Raittiina olemisen kokemus !

Mustikan varvut alkavat punastumaan mökkini pihalla.

Koko ihmiskunnan kehitys perustuu kokemuksen jakamiseen. Yhden ihmisen kehitys ja oppiminen ilman aikaisempien sukupolvien ja kanssaelävien kokemuksia jäisi varsin vähäiseksi. Voisi olla että aina joku joskus keksisi kivikirveen ja muuta sen kaltaista, mutta siihen se taitaisi sitten jäädä. Olemme siis sosiaalisia olentoja jotka oppivat tai ovat oppimatta omista ja toisten kokemusista.

Minun kokemukseni lapsuudesta ilman päihteitä päättyi 17 vuoden iässä. Liityin valtaväestön joukkoon, siihen joukkoon, jonka elämään alkoholi kuului merkittävänä osana. Minulla oli tuohon mennessä ollut kyllä kokemuksia muiden alkoholin käytöstä. Isäni käyttyi alkoholia viikonloppuisin, liekkö sotatraumat tai raskas työ selitysenään. Joka tapauksessa ne kokemukset olivat pelottavia, vastenmielisiä ja epämiellyttäviä. Minun isäni ei minua päissään hakannut, ei hakannut tietääkseni äitiänikään. Kuitenkin läsnä oli pelon ilmapiiri, joka sai minut viivyttelemään alkoholikokeilujani huomattavasti silloisia tovereitani myöhäisempään ajankohtaan. Niin, kokemukseni oli, että humalainen on pelottava, epämiellyttävä ja haisee pahalle. Pelkääsin lisäksi, että isäni tappaa äitini tai että hän kuolee, kun lähti kylälle toisen humalaisen, väkivahvan setäni kanssa ”keskusteleman”.

Minun kokemukseni omasta alkoholinkäytöstäni alkoi vähän jälkeen 17. vuotta täytettyäni. Kavereilleni tarkoitetulle viinipullolle ei ollut vastaanottajaa ja niinpä tyhjensimme sen toisen kokemattoman kanssa. Tästä alkoi alkoholinkäyttöön liittyvät kokemukseni, joiden lopputuloksena olin vuoden 2003 alussa hulluuden ja haudan partaalla. Tänään ajattelen, että henkinen kehitykseni pysähtyi ja alkoi taantumaan aloitettuani alkoholinkäytön. Alkoholi oli alusta pitäen kainalosauva, lääke pahaan oloon, tunnekuohuihin, kaikkeen sellaiseen, joka olisi pitänyt käydä läpi selvin päin eikä tukahduttaa juomalla itsensä humalaan. Lukuunottamatta ”nuoruuteen kuuluvia satunnaisia ylilyöntejä” ei alkoholi alkuaikoina näyttänyt aiheuttavan kovin suuria ongelmia juomaurani alkuaikoina. Opiskelin ja kävin töissä, menin naimisiin ja saimme lapsia. Tosiasiassa minulla on hyvin vähän mitään hyvää sanottavaa alkoholinkäytöstäni missään elämäni vaiheessa. Sillonkin, kun siitä ei näyttänyt olevan mitään ongelmaa, se joka tapauksessa vei aikani paremmalta tekemiseltä ja oli pysyvänä esteenä aikuistumiselleni.

Paneutumatta sen enempää sairaskertomukseeni tällä kertaa mietin hetken tätä elämänvaihetta, jota olen elänyt toistakymmentä vuotta ja johon ei ole kuulunut alkoholi eikä sen puoleen mikään päätäni sotkeva lääkityskään. Nyt alan tajuamaan vähitellen, että pääni on ollut ihan riittävän sekaisi ilman mitään lisäsekoittamista. Ihmisenä elämään opettelu ei vaadi kemiaa, enemmän se vaatii nöyryyttä opetella ottamaan opiksi omista ja muiden kokemuksista, nöyryyttä ja avointa mieltä uuden oppimiselle ja vastaanottamiselle ja sen päälle vielä armoa. Armoa sen vuoksi, että ainakin minun elämässäni tuntuu olevan asioita, joita en kykene omin voimin ratkaisemaan.

Ehdin käyttää alkoholia pitkään, lähes 35 vuotta. Ne fyysiset ja henkiset vaikutukset, jotka kemiallisesta tunteiden tukahduttamisesta kehittyivät, syntyivät siis pitkän ajan kuluessa. Olisi kohtuutonta ajatella, että niistä toipuminen olisi hetken asia. Fyysisen kunnon palautuminen riippuu tietenkin siitä, kuinka huonoon kuntoon on itsensä juonut. Kokemukseni muista voin nyt tiivistää, että kahden ensimmäisen raittiin vuoden aikana monet näyttävät nuortuvan kymmenen vuotta. Nuoruuden aikaisia harrastuksia palaa takaisin, viinan juomiselta säästynyt aika käytetään liikuntaan ja muihin järkevimpiin toimiin. Minulla liikunta oli keskeinen asia heti alusta lähtien. Tähän ei ollut syynä niinkään välttämättä kunnon kohottamisen halu vaan käsittämätön rauhattomuus, johon liikunnalla oli suotuisa vaikutus. Nyt jälkeenpäin minulle on selvinnyt, että liikunta edesauttaa myös keskushermoston osittaista toipumista, joten siitä on etua henkiselläkin puolella.

Tri Ilkka Taipale kirjoittaa, että päihteiden väärinkäyttäjien pitäisi olla vähintään 8 kuukautta selvin päin, että mitään mielenterveyteen liittyvää diagnoosia voitaisiin tehdä. Omalta kohdaltani voin sanoa, että levttomuus keskittymiskyvyttämyys ja jopa muistiongelmat jopa kasvoivat ensimmäisten raittiiden kuukausien aikana. Nukkuminen oli erittäin rauhatonta. Yö koostui kymmenistä muutaman minuutin mittaisista torkahduksista, joiden aikana usein vielä näki ensimmäisiin raittiisiin vuosiin liittyviä juomapainajaisia. Jostain olen kuullut, että unikeskuksen toipuminen veisi kaksi vuotta, minusta tuntuu, että vieläkin pidempään. Toki tilanne alkoi kohenemaan joten suunta oli koko ajan parempaan. Vasta juomisen jäätyä pois, alkaa vähitellen käsittää, kuinka totaalisesti se loppuaikoina oli täyttänyt elämän. Tuntui, että pääkopassa oli pelkkää tyhjää, jota piti alkaa vähitellen täyttämään jollakin muulla kuin alkoholiin liittyvällä. Tämän asian ovat huomanneet monet sellaisetkin ihmiset, jotka eivät pidä alkoholinkäyttöään ongelmallisena. Siis, että onko elämässä enään mitään kivaa, jos ei juo viinaa? On toki, mutta ajattelu- ja toimintatavan muutos ei käy hetkessä ja on todella suureksi avuksi, jos on lähellä ihmisiä, jotka ovat kulkeneet saman matkan minua ennen. Vähitellen kuitenkin ajattelu- ja toimintatapa muuttuu. Päivät täyttyvät mielekkäällä tekemisellä, elämisen ilo valtaa alakulolta, masennukselta ja ahdistukselta tilaa. Ajat, jolloin eläminen tuntuu hyvältä, naututtavalta, lisääntyvät, levottomuus vähenee, pelko vähenee ja kaikenlainen toimintakyky lisääntyy. Näin käy, kun sen eteen tekee töitä.

Eräs juonne raittiuden alkuajoista oli myös seksuaalisten halujen katoaminen lähes vuoden ajaksi. En asiaa ennakkoon tiennyt, nyt olen kuullut sen olevan tavallista. Kyseessä on kuitenkin ohimenevä ilmiö ja käsitykseni mukaan varmempi tapa hankkia pysyvä impotenssi on jatkaa juomista. Ihmissuhteet akoholi rapauttaa, syrjäyttää ja tuhoaa. Kun viina on tärkein asia elämässä, ei voi odottaa, että sillä rakennetaan kestäviä ja hyviä ihmissuhteita, todella päinvastoin. Tässäkin suhteessa on järjetöntä ajatella, että kaikki palautuisi kuin taikaiskusta ennalleen saman tien kun pullo on laskettu kädestä. Vuosien aikana syntyneen epäluottamuksen väheneminen sellaiselle tasolle, että sen varaan voidaan rakentaa toimiva ihmissuhde vie usein vuoden, pari, vuosia tai joissakin tapauksissa sellaista ei voida enään koskaan savuttaa. Kuitenkin raittiiden päivien, viikkojen ja vuosien lisääntyessä, ajattelu- ja toimintatapojen muutuessa ja joma-aikojen vikojen avoimen tunnustamisen ja anteeksipyynnön jälkeen ne ihmissuhteet ovat parantuneet sillä tavoin, että ei tarvitse vältellä ketään ihmistä. Kyky rakastaa läheisiä ihmisiä palautuu ja kohtaamiset, joihin ei liity pelkoa vaan rakkaus, ovat elämän parasta antia.

Mikä juotatti aikoinaan? Juomiselle oli juoma-aikoina monenlaisia selityksiä, enkä ole poikkeus. Kaikilla on jokin selitys, joipa sitten kuinka paljon tai vähän tahansa. Se alkohlin käyttö pitää myydä itselle. Raittiudessa ei ole kyse siitä, että jätetään pelkästään viina pois. Kyse on paljon suuremmasta asiasta. Mihin sitä viinaa on tarvinnut? Mikä on se henkinen puute tai asia, johon sitä kemiallista lääkettä tarvitsee? Ei monikaan tosissaan väitä, että keho sitä tarvitsee, kyllä kyseessä siis on henkinen tarve ja henkinen ongelma. Miten siis voin ratkaista henkisesti ongelmallisella päälläni oman pääni henkisen ongelman? En siihen yksin ole pystynytkään, olen tarvinnut apua, toisilta ihmisiltä ja heidän kokemuksistaan. Tämä asia on vienyt toipumisessani kaikkein pisimmän ajan ja vie aikaani edelleenkin. Alkuaikoina luulin jotakin käsittäneeni, sitten ymmärsin, että en ole käsittänyt mitään. Sen verran kuitenkin käsitin aika pian, että henkisiä ja tunne-elämän ongelmia ei voi ratkaista päissään. Nyt kun aikaa on kulunyt hieman enemmän, olen lukenut ja kuunnellut lukuisia ihmisiä, luulen ymmärtäväni omalta kohdaltani, mihin vaivaan alkoholi on ollut lääke. Tosin hiton huono lääke, jonka sivuvaikutukset meinasivat tappaa minut ja joka ei koskaan olisi voinut ongelmaani ratkaista. Elämisen ongelmaa ei ratkaista juomalla.

Tällä hetkellä ajattelen, että olen tarvinnut alkoholia läheisriippuvuuteni ”hoitoon” . En työpaineisiin, stressiin, hankaliin ihmissuhteisiin, en edes rentoutuakseni. Alkoholi ei rentouta, se nostaa stressihormoonien tasoa. Läheisriippuvuus syntynee siitä, että ihminen ei pidä itseään rakastettavana. Tätä olen elämässäni oireillut lukuisilla tavoilla, epäonnistumisen pelkona, hyväksynnän hakuna, mustasukkaisuutena, pakona, kostonhimoisena katkeruutena ja kaunana, ….Ei kovin imartelevia asioita, mutta asioita, joilla olen pilannut oman ja toisten elämää. Kas tänään voin jo ainakin ajoittain katsella omaa toimintaani ja tulkita käytöstäni. Saatan jopa arvailla, mistä vaivani on syntynyt ja koitan kamppailla parhaan kykyni mukaan sen pienentämiseksi ja siitä aiheutuvien vahinkojen minimoimiseksi. Kuulostaa ehkä pikkujutulla, mutta jos kyseessä on asia joka on vaikuttanut jollakin tavoin merkittävään osaan tekemisiäni koko elämäni ajan, minulle se on todella suuri asia. Voin vakuuttaa, että tällaiseen itsetutkiskeluun en olisi kyennyt missään olosuhtessa akoholinkäytön jatkuessa.

Raittiina olemisen kokemus! En vaihtaisi raittiista päivistäni yhtäkään, en vaikeintakaan pois. Kemiallinen uni on toistaiseksi päättynyt enkä siihen ainakaan tänään halua palata. Koko elämäni on muuttunut, vähitelen mutta vääjäämättömästi. Ja muutos jatkuu, jos annan sen jatkua ja olen valmis tekemään sen eteen töitä. Jos sinä mietit omaa alkoholinkäyttöäsi, niin voin jakaa sinulle tämän raittiina olemisen kokemuksen. Kokemuksen ihmisen arvoisesta elämästä joka ylittää kaikilla rintamilla päihteiden käyttöön kuuluvan elämän. Sen eteen vain täytyy tehdä töitä eikä pidä olla liian malttamaton, palkinot eivät tule aivan heti.

Olenko liian vanha liikkumaan?

Pyörän päällä tulee kaikenlaisia ajatuksia. Totta puhuakseni niitä tulee toisinaan liikaakin, varsinkin egoni tuottamaa ja valitsemaa draamaa, josta ei ole muuta kuin vahinkoa. Onneksi olen edes vähän oppinut sitä rajoittamaan. Toistaiseksi paras keino sen soopan rajoittamiseen on ollut Espanjan opiskeluun keskittyminen. Mutta kyllä siitä ajatusvirrasta myös pieni osa on sellaista harkittuakin. Omat havaintoni elämästäni eivät tietenkään ole mitään ainutlaatuisia. Olen varma, että miljoonat ihmiset miettivät samoja asioita joka päivä.

Lasken leikillisesti, että tunti pyörän selässä tuo 5 tuntia hyvää elämää. En taida olla kauhean väärässä?

Ajellessani kuntosalilta tulin miettineeksi päivän harjoitussessiota. Totesin, että taas on ollut sellainen jakso meneillään, että olen lähes joka kerta salilla käydessäni rikkonut henkilökohtaisia ennätyksiäni. Aloitin kuntosalilla käynnin n. 7 vuotta sitten hieman ennakkoluuloisesti. Ennakkoluuloisesti sen vuoksi, että onkohan siitä mitään hyötyä ja olenkohan minä jo koko hommaan liian vanha. Epäily hyödystä liittyi siihen, että olin silloinkin pyöräillyt paljon ja kuvittelin olevani hyvässä kunnossa. Olin väärässä. Nyt, 63-vuotiaana totean, että salilla käynnistä on todella ollut hyötyä. Lihaskuntoni on parantunut alkuajoista dramaattisesti. Lisäksi olin tuolloin pahoissa vaikeuksissa olkapääni ja kaularankani kanssa ja tänä päivänä tulen aika hyvin toimeen niiden kanssa. Olen pyöräillyt 5 pitkää tai hyvin pitkää matkaa ilman yhtään sellaista kehooni liittyvää ongelmaa (lukuunottamatta ripulia), joka olisi estänyt pyöräilyn.

Olen kuullut aika monta kertaa minua selvästi nuoremman muistelevan nuoruuden liikuntaharrastuksiaan ja pitävän elämäänsä tältä osin jo ohi elettynä. Syynä liikkumattomuuteen on milloin mikäkin. Työ, lapset, jalka kipeä, selkää kolottaa, ylipaino, …. Lista on pitkä ja itse kukin valitsee siitä itselleen mieluisimman. Kaikkein mieluisimpia ovat sellaiset, jossa ”uhraudutaan” toisten puolesta tai yleiseksi hyväksi. Kehoon liittyvät vammat tai kolotukset ovat myös hyvin suosittuja. Tiedän omasta kokemuksestani tämän ”ylevien” syiden käytön. Tosiasia taitaa olla, että silloin kun syyt ovat todellisia, ne ovat kaikille ilmeisiä. Valtaosasta meillä on jotakin terveydellisiä rajoitteita. Harvoin ne ovat kuitenkin sellaisia, että ne estävät liikunnan täysin. Tänään luin Kalevasta sokeasta Teijo Romppaisesta, joka oli kävelemässä Rovaniemeltä Helsinkiin. Monet fyysisistä rajoitteista saattavat vaikuttaa liikuntalajiin, liikunnan tehoon jä määrään, harva estää liikunnan kokonaan. Lisäksi noiden rajoitteiden vaikutus yleensä vähenee liikunnan myötä; kunto ja suorituskyky nousevat. Kyllä se ylivoimaisesti suurin rajoite on omassa päässä, henkinen laiskuus. Kyllä se keho tottelee, kun sitä käskyttää! Oma konstini alkuaikoina oli se, että lähdin liikkeelle, jos en keksinyt laiskuutta parempaa syytä. Nykyään sellaista ei juuri tarvita, nautin liikunnasta vaikka aika usein venytän suoritustani epämukavuusrajan yli.

Ravinto, lepo ja liikunta. Kolme hyvän elämän perusasiaa, jos valitsemme niiden suhteen oikein. Mitä enemmän olen asiaan perehtynyt sitä selkeämmäksi on käynyt liikunnan terveydellinen merkitys. Se eo todellakaan ole mariginaali, se on kaikki kaikessa. Terveyden, sekä henkisen, että fyysisen terveyden ylivoimainen lääke numero ykkönen. Niin se ikä! Ikä ei ole syy liikkumattomuuteen, se on tekosyy siinä missä muutkin tekosyyt!