”TAISTELU JÄRJEN VALOSTA”

Otsokko on aika raflaava mutta ei ehkä kuitenkaan niin kaukaa haettu. Tämä ajatus tuli mieleeni eilen ajellessani reilun 50 km:n lenkkiä Haapavedellä. Olen vajaan 2 kuukauden aikana opiskellut ajellessani noin 80 tuntia saksaa ja olen huonosta kielipäästäni huolimatta päässyt jo hyvään alkuun. Tätä ennen oleen jo useita vuosia opiskellut ajelessani Espanjaa.

Isäni denemtoitui ennen kuolemaansa.Hän saavutti kyllä 86 vuoden iän, mutta viimeiset vuodet eli dementiansa takia palvelutalossa tunnistamatta edes omia lapsiaan. Olen ollut jo pitkään kiinnostunut kaikesta terveyteen ja hyvinvointiin liittyvästä. Katselin vastikään parikin dokumenttia dementiasta, sen kehittymisestä ja hoidosta. Ensimmäiset merkit dementiasta alkavat jopa 25 vutta ennen kuin ulkoisia merkkejä aivotoiminnan rappeutumisesta aletaan havaita. Tuoreen dokumentin mukaan liikunta on toistaiseksi paras yleisesti käytettävissä oleva lääke taudin etenemisen hidastamiseksi ja tutkimusten mukaan jopa oireiden vähentämiseksi. Laajan japanilaisen tutkimuksen mukaan aktiivisen liikunnan aloittaneiden dementiaan sairastuneiden oireet helpottivat vuoden aktiivisen liikunnan aloittamisen jälkeen. Samoin aivojen kuormittaminen liikunnan aikana teki aivotoiminnalle hyvää!

Levähdyspaikka Matkanivalla

Ole jo muutaman vuoden harastanut kielten opiskelua pyöräillessäni. Tietämättäni olen ottanut käyttöön tutkitusti tehokkaan menetelmän opiskella ja harrastaa ennaltaehkäisevää toimintaa aivojen rappeutumisesta ajatellen. Liikunnan aikeinen aineenvaihdunnan ja verenkierron elpyminen edesauttaa aivosolujen uusiutumista. Toisaalta sillä liikunnalla on myös muunlaisia aivojen toimintaan myönteisiä vaikutuksia. Aerobinen liikunta parantaa todella voimakkaasti veren rasvojen koostumuusta. Siis kolesterolia. Esimerkiski verrattuna joihinkin levitteisiin tai punariisiin tai kauraan, vaikutukset minun käsitykseni mukaan ovat reippaasti suuremmat. Uskoisin, että veren hyvät rasvapitoisuudet ovat omiaan pitämään aivojen verisuonet auki ja siten verenkierron keskushermostossa hyvänä.

Tulee mieleen vielä yksi merkittävä tekijä mikä liikunnasta on aivotoiminnan eduksi. Liikunnan on todettu olevan erittäin hyvä ”lääke” masennukseen. Masennus tutkitusti tuhoaa aivosoluja ja on keskushermostolle vahingollista. Itse ajattelen, että masennus voi olla jopa seurausta vähäisestä tai olemattomasta liikunnasta. Pidän liikuntaa ihmisen elimistön kannalta välttämättömänä. Luusto, lihaksisto, ruoansulatusjärjestelmämme, imunesteiden kierto ym tarvitsee oikein toimiakseen liikuntaa. Mutta on ainakin oman kokemukseni mukaan niin, että mielikin tarvitsee sitä ja sen puute aiheuttaa keskushermoston toiminnan häiriöitä, masennusta ja ahdistusta. Myös oma kokemukseni on, että henkinen olotilani paranee liikinnan yhteydessä, varsinkin pitkäkestoisen liikinnan yhteydessä. Mantelitumake säilyy surkastumatta!

Summa summarium, minulle liikunta on fyysisen kunnon ylläpitämisen lisäksi taistelua järjen valon säilymistä. Mieluista taistelua!!!!

”OLE ITSELLESI ARMOLLINEN”

Olen tullut siihen tulokseen, että me ihmiset ”myymme” toimintamme perustelut ensiksi itsellemme ja sitten muille ihmisille. Otsikon lauseen olen kuullut lukuisia kertoja mm. puhuttaessa ruokavaliosta ja liikunnasta. Tämä kauniilta ja ymmärtäväiseltä kuulostava lausahdus tuntuu käyvän perusteluna epäterveelliseen ruoavaloon ja liikunnan välttelyyn. Itselleen voi olla esimerkiksi liikunnan suhteen ”armollinen” kun väsyttää, kun on käynyt töissä, kun on ollut henkistä stressiä, kun on huono ilma tai pimeä tai liian aikaista tai liian myöhää tai..... Melkein mille asialle tahansa kyllä löytyy jokin perustelu jos sitä oikein tahtoo hakea. En poikkea tässä mielessä muista ihmisistä, minäkin perustelen oman elämäntapani.

Kun piti joku kuva lisätä, laitoinpa hieman historian havinaa. Kuva on 15.5.2012 Kerch:in
 satamaan saapumisesta. Tulin tuolloin junaa kuljettavalla laivalla pyöräreissullani Georgiasta Krimin
niemimaalle. En tiedä, onko tuo tällä hetkellä mahdollista?

Jos siis tahtoo ottaa oppia muiden perusteluista, niin mistä tietää, mitä kannattaa seurata?

Ensiksikkin erottaisin kokemuksen ja mielipiteet. Tämä saattaa olla monesti vaikeaa, koska niitä sekoitetaan samaan juttuun. Siis kokemusta ja mielipiteittä sekaisin. Mutta jos asian tiedostaa, niin niiden erottaminen onnistuu jo hieman paremmin. ”Kyllä minä olen sitä mieltä, että pitkän työviikon jälkeen on pakko rentoutua ja istua hieman baarissa, jaksaa sitten seuraavalla viikolla paremmin”. Siinä mielipide, joka ei tutkimusten mukaan pidä paikkaansa. Tutkimusten mukaan viikonloppuryyppääminen lisää stressihormooneja ja maanantaina kunto on heikompi kuin perjantaina ennen ”rentoutumista”.

Minulla on sellainen kokemus, että kun aloin liikkumaan, verenpaineeni laski, samoin kolestrolitaso. Minulla on sellainen kokemus, että elämäni muuttui kaikilta osin paremmaksi jätettyäni alkoholinkäytön. Minulla on sellainen kokemus, että hengittämiseni muuttui kolmessa kuukaudessa todella paljon helpommaksi lopetettuani tupakoinnin......

Kokemustenkaan suhteen ei kannata olla liian sinisilmäinen. Voimme yksilöinä tulkita omia kokemuksia monella tavalla. Itse asiassa samaa kokemusta eri aikoina eri tavalla. Siksi varmin kokemus onkin useamman ihmisen samankaltainen kokemus. Mielestäni se on varminta tietoa mitä ihminen voi saada.

”Ole itsellesi armollinen” on mielestäni useimmiten tekosyy täysin päinvastaiseen, armottomuuteen. Vähäisestä liikunnasta johtuvat fyysiset ja henkiset ongelmat, liikalihavuus, sokeritauti, masennus, sydän- ja verisuonisairaudet.... Kyllä se mielstäni on armottomuutta, itsensä heitteille jättöä. Väärä ruokavalio ja epäterveet elintavat kuuluu samaan ryhmään. ”Ole itsellesi armollinen” on henkisen laiskuuden ”laillistamista”. Ajattelen, että me ihmiset olemme luonnostaan laiskoja ja taistelu sitä vastaan on henkisen itsekurin harjoittelua joka ainakin minun kohdalla taitaa jatkua lopun elämääni.

Kun liikkumisesta on puhe, mielipiteeni on vankka. (Huomaa, mielipide-sana. No, kyllä minulla on tästä myös kokemuksia, mutta jätän ne nyt toiseen kertaan. ) Todellista armollisuutta on ehdoton säännöllisyys. Tai melkein ehdoton säännöllisyys. Liikunnan suhteen annan itselleni armoa siten, että minulla on kahden viikon liukumavara. Ts. jos tällä viikolla en syystä tai toisesta saa tavoitetta täyteen, korjaan asian ensi viikolla. Toki on sitten olemassa aivan oikeitakin syitä, mutta niitä on aika harvoin jos priorisointi on oikea. Itselleen tärkeitä asioita kyllä kerkiää tekemään. On myös niin, että lähellämme olevat ihmiset huomaavat mitkä asiat ovat meille tärkeitä ja useimmiten ottavat sen huomioon.