30.11.2013 Ignacio Zaragoza

Olisin saattanut jäädä kiikkumaan huoneeni eteen vähäksi aikaa. Tällä on ollut lintuja kaikkialla, tässä paikassa aivan erityiesti Ihana konsertti!

Aamupala majapaikassa, jossa olisin voinut viihtyä pidempäänkin.  Houkutus kyllä oli jonkinmoinen, mutta päätin sitten, että ei tänne huvittelemaan ole tultu ja jatkoin matkaani. Kävin Chichen Itzan portilla. olisi auennut 20 minuutin päästä ja jatkoin matkaani. Päätin hoitaa tutustumiskäyntini rauhassa lepojaksoni aikana.  Tästä päivästä ei tullut lepojakso. Tien suunta  ei kääntynyt  Meridasta ihan tarpeeksi ja nyt se on kääntynyt uudelleen tuulen suuntaan, niinpä töitä sai tehdä jotta sain pyörän siirretyksi tuon 129 km:n matkan.  Huominen päivä Cancunin hotellialueelle ei pitäisi olla yhtä pitkä.  Olin katsellut reittiä etukäteen ja hotellitilanne näytti G-mapin mukaan heikolta.  Löysin yhden majatalon tästä nykyisestä paikasta  n. 30 km eteenpäin, loput olivatkin jo sitten Cancunissa. Ajattelin, että josko täällä kuitenkin olisi joku majapaikka.  Tälläkin kertaa sen hankkiminen oli mielenkiintoista.  Kyselyjen jälkeen löysin tämän hotellin. Mutta täällä ei ollut ketään ja ovet olivat lukossa. Siinä kadulla ihmettelin ja sitten naapurikauppias kertoi, että omistajalla on kauppa jonkin matkan päässä ja neuvoi minut sinne. Siellä sitten selitin asiani mutta herra Luis:ia ei löytynyt mistään.  Joku täti käveli kanssani tänne  ja väyläsin pyöräni sisälle ja maksoin huoneeni vaikka emme saaneet sitä auki.  Ulkona oli nimittäin pimennyt ja alkanut sataakin, joten ei oikein huvittanut jatkaa matkaani. Jostakin se avain sitten löytyi sillä aikaa kun  värkkäsin laukkujani.

Tämä näkymä löytyi Valladolid:sta.

Vaikka huone on vaatimaton, jotenkin on mukava tunnelma. Kävin nimittäin syömässä ¼-kanaa  kahvin kanssa ja paluumatkalla poikkesin kahdessa kirkossa. Molemmissa olivat ovet auki kadulle ja siellä oli laulua. Koska huoneeni ilmastointi on kaksi reikää seinässä, kuuluvat lähemmän kirkon laukut tänne.  Kyllä täällä valmistaudutaan Jouluun niin kuin Suomessakin.  Kuusiakin on monessa paikassa ja muita joulukoristeita.  Laitoinkin FB:n päivitykseen, että eilen ennen nukahtamista hetken katsoin TV:tä. Uutisissa oli pätkä Suomesta, porosta, joka oli sisällä ja katseli TV:tä. Oli niin iso juttu, että oli päässyt Mexoconkin uutislähetykseen.

Tässä paikassa ei ole nettiä, ei sen puoleen paljon muutakaan.  Täten tämä päivitys tullenee  huomenna Cancunista. Tästä tullee toinen jakso, jolloin ajan 6 päivää peräkkäin. En tiedä, onko matka vai tuuli vai mikä, niin matkanteko tuntui raskaalta.  Tosin helpotti iltaa kohden, mutta se kyllä taisi johtua siitä, että tuuli helpotti iltaa kohden.  Jotenkin olen vetänyt vieterin Cancuniin ja olen tosi tyytyväinen, että se on huomenna vastassa.  Nyt tuntuu, että olen ollut täällä Mexicossakin vaikka kuinka kauan, vaikka en ole ollut vielä kuukauttakaan. Ne alkumatkan majapaikat vaan tuntuvat niin kaukaisilta. Puhumattakaan kaikki muut paikat, joiden läpi olen matkallani kulkenut.  Koitan tehdä ehkä jonkinlaisen yhteenvedon Cancunissa siinä lepäilyäni aloitellessa.  Tosin, en minä aivan jouten taidan olla ?  Tänään tuli mieleen, että Juha puhui putkirullaamisesta. Ajoin putkiliikkeen ohi ja mietin, että minkähän lainen putki siihen rullaamiseen pitäisi olla? 

29.11.2013 Chichen Itza

Kun näitä taloja katsoi, olisi voinut kuvitella olevan 1000 vuotta taaksepäin. Sähkömittari pylväässä kertoo kuitenkin, että ollaan nykyajassa. 

Mieluisa ajopäivä. Aika viileä, ehkä +25C, ihanteellinen minulle.  Lähdin Meridasta palaamalla tovin taaksepäin, siirryin kehätielle ja poistuin siitä sitten reilun tunnin ajettuani Cancunin suuntaan.  Ajoin puolen matkaa autopistalla (moottoritien tapainen) ja sitten käännyin pienemmälle kylien läpi vievälle tielle.  Aivan ihania pikkukyliä. Katseltavaa olisi ollut tien ulkopuolellakin. Alueella on luolia ja sitten Cenotes:eja, maanalaisien  veden täyttämien luolien avautumia tai miksi niitä nyt sanoisi. Sitten lopuksi tämä Chichen Itza:n kylä, joka ilmeisesti on pyramiidistaan hyvinkin kuuluisa. Mutta minä olen vielä kaksi päivää töissä, enkä ala haihattelemaan.  Sillä kyllä minä niin ajattelen, että tämä homma on nyt minun työtäni. Toki, tällä hetkellä mieluisaa, majoituin aivan mahtavan hotelliin, koska oletin jo ennakkoon, että täältä ei kovin halpaa löydy. Sain kyllä tingattua huoneen ihan kohtuulliseen hintaan.  Laski melkein puoleen siitä, mitä aluksi esitettiin.  Tai sitten respa oli ovela.

Olin tässä yksi ilta syömässä paikassa, jossa hääräsi ilmeisesti koko sukukunta niin kuin monessa muussakin paikassa.  Yksi henkilöistä oli nuorehko, ehkä noin 35-vuotias nainen, joka oli järkyttävän lihava. Olin tunnistavinani hänen miehensä, joka hänkin oli viihtynyt ruokakulhon ääressä, mutta meni kuitenkin ihan sellaisesta tanakahkosta. Naisella oli kaksi lasta, tytär, noin 9-vuotias ja poika noin 5-6-vuotias.   Poika oli jo hyvää vauhtia kehittymässä vakavasti ylipainoiseksi. Katselin ruoka odottaessani ja syödessäni pojan ja perheen touhuja.  Ensiksi poika kahmi kourakaupalla asiakkaille tarkoitettuja karamelleja ja sulloi niitä taskuunsa.  Isä näki mutta temppuili pojan kanssa sellaisia käsileikkejä rakastavan isän tavoin.  Sitten lapset saivat ruokaa. Poika mm. sellaisen arviolta 45 cm pitkän kaikella värkillä täytetyn patongin. Ei olisi minulta mennyt alas kuin puolet. Sekään ei riittänyt, hän pölli vielä sisareltaan. Äiti istui vieressä ja katseli kuinka lapset saivat ravintoa.  Minä käsitin, että hän on kasvattamassa pojastaan painon suhteen kaltaistaan.

Minulle tilanne oli järkyttävä. Ensiksikin, äidin ylipaino oli kauhea, sitä massaa liikuttaa ja sen kanssa elää, minä ajattelen, että vankilatuomio olisi paljon helpompi. Mutta se, että perhe oli tekemässä lapsistaan kaltaisiaan, ennen kaikkea äiti, se oli se varsinainen järkytys.  Oletan, että he ajattelivat rakastavan lapsiaan ja sellainen ilmapiiri siinä tilanteessa oli. Ajattelen kuitenkin, että minä en tekisi yhdellekään ihmiselle maailmassa sellaista karhunpalvelusta, että syöttäisin hänet äitinsä kaltaiseksi sairaalloisen ylipainoiseksi. Uskoisin, että moni muu ulkopuolinen olisi nähnyt tilanteen samoin.  Tässä tapauksessa rakkauden teko ei mielestäni ollut myöntyä pojan ahmimishaluun vaan koittaa rajoittaa sitä. Mutta toisaalta, jos on  äiti ahmijana, niin, paljonkohan se auttaa!  Ymmärrän täysin sen, että perhe ei itse asiaa välttämättä havaitse vaan vanhemmat pitävät itseään hyvinä vanhempina.  Ts. he ovat sokeita oman toimintansa vaikutuksille.

Olen ollut yhtä sokea oman toimintani vaikutuksille, mitä tulee alkoholinkäyttöön ja tupakointiin.  Jos ajatellaan, että alkoholinkäyttö olisikin hallinnassa, ns. ”tavallista” alkoholinkäyttöä.  Sehän tarkoittaa, että viikonloppuna, lomilla…..  Lapset, nuoriso näkee, että silloin kun on vapaata, silloin otetaan ja lomilla varsinkin.   Jos pitää paikkaansa, että alkoholismiin tarvitaan perinnöllinen tekijä yhdistettynä alkoholinkäyttöön, niin arvioidaan, että suomalaisista tuo perinnöllinen tekijä löytyy noin kymmeneltä prosentilta.  Alkoholisteja arvioidaan olevan 5-10 % väestöstä, ehkä lähempänä kymmentä prosenttia. Todennäköisyys siihen, että lapsi omaa tuon perinnöllisen tekijän, on siis noin kymmenen prosenttia.  Kun näytämme juomisen mallia, opetamme lapsiamme alkoholinkäyttöön ja samalla mahdollisuuteen sairastua sairauteen, joka on väestöpohjaan nähden ehdottomasti pahin sairautemme.  Huonosta tilastoinnista huolimatta tappaa eniten työikäistä väestöämme.   Toimisimmeko samoin jonkin syövän suhteen. Altistaisimmeko lapsemme mahdollisuuteen saada syöpä X, koska todennäköisyys että hän saa sen on ”vain” 10%?  Tänään ajattelen, että lasten seurassa ei alkoholia tulisi nauttia lainkaan eikä lasten seurassa olla humalassa.

Yritän tällä tarinallani taas kertoa, että me tavalliset ihmiset, me olemme vastuussa niistä vääristä asenteista mitä alkoholiin tulee.  Että emme olisi unessa omien tekojemme, puheidemme ja miksei kirjoituksiemmekin suhteen.  Tänään juon vettä, se on hyvää eikä siitä tule jälkiseuraamuksia!

28.11.2013 Merida

 

Kansallispukuisia naisia vilkkaan keskusaukean reunalla pikkukaupungissa.

Kuuntelin yöllä satavan, mutta puoli seitsemän jälkeen liikkeelle lähtiessä oli jo melkein kuivaa ja taivas alkoi seljetä vähitellen.  Päivä oli viilein pitkään aikaan, mutta silti tarkenin huomioliivillä. Kylällä oli ennen seitsemää jo täysi tohina. Polkupyörätaksit ajelivat edestakaisin ja ihmettelin, että ne näyttivät kuljettavan myös koululaisia kouluun?

Tie tänne Merida:aan oli moottoritietä ja sivulla kulki pienempi tie, joka kulki kylien läpi. Ajoin osan niiden läpi ja osan ohitin moottoritietä.  Näissä pienissä kaupungeissa oli kaunis keskusaukea ja niistä se oli helppo löytää.  Aamulla juodessani kahvia leipomossa, yksi isäntä jututti minua ja kyseli matkastani. Vaohdoin vastahakoisesti englantiin, jota hän puhui sujuvasti. Kun kerroin matkareittini, hän sanoi olevansa tulosta McAllenista , Mexicon ja USA:n rajalta ja ajaneensa autolla sieltä monta päivää.

Mietin tänään sitä, miten tavattoman suurta huomiota saan osakseni ja sitä kuinka ystävällisesti ihmiset minua  kohtelevat. Ajattelinko, että muodostankohan minä jonkinlaisen symbolin ihmisten unelmille tai jollekkin, koska en minä sitä muuten osaa selittä. Täällä on kyllä viikon päivät tullut vastaan joka päivä paikallisiakin pyöräilijöitä. Nuoria miehiä, joilla on uskonnollisia symboleja mukanaan ja iso muovikori tarakalla tavaroita varten. On niin kuin olisivat jollakin pyhiinvaellusmatkalla. Kyselin kahdelta heistä, kun satuttiin samalle paikalle vettä ostamaan, minne ovat menossa.  Olivat vähän nihkeitä puhumaan ja kun en kahdella kysymällä saanut selvää, niin jätin asian silleen. 

Eilen nettiä ei ollut ollenkaan, puhelimen netti toimi. Tässä paikassa on netti, tuntuu kyllä olevan toivottoman hidas.  Lämmintä vettä ei tullut tässäkään paikkaa, mutta olen jo alkanut tottumaan kylmiin suihkuihin. Pyörä on toiminut ongelmitta viime päivät ja niin on mieskin. 

27.11.2013 Tenabo

Kova tuuli oli katkonut raskaassa lastissa olleita hedelmäpuita.

Aamulla kova vastatuuli.  Ilma epävakainen ja päivän mittaan vetelin sadehousuja jalkaan ja otin pois lähes 10 kertaa. Sitten ajattelin, että parempi niin kuin että sataisi koko ajan.  N. 30 km ennen Campechea olisi ollut mahdollisuus kääntyä pienemmälle rantatielle, mutta ajattelin moottoritien vievän  vähän enemmän sisämaassa ja siten vähän vähemmän tuulinen. Ensimmäisen kerran huomasin sitten, että tien varressa oli kieltomerkkejä polkupyörälle. Tulin taas teitullipaikkaan ja siitä samasta kohdasta olisi voinut kääntyä myös sille pienemmälle rantatielle.   Tietulimies komensi taas minut kulkemaan reunassa olevan tavalaan jalankulkupaikan kautta. En tiedä, mikä juju siinä on, mutta niin se on ollut joka kerta. Sitten hän tuli kyselemään minulta, minne olen menossa ja kun sen kerroin, kehotti ajamaan moottoritietä. Niin sitten ajoin. Oli seillä vielä iso poliisiratsiakin välillä, että kyllä minä alan jo pikkuhiljaa uskomaan, että täällä saan liikkua tuon pyörän kanssa missä vaan.

Tenabossa ei G-mapin mukaan ollut hotellia. Olin katsonut, että seuraavassa kylässä joka oli noin 12 km:n päässä sellainen olisi pitänyt olla. Kun alkoi jo olla aika ilta, kysyin yhdeltä polkupyörätaksilta, joita kylässä oli tosi paljon, että onko hotellia. Hän sanoi, että on ja lähti ajamaan edeltä. Hän kääntyi kuitenkin rautakauppaan ja minä luulin käsittäneeni väärin ja ajoin katua eteenpäin jonkin matkaa. Sitten taas kysyin joltakin ja tämä näytti takaisinpäin. Niinpä palasin rautakaupan kohdalle, missä pyörätaksi odotti ja vei minut sisälle. Kauppias kaivoi tiskin takaa pyyhkeen, vessapaperia, palan saippuaa ja avaimen sekä komens pojan minulle mukaan. (maksoin 10 pesoa polkupyörätaksille opastuksesta). Poika vei minut yhteen taloon jota en kyllä hotelliksi olisi arvannut ja sieltä löytyi kuin löytyikin huone minulle.

Kävin vielä illalla lenkin kävelemässä ja lopen otin taasen polkupyörätaksin viemään minut ruokapaikkaan. Niitä oli kylän kokoon nähden todella paljon.

26.11.2013 Champoton

Lintuja "Laguna de Terminos:n" rannalla.

Majapaikka ilmaantui juuri ennen kylää.  Minut otettiin kohteliaasti vastaan. Katsoin hinnastoa ja tulkitsin, että yhden hengen huone maksaa 450 pesoa. Kysyin, onko lämmintä vettä ja internettiä.  Kumpikin oli. Lähdin käymään kaupassa, jotakin syötävää pahimpaan nälkään ja palasin kirjautumaan sisään.   Nyt minulle tarjottiin 750 peson huonetta,  löytyi sitten kyllä 600 pesonkin. Lämmintä vettä ei tullut ja netti ei toimi huoneessa ainakaan.  Meinasi alkaa ärsyttämään, mutta sitten taas muistin, että maassa maan tavalla. Huone on ihan hyvä, ei siinä moittimista. 

Mietin tänään ajaessani, kuinka erilaisen maailman näen täältä pyörän selästä kuin aikaisemmassa elämässäni tekemillä lomamatkoilla.   Näen  sen, miten ihmiset asuvat, tekevät töitä  ja viettävät vapaa-aikaa.  Minun olisi eilenkin tehnyt mieleni kuvata muutamaa  ruostuneista aaltopelleistä kyhättyä suojaa, jonka lattialla velloi vesi, ihmisten asumuksena. (Olen aikaisemminkin maininnut, että en tahdo loukata ihmisiä luvattomalla kuvaamisella).  Tai kesken-eräisen, ikkunattoman rakennuksen käyttöä asumuksena. Olen jo tottunut varomaan hylätyltä näyttäviä rytökasoja, useimmissa niissä asutaan.  Ihmisiä, samaa kansaa lopen kuin minäkin kaikki tyyni. Koska täälläkin on rikkaita, mietin sitäkin, että millaista on elää rikkaana kurjuuden keskellä. Voiko itsensä eristää niin, että voi olla välittämättä?

Lämpimien maiden mentaliteetissa näyttää olevan jotakin samankaltaisuutta. Asioita jätetään kesken kaikkialla ja paljon. Se tuntuu voimavarojen tuhlaukselta.  Paikat ovat rempallaan samalla kun ihmiset ovat jouten.  Mutta jos siihen on totuttu.  Jos aina on ollut niin?  Edelliseen kaupunkiin, Ciudad del Carminiin mennessä oli pitkä, yli kolme kilometrinen silta. Tänään oli toinen, Puente ”la Unidad”, Laguna de Terminos:lta mereen yhdistävän salmen yli. Siinä oli paalutettu 2/3-osaa, osa valettu, osa juntattuja teräsputkia valuja varten. Sitten se oli jätetty siihen, kaikesta päätellen vuosikausia sitten.  Aikaisemmin oli tiehen alettu rakentaa toista kaistaa, kymmeniä kilometrejä ja kaikesta päätellen 20 vuotta sitten.  Mutta niin se on täällä,  joku paikka tehdään hyvin, toinen jää puolitiehen ja kolmas tekemättä.  Olen ajatellut sitä, että onko se kylmä vuodenaika joka pakottaa pohjoiset kansat toimimaan jossain mielessä päättäväisemmin.

Niin, tuo ”Laguna de Terminos”, kartan mukaan suojelualue. Silla sillalla oli ”pilkkijöitä”, eivätkä olleet turhaan.  Isoja kaloja oli sen verran kuin kahdessa ämpärissä pyörän sarvissa kerralla kulki.  Alueet matkan varrella olivat tänäänkin hyvin alavia. Ajattelin, että metsin meriveden pinnan nousua on täälläkin laajalla alueella katastrofi.

Päivällä tuli mainittua, että sade meni lepopäivänä ohi. Kyllä se sitten iltapäivällä satoi kuitenkin. Kun majoituin, alkoi melkein heti satamaan.  Menin syömään parin sadan metrin päähän hiljaisen sateen aikana ja palasin rankkasateessa vaatteet kastellen. Ajattelin, että koitan löytää nettiin yhteyttä toimiston lähellä, mutta miten tuonne menet. on siinä kyllä joku katos, pitää koittaa sen alla.  En ole katsellut sääkarttoja, että väheneekö ne sateet joulua kohti. 

25.11.2013 Matkani tarkoitus?

Kuivatan siipeni auringossa, sitten taas lennän!

”Voiko hulluilla teoilla taistella järjetöntä elämäntapaa vastaan”.  En lukenut uudestaan, jotain tämäntapaista joku kirjoitti FB-sivullani kommentissaan.  Tässä lainauksessani, joka ei ehkä ole oikein, tuo jälkimmäinen osa miellyttää minua. Elämä päihteiden vallassa on järjetöntä. Päihteiden tarkoitus on sekoittaa pään toimintaa, siis tehdä meistä enemmän tai vähemmän järjettömiä.  Tuo ensimmäinen osa sitten viittasi siihen, ett tekoni on hullu. Siis lähteä tällaiselle matkalle on hullua.  En ota siihen kauheasti kantaa, parilla kommentilla kuitenkin.  Ensiksikin,  teko ei ainakaan ole harkitsematon. Olen harkinnut asiaa pitkään. Ja sitä paitsi (ademas), olen valmistautunut matkaan lähes perfektionistisen perusteellisesti. Epäilen, että jo puolikymmentä vuotta valmentajanani toimiva Juha Rankinen, jota suuresti kunnioitan hänen laaja-alaisen ammattitaitonsa vuoksi sekä myös ihmisenä, olisi kanssani tästä asiasta suunnilleen samaa mieltä.  Mutta siihen matkani tarkoitukseen!

-Ensiksi  sanon sen, minkä sanon sekä blogini nimessä että FB-sivujeni nimessä;  Tuoda esiin päihteetöntä elämäntapaa.  Ilman päihteitä, siis terveillä elintavoilla moni sellainen asia on mahdollista joka niiden kanssa ei ole.

-Toiseksi haluan tuoda esiin liikunnan merkitystä.  Minun kuntoni reilut kymmenen vuotta sitten oli aivan pohjalukemissa. Lepopulssi lähellä 90:tä, hiihtolenkki puolen kilometrin päähän mökistä sai puuskuttamaan puoli tuntia, eikä minulla ole aikaisemmastakaan elämästä liikunnallista pohjaa.  Tuosta raakkileesta  sellaiseen kuntoon mikä vaaditaan tällaiselle matkalle on pitkä matka. Mutta sekin matka tehdään päivä kerrallaan.  Sanon taas kerran, että huonokuntoinen saa palkintoja alkuvaiheessa nopeaa tahtia. Jo muutaman kuukauden päästä aktiivisen ja säännöllisen liikunnan aloittamisen jälkeen huomaa eron. Olo on kevyt ja hengittäminen helppoa.

- Kolmanneksi ehkä haluan kertoa jollekin, että päämäärän voi saavuttaa kun tekee sen eteen pitkäjännitteisesti töitä. Ainakin minulle tulee päiviä, jolloin ajattelen, että tänään en jaksa, onko tässä mitään järkeä. Ja tällä tarkoitan myös monia päiviä ennen matkaani. Silloin minulla on vakio menettely. Koska olen luonteeltani epävakaa persoonallisuus, ajattelen seuraavasti. Olen ollut sitä mieltä, että toimin näin, jo puoli vuotta tai … Jos siis yhtenä päivänä ajattelen toisin, en sen takia vielä muuta toimintatapaani, tarvitaan pidempiaikainen  käsitys asiasta. Siispä jatkan aikaisemmin valitsemani päämäärän suuntaan ainakin sen yhden päivän. Katson asiaa huomenna tarvittaessa uudestaan.  Siis, pitkäjännitteisyyttä. Ei hanskoja tiskiin ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa tai kun ”tuntuu” siltä. Minusta on aina ”tuntunut” siltä tai tältä. Nytkin tuntuu, että voisin olla ajamassa, mutta pidän suunnitelmastani kiinni ja vietän lepopäivää.

-Muutos  on mahdollista. Se on ollut mahdollista minun elämäni kohdalla ja se on mahdollista monen muun elämän kohdalla.  Minun kohdallani tarvittiin muiden ja olosuhteiden syyttelemisen lopettamista, ylpeydestä luopumista (kyllä sitä on ihan tarpeeksi vielä kiusana)  ja halua ottaa vastaan apua ja muiden kokemuksia  niistä asioista, joita halusin muuttaa.  Elämänmuutos ei ole helppoa mutta siihen elämään mikä minulla  oli ennen raitistumista en ole yhtenäkään päivänä halunnut palata. 

-Kyllä näistä minun lepopäivän kirjoituksistani selviää, että peräänkuulutan myös alkoholiin liittyvien asenteiden muuttamista.   En tiedä onko minun jutuillani hyttysen kakankaan vertaa merkitystä mihinkään, mutta saanpa ainakin purkaa omaa turhautumistani.  Alkoholin imagomainonta ja mainonta yleensäkin olisi saatava kuriin. Mutta ei se vielä auta, jos valtaosa kansasta osallistuu siihen ”imagokamppanjointiin” kaiken aikaa läpi elämänsä. Eikä vain kansa, vaan lehdistö, televisio,….  Tupakan suhteen tilanne on muuttunut itse asiassa aika nopeasti.  Toivoisin, että saisimme mahdollisimman monta esitaistelijaa alkoholin suhteen samalla tavalla. Viina tappaa, se kylvää kuolemaa ihan aikuisten oikeasti. Sen haitat ovat suuremmat kuin minkään muun yhteiskunnallisen ongelman. Hyvin monen muun ongelman alkujuuret ovat alkoholissa, vaikka sitä ei myönnetä tai ei haluta nähdä. Ehkä tämä on se keskeinen teema mitä toivon edistäväni. Tosiasioiden tiedostamista. Krapula ei ole hauska!   Siideri maistuu sekin oksentaessa kurjalta !   Tyttöystävän lähteminen juomisen takia ei ole kiva juttu!  Jos sinulla on kyseenalainen etuoikeus osata ja pystyä käyttämään alkoholia harmittomasti, ei kuitenkaan tarvitse markkinoida sitä muille. Kaikki eivät voi, eivätkä osaa. Taas kerran sanon, että kyseessä ei ole mariginaali-ilmiö. Jos 40% työssä käyvistä miehistä käyttää alkoholia riskirajalla (joka on kohtuuttoman korkealla ) tai sen yli, niin kyseessä ei todellakaan ole mariginaali-ilmiö.

Tässä jotakin matkani  tarkoituksesta. Tietenkin on jokin henkilökohtainenkin tarkoitus. Voisiko sen kilpistää tavoitteeksi vähentää luonteenvikojani, ainakin pahimpia niistä.