maanantai 1. syyskuuta 2014

Olenko liian vanha liikkumaan?


Pyörän päällä tulee kaikenlaisia ajatuksia. Totta puhuakseni niitä tulee toisinaan liikaakin, varsinkin egoni tuottamaa ja valitsemaa draamaa, josta ei ole muuta kuin vahinkoa. Onneksi olen edes vähän oppinut sitä rajoittamaan. Toistaiseksi paras keino sen soopan rajoittamiseen on ollut Espanjan opiskeluun keskittyminen. Mutta kyllä siitä ajatusvirrasta myös pieni osa on sellaista harkittuakin. Omat havaintoni elämästäni eivät tietenkään ole mitään ainutlaatuisia. Olen varma, että miljoonat ihmiset miettivät samoja asioita joka päivä.
Lasken leikillisesti, että tunti pyörän selässä tuo 5 tuntia hyvää elämää. En taida olla kauhean väärässä?

Ajellessani kuntosalilta tulin miettineeksi päivän harjoitussessiota. Totesin, että taas on ollut sellainen jakso meneillään, että olen lähes joka kerta salilla käydessäni rikkonut henkilökohtaisia ennätyksiäni. Aloitin kuntosalilla käynnin n. 7 vuotta sitten hieman ennakkoluuloisesti. Ennakkoluuloisesti sen vuoksi, että onkohan siitä mitään hyötyä ja olenkohan minä jo koko hommaan liian vanha. Epäily hyödystä liittyi siihen, että olin silloinkin pyöräillyt paljon ja kuvittelin olevani hyvässä kunnossa. Olin väärässä. Nyt, 63-vuotiaana totean, että salilla käynnistä on todella ollut hyötyä. Lihaskuntoni on parantunut alkuajoista dramaattisesti. Lisäksi olin tuolloin pahoissa vaikeuksissa olkapääni ja kaularankani kanssa ja tänä päivänä tulen aika hyvin toimeen niiden kanssa. Olen pyöräillyt 5 pitkää tai hyvin pitkää matkaa ilman yhtään sellaista kehooni liittyvää ongelmaa (lukuunottamatta ripulia), joka olisi estänyt pyöräilyn.

Olen kuullut aika monta kertaa minua selvästi nuoremman muistelevan nuoruuden liikuntaharrastuksiaan ja pitävän elämäänsä tältä osin jo ohi elettynä. Syynä liikkumattomuuteen on milloin mikäkin. Työ, lapset, jalka kipeä, selkää kolottaa, ylipaino, …. Lista on pitkä ja itse kukin valitsee siitä itselleen mieluisimman. Kaikkein mieluisimpia ovat sellaiset, jossa ”uhraudutaan” toisten puolesta tai yleiseksi hyväksi. Kehoon liittyvät vammat tai kolotukset ovat myös hyvin suosittuja. Tiedän omasta kokemuksestani tämän ”ylevien” syiden käytön. Tosiasia taitaa olla, että silloin kun syyt ovat todellisia, ne ovat kaikille ilmeisiä. Valtaosasta meillä on jotakin terveydellisiä rajoitteita. Harvoin ne ovat kuitenkin sellaisia, että ne estävät liikunnan täysin. Tänään luin Kalevasta sokeasta Teijo Romppaisesta, joka oli kävelemässä Rovaniemeltä Helsinkiin. Monet fyysisistä rajoitteista saattavat vaikuttaa liikuntalajiin, liikunnan tehoon jä määrään, harva estää liikunnan kokonaan. Lisäksi noiden rajoitteiden vaikutus yleensä vähenee liikunnan myötä; kunto ja suorituskyky nousevat. Kyllä se ylivoimaisesti suurin rajoite on omassa päässä, henkinen laiskuus. Kyllä se keho tottelee, kun sitä käskyttää! Oma konstini alkuaikoina oli se, että lähdin liikkeelle, jos en keksinyt laiskuutta parempaa syytä. Nykyään sellaista ei juuri tarvita, nautin liikunnasta vaikka aika usein venytän suoritustani epämukavuusrajan yli.


Ravinto, lepo ja liikunta. Kolme hyvän elämän perusasiaa, jos valitsemme niiden suhteen oikein. Mitä enemmän olen asiaan perehtynyt sitä selkeämmäksi on käynyt liikunnan terveydellinen merkitys. Se eo todellakaan ole mariginaali, se on kaikki kaikessa. Terveyden, sekä henkisen, että fyysisen terveyden ylivoimainen lääke numero ykkönen. Niin se ikä! Ikä ei ole syy liikkumattomuuteen, se on tekosyy siinä missä muutkin tekosyyt!

1 kommentti:

Antti Punkari kirjoitti...

Hieno kirjoitus Ahti...olen kanssasi samaa mieltä. Varsinkin seniorille tai ikäihmiselle elämänvaiheeseen sopiva liikunta on ensiarvoisen tärkeää. Ja kun on alkuun päässyt, sitä kaipaa lisää. Lisäksi liikunta aiheuttaa hyvän olon tunteen, millä on myös suuri mielenterveydellinen vaikutus. Me suomalaiset mököttäjät;)

Kekkonen totesi joskus olisiko ollut 70-luvulla yhdessä uuden vuoden-puheessaan: "Suurin osa syistä, mitkä estävät ihmisen liikkumasta, ovat tekosyitä."