MIKSI PYÖRÄILEN ? /WHY I CYCLE TO

Pyörä on kuljettanut minut moniin kauniisiin paokkoihin sekä kotimaassa että maailmalla.

Poikani Timo kysyi minulta tuon kysymyksen. Ajattelin, että siihen ei voi vastata kahdella sanalla. Oikeastaan minun täytyy erottaa kaksi asiaa toisistaan; pyöräily kotiympäristössä ja pyöräily maailmalla. Tämä ensimmäinen on varmaankin lähempänä useimpia muita ihmisiä, niin pohdin sitä tässä.

Kun aloitin liikkumiseni vähitellen vuonna 2003, niveliini koski pelkkä kävely, puhumattakaan siitä että hölkkäsin. Kesällä 2003 minulla vaurioitui toisen polveni kierukka ja polvi oli kolmisen kuukautta hyvin tuskainen. Huomasin, että pyöräily sujui kävelyä helpommin, ei koskenut polveen, niinpä osti itselleni ensimmäisen vaihdepyörän ja aloitin liikkumaan lyhyitä matkoja kaupungissa. Siis tärkeä syy siihen, että juuri pyörä, oli se, että pyöräily ei rasittanut niveliäni niin kuin kävely tai hölkkääminen.

Alkuaikojen pyöräilyni oli pääasiassa hyötyliikuntaa. Ts ajoin lähes joka paikkaan mihin päivittäin piti mennä, polkupyörällä. Matkat kaupungissa on suhteellisen lyhyitä ja useimmiten pyörä on jopa nopeampi tapa liikkua kaupungissa kuin auto, varsinkin ruuhka-aikana. Ei rasitu hermot eikä ole sellaista parkkipaikkojen etsimistä, vaikka niiden suhteen Oulussakin olisi toivomisen varaa, siis pyörien paikoitusalueiden suhteen. Kun pyörällä liikkumiseen tottuu kaupungissa, ajatus autolla lähtemiseen alkaa tuntua sitä vastenmielisemmältä, mitä enemmän on pyörällä ajanut. Nykyään käytän kesäaoikana autoa vain pakottavissa tilanteissa, pyörä on ehdottomasti mieluisempi kulkuneuvo. Tärkeää osaa siinä ajokokemuksen miellyttävyydessä näyttelee oikea vaatetus, jonka oppii ajan kanssa varsinkin, jos asiaan hieman panostaa.

Liikuntamuotona pyörä on loistava. Kun pyörän on hankkinut, se seisoo ulko-oven vieressä valmiina odottamassa. Vaatteet päälle ja liikuntakokemus alkaa heti kun astuit ovesta ulos ja hyppäät satulaan. Ei salivuorojen varaamisia, ei kuntosalimaksuja, ei pitkiä ajomatkoja edestakaisin liikuntapaikoille ei edestakaisia vaatteidenvaihtoja jossain liikuntahallissa jne. Lisäksi liikunta tulee hyvinkin usein oheistuotteena, työmatkalla, matkalla kauppaan, kirjastoon, muuhun harrastukseen jne. Jos matka sinne on liian lyhyt, niin ajan niin salliessa voi lisäillä meno- tai paluumatkan pituutta halújensa ja kuntonsa mukaan. Useimmiten muissa liikuntamuodoissa viikottainen aerobinen ta peruskuntotasoinen liikunta-aika jää kovin lyhyeksi. Kun pyöräilyn ottaa osaksi jokapäiväistä elämää, niitä liikuntatunteja kertyy helposti 10-kunta viikossa ja silloin sillä liikunnalla on varmasti merkitystä kunnon ja hyvin voinnin suhteen. Kuntosali ei tutkitusti korvaa missään tapauksessa aerobista liikuntaa. Tutkitusti kuntosalilla ei ole juuri lainkaan vaikutusta hengitys- ja verenkiertoelinten toiminnan paranemiseen. (Paitsi, jos kuntosalissa on todella aerobista liikuntaa). Toki lihaskunnon kohotukseen kuntosalikin on hyvä, ne eivät siis ole toisiaan poissulkevia.

Voisihan sitä pyörää polkea tietenkin sisätiloissa. Minä en sitä jaksa tehdä oikeastaan lainkaan. Ulkona ajaessa maisema vaihtyy raikkaassa ulkoilmassa, matkalla on aina jokin tavoite, siitä saatu nautinto on aivan toista luokkaa. Lenkille lähtö samaakin reittiä on joka kerta erilainen kokemus johtuen säästä, vuoden-. Ja vuorokaudenajasta ja ihmisistä ympärillä. Minulla toisinaan myös eläimistä, Syötteellä kohtaa tiellä usein poroja, toisinaan hirven, jäniksiä, kettuja,.... .

Koin työurani lopussa näin jälkikäteen arvioiden vakavan työuupumuksen. Olen pitkään sanonut, että pääni tarvitsee polkupyöräilyä enemmän kuin kehoni. Pitkäkestoinen liikunta pyörän selässä helpottaa niinä aokoina, kun taipumukseni masennukseen ja ahdistukseen meinaa latistaa elämäniloni ja toimintakykyni. Voin suositella. Minulle pyöräilystä on muodostunut tapa, voisko sanoa elämäntapa. Tavat syntyvät toistolla, joka haluaa liikuntaa harrastuksekseen, voi kokeilla asiaa. Kun alkuun lähtee vaikka kolme kertaa viikossa lenkille, joka viikko tuntuipa miltä hyvänsä. Veikkaanpa, että kun tätä on toistanut puolisen vuuotta, niin siitä on alkanut muodostua tapa, johon ei tarvitse pakottaa itseään, sen hyvät vaikutukset tuntee kehossaan ja mielessään ja liikkeelle lähtö on etuoikeus, ei velvollisuus. Liikunta on kehon omaa mielialalääkettä, ei tarvita apteekkia, vielä vähemmän viinakauppaa.

Näin talvella joudun jalkaterieni heikon verenkierron takia korvaamaan pyöräilyä hiihtämisellä, joka on mielestäni toiseksi paras vaihtoehto.