torstai 22. elokuuta 2013

21.8.2013 FORT NELSON

Mustakarhuemo kolman poikasen kanssa pitkässä heinikossa ruokailemassa.

Yö metsässä sujui hyvin. Heräsin aamulla hieman tavallista myöhemmin, puoli seitsemän. Silti ilma oli hyvin kolea. Sain tunkea koko lailla vaatetta päälleni että tarkenin purkaa telttani, pakata pyörän ja aloittaa taipaleen. Illalla olin huristellut pitkään alamäkeen ja sitä jatkui vielä tovi. Joki virtasi vieressä ja näin majavien rakenteita moneen otteeseen.  Se illalla kadoksissa ollut Motelli löytyi aika pian, ehkä noin 5 km:n päästä. Muuta aamupalaa sieltä ei kuitenkaan irronnut kuin kahvit, hyvä niinkin.  Alamäki loppui aikanaan, tuli pitkätietyöalue ja pitkä nousu.  Kohta pilotauto-osuuden jälkeen huomasin tiepuolessa karhuemon kolmen pennun  kanssa lounastavan pitkässä ruohikossa heiniä. Pysähdyin ottamaan muutamia kuvia, mutta ei ne kunnolla suostuneet siellä heinikossa minulle poseeraamaan. Oikea hommahan olisi tietenkin ollut, että olisivat keskeyttäneet syömisen, siirtyneet näkyvälle paikalle ja kohonneet kuvauksellisesti  takajaloilleen.  
Saatuani pitkän nousun lopulta taisteltua, oli mäen päällä levähdyspaikka, missä laitoin lännintä ruokaa retkeilyeväsmössöstä, mikä ei ole niitä lempiravintojani. Siinä ehti useampikin käydä minua haastattelemassa ennen kuin sain evääni syötyä. Yksi nuoripari kävi juttelemassa ja palasi sitten hetken päästä takaisin. Oli noteerannut pyörässäni olevan Suomen lipun ja kysyi olenko Suomesta. Kertoi isänsä muuttaneen nuorena Kanadaan Tampereelta.
Mile 393 (Täällä paikat ilmoitetaan mailien mukaan.  Fort Nelson on mm. Mile 300).
 

keskiviikko 21. elokuuta 2013

20.8.2013 Summit Lake (+)

 
Laitoin oman kuvani, että ei syntuisi epäilystä, että tehtailen näitä juttuja Syötteeltä. 


Lahdin liikkeelle Muncho Laken pohjoispäästä sateeseen, jota kesti aina kahden paikkeille asti.  Tämä Muncho Lake kuuluu pieneen kansallispuistoon, pitkänomainen kirkasvetinen järvi korkeiden vuorten ympäröimänä. Ehdin päivän aikaan vielä toiseenkin kansallispuistoon, ”Stone Mountain ..” kansallispuistoon.   Olin katsonut että kahden päivän matkaksi tulisi noin 260 km, joten koitin tähdätä majoitusta noin puolisväliin ja se sattui suunnilleen jälkimmäiseen kansallispuistoon. Siellä olikin navigaattorin mukaan motelli, mutta sen pitäjä väitti sitten illalla kun sinne saavuin, että ei ole tilaa. Tosiasiassa siellä ei ollut ketään, mutta ilmeisesti oli hauskempaa särpiä olutta kun ei asiakkaat häirinneet.   Kysyin muista majapaikoista, sanoin että kahden mailin päässä on leirintäalue ja 10 mailin päässä motelli. Se kaksi mailia oli pitkä, jyrkkää nousua ja sitten se leirintäalue oli 1400 m:n korkeudella ja niin kylmä ja tuulinen  paikka, että jatkoin matkaa vaatteita lisäillen. Kun olin ajanut reilut 30 km, alkoi olla jo hämärää. Klo 21:30, ajoin metsään ja laitoin jo otsalampun valossa telttani pystyyn komeiden kuusien katveeseen.  Se siitä majoituspuolesta.
 
Näitä upeita jokia täällä riittää. 

maanantai 19. elokuuta 2013

19.08.2013 Muncho Lake

Tällainen elikkolauma tukki tien!



Mielenkiintoinen päivä. Tänään niitä puhveleita oli pitkin päivää.  Olipa yksi niin iso lauma, että meni varmaan lähes 10 minuuttia, ennen kuin päästiin ohi. Siihen kertyi jo hyvänlainen autojono ja kun etummainen ei uskaltanut lähteä puskemaan läpi, siinä sitä oltiin. Minä ajoin viimein itse ja sitten ne tulivat autotkin perässä.   Päivällä pysähdyin syömään yhdelle huoltoasemalle Liard Riverillä. Kehuivat siinä kuumia lähteitä ja niin minä päätin kokeilla. Ei kaduta, kokemus oli todella miellyttävä. Olisin viihtynyt siellä pidempäänkin, mutta oli vähän ajatus ajella tänne Muncho Lakelle.
 
Kyllä se on karhu, vaikka minun ajaessa toisella kädellä ottama kuva ei kummoinen olekkaan. 

18.8.2013 Fireside

Tällaisia "poroja" näkyy täällä tien varsilla.


Paikkalla on joskus ollut motelli (siis Fireside:ssa), se on lopettanut jo vuosia sitten. Ajelin tänne 149 km:n matkan edelliseltä yöpymispaikalta. Päätin siis ajaa pidemmän matkan.  Hieman epävakaa päivä, hieman meinasi sadellakin jossakin välissä. Upeaa maastoa edelleenkin, vuoret ovat jyrkempiä kuin aikaisemmin ja vedet kirkkaampia.   Edellisen yön sain nukkua pehmeällä pajalla motellihuoneessa. Huoneen ovi ei tosin mennyt kiinni, se aukesi itsestään sisäänpäin. Laitoin pyörälaukun pönkäksi. Yöllä huoneen edessä kulkevalla lautalattialla kuului jokin eläimen tallustelevan. Ei kuulostanut koiralta. Päätin kuitenkin jatkaa nukkumista. Havahduin siihen, että ryminä ulkopuolella oli jo melkoista. Nyt minulta petti hermot ja hain siinä oven edessä pönkänä olevasta pyörälaukusta pippurisumutteen yöpöydälle. Kävin sitten katsomassa ikkunasta mikä siellä tömistelee. En kuitenkaan nähnyt mitään.

Matkaan lähdin ilman aamupalaa, mutta sain tankattua Watson Lakessa. Muuten päivä oli aika työntäyteinen, mäkiä riitti poljettavaksi ja olihan tuota matkaakin. Näin vähän ennen iltaa elämäni ensimmäisen puhvelin. Sitten telttaa pystyttäessäni siinä oli vieressä 10 – 15 puhvelin lauma ja mietin, saanko nukkua yöni rauhassa. Kyllä sain.

lauantai 17. elokuuta 2013

17.8.2013 Upper Liard (lähellä Watson Lake)

 
Pieni kirkko majapaikkani vieressä. Olen käynyt monessa isossa kirkossa Vatikaania myöten. Pudasjäärvellä on Sarakylän kappeli, joka on minun makuuni ja moni muukin pieni kirkko on minua puhutellut. 


Sain tänään kunnon aamupalan. Laskukin  yllätti. Minä kuulen usein väärin, tällä kertaa kuulin 15:sta 50:ksi. Niinpä lasku olikin illallisen ja aamupalan kanssa vain 40$. Täällä on sellainen systeemi, että sama kummalla maksaa, Yhdysvaltain dollarilla tai Kanadan dollarilla. Kurssikin on aika lähellä samaa.
Päivän taival kulki hieman aikaisempia päiviä viileämmässä mutta poutaisessa säässä. Maisemat ovat ainakin päällepäin kalamiehen unelmaa. Ei vain ole kalastusvälineitä mukana eikä se matka taitaisi paljon edistyä, jos jäisin kalastamaan.  Tänään oli alkumatkasta yksi kahvipaikka ja sitten tässä Upper Liardissa tai oikeastaan tuossa teiden risteyksessä. Kävin kysymässä siinä majoitusta. Olisin saanut huoneen, jossa olisi ollut suihku 159:llä eurolla. Jatkoin matkaa ja löysin tällaisen rähjäisen motellin jossa oli ihan mukava huone (jonka ovi ei mene kiinni). Ei tämäkään aivan halpa ollut, mutta puoleen hintaan kuitenkin.
Olen nyt ollut taipaleella 2 viikkoa (Suomesta lähdin heinäkuun viimeinen päivä). 2 viikkoahan on aikoinaan ollut sellainen aika, jonka on voinut olla rantalomalla, sitten on alkanut tuntua, että riittää!  Tuntuuko tutulta?   Fyysinen kunto tuntuu vähitellen sieltä kehkeytyvän ja sen puoleen minusta kyllä tuntuu, että matka jatkuu, jos ei mitään vammoja tule. (Vasen polvi on vaivannut koko ajan, mutta toistaiseksi siedettävällä tasolla, toivottavasti niin on jatkossakin, siis että siedettävällä tasolla tai ei ollenkaan).   Mutta miten on henkisen kunnon laita. Eihän matka ole juuri alkanutkaan!  En minä tiedä, kuka sen voisi etukäteen tietää.  Ajattelinkin ehdottaa veikkaustoimistolle vedonlyöntiä, että selviänkö matkasta ja jos selvin, milloin olen perillä Argentiinan eteläkärjessä.
Kyltti kirkon vieressä. 

perjantai 16. elokuuta 2013

15.8.2013 TESLIN + 16.8.2013 Continental Divide

Kuvassa Teslin-Lake:een  laskeva sivujoki

Matka jatkui taas, nyt  itään, Watson Lakea kohti. Päivän yleisilme oli asumatonta korpimaisemaa ja kaksi pitkää järveä. Tämäkin Teslin on arvioni mukaan n. 150 km pitkän, kapean järven rannalla.  Pari nimeä karttaan oli välille merkitty,  mutta kummassakin paikkaa olleet motelliravintolat olivar lopettaneet.  Vielä ennen tätä paikkaa oli jokin leiriytymisalue, jossa siinäkin luki, että ei palveluita. Niin minä sitten aikani kuluksi ajelin tänne, 182 km:n matkan.  Energiankulutus oli tämän reissun kovin, yli 5700 kcal, tosin lepopäivän jälkeinen lukema. 

Tiellä liikkujista sen verran, että tänään pysähtyi yksi autokin kohdalle ja kysyi, että olisiko jonkun tarvetta, suklaan tms. Moottoripyöräilijät nostelevat ahkerasti kättään ja toisinaan, kun olen pysähtynyt tien viereen jonkin homman takia, joku niistä pysähtyy kysymään, onko kaikki kunnossa. Pisteeni moottoripyöräilijöitä kohtaan on noussut matkan aikana. Tämä tuntuukin olevan heille jonkinlainen pyhiinvaellusreitti.
Minä vaellan tänään nyt nukkumaan, venähti päivä sen verran pitkälle.