14.10.2013 Flagstaff

Tässä tietä taaksepäin kuvattuna aamuiselta taipaleeltani.

Ajattelin illalla, että täksi päiväksi jäi niin lyhyt matka, että voin nukkua puoli seitsemään.  Johtuiko siitä, että olin suhteellisen korkealla vai mistä, niin aamulla oli aika kylmä. Ajelin jalat paljaana, siis pyöräilyhousuilla, aamupalalle noin kilometrin matkan, siinä ajassa navigaattorin lämpötila tasaantui +3C:een. Ilma kuitenkin lämpeni nopeasti ja aamiaisen jälkeen oli jo huomattavasti lämpimämpää.

Minun KV:ni piti minusta taas huolta. Kylässä oli ollut useampia motelleja, vain yksi oli vielä toiminnassa. Onneksi, sillä en kyllä olisi jaksanut illalla seuraavaan. Matka nimittäin alkoi 600 m:n nousulla, joten se 30 km olisi vienyt aikaa kyllä enemmän kuin kaksi tuntia.  Maasto on jotenkin hämäävää, nousuja on aika vaikea arvioida silmämääräisesti. Nousu jatkui vielä Williamssin jälkeenkin ja pääosa matkaa taittui yli 2 km:n korkeudessa. Tämäkin Flagstaff on yli kahdessa kilometrissä ja vieressä on Arizonan korkein vuori (ainakin kartan mukaan) Humphreys Pk.. Korkeutta komistuksella on 12633 jalkaa eli lähes 4 kilometriä.  

Olen joskus vitsaillut, että jos iltapäivällä vaivaa epätietoisuus, että pitäisikö majoittautua,  niin ajaa vaikka 50 km. Yleensä siinä vaiheessa on sitten helpompi päättää, että majoittuuko vai ei. Ja kritiikki majapaikkojakin kohtaan vähenee.  Tosin, minulla ei juuri muuta kritiikkiä ole kuin korkea hinta. Samantapainen ilmiö kävi nyt tämän pyöräni vanteen kanssa. Tämän päivän aikana vanne vahingoittui entistä enemmän, pinnat läpikahlanneiden pinnojen vierestä kahlasivat vanteesta läpi. Sain 86 km:n matkalla sellaista höykkyytystä, että ei todellakaan tehnyt mieli jatkaa metriäkään ylimääräistä.  Minun niskani ei sitten tykännyt moisesta rääkistä alkuunkaan.  Takapuolesta en puhu mitään, saa luvan kestää, kun on kerran moisen homman ottanut.  Pelkäsin loppumatkasta että kestääköhän vanne perille vai joudunko taluttamaan. Ei se taluttaminen sinänsä, mutta halusin joutua liikkeeseen ennen kuin se menee kiinni. 

Flagstaff:n vieressä oleva Arizonan korkein vuori, Humphreys Ph, 12633 ft.

Minulla oli listassa neljä liikettä paremmuusjärjestyksessä (ota siitäkin selvää). Ykköseksi rankkaamani liike vaikuttikin tosi hyvältä ja sain heti palvelua. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt riittävän hyvää vannetta, soittokierroksen jälkeen ei muistakaan liikkeistä paikkakunnalla. Ei kun tilaamaan ja kuinka ollakaan, olin 45 minuuttia myöhässä, että olisi joutunut huomisen toimitukseen. Vanne tulee siis keskiviikkoaamuna. Siinä sitä minulle taas koulutusta oppia hyväksymään tosiasiat sellaisina kuin ne ovat.  Ajoin motelliin, purin laukut,  vein pyörän takaisin ja sitten varasin auton huomiseksi päiväksi. Käytän päivän hyväkseni käymällä Grand Canyonilla. Täytyy kyllä sanoa, että autolla ajo jännittää enemmän kuin pyörällä ajo, paljon enemmän.

Olen saanut opastavia kommentteja blogiini, olen kiitollinen niistä.  Tämä minun pyörän huolto- ja käsittelytaito ei niin kovin kummoinen ole. Harrastuksen alkuvaiheessa käytin vähäisen vapaa-aikani ajamiseen ja kaiken huollon teki Ikosen Lassi. Olen hänelle kiitollinen siitä ja kahden pyöräni varustamisesta.  Hän löytyy nykyään Raumalta Intersport-kauppiaana, joten jos siellä päin on pyörän tarvetta, suosittelen Lassia lämpimästi.  Takaisin siihen huoltoon.  Minun ongelmani on malttamattomuus. Haluaisin olla aina menossa ja jotenkin se huolto on ollut vähän niin kuin välttämätön paha.  Pakon edessä kuitenkin on jotakin opittava ja olenhan minä oppinutkin ja opin lisää. Onneksi on ihmisiä, jotka neuvovat miellään, siitä siis kiitos.

13.10.2013 Ash Fork (Valtatie 66)

Lapsuuteni sankarin preeriaa.

Tosiaan, tämä reittini on sivuillut viime päivinä kuuluisaa valtatie 66:ta.  Tämänkin, kerrankin kohtuuhintaisen (29$) motellin nimi on Ashforkinn66. 

Kun tulin perjantaina Kingman:iin, pyöräni jumputti aika pahasti. Olen vähiinsä katsellut takavanteen vaihtopaikkaa, en ehkä kyllin innokkaasti.  Katselin pyöräliikkeitä Kingmaniin tullessanikin, yhden löysin ja se oli kiinni. Lauantaina oli tarkoitus kiristää pinnoja ja koitta oikaista ratasta. Se homma kuitenkin unohtui iltapäivään ja kun aloin sitä tekemään, huomasin, että siellä oli edellisen pinnan vanteestakahlaamisen vieressä toinen ja toisaalla vielä yksi. Tein nyt netin kautta tutkinnan pyöräliikkeistä ja löysin yhden noin 6 kilometrin päässä. Arvelin sen olevan kiinni, mutta kävin kuitenkin katsomassa ja toteamassa sen. Sitten tutkin matkaani eteenpäin ja seuraava isompi paikka Flagstaff tuotti haullani useampia liikkeitä. Laitoin yhteen sähköpostiviestin asiastani ja ajattelin, että käyn vielä menomatkalla Grand Canyonilla ja sitten keskiviikkona koitan hoitaa vanteen kuntoon.

Olen niistä kojooteista puhunut, otinpa nyt yhdestä maallisen vaelluksensa päättäneestä kuvan.

Heräsin tänään 5:30, suunnittelin ajavani Williamssiin.  Matkani loppui kuitenkin noin 20 mailia ennen, ilta saapui ja ajotuntejakin oli kertynyt kymmenen. Ihmettelin hieman kuntoani, kun tuntui että alkaa väsyttämään, mutta kelloni kertoi kulutuksen olleen 5938 kcal, joten ehkä se saikin väsyttää. Matkaa oli 151 km ja nousuja 1400 m, eikä tuuli tänään ollut niin suotuisa kuin pari päivää sitten.  Toisaalta kun kävin pikaisesti suihkussa, vaihdoin vaatteeni ja kävin 2-3 km:n lenkin haeskelemassa ruokaa, tuntui, että voisi taas ajaa vaikka sinne Williams:iin.  Minä toisinaan ihmettelen tätä palautumisnopeutta itsekin, en sitä oikein ymmärrä. Ei ole nuoruusvuosieni kokemuksissa.   Mutta siihen pyörään. Päivän mittaan ajatukseni muuttuivat. Silla ajo oli kuin villillä hevosella ilman satulaa, kyllä se niin pahasti jumputti. Koitin täyttää renkaan maksimi-ilmanpaineeseen (tiedä nyt sitä, kun ei ole mittaria) ja värkkäsin vielä eristysnauhaakin vanteen tueksi. Peruin matkalla Grand Canyonista varaamani hotellihuoneen ja koitan hoitaa vanteen vaihdon heti kun sen vain saan jossakin teetetyksi.  Kyllä minä otan tuosta vanteen vioittumisesta osan omaan piikkiini. Minun olisi pitänyt kiristää pinnoja tiheämmin. Alkumatkasta sen tein, sitten se unohtui. Maksan tässä nyt niitä oppirahoja. Toisaalta, matkalla on ollut paljon ”vekkikaistaa”, vekille noussutta asfalttia, joka on todella rasittavaa sekä miehelle, että pyörälle. En noista vanteista tiedä, minkä laatuiset ne ovat. Ensimmäisellä matkallani oli sama ongelma, sitten Ikosen Lassi laittoi sellaiset vanteet, että kestivät minun huolimattomalla käsittelylläkin.

Ilma tänään oli viileämpi kuin parina aikaisempana päivänä. Toki tiekin nousi jo yli 1700 m:n ja oli ehkä keskimäärin siinä 1,5 km:n paikkeilla.  Ylämaissa oli oikean villin lännen preerian kaltaista maisemaa.  Tiedän, että juuri näillä mailla Tex  Willeri on ratsastellut kovanaamoja haeskelemassa ystävänsä Kitt Carssonin kanssa.  En tiedä, mistä hän on vetensä hankkinut ja sitäkin ihmettelen, miten niin pitkiä matkoja voi tehdä, kun satulalaukussa on vain pemmikaania, siis kuivalihaa. Mutta ”muy bien” niin kuin Willeri sanoisi, lännenmiehet ovat olleet eri miehiä.

12.10.2013 Alkoholi stressinpoistajana.

Aurinko laskee Coloradojoella.

'

Kuinka monta kertaa elämässäni olen kuullut viittauksia tähän suuntaan ja kuinka monta kertaa olen itse niin aikoinaan sanonut. Lähes jokainen on kuullut  lauseita tyyliin, ”että täytyy nollata” viikon ahkeroinnin synnyttämä stressi tai ”kyllä minä olen tämän ansainnut”-tyyliin.  Yleinen käsitys siitä, että alkoholi ”rentouttaa” ja poistaa stressiä kuulostaa minusta hyvin vahvalta.  Miten sitten todellisuudessa on?

Tosiasiallisessa mielessä alkoholi vaikuttaa keskushermostossa lamaannuttavasti ensimmäisenä siihen osaan, jossa on itsesuojeluvaisto  ja toiminnan harkintakyky. Alkoholi ei siis ”rentouta” vaan lamaannuttaa osan aivotoiminnasta pois pelistä. Mitä enemmän viinaa, sitä enemmän lamaannusta. Jos sitä viinaa ottaa tarpeeksi, niin jopa pikkuaivot lamaantuvat ja hengitys pysähtyy. Tämä lamaantuminen poistaa estoja, pidäkkeitä. Siis itsesuojeluvaisto katoaa ja usein myös lähimmäisten suojeluvaisto katoaa.  Jos näin ei olisi, niin ainakin kaksi kolmasosaa vankiloista voitaisiin sulkea heti. Tämä ei ollut huuli, se on tosiasia.  Yhdysvalloissa 67 % vangeista on vankilassa päihteiden takia,  Suomessa minulle kerrotun mukaan enemmän.  Olen mm. keskustellut ystävällisen nuoren miehen kanssa vankilassa, oli siellä henkirikoksen takia, jota itse ei muistanut tehneensä.

Siitä stressinpoistosta yksilön kannalta. Jyväskylässä tehdyn tutkimuksen mukaan ihmisten strerssihormoonitaso on korkeimmillaan  lauantaina iltapäivällä keskimäärin. Niillä, jotka käyttävät alkoholia  stressihormoonitaso ei juuri laske  viikonloppuna ja on hyvin korkeana maanantaina, juuri silloin, kun pitäisi mennä levänneenä  töihin. Liikuntaa harrastavilla raittiilla ihmisillä maanantai on hyvä työpäivä, mitään ”maanantaiongelmaa” ei ole.  Alkoholi nostaa tutkitusti henkilökohtaista stressihormoonitasoa joka kerta kun sitä käyttää.

Jos runsas alkoholinkäyttö jatkuu pitkään, silloin tulee mukaan kaikki muu sen alkoholinkäytön mukanaan tuomat vaikeudet. ”Joimme voittaaksemme pelon pettymykset ja masennuksen”. Kuitenkin juuri juomalla pelko, pettymykset ja masennus lisääntyvät.  Alkoholi hävittää aivoista  mielihyvää tuovia välittäjäaineita, joita sitten pyritään keinotekoisesti korvaamaan  pillereillä. Näiden käytöstä ollaan monta mieltä, joka tapauksessa on varmaa, että ne eivät toimi yhdessä alkoholin kanssa. Alkoholi  särkee läheiset ihmissuhteet, tuo ongelmia töissä, raha-asioissa, terveydessä…. . Siis mitä enemmän alkoholia sitä enemmän stressiä. Asiassa on vielä lisäksi suurta yksilöllistä vaihtelua. On ihmisiä, jotka tulevat väkivaltaisiksi jo pienestä alkoholimäärästä ja niiden tekojen  jälkipyykissä sitä stressiä piisaa!

Miten sitten ympäristön kanssa? Alkoholin vähäinen käyttö ei useimmiten aiheuta isoa stressiä juuri muille kuin lapsille ja koirille!  Molemmat ovat niin herkkiä, että jo yhden kahden oluen juominen riittää muuttamaan aikuisen käyttäytymisen hermostuttavan erilaiseksi kuin selvin päin. Sen sijaan isompi alkoholinkäyttö näkyy ja kuuluu ihmissuhteissa. Aamuöiset perheneuvottelut humalapäissään ei ole todellakaan stressittömiä itselle, puolisolle, lapsille tai naapureille.  Ensi- ja turvakoteja ei taitaisi paljo tarvita jos alkoholia ei olisi? Entä terveyskeskusten viikonloppupäivystykset? Kaksi kolmasosaa potilaista siellä on päihteiden takia.  Olen itse ollut siellä asiakkaan kanssa, joka tarvitsi minun lisäkseni vierelleen kaksi turvamiestä ja siitä  huolimatta repi tippansa pois monta kertaa ja lopuksi karkasi.  Työnantaja menettää lukuisia työtunteja viinan takia ja sovitut työt jäävät tekemättä, stressiä ilman muuta.  Alkoholi aiheuttaa lukuisia sairauksia ja merkittävä myötävaikuttava tekijä vielä useammassa, epäilemättä erittäin paljon stressiä.

Minun loppupäätelmäni on, että alkoholista puhuminen stressinpoistajana on täysin absurdia, järjenvastaista.  Minulle ja läheisilleni alkoholi on aikoinaan aiheuttanut todella paljon stressiä. Eikä sen hallittu käyttökään täysin stressitöntä ole.  Siispä kaikille; Stressitöntä viikonloppua ja siten stressitöntä maanantaitakin!

11.10.2013 Kingman

Aika surkeita alueita ovat aikoinaan intiaaneille antaneet?

Olin illalla sen verran väsynyt, että nukuin pitkään (6:30). Ajattelin, että tänään on helppo päivä, lyhyt matka.  Huomasin nyt, että osaan kaupungeista on merkitty korkeus karttaan. Eilisen majapaikkani kohdalla oli 600 jalkaa eli noin 200 m ja tämän Kingman:in kohdalla  3341 jalkaa, eli noin kilometri. Ja yli kilometrin minun piti nousta tänään ja matkaakin kertyi lopulta 108 km, eli ei se ihan lepopäivä ollut tämäkään.

Ilma oli hyvä tänäänkin. Toissapäiväisen majapaikkani respa kehuikin, että kesällä on liian kuuma, että nämä ovat hänenkin mielestään ihanteelliset ilmat.  Tie erkani heti aamusta Colorado-joesta nousten yhden mäen yli.  Mäeltä laskeuduttiin tasaiselta näyttävään laaksoon, jota pitkin ajelinkin sitten lähes lopun päivää.  Laakso ei kuitenkaan ollut ihan tasainen, sillä sykemittariini latoi pikkuhiljaa metri toisensa jälkeen korkeutta, niin että täällä Kingman:issa sitä tosiaan oli hieman yli kilometrin verran. Tämän paikan kautta kulkee muuten se kuuluisa 66-tie. Voisin jatkaa sitäkin pitkin, mutta olen nyt tehnyt vähäksi aikaa tarpeeksi ylimääräisiä mutkia.

Karun kaunista maisemaa.

Jossain välissä muutama kymmenen kilometriä ennen Kingman:ia oli tien yllä sähköinen ilmoitustaulu, jossa luki että Grand Canyon on suljettu! Kun saavuin thän majapaikkaan, kysyin asiaa ensimmäisenä vastaanottovirkailijalta. (Mukava nimi tuo virkailija. Jos kysuisi, mitä tekee, vastaisiko, että hän tässä vähän virkailee?) Joo, kyllä  se on suljettu, siis Grand Canyonin luonnonpuisto. Tiellä on puomi eikä sinne pääse niin lähelle, että mitään näkisi! Toki siellä olisi  toinen paikka, pikkutie, jota pitäisi ajaa ehkä 100 km yhteen suuntaan ja palata sitten samaa reittiä takaisin eikä perillä ole majoituspaikkaa? Siis kahden päivän reissu pyörällä. Olen tehnyt tässä jonkinmoista lenkkiä asian takia joten totta kai se harmitti ja sanoinkin sen.  Kun sitten olin huoneessani suihkussa, samainen virkailija soitti ja kertoi kuulleensa, että se kanjoni ”avattaisiin” huomenna. Tämä kaikki liittyy siihen, että hallitus ei saanut nostettua sitä lainakattoa.  En aio ottaa murhetta yhdysvaltain lainoista. Ilmeisesti liikevaihtovero on 10%:n luokkaa ja  polttoaine maksaa alle 4 dollaria gallona. Jos oikein laskin, niin halvempi niistä noin 56 centtiä. Maa haluaa elää velaksi ja niinhän se ikävä kyllä on Suomessakin.

Pidän huomenna vapaapäivän. Olen ajanut taas 5 päivää, noin 650 km. Kokonaismatka on nyt 7100 km.  Olen kaksi kertaa aikaisemmin ajanut suunnilleen saman verran, Suomesta Gibralttarille ja sitten Roomasta Turkkiin. Vielä yksi matka on tätä pidempi, Turkista Suomeen ja siihen saankin polkea vielä tovin.  Koitan huomisen aikana mm. tutkailla, miten jaan matkani Grand Canyonilla käyntiin.  Alustavasti näyttää, että tulisi ainakin yksi pitkä ajomatka joten koitan levätä huomenna oikein urakalla.

Loppumatkasta oli senkaltaisia kalliomuodostelmia, joita olen ihaillut Tex Willerin sivuilta.  Ts paikassa on muutakin historiallista kuin road 66.  Tie on tänäänkin ollut pääosin hyvää ajettavaa ja pidän näistä maisemista, joissa näkee kauas.  Autiomaata kuitenkin taitaa riittää vielä toviksi aikaa, joten enköhän saa siitä kyllikseni, ennen kuin se kokonaan loppuu.  Katsotaan, keksinkö huomenna jotakin sanottavaa. Niin, kerroin tässä FB:ssä muutama päivä sitten, että jos joku haluaa minut FB-kaveriksi ja siten tukea matkani teemaa, niin lähettää kaveripyynnön.  Sain muutamia kaveripyyntöjä joihin vastasin myöntävästi ja heti näkyi jonkinmoinen pyrähdys sivun tykkääjien joukossa.   Jos muistan, niin katson lähiaikoina tilastoa sekä FB:n että Blogin osalta.  Viimeisen kuukauden lukutilaston muistankin blogista, se on hieman yli 8000, eli juttuja on katsottu yhteensä keskimäärin jo lähes 300 kertaa päivässä!

10.10.2013 Lake Havasu City

 

Iltapäivän ajelin Colorado-joen vartta.

Ajoin heti aamusta Arizonan puolelle. Pienempi tie olisi lähtenyt kohta Coliradojoen ylityksen jälkeen tänne majapaikkani suuntaan, mutta kun se kulki intiaanireservaatin läpi, päätin ajaa ylimääräisen lenkin hieman kauempaa. Teki ehkä noin 20 km:n ylimääräisen mutkan. Minulla oli nimittäin mielessä se parin päivän takainen ”suljettu yhteisö”, jonka rajalla tiukka vartijatäti esti etenemisen. Tämänpäiväinen lenkki oli kuitenkin turha. Nimittäin se minunkin valitsema tie meni loppuosaltaan samaisen reservaatin läpi eikä siellä mitään puomeja ollut. Casinoita olisi ollut pari  kappaletta.

Kaikenlaisia veneenvetäjiä oli näkynyt parin päivän aikana ja ihmettelin, mihin ne niitä veneitä rutikuivassa erämaassa tarvitsevat. Mutta olihan Coloradojoessa vettä, jotenkin hyvin sinistä vettä. Ja  tässä majapaikkani kohdalla olevassa patoaltaassa vielä enemmän. Kaikki rannat, missä vain on tasaista ovat jotain loma-asutusta pullollaan ja joen kahta puolta lukuisia asuntovaunualueita.  Ajoin joen rantaan tultuani jonkin aikaa vanhaa pikkutietä, joka kulki aivan joen läheltä ja siis läheltä loma-asutuksia. Tie oli kuitenkin  sen verran hidas, että vaihdoin sen päätiehen jonkin ajan kuluttua, että ehtisin majapaikkaan ennen illan pimenemistä. En ehtinyt kuitenkaan. Aurinko laski melko tarkkaan klo 6 illalla, mielestäni hyvin nopeasti ja myös pimeä tuli nopeasti. Olen ilmeisesti siirtynyt itään päin ja siksi ilta tulee aikaisemmin. Tänään ajoin melkein koko päivän pohjoiseen, joten minun etelänmatkani ei kyllä  nyt juuri edennyt. 

Maisema on karua.

Matkaa päivälle kertyi taasen 160 km ja täytyy sanoa, että tätä kirjoittaessani (kello on 20:56) naamaa väsyttää aika tavalla. Netti ei toimi ja jätän tämän tarinan vasta ehkä huomenillalla, ellen sitten käy pihalla kävelyllä, josko se toimisi jossain siellä.  Muutoin katselin karttaa ja taidan pitää lepopäivän taas huomisen ajopäivän jälkeen.  Eivät ole rakentaneet noita kyliä aivan sellaisten välimatkojen päähän, jotka olisivat minulle ihanteellisia.  Jos oikein arvioin ja kunto kestää, niin minun pitäisi olla siellä Grand Canyonilla kolmen ajopäivän jälkeen, ts kun pidän lepopäivän, niin neljän päivän jälkeen. Joudun varmaan majoittumaan siellä ja epäilenpä, että  hinnat mahtavat olla korkeita.

Nyt alkaa järki syltäämään, että eiköhän ole parasta, kun hankkiudun nukkumaan.

9.10.2013 Blythe

Indion laakso jäi taakse. Vastapäätä näkyy vuorisjono, jonka takana LA on.

Yö Indiossa kului junia ihmetellen.  Majapaikka oli niin lähellä rataa, että tuntui kuin tavarajunat tulisivat seinästä sisään. Eivät tulleet.  Aamulla en saanut aamupalaa majapaikassani, niinpä täytin hieman ruokavarastojani ja kävin yhdessä Mexicolaispaikassa tankkaamassa ennen kuin etsiydyin valtatielle numero 10. Hyvä että varustauduin. Päivän 161 km:n matkalla ei ollut yhtään ainoaa paikkaa, josta olisin voinut ostaa jotakin.  Katsoinkin eilen reittiä niin, että yöpaikkani sattuisi hieman isompaan paikkaan ja hyvä niin.  Tälläkin välillä oli yksi paikka, jossa joskus oli ollut useampikin huoltoaseman ja baari, nyt vain autiomaan tuuli kävi niissä vierailulla.

Olin hieman jännittynyt siitä, miten matkani valtatiellä sujuisi. Turhaan, rampilla ei ollut pyöräilijäkieltokylttiä ja päivän ajo-olosuhteet olivat lähes täydelliset. Alkumatkaan sattui laaksosta nousu, noin  500 m, mutta sekin oli ihanteellisessa nousukulmassa. Lisäksi minua saatteli päivän navakka tuuli, joko sivumyötäinen, vähän aikaa sivutuulena. Olinkin perillä paljon aikaisemmin kuin olisin osannut kuvitellakaan.  Loppumatkasta oli ehkä 20 km sellaista vekkitietä jota on tosi kiusallista ajaa, se pudotti keskinopeutta joka sittenkin oli varmaankin koko matkani korkein, 19,8 km/h.

Tuolla takana siintää jonkinlainen suolajärvi.

Maisemat ovat todella kuivaa erämaata. Näin tiepuolessa muutamia auton alle jääneitä kojootteja, siksi niitä ainakin epäilin. Hieman ketun kaltaisia mutta pienempiä eläimiä, joku vähemmän vaurioitunut näytti huvin sievältä.  Ihmettelin, että mistä ne löytävät ruokaa ja ennen kaikkea juomaa. Ilmeisesti ovat sopeutuneet niin kuiviin olosuhteisiin, että nesteeksi riittää ravinnon mukana tuleva neste.  Sivummalla näkyi päivän aikaan jonkinmoisia hiekkamyrskyjä lähes koko ajan ja ajattelin, että olisi pitänyt ottaa japanilaisten suosima kuonokoppa mukaan. En kuitenkaan kovin pahaan sellaiseen joutunut, jossakin paikka silmiin pölysi hienoa hiekkaa mutta aika hyvin niiltä säästyin.  Muutoin päivä oli mieluisa, rauhallista ajoa ilman kaupungin hälinää ja liikenneruuhkaa. Tielläkin oli aika rauhallinen liikenne, kaksi kaistaa kumpaakin suuntaan ja kaistojen välissä aika leveä, kymmeniä metrejä, välikaista.  Mietin, kun katselin kuorma-autoja muurahaisia. Jos seuraa muurahaisten polkua, niin siinä liikenteessä on selvä logiikka. Pesästä tullaan tyhjin käsin ja pesään mennään lastin kanssa.  Minut taas ohitti kuorma-autoja kyydissään uusia henkilöautoja ja minua vastaan tuli kuorma-autoja kyydissään uusia henkilöautoja.  Yhtenä lastina oli suorakaiteen muotoisia metallipalkkeja, niitäkin meni ohi ja tuli vastaan. Niin kuin pohjoisessa ohitseni meni täysiä tukkilasteja ja vastaan tuli täysiä tukkilasteja. Olisi siinä avaruusoliolla ihmettelemistä, että mitä ihmettä nuo ihmiset tuunaavat?

Vihjeenä kotikuntani Pudasjärven eräälle maanviljelijälle; Voisi piristää lehmiään ja vaimoaan istuttamalla palmuja lehmihaan laidalle.

Täytyy taas illalla tutkia karttaa, millaista strategiaa käyttäen koitan lähestyä Grand Canyonia. Ellen minä ihan väärässä ole, niin Golorado-joki on tuossa ehkä kahden kilometrin päässä minun nykyisestä olinpaikastani. Sen vaikutus näkyikin tähän kylään tullessa; Kastelukanavia ja vihreitä peltoja !