 |
| Maailma on kaunnis, ei siitä ole kiire pois! |
Tänään
tein pyöräni kanssa tuuleen reikää pudasjäeven rauhallisilla
teillä. Loppukesän sää oli raikas, väliin hieman kostea mutta
menossa oli kaiken aikaa elämän maku. Makua oli myös tauolla
rahkaan lisäämissäni mustikoissa. Tänään ei elämäni mennyt
hukkaan, elin sitä niin kuin parhaiten taisin, selvin päin liikkuen
ja nauttien.
Alkoholistin
keskimääräinen elin-ikä on 48 vuotta. Kun koko väestön
keskimääräinen elin-ikä on
80,38 vuotta
(vaikka alkoholistit laskevat sitä roimasti), niin alkoholisi
lyhentää elämäänsä yli 30 vuotta. Jos laajennaamme joukkoa vain
runsaasti juoviin, niin se joukko, joka laskee elinikäänsä
juomalla, kasvaa suurella joukolla. Eläkeyhtiö Ilmarisen
päälääkärin mukaan 40% työikäisistä miehistä juo
riskirajalla tai sen yli. Jos vaikka arvioisin, että tämä joukko
lyhentää elinikäänsä kymmenellä vuodella.
Mutta ei
tässä vielä kaikki. Kun ihminen on päissään tai karpulassa, on
elämä terveellä järjellä ajatellen hukkaan heitettyä. Jos ette
usko, niin menkää kuuntelemaan selvin päin jaaritusta, mikä
täyttää pubien ja kapakoiden pöydät varsinkin sen jälkeen, kun
nautittujen tuoppien määrä alkaa ylittämään selvästi ne
kuuluisat ”pari tuoppia”. Riskirajaksi Suomessa katsotaan
miehillä n. 21 alkoholiannosta. Tämän palamiseen kuluva aika on n.
42 tuntia joka merkitsee vuodessa 2184 tuntia ja tuona
kymmenellä vuodella lyhentyneellä 70 vuoden iällä
päissäänolotunteja olisi kertynyt 120 000, jos juomisen aloittaa
15 vuotiaana. Kun vuodessa on 8760 tuntia, niin tuota päissään
oloaikaa kertyy melkein 14 vuotta. Kun tuohon lisää 10:llä
vuodella lyhentyneen eliniän, on viinan alttarille uhrattu n. 24
vuotta, eli yli kolmannes koko eliniästä.
Tämä
laskelma ei ollut edes suurkuluttajan laskelma. 10% väestöstä juo
tällä hetkellä pullon väkevää viinaa vastaavan määrän
alkoholia joka ainoa päivä. Ei voi puhua enään ihmisen arvoisesta
eläämästä. Meillä on työttömyysongelma, jota kauhistellaan ja
on aihettakin kauhistella. Mutta kovin vähän tuntuu saavan huomiota
se 550 000 ihmistä, joka on pääosan eläämästään päissään.
Hukkaan heitettyä elämää, todella hukkaan heitettyä elämää.
SUURI joukko yksilöitä on sairaita. Mutta sen lisäksi yhteiskunta
on sairas. Sairas ilman sairauden tuntua, sen myöntämistä.
Alkoholismista sanotaan, että ensiksi täytyy myöntää olevansa
alkoholisti, jotta olisi mahdollisuus toipua. Sama kai koskisi
yhteiskuntaa, täytyisi todella myöntää, että on hyvin suuri
ongelma, että ongelmalle voitaisiin suoda sen kokoluokan mukainen
painoarvo.
Tänään
olen elossa, raitis ja aika terve.
