitos. Niillä on kuitenkin ollut iso vaikutus suorituskykyyn joten sen vuoksi homman on valmis tekemään.

Käytän sykemittaria paljon. Kun se on jatkuvasti päällä, sitä ja siten myöskin omaa kehoaan alkaa oppimaan lukemaan yhä paremmin. Vaikka en kilpaile ketään enkä mitään vastaa, silti oman kehityksen seuraaminen on mielenkiintoista. Varsinkin alkuaikoina, kun aloitin harjoitteluni, kehitys oli heikosta lähtötasosta johtuen yllättävänkin nopeaa.

Näyttää siltä, että jos aikoo harjoitella jotensakkin kunnolla, olisi hyvä olla hyvä epämukavuuden sietokyky. Kunnioitan nykyisin oikeita urheilijoita, ne tulikset eivät todellakaan synny helpolla. Kun tällainen amatööriksikkin amatööri joutuu panostamaan aika paljon monellakin tavalla niin kuinka sitten sellainen, joka pyrkii kilpailemaan maailman kärki-ihmisten joukossa.