6.11.2013 Mexico, Reynosa

"Kotikatuni" näkymää Reynosa:ssa, Mexicossa.

Lokikirjamerkintänä laitan tähän alkuun, että tämä maa on laskujeni mukaan 40. , jossa pyöräilen. Kaikki tämä, Suomea lukuun ottamatta, muutamassa vuodessa.  On tämä ainakin minun mielestäni mielenkiintoisempaa, kuin ”kotikapakan” kantapöydässä istuminen.  Tulipa mieleen juttu, jonka kertoi eräs ystäväni maanviljelijä. Naapurin mies oli saanut traktorinhankinnan kylkiäisenä matkan Saksaan. Muutaman päivän reissulta palattuaan hän oli seuraavana päivänä heräillyt huonokuntoisena ja sanonut vaimolleen, että ei hän taida sinne Saksaan lähteäkkään, on sen verran huono olo. Olen itse ollut koulutusmatkalla, jolle sattui tämänkaltainen ”koulutettava”.  Minun pyöräilymatkani ovat ainakin toistaiseksi olleet sellaisia, että hämmästyksekseni muistan lähes joka päivän.  Meinasin alkuun, että pidän tässä vain vajaan lepopäivän. Mietin sitten, että milloin olen niin tehnyt. Se oli  Kosovossa, Pristinassa.  Sitten ajattelin, että seuraavana päivänä jatkoin Montenegron puolelle. Nousin maiden välisen korkean vuorenharjanteen yli, laskin pimeässä ensimmäiseen majapaikkaani Montenegrossa. Yövyin vielä kolme  muuta yötä Montenegrossa ja sitten tulin Albanian puolelle, jossa pidin sitten seuraavan lepopäivän. Muistan päivät, maisemat, paljon muuta. Kantapöydissä istumisesta ei paljon lapsille kerrottavaa jää!

Asuinnaapurini, joka oli nähnyt minut jo Alice:ssa. Näistä miehistä toinen ei käytä alkoholia, arvaa kumpi?

Kävin kovaa ”jaakobin painia” siitä, että riittääkö minulle se, että tämän päivän ajo jää lyhyeksi vai jäänkö huomiseksi pitämään täyden lepopäivän. Sitten ajattelin, että mitähän valmentajani Juha Rankinen sanoisi ja niin minä päätin olla täällä vielä huomisen ja aloittaa tämän uuteen maahan tutustumisen rauhassa.  Ajelin tänne kiireettä, koska matkaa ei ollut kuin 20-30 km.  Rajalla luovutin Kanadan ja USA:n rajalla saamani lapun  rajamiehelle, jotta  minut kirjataan maasta poistuneeksi. Ilmeisesti minulla ei nyt ole USA:n puolelle asiaa ennen kuin käyn välillä Suomessa. Ylitin Rio Granden nyt toisen kerran. Oli siinä vettä enemmän kuin edellisellä kertaa. Olisin kuvannutkin, mutta jouduin sellaiseen kapeaan tiheiden teräsverkkojen sulkemaan jalankulkuputkeen, jossa oli vielä kansaa odottamassa USA:n puolelta saapuvia, että ei siihen oikein voinut pysähtyä tien tukoksi. Ja sitten oltiinkin jo Mexicon puolella. Muutos on iso. Olisi voinut ajatella, että kaikki tapahtuu niin kuin vähitellen. Niin kuin Italiasta Itävaltaan mentäessä kieli vaihtui saksaksi jo hyvän aikaa ennen rajaa. Mutta ei. Kyllä raja on todella selvä jakaja ja nyt ollaan sitten Mexicossa.

Päädyin kohtalaisen hyvätasoiseen hotelliin, ajatteli että otetaan nyt sitten reilu päivä lomaa.  Olin illalla katsellut sitä, mutta en varannut netistä. Tiskillä hinta oli kalliimpi, niinpä käytin majapaikan trietokinetta ja varasin paikan netistä ja palasin takaisin tiskille. Onhan minulla täällä hommaakin.  Hankin  jo yhden kartan, sain hankittua Pesoja joiden kurssikin selvisi, on noin 17,6 pesoa / 1 Euro. Koitan hankkia huomenna CIM-kortin, jos sellaisen löydän. USA:n puolella olin korttien toimintaan hyvin pettynyt. Minulla oli kahdelta eri yhtiöltä kortti ja kokonaisajasta ne toimivat ehkä alle 5%. Aamuksi varasin hieronnan majapaikan alakerrasta. Koitan tutkia reittiä parhaani mukaan seuraavan ajoviikon verran.  Koitan venytellä ja tehdä vähän lihasharjoituksia  ja valmistautua siihen, että olisin taas perjantaiaamuna valmiina liikkeelle mielellään hyvinkin ennen seitsemää. 

Jotenkin on taas eri tavalla jännittävää tuon kielen kanssa. Olen sitä koittanut opiskella koko matkan ajan ja nyt sitten pitää alkaa yrittää soveltaa sitä käytäntöön.  Se on minun heikolle kielipäälleni suuri haaste, mutta ruokani sain tilattua Espanjaksi, huoneeni varattua ja hieronnan varattua. Olen  edelleenkin innoissani kuin pikkupoika ja pidän siitä tunteesta. Innostus….. Niin, Echard Tollen sanoin, ihmisen tulisi olla jossakin näistä kolmesta tilasta; hyväksyntä, nautinto tai innostus. Siis innostus on hänen mukaansa se paras tunne. Kyynisyys on kuin kuolema, se on periksi antamista enkä pidä siitä, en ainakaan omalla kohdallani.  Nyt en ole kyyninen, olen raitis, terve, elossa, minua rakastetaan ja minä rakastan ja jos Luoja suo, voin vielä palvella ja opetella ottamaan palveluksia vastaankin.  Tuosta rakastamisesta sen verran, että olen ajatellut, että kaikki sukulaiseni häpeävät minua. Nyt kuitenkin on useampikin siskojeni tytöistä sanonut olevansa enostaan ylpeä.  Kun viesti päättyi sanoihin  ”…rakas eno”, tuntui hämmentävältä ja hyvältä. Kummalliselta. Minun on ehkä aika alkaa uskomaan, että on ihmisiä jotka hyväksyvät minut ihmisenä.

5.11.2013 Edinburg, Motell Executive Inn

Ranchien portit ovat usein todella upeita. Takana ei sitten useimmiten näykkään kuin kaukaisuuteen johtava tie.

Heräsin aamulla omasta mielestäni puoli kuudelta. Menin kuuden jälkeen aamupalalle ja kuulin, että kello on vasta vähän yli viisi. Minä jos vähän eilen ihmettelin omien aikanäyttöjeni ristiriitaisuuksia. Olen saanut asiaan kaksi selitystä, enkä ole varma, kumpi on oikea, vai ovatko molemmat. Eipä siinä mitään, elän kuitenkin enemmän auringon mukaan. Tosin pimeässä tänäänkin liikkeelle lähdin.  Aivan aamulla tuuli ei ollut kova, mutta yltyi heti auringon noustua.  Niinpä  käytin 110 km:n matkaani taas ihan kohtuullisesti aikaa.  Väli oli aika tylsä, tai miten sen ottaa. Samanlaista pusikkoa, jota olen nyt nähnyt päiväkausia. Eikä yhtään kahvipaikkaa ennen kuin tällä kylällä.  Pidin Euroopassa siitä, että puolen päivän maissa pysähdyin johonkin ulkoilmaruokapaikkaan ja nautin rauhassa lueskellen aterian, leväten noin tunnin verran. Tällä matkalla sellaiseen on toistaiseksi ollut vähän tilaisuuksia.

 

Kaunis kirkko Edinburg:issa.

Olin hieman väsynyt kahville pysähtyessäni tuossa noin 10 kilometriä ennen tätä majapaikkaa. Söin kahvini kanssa ensiksi yhden tortillan ja sitten toisen. Kun sitten lähdin liikkeelle, matkanteko tuntui taas yllättävän keveältä.  Hieman pidempi tauko ja murua rinnan alle. Minua on tässä  vuosien varrella opastettu asioilla, joita kaltaiseni ihmisen kannattaisi välttää. Siitä on englanninkielinen lyhenne, H.A.L.T, eli hungry, angry, lounly, tired. Suomeksi nälkäinen, vihainen, yksinäinen ja väsynyt.  Tuon nälänkin olen moneen kertaan huomannut, jos mieli on apea ja on nälkä, käynpä syömässä ja tosiaan on parempi mieli. Viha tai kauna vahingoittaa eniten minua itseäni. Yksinäisyyttä näillä matkoilla ei voi välttää, mutta en enää koe sellaista yksinäisyyttä kuin joskus. Yliväsymys  on masennusta aiheuttava ja viisainta levätä pois. Tuosta yksinäisyydestä sen verran, että sekin on merkillinen paradoksi, että Suomessakin tutkimusten mukaan on satojatuhansia ihmisiä, jotka kokevat yksinäisyyttä. Todennäköisesti jokaisen meidän lähipiirissä!  Teoriassa ratkaisu olisi yksinkertainen, kaksi yksinäistä yhteen, niin on sen jälkeen kaksinaista.

On se merkillistä, miten minulla sattuu näitä tuttuja täällä vastaan. Seinänaapuri oli nähnyt minut kaksi päivää sitten Alicessa!  Mutta tämä valtakunta, jonka havaitsin suureksi, on pian jäämässä taakse. Huomisen päivän olen varannut rajan ylitykseen. Ts. en juuri liiku eteenpäin, vaihdan vain Mexicon puolelle, jos pääsen.  Katselin alustavasti karttaa ja sielläkin olisi ainakin aluksi pitkä pätkä ilman majapaikkoja.  Vosihan sitä toivoa, että tuo vallitseva tuuli kääntyisi tai hellittäisi, mutta voihan se olla, että se on vuodenaikaan kuuluva.  Jos tuulee, niin sitten mennään sen verran kuin päästään. Tosiasiassa minulla on kyllä ollut kokonaisuudessaan ihan hyvät matkatuulet. Nyt vain muutaman päivän on kiusannut.

Eilisen päivän kommenteissa oli tieto siitä miehestä joka aikoinaan sai minut suunnittelemaan ensimmäistä matkaani, on Matti Rämö. Sitten oli toinen kommentti joka oli tosi mieluista luettavaa. Raimo kirjoittaa aloittaneensa pyöräilyn ja ajaneensa 1000 km kesän aikana.  Asiaa ei tarvitse vähätellä, juuri niin sen pitäisi mennäkin.  Vähitellen kasvattaa liikuntaa sille määrälle, mikä sitten kunkin kohdalla on se oma tavoite.  80-vuotiaalle eläkeläiselle se voi olla 5 puolen tunnin kävelylenkkiä ja kaksi kertaa viikossa kuntosalilla. Jos joku ihmettelee tuota kuntosalia, niin tiedän Oulussakin saleja, joissa käy tämänikäisiä. Uskon, että liikunnasta hyötyvät aivan kaikki, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Tavoitteet ja muodot ovat tehtävä omien resurssien mukaan. Jos kunto on kurja, palkinnotkin tulevat aluksi yllättävän nopeasti.  Varsinkin jos siinä samassa voi tehdä jotakin muuta kehonsa hyvinvoinnin suhteen. Tarkoitan ruokaa, mahdollisesti tupakoinnin lopettamista ja tietenkin alkoholin vähentämistä  tai sen käytön kokonaan lopettamista, jos tarpeen.

4.11.2013 Falfurrias

Laitoinpa tällaisen ajankohtaan liittyvän kuvan jonka nappasin tiepuolesta. 

Mietin illalla, että pidänkö lepopäivän Alicessa vai koitanko ajaa McAlleniin. Tämä ratkaisuni oli siltä väliltä, ajoin pienen pätkän, joka sekin tuntui lopussa raskaalta.  Kilometrejä tänään vain 64, mutta ne ovat poissa huomisesta matkasta. Toivottavasti ehdin nyt pidemmän illan aikana palautua, että taival huomenna onnistuu. Tuuli vastaan on nyt aika kova. Maasto on muuten helppoa, mutta se ei paljon auta. 

Raittiuden ystävät Ry, valtakunnallinen järjestö julkisti tänään ”Vuoden 2013 raittiusteko-tunnustuksen” minulle. (http://raittiudenystavat.fi/raittiudenystavat/tapahtumat/vuoden-raittiusteko-2013-tunnustus-ahti-aunolle.html). Ajattelen itse enemmänkin, että se on tunnustus tälle ajatukselle, mitä koitan edistää, siis päihteetöntä / päihdehaitatonta elämää. Ensi reaktioni asiaan oli, että eihän nyt minulle, enhän minä ole mitään. Mutta sitten aloin ajatella, että he ovat asiaa harkinneet ja tähän päätyneet, kunnioitan sitä päätöstä ja koitan elää sen mukaan.

Mutta tällä toiminnallani ei olisi mitään merkitystä ilman blogini ja FB-sivuni lukijoita, tukijoita ja tykkääjiä. Siksi se tunnustus on koko sille joukolle, joka tähän osallistuu.  Samalla toivoisin niiltä, joilla todella on halua tehdä asialle jotakin, omalla toiminnallaan edistävän tätä tempausta, tykkäämällä FB-sivusta ja pyytämällä ystäviään tykkäämään siitä. Se on kannanotto asiaan, selkeä kannanotto. Eikä tarvitse olla ”raivoraitis” tykätäkseen. Olen moneen kertaan sanonut ja varmaan tulen sanomaankin, että olisi koko yhteiskunnan etu jos haitallinen juominen vähenisi. Jopa niiden etu, jotka sitä alkoholia käyttävät haitallisesti tai erittäin haitallisesti. Terveydenhoitohenkilökunnalla olisi pienemmän asiakasmäärän takia enemmän resursseja paneutua heidän asiaansa.

Onhan minulla tunne, että en ole tällä matkallani yksin, niin monta mieluista kommenttia on blogiini ja FB-sivulle tullut.  On tullut myös viesteinä ihmisiltä, jotka ovat tajunneet juovansa liikaa ja ovat halunneet kuulla siitä, miten siitä viinasta voisi päästä eroon.  Toivon, että elämäni aikana pääsisin asiasta kertomaan vielä mahdollisimman monelle sellaiselle joka sen haluaa kuulla. Mutta onhan tällä matkallani toki monta muutakin funktiota. Yksi on se, että toimimalla määrätietoisesti rapakuntoisesta viisikymppisestä voi tulla hyväkuntoinen kuusikymppinen. Toinen on se, että kun asioiden eteen tekee määrätietoisesti töitä, ne voivat onnistua.  Minun visioni syntyi nähdessäni aamu-TV:ssä jonkun Suomalaisen (en ikäävä kyllä noteerannut silloin  nimeä) palaavan välimereltä pyörällä. Oli käynyt pätkän Tunisian puolella. Heitin silloin vitsinä, että ajan Gibraltarille. Mutta sitten aloin määrätietoisen harjoittelun.  Isälläni oli tapana sanoa, että ”köyhä ei korkealta tipahda”.

Mutta toivon onnea matkalleni. Sillä on onnea silloin, jos pysyn terveenä, paikat kunnossa ja muuta matkan jatkumisen edellytykset kohdallaan. Mutta ennen kaikkea sillä on onnea silloin, jos tämä reissu saa aina silloin tällöin jonkun harkitsemaan omaa elämäänsä ja käyttäytymistään, asenteitaan ja muuttamaan niitä ehkä hieman parempaan suuntaan. Jos kyseessä sattuu olemaan vaikea tapaus, niin voin vakuuttaa, että pienet kosmeettiset toimenpiteet eivät auta. Yleensä tarvitaan täysremontti. Näillä vakavilla tapauksilla tarkoitan alkoholismia tai vakavasti ylipainoista ihmistä.  

3.11.2013 Alice

Näitä poraustorneja näin tänään useampiakin.

Majapaikkani aamupalan laittaja nukkui mieluummin kuin olisi herännyt aamupalan laittoon. Niinpä söin leipäni auki olevan huoltoaseman pöydässä. Samalla sain antaa paikalla olijoille selvityksen matkastani. Samantapaisen selvityksen annoin nyt illalla viereisen Dollari-Marketi kassalla. Takana oleva mies alkoi kyselemään, että ajoinko minä eilen San Antonion läpi ja että mistä tulen ja minne menen. Oli nähnyt minut tiellä kahtena päivänä peräkkäin. Aikaisemminkin oli samankaltainen tapaus, Kanadassa.

Tänään tuuli oli vaihteeksi vastaan.  Niinpä matkasta, joka alun alkaenkin oli turhan pitkä, tuli ihan  kokopäivätyö.  Keskinopeudella 13,6 km/h ajoin n. 11 tuntia,  ihan kunnon työpäivä. Huomasin loppumatkasta, että olisin voinut jakaa tämän taipaleen toisin, mutta hieman liian myöhään. Olisi pitänyt palata takaisinpäin, ja se on minulle tosi vastenmielistä. Koitan jatkossa pitää päivämatkat kohtuullisina, tuulelle ei mahda mitään, samoin kuin ei nousuillekaan.  Jos minä saisin valita, niin mieluimmin nousuja kuin vastatuulta. Mutta koitan opetella hyväksymään ne asiat, joille en voi mitään.

 

Nämä öljyä maastosta kuljettavat autot ovat keskeinen osa liikennettä.

Tänään taipaleella oli Rancheja, öljynporauskalustoa ja näinpä minä villisikalaumankin. Öljy on näkynyt lähes koko matkan Texasin puolella. Tiellä se näkyy sillä tavoin, että siellä on jatkuva ralli säiliöautoja, jotka ajavat maastosta öljyä jalostamoille. Maastossa näkyy pumppuja ja säiliöitä, joihin öljy kerääntyy ja joista säiliöautot ne ajavat pois.  Aikaisemmin näkyi porauskalustoa, jossa poraustorni oli yhden auton kyydillä. Tänään näin aika monta poraustornia, jotka olivat huomattavasti suurempia. Ajattelin, että ehkä poraavat syvemmälle.  Kaikesta näkee, että edelleen öljyllä on täällä iso merkitys talouselämälle. Ranheja on ollut myytävänä pitkin matkaa, joten jos joku Texasista haluaa maatilan, niin kyllä niitä täältä rahalla varmaan saa.

2.11.2013 Pleasanton

San Antonion tuloteiden ruuhkat ovat takana. Lähempänä ydinkeskustaa oli rauhallista.

Vaihdoin illalla takarenkaan (siis sisäkumin) ja paikkasin kaksi. Se ei ollutkaan ihan pikkujuttu, niissä oli yhteensä kuusi reikää. Ja minulla on pistosuojatut renkaat!

Nukuin aamulla peräti kuuteen.  Uneni on ollut viime päivinä aika kehnoa, syytä en tiedä.  Nyt  ajattelin päivämatkaa lyhyehköksi, joten päätin lähteä liikkeelle vasta päivän valjettua. Aamu oli mukava ja sain viettää mieluisan juttutuokion ennen matkaan lähtöäni.  Nyt siirryin päätieltä pois, päätien viereiselle tielle, jossa silläkin oli liikennettä  ja kaupunkia lähestyttäessä kaistojakin kolmea yhteen suuntaan. Navigoin RAI-kauppaan päälykumia katselemaan. Sieltä en mieluista löytänyt ja tein kierroksen pyöräliikkeeseen ja palasin viimein takaisin RAI-kauppaan ja oton sen minkä sain. Lisäksi huoltomies esitteli minulle systeemin, jota en ollut aikaisemmin nähnyt puhkeamista vastaan. Irtonainen nauha, joka laitettiin ulko- ja sisäkumin väliin.  Minulta tyhjeni loppupäivästä taas rengas ja kun oli niin hyvä piennar, niin vaihtelin vähän renkaita. Laitoin takana olleen renkaan eteen ja ostamani uuden taakse ja molempiin laitoin sen pistosuojan sisälle. Pakkauksessa luki, että jos kumi puhkeaa, niin valmistaja antaa uuden kumin ja uuden pistosuojan. Saa nähdä, miten toimii.

Tämäntyyliset paikat olivat valitsemallani poistumisreitilla vallalla.

Matka San Antonion keskustaan oli hieman rasittava. Kun sitten sinne pääsin, tilanne rauhoittui. Ja sama oli tilanne keskustasta ulos tänne majapaikkakaupunkiini. Mukavan rauhallinen tie, jota oli mieluisa ajella. Monin paikoin voisi ihan hyvin kuvitella olevan Mexicossa. Liikkeiden nimet ovat Espanjaa ja usein Englanti puuttuu kokonaan.  Samoin suuri osa ihmisistä on Espanjaa puhuvia. Johan täällä USA:n puolella on tullut oltua.  Niin, tänään ei ole ollut missään vaiheessa sellaista tunnetta, että olisin erämaassa, se on ilmeisesti jäänyt nyt taakse. Kyllä se kunnioitettavan pitkä matka olikin. Onneksi en tiennyt asiaa etukäteen, vaikka kyllä siitä pari ihmistä minulle mainitsi.

Tällaista tänään, San Antonio on jäänyt taakse.

1.11.2013 Boerne

Laitanpa tällaisenkin kuvan. Näitä tuulivoimalan siipiä on tullut oikeastaan joka päivä vastaan saattueina. Eli kyllä sitä tuulivoimaa jossakin rakennetaan!

Paikka on n.30 mailia San Antoniosta suunnilleen länteen.  Minulla oli eilen sellainen tapaus, että aamupäivällä paikkasin renkaan. Sitten se alkoi vuotamaan sillä tavoin, että pumppasin noin tunnin välein ja ajattelin, että vaihdan illalla.  Ratas ei kuitenkaan tyhjentynyt siinä illan aikana ja jätin paikkaamatta.  Paikkasin sen sitten aamulla pimeässä tiepuolessa otsalampun valossa. Sitä se laiskuus teettää. Sattui vielä sellainen  tapaus, että  yksi pariskunta pysähtyi siihen viereen. Mies kysyi, että olenko vaikeuksissa. Sanoin, että kaikki OK, että vaihdoin vain renkaan. Hän sanoi soittaneensa jo sheriffille asiasta ja aikoi soittaa uudelleen ja kertoa, että apujoukkoja ei tarvitse lähettää?  No, rengas tuli vaihdettua ja tuossa tilanne on taas samanlainen kuin eilen illalla, paitsi nyt kumi on lytyssä ja minä sen renkaan vaihdan helpommalla tavalla.

Tänään aamu oli kylmä, mutta heti auringon noustua lämpö nousi nopeasti niin, että tarkeni pelkällä huomioliivillä. Maasto muuttui  kumpuilevaksi, niin että nousuja taas kertyi päivän mittaan lähes kilometri. Matkaa pyörän mittariin tälle päivälle tuli 139 km, joten aletaan lähestyä kohtuullisia lukemia.  Asutusta on jo koko ajan ja nyt löytyy päivän mittaan jo kahvipaikkojakin. Ajattelin taas tänään, että yleisin tuoksu on mätänevän lihan tuoksu. Niin paljon on yliajettuja eläimiä tiepuolessa lahoamassa.

Yhtään pysähdystä en tee, että ei joku tulisi kyselemään matkastani. Täällä ei taas pyöräilijöitä ole näkynyt, niin kuin  Californiassa. Ei täällä tosiaan näy myöskään jalankulkijoita.  Kävin äsken syömässä, tässä vieressä on nippu huoltoasemia ja puolenkymmentä ruokapaikkaa. Yhtään ainoaa jalankulkijaa en nytkään nähnyt. Katsoin yksi ilta, kun pariskunta lähti samasta  ruokapaikasta jossa olin syömässä. Hyppäsi autoon ja kaarsi noin 50 metriä samalla puolella katua olevaan motelliin, välissä ei ollut yhtään muuta rakennusta.  On tämä merkillistä kansakuntaa?

Yksi tilastomerkintä  jäi mainitsematta eilen. 9000 km:n raja tuli rikottua, nyt sitä on jo reilut 9200 km Alaskasta lähdön jälkeen.