Hukkaan heitettyä elämää!

Maailma on kaunnis, ei siitä ole kiire pois!

Tänään tein pyöräni kanssa tuuleen reikää pudasjäeven rauhallisilla teillä. Loppukesän sää oli raikas, väliin hieman kostea mutta menossa oli kaiken aikaa elämän maku. Makua oli myös tauolla rahkaan lisäämissäni mustikoissa. Tänään ei elämäni mennyt hukkaan, elin sitä niin kuin parhaiten taisin, selvin päin liikkuen ja nauttien.

Alkoholistin keskimääräinen elin-ikä on 48 vuotta. Kun koko väestön keskimääräinen elin-ikä on 80,38 vuotta (vaikka alkoholistit laskevat sitä roimasti), niin alkoholisi lyhentää elämäänsä yli 30 vuotta. Jos laajennaamme joukkoa vain runsaasti juoviin, niin se joukko, joka laskee elinikäänsä juomalla, kasvaa suurella joukolla. Eläkeyhtiö Ilmarisen päälääkärin mukaan 40% työikäisistä miehistä juo riskirajalla tai sen yli. Jos vaikka arvioisin, että tämä joukko lyhentää elinikäänsä kymmenellä vuodella.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Kun ihminen on päissään tai karpulassa, on elämä terveellä järjellä ajatellen hukkaan heitettyä. Jos ette usko, niin menkää kuuntelemaan selvin päin jaaritusta, mikä täyttää pubien ja kapakoiden pöydät varsinkin sen jälkeen, kun nautittujen tuoppien määrä alkaa ylittämään selvästi ne kuuluisat ”pari tuoppia”. Riskirajaksi Suomessa katsotaan miehillä n. 21 alkoholiannosta. Tämän palamiseen kuluva aika on n. 42 tuntia joka merkitsee vuodessa 2184 tuntia ja tuona kymmenellä vuodella lyhentyneellä 70 vuoden iällä päissäänolotunteja olisi kertynyt 120 000, jos juomisen aloittaa 15 vuotiaana. Kun vuodessa on 8760 tuntia, niin tuota päissään oloaikaa kertyy melkein 14 vuotta. Kun tuohon lisää 10:llä vuodella lyhentyneen eliniän, on viinan alttarille uhrattu n. 24 vuotta, eli yli kolmannes koko eliniästä.

Tämä laskelma ei ollut edes suurkuluttajan laskelma. 10% väestöstä juo tällä hetkellä pullon väkevää viinaa vastaavan määrän alkoholia joka ainoa päivä. Ei voi puhua enään ihmisen arvoisesta eläämästä. Meillä on työttömyysongelma, jota kauhistellaan ja on aihettakin kauhistella. Mutta kovin vähän tuntuu saavan huomiota se 550 000 ihmistä, joka on pääosan eläämästään päissään. Hukkaan heitettyä elämää, todella hukkaan heitettyä elämää. SUURI joukko yksilöitä on sairaita. Mutta sen lisäksi yhteiskunta on sairas. Sairas ilman sairauden tuntua, sen myöntämistä. Alkoholismista sanotaan, että ensiksi täytyy myöntää olevansa alkoholisti, jotta olisi mahdollisuus toipua. Sama kai koskisi yhteiskuntaa, täytyisi todella myöntää, että on hyvin suuri ongelma, että ongelmalle voitaisiin suoda sen kokoluokan mukainen painoarvo.

Tänään olen elossa, raitis ja aika terve.

Elämän valttikortit!

Meille jokaiselle on kynttilä varattuna. Voimme valinnoillamme vaikuttaa siihen, milloin se sytytetään.

Luin äskettäin tutkimusta elintapojen vaikutuksesta eliniänodotukseen. Tutkimuksessa oli huomioitu neljä elintapaseikkaa; alkoholinkäyttö, liikunta, ravinto ja tupakointi. Tutkimuksen viesti oli arvattava ja selvä. Verrattaessa väestöryhmiä keskenään, positiivisilla elintavoilla elävällä ryhmällä eliniänodote oli 10 vuotta pidempi kuin negatiivisilla. Ts sanoen, jos juon runsaasti, poltan , liikun vähän ja syön epäterveellisesti, minulla olisi 53 vuotiaana keskimäärin sama eliniänodote kuin 63 vuotiaalla, joka käyttää alkoholia hyvin vähän tai ei lainkaa, liikkuu paljon, ei polta ja syö terveellisesti.

Minun viimeisetä ryypystäni on yli 11 vuotta. Kun pohdin aikaa ennen ja jälkeen raitistumistani, nuo neljä asiaa näkyvät hyvin selvästi. Runsas alkoholinkäyttö ei ole yksi ongelma, se on kokonaineen ongelmavyyhti. Minun kohdallani siihen liittyi olematon liikunta, tupakointi ja epäterveellinen ruokailu. Toki tuohon alkoholin tuomaan ongelmavyyhtiin sisältyi pajon muutakin. Kaikki elämän ongelmat eivät suinkaan häviä pelkästään raitistumalla. Eivät ne taida hävitä millään konstilla? Mutta noiden neljän seikan osalta kohdallani kävi näin; Kun alkoholi jäi, aloin liikkumaan. Oma hyvinvointini ja terveyteni alkoi kiinnostamaan. Kävin lääkärissä, hammaslääkärissä, fysioterapiassa, hierojalla.... Alon opetella kuuntelemaan mitä ihmisillä oli sanottavaa, sellaisia asioita, joita itse en tiennyt tai osannut ilman apua. Noin kahdeksan kuukauden raittiuden jälkeen tupakkayskän köhiminenkin tuli niin epämieluisaksi, että otin itseltäni luvan polttaa pois.

Tähän tupakin polton lopettamiseen liittyy hauska episodi, jonka haluan kertoaa. Olin ollut 6 viikkoa polttamatta kun menin käymään niskaongelmieni takia osteopaatilla. Kerroin hänelle, kuten olin kertonut jo monelle muullekkin, että koitan lopettaa tupakoinnin. Kuitenkin, jos tupakoinnin lopettaminen vaarantaa raittiuteni, minä alan pottamaan uudelleen. Osteopaatti kuunteli juttuani ja sanoi sitten, että hänestä kuulostaa siltä kuin minä petaisin tupakoinnin uudelleen aloittamista jo etukäteen. Kysyin että niinkö? Kun sitten mietin asiaa, tulin siihen tulokkseen, että niinhän se oli. Olin etukäteen puhunut kaikille jo ns. ”hyväksyttävän motiivin” tupakoinnin uudelleen aloittamiseen, melkein sankarillisen. Minä ”uhrautuisn” suuremman asian vuoksi! Tapaus kuvaa hyvin aloholistista ajattelutapaa, itsepetosta ennen kaikkea. En muista, miten niskani hoitui, tupakointiongelmani jäi kuitenkin sinne enkä enään asiasta jauhanut sontaa.

Niin nuo neljä asiaa; alkoholi, liikkumattomuus, tupakointi ja epäterveellinen ravinto. Ne olivat minulla kytköksissä toisiinsa ja niin ne näyttävät olevan kytköksissä monella muullakin. Kun viina jäi, koko käsi muuttui. ”Elämän valttikortit” muuttuivat kädessä huonosta kädestä hyväksi. Minä ajattelin usein ennen, että minä olisin muuten ihan hyvä ”jätkä”, mutta kun minulle oli jaettu huonot kortit, joilla pelata tätä elämän peliä. Ei tullut sitten koskaan mieleen, että mitenköhän ne huonot kortit jaettiin minulle koko ajan. Ei niitä todellisuudessa kukaan jakanut, minä itse ne valitsin, valitsemalla ensiksi alkoholin jolla yritin ratkaista ongelmani ja tosiasiassa sain niitä ongelmia sen alkoholin mukana roppa kaupalla lisää.

Joku voisi sanoa, että ei raittius taakaa pitkää elämää. Ei toki, elämä on epävarma projekti. Mutta viittaamani tutkimus oli laaja ja faktaa. Jos alkoholistin keski-ikä on 48 vuotta, toki joku heistä elää 78 vuotiaaksi. Mutta täytyy muistaa, että sitten täytyy olla niitä, jotka eivät saavuta edes tuota 48 vuoden ikää. Ja toinen asia on terveydestä puhuttaessa elämän latu. Olen sanonut lukuisia kertoja, että haikkokuntoinen, joka aloittaa riittäävän kuntoliikunnan, saa palkintonsa nopeasti. Hyvä ystäväni aloitti vastikään pyöräilyn ja jo muutaman viikon jälkeen hän on todelle innoissaan niistä muutoksista, joita kehossa ja elämässä on tapahtunut. Asiaa on ilo seurata, nautin kun hän nauttii.

Elämän valttikortit ovat kirjaimellisesti elämän valttikortteja; ne tuovat lisää elämää. Aikaa opetella elämään ihmisenä ihmisten joukossa. Elämän valttikortit, päihteettömyys, savuttomuus, liikunta ja terveellinen ravinto.

Mustikan poimintaa ja vähän muutakin.

Tyrnävän perunalakeudet kukassa

Tiedän, että osa matkani seuraajista ei lue Facebookia, niinpä päivitän välillä tätä blogiani. Kovin ihmeellistä kerrottavaa ei ole, on matkani väkivaltaisen keskeytymisni jälkeen ollut kirjoittamishalut kateissa. Jotekin kuitenkin.

Lupasin edellisessä päivityksessäni yrittää pitää pyöräilykuntoni yllä jotta sen vuoksi voisin päättää kesken jääneen matkani. Sitä toimintaa olen tehnyt. Minulla on kuluneen puolen vuoden aikana jäänyt yksi kuntosalitreeni väliin, korvasin sen pyörälenkillä. Kuntosalilla päättyi juuri kestävyyspainotteinen jakso. Pitkiä sarjoja. Tähän jaksoon sisältyi kaksi henkilökohtaista ennätystäni. Pakarakoneessa 105 kg 15 sarjana (aikaisempi 8 sarjana) ja jalkaprässissä 400 kg 15 sarjana (aikaisempi 8 sarjana).

Toinen henkilökohtainen ennätys oli vajaa 2 viikkoa sitten, kun ajoin Tupoksesta lähes Jyväskylään, 305 km, tuolla vanhemmalla matkapyörälläni kahden laukun kanssa kohtalaiseen vastatuuleen. Kerron näistä ennätyksistäni sen vuoksi että kovin usein kuulen ihmisten laittaneen rukkasensa naulaan ikään vedoten jo minua pajon nuorempana. Minun kaikki urheilulliset ennätykseni ovat yli 60 vuoden iässä saavutettuja.

Italialainen Claudia Oululaisen pyöräharrastajan kanssa Kempeleessä. Turvallista matkaa!

FB-ystäväni ja innokas pyöräilijä Antti Pukari kyseli matka-aikeistan äskettäin. Jos minä olisin täysin unohtanut matkani jatkomahdollisuuden, olisin vaihtanut FB-sivujeni nimen. Joten kyllä sekin siellä jossakin aivokopassa on. Tälle syksylle tarkoitus on kuitenkin tehdä jonkinlainen lohdutusmatka Espanjaan, ehkä 2-3 viikkoa? Saisin samalla harjoitella Espanjan kieltä, olen sitä edelleen opiskellut päivittäin lähes aina kun olen pyörän selässä tai yksin autolla liikkeellä.

Pyörän selässä olen viihtynyt 300 – 600 km viikossa. 100 – 150 km:n lenkit eivät tunnu tällä hetkellä kummoisilta. Rankisen kuntosalitreeni on tehnyt tehtävänsä ja lihaskunto on palautunut. Olen ajellut Oulaisissa, Limingassa ja täällä Sayötteellä. Keksin keväällä mainion teeman matkoilleni. Aloin kuvaamaan kirkkoja. On ollut todella muka va suunnitella uusia kuvausmatkoja aina seuraavaan kohteeseen. Nyt kuvattuja kirkkoja on jo reilusti yli 40 ja uskon ylittäväni 50 siten, että ei tarvitse vielä yöpyä reissulla. Saa nähdä, kuinka monta kirkkoa saan ennen lumien tuloa kuvattua. Suosittelen!

Marja-aika kun on, niin viime päivinä olen ottanut myös marjanpoimintakoneen mukaan ja ystäväni pakastimeen Tupoksessa on jo kestynyt jonkinmoinen määrä mustikoita. Eilen oli kyllä niin kuuma, että pelkäsin saavani lämpöhalvauksen metsässä kyykkiessäni hien valuessa. Huomenna tarkoitus olisi käydä kuvaamassa Posion kirkko ja tarkistaa, onko tällä seudulla yhtään mustikoita.

JATKUUKO MATKA?

Tältä viikolta Syötteeltä. Upea ilma ajella ja samoin upeat olosuhteet. Tervetuloa!

Minulta on kyselty mitä aion tehdä tammikuussa kesken jääneen matkani suhteen. Aioin tehdä päätöksen asiasta toukokuun loppuun mennessä. Nyt ollaan jo kesäkuun puolella, joten aika ilmoittaa ajatukseni lienee täyttynyt.

Alaskasta Argentiinaan päihteettämän elämän tavan puolesta matkani alkoi viime elokuun alusta, tai oikeastaan lentoni Suomesta lähti jo heinäkuun puolella. Matka keskeytyi ajettuani 15000 km vajaan kuuden kuukauden aikana, Costa Rica:aan. Syynä matkani väkivaltaiseen keskeytykseen oli läheisen ihmisen kuolema. Ihan aluksi koko matkani ei ollut enään mielessäni. Kuitenkin muutaman viikon päästä se alkoi palailla mieleen ja unelmani loppuunsaattaminen putkahteli tuon tuostakin ajatuksiin. Aioin tehdä lopullisen päätökseni vasta toukokuun lopussa, mutta minulla kyllä oli jo sellainen tunne, että kyllä se on vietävä loppuun.

Jatkoin kaiken aikaa harjoitteluani tavoitteena palauttaa menettämääni lihasmassaa ja lihasvoimaa. Kunnon puolesta kaikki on ok. Olen selkeästi paremmassa kunnossa kuin matkani keskeyttämisen aikaan. Osa ystävistäni on ollut sitä mieltä, että mene, osa taas päinvastaista. Päätös on kuitenkin tehtävä itse. Itse siellä olisi poljettava ja itse vastattava kaikista muista seurauksista. Lähdin viime viikolla Syötteelle yksin ajatuksena tehdä lopullinen päätös. Ajattelin, että olen siellä ja sitten ilmoitan, että lähden elokuussa ajamaan. Otin kuitenkin mennessäni sellaisen asenteen, että koitan pitää mieleni avoimena ja tyytyä sitten siihen lopputulemaan, mitä tulee.

Kuinka ollakkaan, päätös ei sitten ollutkaan itsestään selvä. Ajelin pitkä reissun käyden sitä kuuluisaa jaakobin painia milloin ollen lähdössä ja milloin en. Yksikään päätös aikaisemmin ei ole ollut lainkaan näin vaikea. Ja se vaikeus sisältyi minun itsekkyyteeni. Tilanne on tällä kertaa se, että koen minua tarvittavan täällä. Tunnen, että voin olla jotenkin hyödyksi täällä. Olisin toki voinut lähteä taas matkaan, huolettomasti vain itsestäni huolehtien niin kuin aikaisemmin. Mutta nyt se vain kerta kaikkiaan ei mennyt läpi. Itseni voisin uhrata, mutta nyt en halua uhrata muita ihmisiä omien haaveitteni alttarille. Olen kahdella edellisellä matkallani polkenut päihdeteeman nimellä 25000 km. En oikeastaan usko, että asia paljon muuttuisi jos polkisin 10-12000 km lisää.

Niin, päätin olla nyt lähtemättä. Mutta annan tämän blogin olla tässä. En aio tehdä tätä matkahaaveestani luopumista vielä lopullisesti enkä itselleni liian helpoksi. Jätän sellaisen option, että voisin tulevaisuudessa kun olosuhteet hieman muuttuvat palata asiaan. Tämä tarkoittaa, että pyrin pitämään kuntoni sellaisena, että se sen puolesta olisi mahdollista.

Blogistani yksi lisäasia. Kirjoittelin matkani aikan ns. lepopäiväjjuttuja, joista voisi olla hyötyä jollekulle omaa alkoholinkäyttöään miettivälle ihmiselle. Ajattelin, että voisin keräillä ne yhden sivuston alle. Pitäisi vain keksiä sivustolle sellainen nimi, että joku sellainen ihminen, joka yön hiljaisina tunteina laittaa hakukoneeseen jonki asiaa koskevan hakusanan, eksyisi sivustolle. Tyyliin: ”Juonko liikaa”.... Olisiko ehdotuksia?

Hyvää kesää kaikille lukijoilleni..

LIIKUNTAHAASTE, PYÖRÄILLEN KIRKKOJA KUVAAMAAN!

Yksi kuvaamistani kirkoista, Temmeksen kirkko. Oli yksi niistä, joita en ollut koskaan ennen nähnyt, vaikka olin ajanut läheltä ohi lukemattomia kertoja.

Minä olen matkoillani kuvaillut kaikenlaista. En tosiasiasas ole kummoinen kuvaaja, mutta omasi ilokseni olen kuitenkin monta kuvaa ottanut. Minulla on ollut silloin tällöin myös joku teema, mm. joskus eläimiä ja josku kukkia. Siitä syntyy jonkinlainen selkeämpi tavoite, kun koittaa löytää teemaan sopivia kohteita.

Tänä keväänä otin pari kuvaa kirkosta ja sitten siitä alkoikin tulla pyöräilylenkkieni teemaa. Olen ajellut nyt Oulun ympärisrässä ja jos oikein laskin, kirkkoja on kertynyt jo n. 20 kpl kyvakokoelmaani. Nyt koitan lisäksi ottaa kuvan myös kirkon sisältä, alttarilta. Mikäli se on mahdollista. Tein tuossa varovaista arviota, että pystyn ehkä kasvattamaan kuvakokoelmaani paikallisesti n. Kymmenellä kirkolla ilman, että tarvitsee lähteä pyörämatkalle pidemmälle.

Haastan lukijani kuvaamaan kirkkoja, siten, että matka kirkolle tapahtuu polkupyörällä. Tämä ei ole mikään kilpailuhaaste, koska tavoitettavissa olevien kirkkojen määrä riippuu niin kovin paljon asuinpaikasta. Haaste on kunkin kohdalla henkilökohtainen haaste. Kun kuvalista on täynnä, voitte laittaa vietin FB-sivulleni, niin muutkin pääsevät katsomaan kuvaamianne kirkkoja. Ts.. tehkää kirkoista kuva-albumi FB-sivullenne ja kertokaa siitä vaikka minun FB-sivullani viestissä.

Miksi kirkkoja? Monilla paikkakunnilla kirkko on lähes ainoa arkkitehtoonisesti merkittävä rakennus. Useimmiten kaunis, historian havinaansisältävä miljöö. Kuvausmatkoillani olen jo tähän mennessä nähnyt monta sellaista kirkkoa joita en ole aikaisemmin nähnyt. Ovat olleet sen verran pääteistä sivussa. Siis myös kotiseutuoppia. Minä jatkan vielä ainakin muutaman viikon kuvauksiani tämän teeman ympärillä.

7.3.2014 Liminka

3 tuntia kuntosalilla ja noin 10 tuntia pyörän selässä, siinä tämän hetken ohjelma. Tavoitteena palauttaa matkalla kadonnut lihasmassa kesään mennessä. 

Huomaan, että viimeisestä päivityksest on kulunut aikaa. Henkilökohtaiset askareet ovat vieneet niin suuren osan ajastani, että ei ole (mukamaste) jäänyt aikaa kirjoittaa.
len koittanut kuitenkin pitää peruskuntoani yllä kaiken aikaa. Tällä hetkellä liikuntani poikkeaa jonkin verran aikaisemmista. Aerobista liikuntaa on vähemmän kuin normaalisti ja lisäsimme kuntosalikäynnit kolmeen viikossa. Olen käynyt kaikkina välipäivinä nyt noin ahden tunnin pyörälenkin. Sukset kaivoin esiin, mutta niitä ei ole tullut käytettyä lainkaan. Malkoinen pudotus viime talven 2500 km:n hiihtomäärään verrattuna.
Kun koitin ensi kerran hack-kyykkyä, niin kykenin vaivoin nostamaan 60 kg:n painoilla kolme kymenen kerran sarjaa. Seuraavalla kerralla 80, sitten 100, 120 ja tällä viikolla 130, mihin jäin ennen matkaani. Minusta on hämmästyttävää, miten nopeasti lihaskunto palautuu kuntosaliharjoittelussa. Vaivaa siihen toki joutuu näkemään eikä se aivan tuskittakaan synny. Ensimmäisen jalkapäivän päätteeksi pääsin tuskin liikkeelle, oli paikat niin kipeät.  Tällä viikolla tein yhden jalan kyykkyä ensimmäistä kertaa ja taasen on aika muava tunne takareisissä ja pakaroissa. Mutta keho sopeutuu nopeasti ja ajattelen, että kipu on hyvänö osoitteena proteiineille paikkaamaan kuihtuneita lihaksiani.

Löysin hyvän hierojan joka on minua pariin kertaan hiki otsalla pehmittänyt. Hänen mukaansa sitä pejmitettävää riittää, joten koitan jatkaa kuuriani, jospa ne lihaskovettumat siitä pehmenisivät ja jänteet löystyisivät.  Olin aikaisemmin hyvinkin ahkera venyttelemisen suhteen, se on aika paljon lipsunut tässä matkan varrella. Koitan ottaa uudestaan sen ohjelmaani. Ongelmanan on tahtonut olla, että aika ei tunnu millään riittävän kaikkeen tarpeelliseen.

Keskiviikkona salille ajellessani näin tien sivuun pysähtyneen pyöräilijän.  Varusteista oli helppo päätellä, että kyseessä ei ole matka Liminkaan vaan jonnekkin kauemmaksi. Mies oli matkalla eirooppaan ja aikaakin oli varattu kokonainen vuosi. Tässä linkki kaikille asiasta kiinnostuneille, varmasti mielenkiintoista seurattavaa pitkäksi aikaa. Toivotan lämpimästi turvallista matkaa !
http://kulkijaeuroopassa.wordpress.com/
http://kulkijanmatkojasuomessa.wordpress.com/