Olen
tullut siihen tulokseen, että me ihmiset ”myymme” toimintamme
perustelut ensiksi itsellemme ja sitten muille ihmisille. Otsikon
lauseen olen kuullut lukuisia kertoja mm. puhuttaessa ruokavaliosta
ja liikunnasta. Tämä kauniilta ja ymmärtäväiseltä kuulostava
lausahdus tuntuu käyvän perusteluna epäterveelliseen ruoavaloon ja
liikunnan välttelyyn. Itselleen voi olla esimerkiksi liikunnan
suhteen ”armollinen” kun väsyttää, kun on käynyt töissä,
kun on ollut henkistä stressiä, kun on huono ilma tai pimeä tai
liian aikaista tai liian myöhää tai..... Melkein mille asialle
tahansa kyllä löytyy jokin perustelu jos sitä oikein tahtoo hakea.
En poikkea tässä mielessä muista ihmisistä, minäkin perustelen
oman elämäntapani.
Jos siis
tahtoo ottaa oppia muiden perusteluista, niin mistä tietää, mitä
kannattaa seurata?
Ensiksikkin
erottaisin kokemuksen ja mielipiteet. Tämä saattaa olla monesti
vaikeaa, koska niitä sekoitetaan samaan juttuun. Siis kokemusta ja
mielipiteittä sekaisin. Mutta jos asian tiedostaa, niin niiden
erottaminen onnistuu jo hieman paremmin. ”Kyllä minä olen sitä
mieltä, että pitkän työviikon jälkeen on pakko rentoutua ja
istua hieman baarissa, jaksaa sitten seuraavalla viikolla paremmin”.
Siinä mielipide, joka ei tutkimusten mukaan pidä paikkaansa.
Tutkimusten mukaan viikonloppuryyppääminen lisää
stressihormooneja ja maanantaina kunto on heikompi kuin perjantaina
ennen ”rentoutumista”.
Minulla
on sellainen kokemus, että kun aloin liikkumaan, verenpaineeni
laski, samoin kolestrolitaso. Minulla on sellainen kokemus, että
elämäni muuttui kaikilta osin paremmaksi jätettyäni
alkoholinkäytön. Minulla on sellainen kokemus, että
hengittämiseni muuttui kolmessa kuukaudessa todella paljon
helpommaksi lopetettuani tupakoinnin......
Kokemustenkaan
suhteen ei kannata olla liian sinisilmäinen. Voimme yksilöinä
tulkita omia kokemuksia monella tavalla. Itse asiassa samaa kokemusta
eri aikoina eri tavalla. Siksi varmin kokemus onkin useamman ihmisen
samankaltainen kokemus. Mielestäni se on varminta tietoa mitä
ihminen voi saada.
”Ole
itsellesi armollinen” on mielestäni useimmiten tekosyy täysin
päinvastaiseen, armottomuuteen. Vähäisestä liikunnasta johtuvat
fyysiset ja henkiset ongelmat, liikalihavuus, sokeritauti, masennus,
sydän- ja verisuonisairaudet.... Kyllä se mielstäni on
armottomuutta, itsensä heitteille jättöä. Väärä ruokavalio ja
epäterveet elintavat kuuluu samaan ryhmään. ”Ole itsellesi
armollinen” on henkisen laiskuuden ”laillistamista”.
Ajattelen, että me ihmiset olemme luonnostaan laiskoja ja taistelu
sitä vastaan on henkisen itsekurin harjoittelua joka ainakin minun
kohdalla taitaa jatkua lopun elämääni.
Kun
liikkumisesta on puhe, mielipiteeni on vankka. (Huomaa,
mielipide-sana. No, kyllä minulla on tästä myös kokemuksia,
mutta jätän ne nyt toiseen kertaan. ) Todellista armollisuutta on
ehdoton säännöllisyys. Tai melkein ehdoton säännöllisyys.
Liikunnan suhteen annan itselleni armoa siten, että minulla on
kahden viikon liukumavara. Ts. jos tällä viikolla en syystä tai
toisesta saa tavoitetta täyteen, korjaan asian ensi viikolla. Toki
on sitten olemassa aivan oikeitakin syitä, mutta niitä on aika
harvoin jos priorisointi on oikea. Itselleen tärkeitä asioita kyllä
kerkiää tekemään. On myös niin, että lähellämme olevat
ihmiset huomaavat mitkä asiat ovat meille tärkeitä ja useimmiten
ottavat sen huomioon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti