SEURAKUNNAN NOUTOPÖYDÄSSÄ TARJOLLA TÄNÄÄN

Seurakunnat tarjoavat Marikan kirjoituksen mukaan paljon muutakin kuin viimeisen palveluksen.

Kun puhutaan kirkon toiminnasta, useimmille tulee mieleen rippikoulu, häät ja hautajaiset. Mutta näiden lisäksi seurakunnilla on paljon muutakin toimintaa, josta hyötyvät eri-ikäiset ihmiset. Jumalanpalveluselämä on pöydässä katettuna kaikille, ikään, sukupuoleen, uskontoon tai elämäntilanteeseen katsomatta. Jumalanpalvelus, hartaudet, hiljentymis-tilaisuudet, retriitit, koulujen joulu- ja päättäjäisjuhlat ovat ilmaiseksi tarjolla niitä haluaville.

Lapsille järjestetään ilmaisia kerhoja ja samalla palkataan nuoria kerhojen vetäjiksi. Leirejä, joiden hintahaitari vaihtelee ilmaisesta muutamaan kymppiini, tarjotaan usealle ikäryhmälle. Samoin nuorille on ryhmätoimintaa: kuoroja, bändejä, draamaa, kerhoja, illanviettoja ja muita tapahtumia. Useimmiten nekään eivät maksa juuri mitään käyttäjilleen. Samalla jälleen seurakunta palkkaa muita nuoria mm. isostoimintaan ja leiriohjaajiksi.

Aikuisille noutopöytä tarjoaa monenlaista ryhmätoimintaa: käsityöpiirejä, keskustelua, eroryhmiä, sururyhmiä ja mm. parisuhteen toimivuutta tukevaa toimintaa. Näistäkin suurin osa on maksuttomia, loppujen hinnat hyvin alhaisia. Pienituloisille seurakuntien järjestämät retket tarjoavat mahdollisuuden virkistymiseen sekä itselle että lapsille.

Edellä mainittujen lisäksi seurakunnat osallistuvat vähäosaisten ja syrjäytymisvaarassa olevien auttamiseen. On olemassa ryhmätoimintaa mm. mielenterveyskuntoutujille, nuorille äideille ja päihdeongelmaisille. Nämä ryhmät voivat olla jollekin ainoa ikkuna sosiaaliseen elämään.

Tärkeää on myös yksilötyö, jota tehdään paljon. Kuka tahansa, maksoipa kirkollisveroa tai ei, voi tulla keskustelemaan papin tai diakoniatyöntekijän kanssa. Useimmiten ajan saa pian, apu on ilmaista ja kanssakulkija on vierelläsi niin pitkään kuin sitä tarvitset. Diakoniatyö jakaa myös pientä taloudellista apua ahdingossa oleville, kuuluipa kirkkoon tai ei.

Vanhustyö on perinteisesti kuulunut seurakunnan noutopöytään. Se tarkoittaa vierailuja vanhusten luona, laitoksissa ja kotona. Ja niille ikäihmisille, jotka pystyvät itse liikkumaan, on tarjolla monenlaista ryhmätoimintaa. Osa seurakunnista järjestää maksutonta kuljetusta erilaisiin tapahtumiin vanhuksille.

Eli mitä sitten saan, kun maksan kirkollisveroa?? Kannattaako kuulua kirkkoon?

Seurakunnat paikkaavat toiminnallaan paljon kuntien velvollisuuksien jättämiä aukkoja. Ne täydentävät ja lisäävät tarjontaa, antavat yhden mahdollisuuden yhteisöllisyyteen. Voit itse valita, haluatko käyttää noutopöydän antimia vai et. Tarjoatko aterian jollekin sitä tarvitsevalle? Voit halutessasi istua samaan pöytään muiden kanssa ja osallistua jakamisen tuottamaan iloon. Jos taas tuntuu, että pöydässä ei ole tarpeeksi sinulle sopivaa ruokaa, ota ihmeessä yhteyttä omaan seurakuntaasi ja esitä ruokatoiveesi!

Marika Kamps, diakonissa, Limingan seurakunta

8.11.2013 San Fernando de Presas

Laitan kuvan Jannea varten ajatellen hänen ammatillista mielenkiintoaan.

Lepopäiväni jälkeen heräsin paikallista aikaa 5:25 ja olin  aamupalaa vonkaamassa kuudelta.  Ei onnistunut, sen sai vasta puoli seitsemältä. Niinpä hain laukkuni huoneestani ja  pakkailin pyöräni valmiiksi aamupalaa odotellessa.  Söin sen ja sitten matkaan. Olin illalla katsonut paperinpalalle ohjeet kaupungista ulosajoon oikealle tielle. En luottanut navigaattoriini ja aiheesta. Sen reiteillä en tänne perille olisi päivässä selvinnyt.  Kaupunkialue jatkui yllättävän pitkään ennen kuin sitten muuttui maaseuduksi. Koululaiset olivat menossa seitsemän maissa kouluun, ajoin yhden ohi, vanhemmat olivat siinä lapsiaan pudottelemassa autoistaan. Muutoinkin kaikkialla vallitsi vilkas hyörintä.  Sekin minun olisi pitänyt mainita, että USA:n puolella, jos heräsin kuudelta, yli puolet työmiehistä oli jo hotellista kadonnut. Joten varhain ne sielläkin työpäivänsä aloittavat.

Taival oli pääasiassa hyvin tasaista. Pelloilla, tavattoman suurilla, oli vielä monin paikoin vettä edellisen päivän sateen jäljiltä. Maatilat olivat hyvin suuria. Tien varrella oli vaatimattomia talorykelmiä, ilmeisesti sitä työvoimaa, jota suurtilalliset käyttävät. Talorykelmien yhteydessä oli usein montakin minikauppaa, joten tällä systeemillä ainakin jotakin ruokaa matkan varrelta saa.  Ilma tänään oli kohtalaisen viileä, kuitenkin aurinkoinen ja ihan hyvä ajoilma.  Tuuli tänään sivusta tai sivumyötäinen.

Tiellä ajeli alusta alkaen monenkirjavaa poliisiautoa ja runsaasti. Minut pysäytti itsekin roiston näköinen kyrmyniska turistipoliisi, joka  kyseli matkastani ja selitti jotakin jonka sanakirjasta käänsin vaaraksi. Hän sanoi, että pum,pum, pum,,,, . Tarkoittikohan hän, että täällä ammutaan suomalaiset pyöräilijät.  En voi väittää, että eikö olisi herättänyt levottomuutta mielessäni.  Ajattelin sitten, että jonkin syyn takiahan minä täällä olen ja tulin taas kerran siihen tulokseen, että kun toimin parhaan käsitykseni mukaan, niin kaikki menee niin kuin on tarkoitettu, mitä ikinä se sitten merkitseekin. Minua on toki ihan hyväntahtoisesti kehoitettu lukuisia kertoja olemaan varovainen. En vain tiedä, mitä se oikein merkitsee. En juo, en resua epämääräisten naisten kanssa, pyrin välttämään entistäkin enemmän pimeällä liikkumista, enkä pysähdy juttelemaan jos paikka ei näytä suotuisalta. Lisäksi minulla on se toinen Suomen lippu näkyvillä ja en selittele reittiäni tarkkaan  juuri kenellekään.  Muuta juuri en osaa tehdä. Paitsi panna käteni ristiin!

Matkan varrella minua tuli vastaan tai ajoi ohi kymmenkunta poliisisaattuetta, joissa oli 4-6 autoa jokaisessa 4-6 aseistettua luotiliivistä huppupäistä poliisia joista yksi seisoi lavalla olevan konetuliaseen kahvoissa.  Tänne kylään tullessa ajoin kolmen lopetetun hotellin tai motellin ohi, sitten kysyin neuvoa ja sainkin se. Löysin sivukadulta vaatimattoman majapaikan  300:lla pesolla, (n. 17 euroa).  Tässä ei ole aamupalaa eikä muutakaan tarjoilua, paitsi että pihalla ukkoporukka ryyppää ja heillä oli pata jotakin merenantimia, oli tosi hyvää. Tarjosivat minullekin. En kehdannut syödä vatsaani täyteen, niin kävelin kylälle ja sain sieltä Fajitaa, joka nyt minun kokemukseni mukaan voi sisältää melkein mitä tahansa. On siinä tietenkin joku systeemi.  Nauttiessani sitä ruoka-annosta, sinnekin tulla tupsahti kaksi picuppia  näitä konepistoolimiehiä. Puolet jäi autoille ja toinen puoli tuli tilaamaan syötävää. Kun lähdin pois, pyysin toiselta porukalta lupaa ottaa valokuvan,  mutta keskusteltuaan keskenään sain heiltä kieltävän vastauksen.  Jos kieltäjällä on konetuliase kädessä ja naapuri vielä pikatykin tai jonkin sellaisen kahvoissa, on viisainta uskoa.

Takapyörästä napsahti pinna vähän ennen kuin saavuin kylään. Ajattelin, että eipä siinä mitään, minä vaihdan sen, sehän käy helposti.  Jos se jotakin auttaisi, hakkaisin päätäni seinään. Kun hain sen pyörän vanteen vaihdosta, ajattelin kyllä pinnoja, mutta muistin, että minulle  niitä on vielä aika paljon. Ensiksikkin, en huomannut tarkistaa, että olivat eri kokoa kuin varalla olevat. Toiseksi, nyt pinna katkesi aivan nippelin juuresta, kierreosa jäi nippelin sisään, ensimmäistä kertaa tällä reissulla.   Sitten aloin kaivanaan niitä nippeleitä, joita en aikaisemmin ollut tarvinnut ja niin oli, että lähes kaikki tarpeellinen varaosakama oli juuri siinä pussissa, joka oli matkani  alussa (lentomatkan aikana, niin luulen) hävinnyt.  Eli minä sen sitä pinnaa saanut vaihdettua. Tällä kylällä on yksi pyöräliike, mutta se ei varmaankaan ole seitsemältä auki. Huomisellekkin on matkaa vielä sen verran, että ajamaan on lähdettävä  kun tulee valoisaa. Koitan ratkaista ongelman niin pian kuin vain mahdollista. Niin täällä ei kukaan puhu Englantia ja minä olen saanut solkata Espanjaa. On se surkeaa, mutta vähäiset asiani olen saanut hoidettua.

Tällaista tänään, jos Luoja suo, huomenna matka jatkuu.

7.11.2013 Raittius on luonnollinen olotila!

Raportoi juopoista kuskeista!

Tein yllättäen merkillisen havainnon.  Minä ja monet muut kaltaiseni ihmiset, jotka eivät syystä tai toisesta käytä alkoholia, joudumme perustelemaan lukuisia kertoja miksi emme juo viinaa. Toki  minulla on hyvät perusteet, erittäin hyvät ja niin uskon on muillakin. Nyt yllättäen tajusin, että eihän siinä ole oikein mitään järkeä, että minä perustelen miksi en käytä kaikkien ihmisten ihmiskeholle ja mielle vahingollista ainetta. Päihteettömyyshän on ihmisen luonnollinen olotila. Keskushermoston turruttaminen liuotinaineella tai millä muulla hyvänsä, sehän se on luonnotonta ja sitä pitäisi perustella! Ei minun eikä kenenkään muunkaan joka alkoholia ei käytä.

Minua asia ei enää vaivaa, ei ole vaivannut pitkään aikaan. Mutta tiedän, että monille raittiutensa alkuvaiheessa olevalle kyseessä on iso juttu. Menitpä mihin tahansa tilaisuuteen, jossa alkoholia tarjoillaan, niin kyllä siellä joku on innokkaasti tyrkyttämässä ja pahimmillaan suureen ääneen kyselemässä, että miksi sinä et juo. ”Kyllähän sinä nyt lasillisen voit ottaa”… tyyliin. Ajattelen, että aivan kuten juova alkoholisti hakeutuu kaltaistensa seuraan niin monet muutkin ihmiset haluavat kaikkien muiden juovan sitä viinaa, että voisi sitten paremmalla omallatunnolla itsekin sitä lipittää.  Ärsyttää, kun joku on ”muka niin hyveellinen”, että ei sitä viinaa juo. ”Tiukkapipo”, mikä lie. En sano tätä syyttäen, olen itse yhtä syyllinen asiaan kuin kuka tahansa muu. Nyt kuitenkin ajattelen, että ei kenenkään pitäisi joutua puolustelemaan tai selittelemään juomattomuuttaan. Tuo tyrkyttäminen saattaa pahimmillaan olla kuolemaan johtava teko. Jos kyseessä on alkoholisti joka sen takia retkahtaa, niin mikä tahansa retkahdus voi olla viimeinen. 

Minulla ja monella muulla raittiilla ihmisellä on hyvin ehdoton suhtautuminen alkoholin nauttimiseen. Ja kyseessä ei ole tosiaankaan ainakaan minun kohdallani tiukkapipoisuudesta, kyse on itsesuojeluvaistosta. Tiedän tapauksia, joissa uusi kierre on saanut alkunsa hyvin vähäisestä määrästä alkoholia, teelusikallinen Egina forsea flunssaan tai yskänlääkettä annostusohjeen mukaan. En käytä mitään, korostan en mitään, millä sotkisin pääni. En yskänlääkettä, en mitään lääkkeitä, jotka sotkevat pääni,… En syö ainakaan tietäen ruokia, joiden valmistukseen on käytetty alkoholia, en juo alkoholittomia oluita, kotikalaa, simaa, … Näidenkin osalta voin sanoa, että  kokemukseni mukaan, sellainen joka niitä on harrastanut, on yleensä vaihtanut väkevämpiin nopeaa tahtia.  Olin ystäväni kanssa tilaamassa jäätelöannosta. Annoksen loppuvaiheessa näimme, että niihin lorautettiin pullosta jotakin. Kysyimme, että  mitä se oli ja vastaus oli jotakin likööriä, mutta aivan ”pieni tippa”. Piti käydä kova väittely, että saimme uuden annoksen (maksoimme kyllä sen toisenkin) ilman sitä ”aivan pientä tippaa”.  En tiedä omalta kohdaltani, mikä on se raja, mikä laukaisee fyysisen riippuvuuden, enkä todella halua sitä testata.  Toivon, että muidenkaan ei tarvitsisi sitä testata.

Laitanpa tähän vielä yhden asian tämän aiheen ympäriltä, nimittäin ehtoollisen.  Minä en vuosikausiin käynyt ehtoollisella ehtoollisviinin takia. Sitäkin on vähäinen määrä, mitta kuten sanoin, en halua asiaa testata ja olen aivan varma, että minun  Jumalani tämän hyväksyy.  Sitten ajattelin, että jos vain nostan viiniastiaa suuni lähelle juomatta tai koskematta viiniin. Kuulin kuitenkin että sekin voisi olla ongelma, koska kyseessä on siunattu viini, voiko sitä kaataa viemäriin? Asialle pitäisi kuulemani mukaan olla jokin käsimerkki, että siinä alttarilla ei tästä asiasta kovin suurta hulabaloota nousisi, mutta ei ole ilmeisesti ehtoollisviinin jakajilla kovin laajasti tiedossa.

Miksi nyt tällainen asia.  Eräs raitis alkoholisti oli juuri käynyt päihdetyötä tekevän ”paikan” tilaisuudessa, jossa oli tarjoiltu viinakarkkeja, kertomatta edes, että kyseessä oli viinakarkit.  Jälkeenpäin oli selvinnyt, että ajatuksena oli kuulemma testata, paljonko alkometri heilahtaa viinakarkin jälkeen.  Minun mielestäni järjetöntä touhua, jossa asianomainen ei todellakaan ole ollut tehtäviensä tasolla.  Mitä jos joku raitis alkoholisti retkahtaa sen takia ja retkahduksen seurauksena juo itsensä hengiltä ?  Suomessa taitaa virallinen  alkoholipolitiikka olla ”kohtuukäyttöön” opastamista. Ts, juokaa niin paljon että siitä ei koidu yhtään haittaa yhteiskunnalle?  Kyllä minäkin olen sillä kannalla, että tavallisia ihmisiä tulisi opastaa kohtuullisuuteen ja vieläpä pitää sitä kohtuutta kohtuullisena.  Hoitoon taitaa hakeutua tuskin  yhtään henkilöä, jolle kohtuus enää onnistuisi ja siksi siitä puhuminen on moraalitonta.  Se vain pitkittää lopullista ratkaisua, ellei sitten lopullisena ratkaisuna pidetä itsensä hengiltä juomista.  Please ! Älkää ihmiset tyrkyttäkö viinaa kenellekään, joka  sitä  ei halua ottaa, olipa hänen syynsä mikä hyvänsä.

6.11.2013 Mexico, Reynosa

"Kotikatuni" näkymää Reynosa:ssa, Mexicossa.

Lokikirjamerkintänä laitan tähän alkuun, että tämä maa on laskujeni mukaan 40. , jossa pyöräilen. Kaikki tämä, Suomea lukuun ottamatta, muutamassa vuodessa.  On tämä ainakin minun mielestäni mielenkiintoisempaa, kuin ”kotikapakan” kantapöydässä istuminen.  Tulipa mieleen juttu, jonka kertoi eräs ystäväni maanviljelijä. Naapurin mies oli saanut traktorinhankinnan kylkiäisenä matkan Saksaan. Muutaman päivän reissulta palattuaan hän oli seuraavana päivänä heräillyt huonokuntoisena ja sanonut vaimolleen, että ei hän taida sinne Saksaan lähteäkkään, on sen verran huono olo. Olen itse ollut koulutusmatkalla, jolle sattui tämänkaltainen ”koulutettava”.  Minun pyöräilymatkani ovat ainakin toistaiseksi olleet sellaisia, että hämmästyksekseni muistan lähes joka päivän.  Meinasin alkuun, että pidän tässä vain vajaan lepopäivän. Mietin sitten, että milloin olen niin tehnyt. Se oli  Kosovossa, Pristinassa.  Sitten ajattelin, että seuraavana päivänä jatkoin Montenegron puolelle. Nousin maiden välisen korkean vuorenharjanteen yli, laskin pimeässä ensimmäiseen majapaikkaani Montenegrossa. Yövyin vielä kolme  muuta yötä Montenegrossa ja sitten tulin Albanian puolelle, jossa pidin sitten seuraavan lepopäivän. Muistan päivät, maisemat, paljon muuta. Kantapöydissä istumisesta ei paljon lapsille kerrottavaa jää!

Asuinnaapurini, joka oli nähnyt minut jo Alice:ssa. Näistä miehistä toinen ei käytä alkoholia, arvaa kumpi?

Kävin kovaa ”jaakobin painia” siitä, että riittääkö minulle se, että tämän päivän ajo jää lyhyeksi vai jäänkö huomiseksi pitämään täyden lepopäivän. Sitten ajattelin, että mitähän valmentajani Juha Rankinen sanoisi ja niin minä päätin olla täällä vielä huomisen ja aloittaa tämän uuteen maahan tutustumisen rauhassa.  Ajelin tänne kiireettä, koska matkaa ei ollut kuin 20-30 km.  Rajalla luovutin Kanadan ja USA:n rajalla saamani lapun  rajamiehelle, jotta  minut kirjataan maasta poistuneeksi. Ilmeisesti minulla ei nyt ole USA:n puolelle asiaa ennen kuin käyn välillä Suomessa. Ylitin Rio Granden nyt toisen kerran. Oli siinä vettä enemmän kuin edellisellä kertaa. Olisin kuvannutkin, mutta jouduin sellaiseen kapeaan tiheiden teräsverkkojen sulkemaan jalankulkuputkeen, jossa oli vielä kansaa odottamassa USA:n puolelta saapuvia, että ei siihen oikein voinut pysähtyä tien tukoksi. Ja sitten oltiinkin jo Mexicon puolella. Muutos on iso. Olisi voinut ajatella, että kaikki tapahtuu niin kuin vähitellen. Niin kuin Italiasta Itävaltaan mentäessä kieli vaihtui saksaksi jo hyvän aikaa ennen rajaa. Mutta ei. Kyllä raja on todella selvä jakaja ja nyt ollaan sitten Mexicossa.

Päädyin kohtalaisen hyvätasoiseen hotelliin, ajatteli että otetaan nyt sitten reilu päivä lomaa.  Olin illalla katsellut sitä, mutta en varannut netistä. Tiskillä hinta oli kalliimpi, niinpä käytin majapaikan trietokinetta ja varasin paikan netistä ja palasin takaisin tiskille. Onhan minulla täällä hommaakin.  Hankin  jo yhden kartan, sain hankittua Pesoja joiden kurssikin selvisi, on noin 17,6 pesoa / 1 Euro. Koitan hankkia huomenna CIM-kortin, jos sellaisen löydän. USA:n puolella olin korttien toimintaan hyvin pettynyt. Minulla oli kahdelta eri yhtiöltä kortti ja kokonaisajasta ne toimivat ehkä alle 5%. Aamuksi varasin hieronnan majapaikan alakerrasta. Koitan tutkia reittiä parhaani mukaan seuraavan ajoviikon verran.  Koitan venytellä ja tehdä vähän lihasharjoituksia  ja valmistautua siihen, että olisin taas perjantaiaamuna valmiina liikkeelle mielellään hyvinkin ennen seitsemää. 

Jotenkin on taas eri tavalla jännittävää tuon kielen kanssa. Olen sitä koittanut opiskella koko matkan ajan ja nyt sitten pitää alkaa yrittää soveltaa sitä käytäntöön.  Se on minun heikolle kielipäälleni suuri haaste, mutta ruokani sain tilattua Espanjaksi, huoneeni varattua ja hieronnan varattua. Olen  edelleenkin innoissani kuin pikkupoika ja pidän siitä tunteesta. Innostus….. Niin, Echard Tollen sanoin, ihmisen tulisi olla jossakin näistä kolmesta tilasta; hyväksyntä, nautinto tai innostus. Siis innostus on hänen mukaansa se paras tunne. Kyynisyys on kuin kuolema, se on periksi antamista enkä pidä siitä, en ainakaan omalla kohdallani.  Nyt en ole kyyninen, olen raitis, terve, elossa, minua rakastetaan ja minä rakastan ja jos Luoja suo, voin vielä palvella ja opetella ottamaan palveluksia vastaankin.  Tuosta rakastamisesta sen verran, että olen ajatellut, että kaikki sukulaiseni häpeävät minua. Nyt kuitenkin on useampikin siskojeni tytöistä sanonut olevansa enostaan ylpeä.  Kun viesti päättyi sanoihin  ”…rakas eno”, tuntui hämmentävältä ja hyvältä. Kummalliselta. Minun on ehkä aika alkaa uskomaan, että on ihmisiä jotka hyväksyvät minut ihmisenä.

5.11.2013 Edinburg, Motell Executive Inn

Ranchien portit ovat usein todella upeita. Takana ei sitten useimmiten näykkään kuin kaukaisuuteen johtava tie.

Heräsin aamulla omasta mielestäni puoli kuudelta. Menin kuuden jälkeen aamupalalle ja kuulin, että kello on vasta vähän yli viisi. Minä jos vähän eilen ihmettelin omien aikanäyttöjeni ristiriitaisuuksia. Olen saanut asiaan kaksi selitystä, enkä ole varma, kumpi on oikea, vai ovatko molemmat. Eipä siinä mitään, elän kuitenkin enemmän auringon mukaan. Tosin pimeässä tänäänkin liikkeelle lähdin.  Aivan aamulla tuuli ei ollut kova, mutta yltyi heti auringon noustua.  Niinpä  käytin 110 km:n matkaani taas ihan kohtuullisesti aikaa.  Väli oli aika tylsä, tai miten sen ottaa. Samanlaista pusikkoa, jota olen nyt nähnyt päiväkausia. Eikä yhtään kahvipaikkaa ennen kuin tällä kylällä.  Pidin Euroopassa siitä, että puolen päivän maissa pysähdyin johonkin ulkoilmaruokapaikkaan ja nautin rauhassa lueskellen aterian, leväten noin tunnin verran. Tällä matkalla sellaiseen on toistaiseksi ollut vähän tilaisuuksia.

 

Kaunis kirkko Edinburg:issa.

Olin hieman väsynyt kahville pysähtyessäni tuossa noin 10 kilometriä ennen tätä majapaikkaa. Söin kahvini kanssa ensiksi yhden tortillan ja sitten toisen. Kun sitten lähdin liikkeelle, matkanteko tuntui taas yllättävän keveältä.  Hieman pidempi tauko ja murua rinnan alle. Minua on tässä  vuosien varrella opastettu asioilla, joita kaltaiseni ihmisen kannattaisi välttää. Siitä on englanninkielinen lyhenne, H.A.L.T, eli hungry, angry, lounly, tired. Suomeksi nälkäinen, vihainen, yksinäinen ja väsynyt.  Tuon nälänkin olen moneen kertaan huomannut, jos mieli on apea ja on nälkä, käynpä syömässä ja tosiaan on parempi mieli. Viha tai kauna vahingoittaa eniten minua itseäni. Yksinäisyyttä näillä matkoilla ei voi välttää, mutta en enää koe sellaista yksinäisyyttä kuin joskus. Yliväsymys  on masennusta aiheuttava ja viisainta levätä pois. Tuosta yksinäisyydestä sen verran, että sekin on merkillinen paradoksi, että Suomessakin tutkimusten mukaan on satojatuhansia ihmisiä, jotka kokevat yksinäisyyttä. Todennäköisesti jokaisen meidän lähipiirissä!  Teoriassa ratkaisu olisi yksinkertainen, kaksi yksinäistä yhteen, niin on sen jälkeen kaksinaista.

On se merkillistä, miten minulla sattuu näitä tuttuja täällä vastaan. Seinänaapuri oli nähnyt minut kaksi päivää sitten Alicessa!  Mutta tämä valtakunta, jonka havaitsin suureksi, on pian jäämässä taakse. Huomisen päivän olen varannut rajan ylitykseen. Ts. en juuri liiku eteenpäin, vaihdan vain Mexicon puolelle, jos pääsen.  Katselin alustavasti karttaa ja sielläkin olisi ainakin aluksi pitkä pätkä ilman majapaikkoja.  Vosihan sitä toivoa, että tuo vallitseva tuuli kääntyisi tai hellittäisi, mutta voihan se olla, että se on vuodenaikaan kuuluva.  Jos tuulee, niin sitten mennään sen verran kuin päästään. Tosiasiassa minulla on kyllä ollut kokonaisuudessaan ihan hyvät matkatuulet. Nyt vain muutaman päivän on kiusannut.

Eilisen päivän kommenteissa oli tieto siitä miehestä joka aikoinaan sai minut suunnittelemaan ensimmäistä matkaani, on Matti Rämö. Sitten oli toinen kommentti joka oli tosi mieluista luettavaa. Raimo kirjoittaa aloittaneensa pyöräilyn ja ajaneensa 1000 km kesän aikana.  Asiaa ei tarvitse vähätellä, juuri niin sen pitäisi mennäkin.  Vähitellen kasvattaa liikuntaa sille määrälle, mikä sitten kunkin kohdalla on se oma tavoite.  80-vuotiaalle eläkeläiselle se voi olla 5 puolen tunnin kävelylenkkiä ja kaksi kertaa viikossa kuntosalilla. Jos joku ihmettelee tuota kuntosalia, niin tiedän Oulussakin saleja, joissa käy tämänikäisiä. Uskon, että liikunnasta hyötyvät aivan kaikki, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Tavoitteet ja muodot ovat tehtävä omien resurssien mukaan. Jos kunto on kurja, palkinnotkin tulevat aluksi yllättävän nopeasti.  Varsinkin jos siinä samassa voi tehdä jotakin muuta kehonsa hyvinvoinnin suhteen. Tarkoitan ruokaa, mahdollisesti tupakoinnin lopettamista ja tietenkin alkoholin vähentämistä  tai sen käytön kokonaan lopettamista, jos tarpeen.

4.11.2013 Falfurrias

Laitoinpa tällaisen ajankohtaan liittyvän kuvan jonka nappasin tiepuolesta. 

Mietin illalla, että pidänkö lepopäivän Alicessa vai koitanko ajaa McAlleniin. Tämä ratkaisuni oli siltä väliltä, ajoin pienen pätkän, joka sekin tuntui lopussa raskaalta.  Kilometrejä tänään vain 64, mutta ne ovat poissa huomisesta matkasta. Toivottavasti ehdin nyt pidemmän illan aikana palautua, että taival huomenna onnistuu. Tuuli vastaan on nyt aika kova. Maasto on muuten helppoa, mutta se ei paljon auta. 

Raittiuden ystävät Ry, valtakunnallinen järjestö julkisti tänään ”Vuoden 2013 raittiusteko-tunnustuksen” minulle. (http://raittiudenystavat.fi/raittiudenystavat/tapahtumat/vuoden-raittiusteko-2013-tunnustus-ahti-aunolle.html). Ajattelen itse enemmänkin, että se on tunnustus tälle ajatukselle, mitä koitan edistää, siis päihteetöntä / päihdehaitatonta elämää. Ensi reaktioni asiaan oli, että eihän nyt minulle, enhän minä ole mitään. Mutta sitten aloin ajatella, että he ovat asiaa harkinneet ja tähän päätyneet, kunnioitan sitä päätöstä ja koitan elää sen mukaan.

Mutta tällä toiminnallani ei olisi mitään merkitystä ilman blogini ja FB-sivuni lukijoita, tukijoita ja tykkääjiä. Siksi se tunnustus on koko sille joukolle, joka tähän osallistuu.  Samalla toivoisin niiltä, joilla todella on halua tehdä asialle jotakin, omalla toiminnallaan edistävän tätä tempausta, tykkäämällä FB-sivusta ja pyytämällä ystäviään tykkäämään siitä. Se on kannanotto asiaan, selkeä kannanotto. Eikä tarvitse olla ”raivoraitis” tykätäkseen. Olen moneen kertaan sanonut ja varmaan tulen sanomaankin, että olisi koko yhteiskunnan etu jos haitallinen juominen vähenisi. Jopa niiden etu, jotka sitä alkoholia käyttävät haitallisesti tai erittäin haitallisesti. Terveydenhoitohenkilökunnalla olisi pienemmän asiakasmäärän takia enemmän resursseja paneutua heidän asiaansa.

Onhan minulla tunne, että en ole tällä matkallani yksin, niin monta mieluista kommenttia on blogiini ja FB-sivulle tullut.  On tullut myös viesteinä ihmisiltä, jotka ovat tajunneet juovansa liikaa ja ovat halunneet kuulla siitä, miten siitä viinasta voisi päästä eroon.  Toivon, että elämäni aikana pääsisin asiasta kertomaan vielä mahdollisimman monelle sellaiselle joka sen haluaa kuulla. Mutta onhan tällä matkallani toki monta muutakin funktiota. Yksi on se, että toimimalla määrätietoisesti rapakuntoisesta viisikymppisestä voi tulla hyväkuntoinen kuusikymppinen. Toinen on se, että kun asioiden eteen tekee määrätietoisesti töitä, ne voivat onnistua.  Minun visioni syntyi nähdessäni aamu-TV:ssä jonkun Suomalaisen (en ikäävä kyllä noteerannut silloin  nimeä) palaavan välimereltä pyörällä. Oli käynyt pätkän Tunisian puolella. Heitin silloin vitsinä, että ajan Gibraltarille. Mutta sitten aloin määrätietoisen harjoittelun.  Isälläni oli tapana sanoa, että ”köyhä ei korkealta tipahda”.

Mutta toivon onnea matkalleni. Sillä on onnea silloin, jos pysyn terveenä, paikat kunnossa ja muuta matkan jatkumisen edellytykset kohdallaan. Mutta ennen kaikkea sillä on onnea silloin, jos tämä reissu saa aina silloin tällöin jonkun harkitsemaan omaa elämäänsä ja käyttäytymistään, asenteitaan ja muuttamaan niitä ehkä hieman parempaan suuntaan. Jos kyseessä sattuu olemaan vaikea tapaus, niin voin vakuuttaa, että pienet kosmeettiset toimenpiteet eivät auta. Yleensä tarvitaan täysremontti. Näillä vakavilla tapauksilla tarkoitan alkoholismia tai vakavasti ylipainoista ihmistä.